"Sabbatista?" Rufus sanoi ja katsoi Kiriniä epäuskoisena. Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että toinen ei laksenut leikkiä. Hermostuneena Rufus hieraisi vapaalla kädellään ohimoaan ja pudisti päätään:
"Ei jessus, oletko ihan tosissasi?" Hän vaihtioi hiukan asentoaan sohvalla ja tumppasi tupakkansa suureen, metalliseen tuhkakuppiin.
"Emme me kysele asiakkaidemme yksityisasioita, mutta Sabbat...", hän pudisti uudelleen päätään ja otti esiin uuden savukeen.
"Ei niitä täällä ole, eikä ole ollutkaan. Voit sanoa sen Altairille."
Rufus tarkkaili hetken Kiriniä etsien tästä mahdollisia huijaamisen merkkejä. Ilmeisesti Kirinin esitys meni täydestä, sillä Rufus tuntui rentoutuvan. Oli hyvin mahdollista, ettei hänellä alun alkaenkaan ollut kovin korkeaa käsitystä Kirinin älynlahjoista.
"Täällä saa kyllä rahoille vastinetta, kun osaa oikealta taholta pyytää", Rufus virnisti ja nyökkäsi Kirinin pelimerkkien suuntaan.
"Ilmeisesti Altairin kanssa työskentelemisessä on etuja. Rahaa sillä nuuskijalla kyllä näyttää riittävän. Ja tietoja." Rufus naurahti ja pudisti hymyillen Kirinille päätään.
"Pelaa niin paljon kuin huvittaa, kunhan et meitä syytä jos Altair suuttuu rahojen tuhlailusta."
"Käyhän täällä tosiaan jonkin verran meikäläisiä", Rufus jatkoi sitten huolettomammin.
"Väki pitää siitä, että meillä on vapaa meininki. Tämä ei ole mikään Elysium. Emmekä valikoi asiakkaita, joten veikkaampa, että pelit pelkkien meikäläisten kanssa eivät onnistu. Täällä on liikaa ihmisiä, jotka tunkevat jokaisen korttipöytään, jossa vain on tilaa. Emmekä me halua estää heitä. Kukas rahantuloa haluaisi estää?" Rufus virnisti nyt leveästi ja omahyväisesti. Hän tuntui unohtavan kaiken varovaisuuden ja muuttuvan jälleen sellaiseksi huolettomaksi ja itseluottamusta uhkuvaksi Rufukseksi, jollainen hän oli ollut ennen kuin Kirin oli ottanut esiin Sabbatin.
"En muista koskaan tavanneeni täällä Tremereä. Onnettomat eivät tiedä mitään hauskanpidosta, tai sitten heitä ei vain päästetä tällaiseen paheiden pesään", Rufus naurahti.
"Minun sukuani käy täällä, niitä jotka pystyvät nielemään sen tosiasian, että minä olen menestynein tässä bisneksessä. Ja Ventrueita... jonkin verran. Uhkapelaaminen ei taida kuitenkaan kuulua sen perheen paheisiin ja ruokailun suhteen ne ovat niin mahdottomia, että tuskin ikinä ottaisivat täältä mitään. Minähän tai Sal voisimme vaikka huomata sen. Brujahit ovat hyviä asiakkaita", Rufus jatkoi:
"He tietävät, että rahaa voi tuhlata hauskaan eikä tarvitse itkeä jos sen menettää. Tosin nykyisin olemme hiukan tiukentaneet valvontaa, eikä täällä käy enää sen vuoksi paljoa kaltaisia. Ja se on kaikki Orrien syytä, sen typerän pikku valehtelijan", Rufus tumppsi savukkeensa kovakouraisesti tuhkakuppiin ja näytti jännittyvän hiukan.
"Ferdinand antoi sille paskiaiselle mahdollisuuden, ja minä annoin sille siunaukseni. Mutta sen herneaivoisen idiootin vuoksi meiltä katosi hyvä bisnes. Se ja sen kaverit eivät ole tänne tervetulleita, sen voin sanoa. Ja teet fiksusti jos et ole niiden kanssa missään tekemisissä. Idiootteja koko sakki", Rufus tuhahti. Äkkiä hän näytti huomaavan, että oli suutuksissaan laverrellut vieraalle vampyyrille asioita, joita ei ehkä ollut aikonut sanoa. Kirin huomasi, miten Rufuksen kasvoilla häivähti ilme epäilystä. Oliko Kirin kenties saanut joillain kyvyillään aikaan puhetulvan? Epäilys oli kuitenkin vain muutaman sekunnin kestävä ja Rufus kokosi itsensä hämmästyttävän nopeasti.
"Eh, minulla on vielä töitä tänä iltana, joten jos suot, voisin mennä hoitamaan niitä", Rufus nousi sohvalta ja venytteli hiukan.
"Minsky on auki neljään, joten toivon, että viihdyt täällä rahoinesi. Voit pyytää Ferdinandilta alakerrasta VIP-lippua, sano, että minä lupasin sinulle sellaisen. Se helpottaa tänne pääsyä jatkossa."