Kirjoittaja kardinaali » 10.02.2010 12:47
Matka poliisiasemalta toimistolle ei ollut pitkä, joten Kirinin ja Sorellan ei tarvinnut kauaa olla hiljaisuudessa. He saattoivat kuulla jo rappukäytävään asti, että Altairilla oli vieras - eikä tämä kuulostanut lainkaan iloiselta vieraalta. Jasmine tervehti heitä hymyillen ujosti ja nyökkäsi päällään Altairin huoneen suuntaan.
"Te voitte mennä sisään, Altair odottaa teitä", Jasmine sanoi ja lisäsi:
"Herra Emerson on tullut käymään ja hän on saanut viskiä, se teki hänestä puheliaan."
Huoneen ovi oli auki ja Sorella ja Kirin saattoivat nähdä Emersonin selän, kun tämä seisoi Altairin pöydän edessä.
"...ja nyt ne hyeenat ovat minun ovellani. Minun maineeni on mennyttä!" Emerson karjui ja läikytti samalla viskiä matolle. Altairin ilmeestä saattoi päätellä, ettei hän enää kauaa sietäisi sellaista riehumista. Hän huomasi Sorellan ja Kirinin ovella ja viittasi heitä tulemaan sisään.
"Herra Emerson, tässä ovat apulaiseni Sorella Scalzi ja Kirin Travis. Sorella, Kirin, herra Emerson." Altair esitteli heidät ja Emerson kääntyi katsomaan tulijoita naama punoittaen.
"Naisia ja ulkomaalaisia", hän tuhahti ja vetäytyi vähän sivummalle, jotta toiset saattoivat halutessaan istuutua. Emerson itse päätti selvästikin seistä mielummin.
Emerson oli arvokkaasti harmaantunut, tukeva herrasmies, jolla oli päällään erittäin kallis puku. Hänen arvokkuuttaan kuitenkin heikensi se, että hänen naamansa punoitti alkoholista ja hänen silmiensä alla oli tummat pussit. Ilmeisesti Mandelbaumin kuolema oli aiheuttanut toimitusjohtajalle huolia.
"Rauhoittukaa toki, herra Emerson", Altair sanoi kylmästi:
"On vaikeaa uskoa, että teidän maineenne olisi pilalla sen vuoksi, että keskijohdossanne oleva herrasmies on kuollut. Vaikka toimittajat kyselisivätkin teiltä..", Altair ei saanut lausettaan loppuun, kun Emerson teki teatraalisen liikkeen kädellään ja huudahti:
"Hänet on murhattu! Kaikki lehdet kirjoittavat siitä. Ja huomiota kiinnitetään hänen menestykseensä minun firmassani. MINUN!" Hän löi kätensä rintaansa vasten ja lyyhistyi huoneen nurkassa olevaan nojatuoliin, jota harvoin käytettiin.
"Minun firmani, minun maineeni", Emerson mutisi ja painoi pään kämmentään vasten.
Altair vilkaisi toisia ja pudisti kevyesti päätään. Ilmeisesti Emerson oli ollut toimistolla jo jonkin aikaa murheineen. Jasmine tuli sisään ja täytti Emersonin viskilasin. Altair otti esille vesipiippunsa.
"Mennäkseni liikeasioihin", hän aloitti: "Nyt kun tutkimuskohteemme on kuollut, asiakassuhteenne meihin luonnollisesti puretaan."
Emerson nosti päätään ja katsoi Altairia hämmentyneenä:
"Miten niin puretaan? Minähän palkkasin teidät selvittämään, mitä hämäräpeliä Mandelbaum piti." Hän nousi seisomaan ja näytti jälleen kiivastuvan:
"En minä sano suhdetta irti! Teidän väitetään olevan koko Yhdysvaltojen paras etsivä, selvittäkää tämä asia sitten minulle!"
Altair keskeytti piippunsa sytyttämisen ja katsoi silmiään räväyttämättä Emersonia:
"Herra Mandelbaum on kuollut. Jos me tutkimme yhä hänen tapaustaan, me sotkeudeumme murhaan."
"No sitten sotkeudutte!" Emerson kivahti "Tehän olette etsivä ja kuulemma siinä mestari! Selvittäkää minulle, kuka hänet murhasi ja miksi!"
Altair liikahti levottomasti ja loi Emersoniin äkkiä tiukan katseen. Hänen pupillinsa olivat muuttuneet kultaisiksi ja emerson tuntui jäävän katseen vangiksi. Sitten Altair kuitenkin näytti muuttavan mielensä ja käänsi katseensa syrjään:
"Jos me lähdemme selvittämään murhaa, me onnistumme siinä. Minä ja apulaiseni. Me emme koskaan epäonnistu. Mutta tutkimuksen tulokset saattavat olla sellaisia, että te ette halua kuulla niitä. Lisäksi 15.000 dollaria on liian pieni summa murhan selvittämisestä."
Emerson naurahti:
"Tuplaa sitten hinta. Sillä ei ole väliä, minulla on rahaa. Ja mitä tuloksiin tulee", hän heilautti kättään: "Mikään ei voi järkyttää minua. Minä haluan kuulla kuka on tämän takana ja miksi. Ja minä maksan teille siitä, että te selvitätte sen." Hän nousi tuolilta ja vilkaisi kelloaan.
"Minun on mentävä. Laatikaa sopimus ja lähettäkää se sihteerilleni, niin minä allekirjoitan sen. Tai tulen tänne huomenna, miten vain. Mutta nyt minun pitää lähteä", Emerson lähti huojuvin askelin ulos huoneesta. Hän oli selvästikin mies, joka ei sietänyt vastaväitteitä.
"Neljäkymmentä tuhatta", Altair sanoi hänen peräänsä. Emerson vilkaisi taakseen ja nyökkäsi:
"Neljäkymmentä tuhatta, selvä on."
Kun toimiston ovi oli kolahtanut kiinni Emersonin jälkeen, Altair kääntyi katsomaan Sorellaa ja Kiriniä:
"Haluatteko te olla vielä mukana tässä murhajutussa? Sillä se tämä on. Ja me tulemme nyt aivan varmasti törmäämään hämärämpiin yhteyksiin, kuin mitä Emerson voi kuvitella. Mutta minä haluan selvittää tämän. En rahan vuoksi, vaikka sekin toki kiehtoo, vaan henkilökohtaisista syistä. Emerson uskoo, että Mandelbaumin murha oli hyökkäys häntä vastaan ja Camarilla taas uskoo, että se oli hyökkäys masqueradea vastaan ja sitä kautta Camarillaa. Ja minä en ole yhtään sen egosentrisempi kuin hekään."
Hän alkoi jälleen sytyttää piippuaan.
"Miten teillä meni poliisiasemalla?"