Pelin eteneminen

Alue pelaajien omille keskusteluille. Täällä voi esittää kysymyksiä pelistä ja sen säännöistä, peliajoista ja sen sellaisesta. Keskustelua voi käydä myös kaikesta peliin liittymättömästä.

Pelin eteneminen

ViestiKirjoittaja Kronus » 12.04.2010 11:44

Minä haluaisin päästä eteenpäin pelissä. Jos peli jää vielä seisomaan, kasvaa kovasti vaara, että se unohtuu ja lakkaa kiinnostamasta ketään. Tähän asti on edetty niin hyvin, ja peli on sen verran kiinnostava, etten soisi sen kuolevan käsiin.

Peli oli juuri yli kuukauden ajan tauolla. Se pari viikkoa pääsi venähtämään. Pelin elvyttäminen vaati jo hieman ponnistuksia. Halusin tehdä sen nyt, koska myöhemmin se olisi vielä vaikeampaa. Joten nyt haluaisin pitää pelin liikkeellä, ettei tarvitse samaa vaivaa nähdä uudestaan.

Minusta Mystiquen istunto voidaan pelata takautuvasti, kun sille lyötyy aikaa. Silti, koska istunto ei varsinaisesti koske omaa hahmoani tai nähdäkseni keskeistä juonta, en halua odotella enää enempää, vaan päästä pelaamaan eteenpäin.

Oikeastaan siinä vaiheessa, kun todettiin, ettei aikaa pelaamiselle löydy, olisi pitänyt hoitaa kohtaus nopeasti loppuun vaikkapa muutamalla nopanheitolla, ja päästää peli etenemään toisiin asioihin. Tässä kuukauden aikana, sen sijaan että olisi odoteltu Mystiquen vastausta, oltaisiin ehditty pelata jotakin mikä koskee Kiriniä.

Eli jos istuntokohtaus on tärkeä, niin edetköön se sitten kun sille on aikaa, ja jatkukoon muu peli sillä välillä. Eihän koko peliä kannata vaarantaa yhden kohtauksen takia.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Pelin eteneminen

ViestiKirjoittaja kardinaali » 12.04.2010 12:38

Minä en sinänsä näe mitään ongelmaa siinä, että Kirin ja Altair käyvät keskustelun ja tekevät päätöksiä vaikka Sorella ei ole paikalla. Onhan ihan loogista ajatella, että Sorella viettää istunnon jälkeisen yön kotonaan. Kirin voi sitten briiffata Sorellalle Altairin kanssa käymänsä keskustelun ja muut tekemisensä ja Sorella taas kertoa istunnon tulokset (Paitsi että Kirin toki oli siellä paikalla, ellei sitten häipynyt omille teilleen taikka nukahtanut ;) )

Niinhän se on pöytäpeleissäkin, että jos kaikki ei pääse pelikerralle mukaan, niin läsnäolevat pelaavat ja poissaolleelle briiffataan myöhemmin tapahtumat. (En edes muista, miten vanha meidän 50% sääntö on.. :shock: ). Eikä tuossa asiaa tule kun yhden pöytäpelisession verran kuitenkaan.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34


Paluu OOC alue

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron