Luku 5: Aamunkoitto

Itse peli. Täällä voidaan pelata peliä eteenpäin farp-muotoisena. Lisäksi pj päivittää tärkeimmät asiat tänne jokaisen p&p tai mese session jälkeen, jotta juonen seuraaminen onnistuu jokaiselta pelaajalta helposti.

Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 21.09.2010 12:00

Lauantai-ilta pimeni sumuisena ja sateisena. Lokakuiseksi illaksi se oli poikkeuksellisen viileä ja monet ihmiset näyttivät kulkevan kaduilla aivan liian kevyissä vaatteissa. Kodittomat olivat jo hakeneet tuulen ja sateen suojaa metroasemilta.

Musta virka-auto pysähtyi seitsenkerroksisen tiilitalon eteen Lower East Sidella. Tummaan virkapukuun pukeutunut kuljettaja nousi ja avasi oven takapenkillä istuvalle siistiin pukuun pukeutuneelle, tukevalle turkkilaismiehelle. Hän väisti muutaman askeleen päähän miehestä joko kunnioittaaksen tätä tai siksi, että hän pelkäsi. Altair nyökkäsi kuljettajalle, joka ei kuitenkaan palauttanut kohteliaisuutta.

Vasta, kun kuljettaja oli mennyt takaisin autoon ja lähtenyt kaartamaan kohti ylempää Manhattania, Altair lähti nousemaan portaita tiilitalon ulko-ovelle. Hänen askeleensa oli raskas kuin miehellä, joka oli juuri toipunut koettelevasta sairaudesta. Ovelle päästyään hän pysähtyi hetkeksi ja painoi toisella kädellä kylkeään. Sitten hän suoristui, avasi oven ja katosi rappukäytävään. Pian sen jälkeen syttyivät valot kolmannen kerroksen toimistossa.



(Lauantai 12.10.1949)
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 27.09.2010 14:14

Pian myös Kirin nousi portaita, ripeästi astuen. Hän oli lähtenyt ulos kylmään jo varhain, ehtiäkseen ajoissa paikalle. Hän oli värjötellyt lehtikojun suojissa, lehtiä laiskasti silmäillen ja odottaen. Hän halusi olla ajoissa paikalla. Hän halusi tietää mitä oli tapahtumassa. Ja hän halusi tietää Altairin suunnitelman.

Kun Kirin näki Altairin nousevan autosta, hän laski lehden käsistään. Nopeasti hän antoi myyjälle muutaman dollarin maksuksi, pitäen Altairia tiukasti silmällä. Laittaessaan lompakkoaan povitaskuun Kirin kokeili vielä käteensä takin suojissa revolveria, jonka hän oli tuonut mukaansa. Se oli tavallinen, halpa malli, pieni ja helposti kätkettävissä, ja kuulemma mahdoton jäljittää. Se tuntui kylmältä, kahva oli puinen ja karhea. Sitten hän vilkaisi katua pitkin molempiin suuntiin - autojen, mutta myös epäilyttävien hahmojen varalta - ja lähti Altairin perään.

Saatuaan Altirin kiinni hän toivotti tälle hyvää iltaa ja kysäisi viattomasti: "Mikäs on illan suunnitelma? Onko mitään erityisvalmisteluja?"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 28.09.2010 12:40

Kirin ei ainakaan huomannut mitään epäilyttävää kadulla. Ainoastaan sade vihmoi ikävästi.

"Sinähän olet ajoissa", Altair sanoi Kirinille. Äänestä saattoi kuulla, että hän oli mielissään Kirinin innokkuudesta. Altair käveli pöytänsä luokse ja istahti raskaasti tuoliin.
"Mitään ei saa ilmaiseksi tässä maailmassa", hän tokaisi Kirinille. Se oli samalla vihje siitä, että Kirinin oli turha kysellä enempää hänen heikosta tilastaan. Altair otti pöytälaatikostaan revolverin ja tarkisti sen. Se oli ladattu.

"Ei mitään erityisiä järjestelyjä. Olisi tietysti hyvä jos sinä suostuisit seisomaan tuolla oven lähellä", hän viittasi Kirinille huoneen nurkkaa, jossa Kirin oli joskus ennenkin seissyt kuuntelemassa keskusteluja. "Siltä varalta, että joku yrittää karkuun. Sinulla on varmaankin ase mukana?"

