Hubert istui takaisin alas ja laittoi pyyhkeen tuolin selkänojalle. Hän vaikutti huomattavan paljon rauhallisemmalta ja vähemmän aggressiiviselta kuin aikaisemmin. Vaikutti siltä, kuin Hubert olisi jopa tyytyväinen saadessaan puhua toisille vampyyreille asioista, joita oli pitänyt sisällään.
"Mä luulen, että Emet halusi sekottaa meidät. Jos joku olis nähnyt sen huorissa tai aineita vetämässä, niin se olis aina voinut vetää mut esiin. Ja vaikka väittää, että mä olin esiintynyt Emetinä. Että olin halunnut pilata sen maineen." Hubert laski katseensa ja hieraisi hiukan niskaansa.
"Kato mun kaltasia ei paljon kuunnella. Emet olis saanut kaikki uskoon sen jutut, jos vastassa olis ollut joku sellainen kuin mä. Ei siinä totuus paljon olis painanut. Ja jos se olis joutunut käyttään sitä korttia, siis vetään mut esiin jos joku olis nähnyt sen, niin se olis mustamaalannut vaan sen isäukon maineen. Ja sillä se taas pysty pitään mut varpaillaan, koska jos mä olisin paljastunut sen isän äpäräksi, niin sen isä varmana olis kostanut äitille ja paljastanut sen jutut. Ja äiti olis joutunut vankilaan. Siksi mä peittelin sen typeryyksiä. Siis Emetin. Siksi mä annoin sen velkojien luulla, että mä olen se. Mut jos mä olisin tiennyt...", Hubert vaikeni mutta näytti siltä, että hän halusi jatkaa ja kertoa kauhuistaan:
"Jos mä olisin tiennyt millaisiin kamaluuksiin ne ryhtyy niin mä olisin kertonut Emetistä. Ja sit kun mä kerroin, niin ne ei enää kuunnelleet. Mä en tiedä kauanko ne kidutti mua, mutta sitten lopulta ne tappo mut." Hubert päästi värisevän huokauksen ja nousi seisomaan. Hän käveli kirjahyllyn luokse ja otti kahden teoksen välistä esiin likaisen passin. Hän ojensi sen Kirinille:
"Dirk Mohar oli siellä samassa haudassa kuin mä. Mut se ei ikinä noussut sieltä. Mä en tiedä miksi mä otin sen henkkarit. En mä pystynyt ajatteleen selkeesti."
Altair pudisti hiukan päätään ja painoi toisen käden sormet silmiensä päälle. Oli vaikea päätellä, ottiko hän Hubertin kertomuksen raskaasti vai koettiko hän ajatella.
"Mä en tiedä Emetin velosta, mut veikkaisin, että se maksoi niihin kalliisiin paikkoihin", Hubert jatkoi.
"Se halveksi niitä, joilta osti ensin. Ihan kuin se halveksi mua. Se oli rikas ja koulutettu ja se käytti mun kaltaisia hyväkseen ihan surutta. Se oli ihan yhtä paska kun isänsä. Mut en mä silti toivonut sen kuolemaa. Mut sitten se alko tosiaan olla aika levoton. Huumeet tekee sellaista. Se alko kuvitteleen olevansa tosi voimakas ja kaikkivoipa. Ja sillä oli joku kontakti, niin mä ymmärsin, joka oli tosi tärkeä. Se ei koskaan käyttänyt siitä nimeä, mut mä sain sen vaikutelman, että se oli tosi tärkeä tyyppi."
Altair näytti valpastuvan.
"Kuvailiko Emet koskaan häntä? Liittyikö se Emetin työpaikkaan vai huumeisiin?"
Hubert mietti hetken.
"Hassua, että sä vedit työpaikan mukaan tähän. Katos, se tärkeä tyyppi oli kai puhunut Emetille jotain työjutuistakin. Musta se oli outoa, miksi se niin teki. Kerran mä näin Emetin juttelevan jollekin lakimiehelle ja mä sain sen vaikutelman, että se liittyi siihen tyyppiin."
"Minkä näköinen lakimies? Kuulitko hänen nimeään?" Altairin ääni oli käskevä ja painostava. Jopa Kirinin huomio kiinnittyi täysin häneen.
"Sellainen tosi kalpea blondi. Aika sairaan oloinen. En mä sen nimeä muista, mut saatto Emet joskus sanoa... vaikutti ulkomaalaiselta tai jotain. Ehkä ruotsalainen", Hubert näytti todella pohtivan, kun Altair auttoi häntä:
"Falck? Julius Falck?" Altair kysyi.
"Joo, Falk se oli!" Hubert huudahti.
Altair nyökkäsi ja hymyili hiukan. Enemmän hymy tuntui näkyvän hänen silmissään, jotka painuivat viiruiksi. Altair näytti saaneen haluamansa.