"Ja vielä eräs henkilö, joka sinun sopii tavata ennen kuin muut tulevat", Altair lisäsi ja vihelsi hiljaa. Jostain toimiston wc:n suunnalta kuului kolahdus.
"Se on tänä yönä seurassamme, vaikka yleensä se on täällä vain päivisin. Tuossa se tuleekin, sen nimi on Neri." Altari osoitti Kirinin taakse huoneen ovelle, josta sisään luikerteli valtavan suuri ja paksu vihreä käärme. Käärme lipoi mustalla kielellään vinhasti ilmaa, ilmeisesti se haisteli Kiriniä. Näytti kuitenkin siltä, että Neri hyväksyi Kirinin, sillä pian huoneeseen tulonsa jälkeen se luikerteli huoneen peränurkkaan ja alkoi kiertyä kerälle. Kirin ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota toimiston ilmaan mutta nyt hän tajusi, että sisällä oli hyvin lämmintä, ilmeisesti sen vuoksi Neri kykeni liikkumaan niin notkeasti.

"Neri vartioi täällä päivisin ja se on pääasiassa Jasminin huollettavana. He ovat hyviä ystäviä", Altair sanoi.
"Se pystyy tarvittaessa nielaisemaan ihmisen, tai vampyyrin, vaikka se näyttääkin pieneltä."
Aivan kuin käärme olisi ymmärtänyt Altairia, sillä siinä samassa se venytti kitaansa niin, että Kirin saattoi nähdä sen pitkään nieluun. Yläleuasta pistivät esiin terävät hampaat.
"Se ei ole myrkyllinen", Altair jatkoi: "Se kuristaa uhrinsa. Voit silittää sitä jos haluat, se pitää sinusta."

He eivät ehtineet olla kauaa rauhassa, kun toimiston ovi jälleen aukeni ja sisään saapui äänestä päätellen Hether. Hän keskusteli jonkun miehen kanssa.

"Moi Kirin!" Hether tervehti astuessaan huoneeseen. Sitten hän näki Nerin ja perääntyi hiukan taaksepäin. Hetherin perässä marssi kaksi hyvin sotilaallisen oloista vampyyria. Toinen oli keski-ikäinen mies, jolla oli siisti kampaus ja tiukka uniformun kaltainen puku. Toinen, noin parikymppinen nainen, oli pukeutunut samanlaiseen uniformuun. Ryan Beaton ja Sophia Lariviere, kaupungin sheriffit. He tervehtivät Altairia ja sitten vilkaisivat Kiriniä selvästi miettien, tarvitsiko häntä tervehtiä ollenkaan.

"Hyvää iltaa arvon sheriffit", Altair tervehti heitä takaisin. "Tässä ovat apulaiseni Kirin Travis ja Hether, he ovat olleet suureksi avuksi tämän tapauksen selvittämisessä", hän lisäsi. Ryan nyökkäsi Kirinille ja Sophiakin loi häneen silmäyksen.

"Milloin rikollinen saapuu?" Ryan kysyi Altairilta. Altair nosti kätensä torjuvasti:
"Tänne saapuvat lähes kaikki tapaukseen jollain tavalla liittyvät vampyyrit, mutta he eivät kaikki ole syyllisiä. Saatte kuulla koko tapauksen ja tehdä sen jälkeen omat päätelmänne siitä, kenet tai ketkä haluatte pidättää."

Ryan tuhahti ja pudisti päätään: "Mennään sitten sinun tavallasi. Mutta muista, että meillä on täällä viimekädessä valta. Ei mitään monimutkaisia temppuja, kerrot vain miten asiat ovat. Siitä sinulle maksetaan."
Altair katsoi Ryania ja hänen silmänsä painuivat viiruiksi:
"Camarilla ei maksa minulle mitään. Meidän asiakkaamme ei liity vampyyripolitiikkaan. Teen tämän vain lojaalisuudesta kaupunkia kohtaan."
Ryan oli aikeissa jatkaa ylimielistä tuhahteluaan, mutta katsoessaan Altairia tarkemmin hän yllättäen luopui ajatuksestaan. Hän käänsi katseensa sivuun ja vaikeni.

Sheriffit jäivät hekin seisomaan huoneen takaosaan. Hether istahti nojatuoliin ja katseli hiukan hermostuneena kaikkia. Kirin saattoi huomata, että hänellä oli revolveri piilotettuna sukkaansa.

Äkkiä toimiston ovelta kuului jälleen meteliä. Kaikki valpastuivat, paitsi Altair.
"Lyttonien huvilalla vierailevat kaupunkilaispojat ja huvilan tilanhoitaja ovat ajallaan", Altair hymyili.

Ensimmäisenä huoneeseen tuli pitkä, vahva alkuperäisamerikkalainen mies. Hänen musta tukkansa oli sidottu paksuksi palmikoksi ja hän oli pukeutunut maaseudulla suosittuihin työvaatteisiin. Mies piti nahkaisia käsineitä kädessään ja tarkkaili kaikkia huoneessa olijoita mustilla, villeillä silmillään.

"Olkaa hyvät ja esitelkää itsenne", Ryan Beaton sanoi. Mies vilkaisi häneen ja sitten Altrairiin, joka nyökkäsi.

"Hunter on nimi ja mä asun kaupungin ulkopuolella. Mä olen Gangrel ja mun sire on nimeltään Edwin."
Esittelyn jälkeen Hunter astui syrjään ja antoi ystäviensä esitellä itsensä. Kirin tunnisti heistä kaikki muut, paitsi yhden.

Vaalea, hermostuneen oloinen mutta siististi ja kalliisti pukeutunut mies, jolla oli sotkuinen tukka ja joka vaikutti siltä kuin ei olisi nukkunut koko päivänä silmäystäkään esitteli itsensä:
"Julius Falck, ruhtinas Andrew Babingtonin childe Ventruen klaanista."

"Orson Nicholson, Brujah ja mun sire on Darius", sanoi punertavatukkainen nuori mies, joka vei hetkessä huomion Falckista. Hän hymyili leveästi ja itseensä tyytyväisenä Altarille. Kirin näki Orrien nyt ensimmäistä kertaa.

Orrien jälkeen itsensä esittelevän miehen Kirin oli nähnyt vain kerran aikaisemmin Minskyssä. Mies katseli arvioiden huoneessa olevia esineitä ja kiinnitti sitten huomionsa maton geometrisiin kuvioihin.
"Salvatore Stracci, Malkavian. Minun sireni on eurooppalainen, joten hänen nimensä ei sano teille mitään", mies sanoi välinpitämättömästi.

Viimeisenä itsensä esitteli joukon vetovoimaisin nuorukainen, jota katsoessa ei voinut olla ajattelematta, miten viehättävä ja miellyttävä hän oli. Tällä kertaa mies ei ollut aivan niin itsevarma kuin aikaisemmin, kun Kirin oli hänet tavannut. Kainalossaan mies puristi pahvista kansiota, jonka välistä pursuili asiakirjapapereita.
"Rufus Oliver, olen Toreadorin klaanista ja sireni on Charlestonin ruhtinas Evelyn Jericho."

"Kiitos", Altair sanoi ja osoitti tuoleja. Kukaan nuorukaisista ei kuitenkaan näyttänyt haluavan istuutua. Julius vilkuili hermostuneena Neriä. Altari katsoi kaikkia ja kysyi:
"Te olette, niin arvelen, ystävyksiä? Olette kaikki viettäneet paljon aikaa erään vanhan ihmispariskunnan maatilalla."

"No ollaan oltu porukka, ei olla enää", Orrie vastasi ja loi murhaavan katseen Rufukseen. Rufus palautti katseen takaisin ja hetken aikaa tuntui siltä, kuin huoneen lämpötila olisi pudonnut asteen verran. Julius hieraisi hermostuneena hiuksiaan ja Hunter puristi kätensä nyrkkiin.
"Rufus, anna Altairille se kansio", Julius sanoi, kun jännittynyt tilanne ei ottanut rauetakseen. Nyt Rufus loi Juliukseen saman murhaavan katseen, jonka oli aluksi antanut Orrielle. Julius ei kuitenkaan näyttänyt hätkähtävän, vaan tuijotti Rufusta silmiään räpäyttämättä. Lopulta Rufus viskasi kansion Altairin pöydälle.

"Kiitos", Altair sanoi kylmästi. "Ja nyt, kun viimeinen vieraamme saapuu, voimme aloittaa." Hänen puhuessaan ovi kävi ja eteisestä kuului raskaita askeleita. Huoneeseen, joka oli jo nyt aivan täynnä vampyyreita, astui leveäharteinen ja pitkä musta mies. Hän oli niin suuri, että näytti siltä, kuin hän olisi ollut kaksi miestä sulatettuna yhdeksi. Pelottavaa ulkomuotoa lievensivät hiukan miehen valkoiset vaatteet, jotka paljastivat hänen asemansa uskonnollisena johtajana sekä pyöreät silmälasit, jotka kertoivat siitä, että mies ehkä mielummin luki kuin hakkasi toisia katuun. Kaikki huoneessa olijat näyttivät osoittavan hänelle hiljaista kunnioitusta. Ainoastaan Orrie vaikutti kiukkuiselta ja hermostuneelta.

"Herra Darius Salim Jumale", Altair sanoi ja kumarsi. Salim katsoi häntä tiukasti ja hänen silmistään saattoi lukea, ettei hän hyväksynyt Altairia täydellisesti. Mies kuitenkin nyökkäsi vastaukseksi ja istuutui sitten mitään sanomatta nahkaiseen nojatuoliin.

"Nyt olemme kaikki paikalla", Altair sanoi "Joten voimme aloittaa. Kirin suljetko oven?" Hän nyökkäsi Kirinin suuntaan ja viittasi huoneen ovea, jonka avaimenreiässä oli vanha, metallinen avain.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 06.10.2010 15:05

Kirinille paljastui se, mitä hän oli levottomana pohtinut edellisen aamun ja alkuillan. Altair oli viitannut käärmeeseen puhuessaan Jasminille lukitsemisesta. Kirin ei tosiaan olisi arvanut mistä oli ollut kyse. Hänen uteliaisuutensa vaihtui levottomuuteen. Kirin jäi mielellään oven tuntumaan muita odottamaan.

Kirin tervehti Hetheriä tuttavallisesti ja sheriffejä välinpitämättömällä nyökkäyksellä. Hän tiesi että Camarillan sheriffi asemansa puolesta odotti tiettyä kunnioitusta kaikilta kaltaisilta, mutta Kirin ei nyt ollut sillä tuulella että viitsisi esittää kiinnostunutta muusta kuin itse tapauksesta.

Hän oli kiinnostuneempi seuraavista tulijoista. Hunter toi hänelle mieleen rva Lyttonin loputtomat anekdootit ja tarinat huvilan tapahtumista. Vaikka he tapasivat ensimmäisen kerran, Kirin oli jo muodostanut tietyn kuvan Hunterista.

Falck oli jo turhankin tuttu. Kirin uskoi tietävänsä Falckin roolin tapauksessa hyvin, ehkä kaikkein parhaiten. Hän oli välittäjä, joka ei ilmeisesti tiennyt mihin oli sekaantunut. Vain Falckin sire teki Falckista kiinnostavan.

Orrie taas oli itsessään kiinnostava. Orrie vaikutti syylliseltä, mutta motiivi oli yhä Kirinille hämärä. Motiivi oli selvä vain, oletti että Orrie oli hankkinut Mandelbaumin kautta paperit ja sitten vaientanut Mandelbaumin. Mutta mikä motivoi häntä ensin hankkimaan paperit?

Stracci oli hieman yllätys, Kirin ei odottanut näkevänsä häntä. Hän tiesi Straccista varsin vähän. Esimerkiksi se oli yllätys, että Stracci kuului Lyttonien vieraisiin.

Viimeisenä saapui Rufus, mies jota Kirin epäili vain vähemmän kuin Orrieta. Rufus kantoi kansiota. Kansiota, joka varmaan sisälsi Mandelbaumin viemät paperit. Kirin oli taikauskoisempi kuin halusi ajatella olevansa. Se, että Rufus toi kansion sisään tuntui hänestä merkittävältä.

Kansio itsessään oli kuitenkin kaikkein kiinnostavin. Kirin uskoi, että sen luettuaan hän tietäisi kuka papereita haluaa, ja ratkaisu olisi siinä. Jos huone ei olisi ollut täynnä vampyyreita, hänen olisi ollut vaikea pitää näppinsä irti kansiosta, olkoonkin Altairin toimisto tai ei.

Ja Darius. Kirin vältteli hänen katsettaan. Oliko Darius tapauksen uhri? Ehkä hänen tuomansa ase oli Dariuksen raivostumisen varalta paikalla.

Altairin merkistä Kirin sulki oven ja käänsi avaimesta lukkoon. Selin muihin hän sujautti avaimen takkinsa taskuun, mutta käännyttyään oli laittavinaan sen viattomasti oven luona olevaan kirjahyllyyn kaikkien näkyville.

(-1 WP, nyt en ehdi heittää noppaa, voin tehdä sen myöhemmin)

edit: (ei taida olla varsinaista heittoa, vaan vie lisäksi -1BP)
Viimeksi muokannut Kronus päivämäärä 20.10.2010 13:52, muokattu yhteensä 1 kerran
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 20.10.2010 12:34

(Kirin onnistuu ottamaan avaimen itselleen ilman, että muut sitä tajuavat)

"Minä olen kutsunut teidät kaikki tänne tänään sen vuoksi, että kaupungissa tapahtunut ihmisen murha on osa vampyyrimaailmaan liittyvää tapahtumaketjua, joka on vaarassa ryöstäytyä käsistä. Ruhtinas itse on pyytänyt minua selvittämään tämän asian ensimmäisen tradition turvaamiseksi. Tämä, ja ainoastaan tämä, on minun tehtäväni. Sheriffit huolehtivat siitä, miten tämän tutkimuksen tulokset vaikuttavat yksittäisten kansalaisten rangaistuksiin." Altair aloitti. Huoneeseen laskeutui jäätävä hiljaisuus. Kaikki tuntuivat vilkuilevan toisiaan epäillen. Kirin saattoi aistia avoimen vihan Orrien, Rufuksen ja Juliuksen välillä. Ainoastaan korkea-arvoinen Brujah Salim näytti tyyneltä.


"Murhattu ihminen oli nimeltään Emet Mandelbaum. Hän työskenteli korkeassa asemassa erään herra Emersonin yrityksessä. Emet Mandelbaum oli eläessään tekemisissä kaltaistemme kanssa ja se koitui hänen kuolemakseen. Minä ja avustajani tiedämme, että on vain yksi henkilö, jolle oli hyötyä Emetin kuolemasta. Tai joka ainakin halusi Emetin hengiltä. Hän siis on Emetin murhaaja. Ja hän on tässä huoneessa tällä hetkellä."

Nopea katseiden vaihto ei kertonut vielä mitään. Vaikka tunnelma oli jännittynyt, kukaan ei näyttänyt erityisen hermostuneelta. Altair nyökkäsi.

"Hän ei tietenkään vaarantanut itseään murhaamalla Emetiä omakätisesti, vaan palkkasi ammattilaisen tekemään työn puolestaan. Tämä ammattilainen taas suostui ihmisen murhaamiseen siitä ainoasta syystä, että murha voitaisiin tulkita traditioiden rikkomiseksi ja että minä voisin joutua siitä syytetyksi. Toisin kuitenkin kävi. Lisäksi salamurhaaja, vaikka taitava olikin, ei voinut kokonaan jäädä apulaiseltani Sorellalta huomaamatta. Me tiedämme, että Sorellan aistit ovat hyvin herkät. Vaikka murhaaja osasi piiloutua täydellisesti, Sorella silti aisti hänen läsnäolonsa kun hän murhan jälkeen pakeni. Murhalla oli myös elävä silminnäkijä. Rouva Lytton ei valehdellut poliisille. Hän oli ainoa henkilö, joka todella näki itse murhan
tapahtuvan. Hänestä tuli murhan tilanneelle vampyyrille todellinen uhka. Taitava vampyyri kuitenkin hoiti asian niin, että rouva Lytton ei muistanut asiaa kunnolla joutuessaan poliisin kuulusteltavaksi."

"Ei pidä paikkaansa!" Kaikki kääntyivät katsomaan Juliusta, joka seisoi uhmakkaasti Altairia osoittaen.
"Minä manipuloin rouva Lyttonin muistoja, koska sen naisen... sen puheet, hemmetti, se oli nähnyt kaiken. Ihan kaiken, enemmän kuin minä edes osasin tietää meidän kaltaisistamme."

Altair hymyili: "Minä tiedän, että se olit sinä Julius."

"Mutta sinä vihjasit, että murhan tilaaja oli sama kuin Daisyn muistoja muokannut henkilö! Minä en ole murhauttanut ketään!" Julius puolusti.

"Et tietenkään, en minä sitä vihjannut. Mutta sinä halusit suojella ystävääsi." Altair loi Juliukseen tiukan katseen, jonka Julius väisti painamalla päänsä alas.

"Minä en enää tiedä kuka minun ystäväni on", hän mutisi.

Altair katsoi hetken aikaa Juliusta arvioivasti, mutta jatkoi sitten:
"Salamurhaaja on minun klaaniani ja hänen nimensä on Hashan. Klaanini metsästää häntä, sillä hän on pettänyt meidän temppelimme. Hän on hyvin vaarallinen, mielipuolinen henkilö, joka kuuluu löyhästi yhteen järjestäytyneeseen perheeseen, jonka kattojärjestönä toimii Sabbat."

Tämä sai paikallaolijoihin eloa. Kaikki alkoivat yhteen ääneen puhua, kuka hämmästyneesti, kuka vihaisesti. Altair seurasi tarkasti läsnäolojoiden reaktioita. Kaikki vaikuttivat ensinnäkin siltä, ettei kukaan ollut osannut odottaa paljastusta. He näyttivät myös tajuavan, että murhaajan tuleva tuomio oli juuri muuttunut astetta vakavammaksi.

"Nyt, kun me olemme selvittäneet miten murha tehtiin, voimme mennä motiiveihin", Altair jatkoi hetken kuluttua:
"Tämä koko monimutkainen kuvio, johon minä apulaisineni sotkeuduin tahtomattani, on saanut alkunsa huumausainekaupasta. Viattomalta tuntunut katukaupan pyörittäminen kuitenkin paisui, kuten rikollisilla toimilla usein on tapana, hallitsemattomiin mittasuhteisiin. Loppujen lopuksi siihen liittyi kavallusta, valehtelua, mustasukkaisuutta, liittoutumista vihollisten kanssa ja murha. Eikä Emet Mandelbaumin murha olisi jäänyt ainoaksi. Ainakin kaksi ihmistä olisi vielä kuollut tämän kuvion vuoksi ja hyvin todennäköisesti myös ainakin kaksi vampyyria."

"Mitä tää kaikki on?" Tähän asti hiljaisena ja vakavana pysytellyt Hunter kysyi.
"Miksi yhden ihmisen murhaa paisutellaan näin? Kyllä vampyyrit on tappaneet ihmisiä ja tappaa jatkuvasti ilman suurempaa kohua."

Altair katsoi Hunteria kylmästi:
"En ole yllättynyt asenteestasi, nuorukainen. Sinä olisit surmannut myös suojelijasi ja työnantajasi, ellei kohtalo olisi puuttunut peliin. Odotit George ja Daisy Lyttonia heidän maatilallaan aikomuksenasi surmata heidät, eikö totta?"

Hunter katsoi Altairia hievahtamatta. Oli vaikea sanoa, mitä hän ajatteli. Lopulta hän nyökkäsi:
"Se oli meidän suunnitelma. Mun piti toteuttaa se, eikä se olis mua haitannut."

"Niin ei kuitenkaan käynyt. Sinun ystäväsi pelastivat sekä Lyttonien hengen, että sinun sielusi", Altair vastasi hiljaa.

"Mutta minä en ymmärrä", Julius aloitti ja katsoi nyt Salvatorea.
"Miksi.... miksi hemmetissä sinä tapoit ne koirat?"

Salvatore virnisti ja pudisti päätään:
"Minun oma asiani", sitten hän sanoi kaikille:
"Minä olin Lyttonien asunnolla sinä yönä, kun nuo Altairin apulaiset kävivät siellä. Minä annoin Georgelle insuliinia, minkä seurauksena pariskunta ei lähtenyt maatilalleen. Me olimme Juliuksen kanssa sitä mieltä, että asioille pitää tulla loppu. Kaikki oli mennyt liian pitkälle. Tosin.... taisin pahentaa tilannetta pienellä käytännön pilallani."

"No ihan varmasti", Julius vastasi, mutta oli enemmän hämmentynyt kuin vihainen.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 20.10.2010 15:01

Kirin piti paikkansa oven luona. Hän silmäili välillä kansiota, samalla kun tarkkaili paikallaolijoita. Hän koitti olla tuijottamatta ketään liian pitkään, ettei aiheuttaisi liikaa hermostuneisuutta. Se ei tuottanut ongelmia, sillä kansio veti hänen mielenkiintoaan vahvasti puoleensa.

Falck, Salvatore, Hunter, Orrie, Rufus. Joukko tunsi toisensa, ja oli ainakin joskus liikkunut yhdessä, mikä oli Kirinistä jotenkin outoa. Edes Sabbat ei tuonut yhteen vampyyrien ryhmiä, jotka olivat näin kirjavia. Kenties Camarilla, jota hän oli tottunut ulkoapäin katsomaan, väitteiden mukaisesti tosiaan onnistui yhdistämään eripuraisia klaaneja. Oliko silti mikään ihme, että tuloksena oli murhia ja kavallusta?

Kirin oli jo valmis antamaan Falckille puhtaat paperit. Hän pohti vain, mitä Falckin suhteen oli suunniteltu. Falck oli ruhtinaan jälkeläinen, ja sitä asiaa ei voinut sivuuttaa. Ei ihme, että Falck oli pidetty visusti pimennossa. Mutta Falck suojeli "ystäväänsä".

Hunter nähtävästi oli valmis murhaamaan vähemmästäkin. Hänelle ihmisen henki ei tuntunut merkitsevät paljon. Mutta olisiko hän siis suojannut itseään käyttämällä palkkamurhaajaa? Oliko Hunter niin viekas? Miksi ei olisi? Mutta mitä sitten Hunter mahtoi ymmärtää Mandelbaumin liikesalaisuuksista?

Salvatore oli aivan toista maata, tai ainakin vaikutti olevan. Hän oli surmannut Daisyn koirat, mutta oli ylipäänsä paikalla pelastaakseen niiden emännän. Jos se oli pelkkää esittämistä, niin mies oli varmasti täysin sekaisin.

Kirin käänsi huomionsa ykkösepäiltyynsä, joka oli edelleen Orrie. Se, että Orrien sire oli kutsuttu paikalle ei jäänyt Kiriniltä huomaamatta. Juttu liittyi välillisesti häneen. Kirin vilkaisi myös Altairia. Altair tuskin tekisi virhettä, varsinkaan Dariuksen kanssa. Sen, että Darius oli paikalla, täytyi olla Altairin suunnitelmalle edullista.

Kirin päätti tarkkailla Dariuksen toimia. Kun jotain tapahtuisi, mitä se sitten olisikin, Darius näyttelisi siinä keskeistä osaa. Sellainen oli hänen olemuksensakin. Oli se sitten mitä tahansa, Kirin ei aikonut jäädä Dariuksen jalkoihin.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 17.11.2010 12:06

"George ja Daisy Lytton, pariskunta, joka vedettiin vain kohtalon oikusta mukaan tähän sotkuun ja joiden henki oli vain hiuskarvan varassa. Tai koirankarvan", Altair sanoi ja katsoi vuorollaan Salvatorea ja Hunteria. Hunter oli puristanut kätensä nyrkkiin ja katsoi Salvatorea tavalla, joka ei kertonut hyvää. Näytti siltä, että mies vain vaivoin pystyi pitämään itsensä kurissa. Kirin huomasi, miten Altairin hyvin pienestä merkistä käärme Neri alkoi liukua lähemmäksi nuoria vampyyreita.

"Minä sanoin jo aikaisemmin, että tämän kaiken pani liikkeelle huumekauppa. Herra Emersonin yrityksen vakoilu tuli mukaan kuvioihin vasta Emet Mandelbaumin myötä. Siinä oli kuitenkin kyse jo isoista rahoista, eikä siinä saanut mennä mitään pieleen. Kuitenkin siinä meni kaikki pieleen, ainakin alkuperäistä suunnitelmaa ajatellen. Tästä opimme, että vampyyrin ei koskaan pitäisi palkata alaisikseen vampyyreita. Olisin toivonut, että Ishmael olisi ollut täällä kuulemassa tämän." Altair sanoi. Sitten hän nyökkäsi jälleen nuorien suuntaan:

"Rufus, Orrie ja Salvatore, te kaikki työskentelette minun klaaniini kuuluvalle Ishmaelille, tunnetulle henkilölle alamaailmassa", se oli yhtä aikaa väite ja kysymys.

Salvatore kohautti harteitaan: "Silloin kuin huvittaa. Miten se eroaa siitä, että tuo Ravnos tuolla nurkassa tai tuo huora tuossa työskentelee sinulle?"

"Hyvä kysymys", Altair vastasi. "Ehkäpä siinä, että me emme työskentele Camarillalle emmekä Sabbatille. Sinä tiedät, että Ishmaelin liiketoiminta on sekä ihmisten että vampyyrien maailmassa arveluttavaa."

Salim liikahti levottomasti, mikä sai Orrien reagoimaan.

"Altair, mitä peliä tää oikein on? Jos me otetaan rahaa huumekaupasta, mitä se kenellekään kuuluu?" Orrie vilkaisi sireään selvästi hermostuneena.

"Otatte rahaa?" Altair toisti ja kohotti kulmiaan: "Ishmael ei maininnut mitään rahasta. Itseasiassa Ishmaelin huumekauppa on ollut jo pitkään uhattuna erään Lasombrista koostuvan porukan taholta. Nämä Lasombrat ovat aiheuttaneet ongelmia myös teille, eikö totta", Altair sanoi ja katsoi sheriffejä.

Sophia nyökkäsi: "Pääsimme sabattilaisten jäljille noin puoli vuotta sitten Queensissa. Heillä on ilmeisen tehokas huumerinki, kuljettavat kamaa Meksikosta. No, se lasti ei ollut meidän kiinnostuksen kohteemme. Ruhtinas halusi toimia nopeasti porukkaa vastaan, mutta kun saavuimme varastoille, heistä ei näkynyt enää jälkeäkään. Eikä lastista sen puoleen. Siitä koitui lievästi sanottuna harmia, koska meillä oli ihmispoliiseita mukana juurikin sillä syyllä, että kyseessä oli huumeiden salakuljetus."

Kaikki olivat hetken aikaa hiljaa. Sophia vaikutti lähinnä kyllästyneeltä. Ilmeisesti hän ja Ryan olivat saaneet selittää epäonnistunutta hyökkäystä ruhtinaalle ja muille merkittäville vampyyreille jo monet kerrat.

"Joku oli ilmoittanut teidän saapumiestanne etukäteen", Altair tokaisi.

Sophia pudisti päätään: "Mahdotonta. Asiasta tiesivät vain kaikkien luotetuimmat vampyyrit ja heidät kaikki on kuulusteltu tapauksen jälkeen. Lisäksi ei olisi ollut sabattilaisten tapaista vain vetäytyä paikalta. Todennäköisesti he olisivat taistelleet."

"Ellei heille ehdotettu hyvää liikesopimusta", Altair huomautti. "Miksi taistella ja asettaa vaivalla hankittu lasti vaaraan, kun voi saada sen myytyä korkeaan hintaan? Ja kenties tehdä samalla liikekumppanuus sellaisen henkilön kanssa, jolla on suhteita Camarillan johtoon?"

Sophia ja Ryan katsoivat Altairia kuin halolla päähän lyötyinä. Myös Salim katsoi Altairia arvioiden. Huoneeseen laskeutui jäätävä hiljaisuus.

"Ei... voi ... olla... totta", hiljainen, lähes kuiskauksen kuuloinen ääni sanoi. Sen lähdettä oli ensin vaikea paikallistaa, kunnes se muuttui huudoksi:

"Kirottu petturi!" Julius huusi, paljasti hampaansa ja loikkasi Rufuksen kimppuun. Hän iski suoraan kiinni Rufuksen olkapäähän. Rufus huusi ja yritti irrottaa Juliusta, joka tuntui saaneen jostain yllättävää voimaa.

Salim toimi nopeasti. Hän tempaisi Juliusta niskasta ja riuhtaisi hänet irti Rufuksesta niin, että Rufuksen paita ja iho repeytyivät ilkeän näköisesti. Neri, joka oli luikerrellut lähelle, kietoutui salamannopeasti Rufuksen ympärille, ennen kuin tämä ehti käydä vastahyökkäykseen.

Ryan ja Sophia kiirehtivät pitelemään Juliusta, joka yritti turhaan rimpuilla Rufuksen kimppuun. Hänen naamansa oli verinen, mikä johtui hyökkäyksestä sekä Juliuksen omista kyyneleistä. Lopulta hän rauhoittui, mutta ei irrottanut katsettaan Rufuksesta, joka yritti vielä hetken päästä vapaaksi käärmeen otteesta, ennen kuin luovutti.

"Rufuksella on hämmästyttävä taito saada toiset paljastamaan salaisuutensa. Eikä se vaadi katsekontaktia. Minä en uskonut hänen kykyihinsä, ennen kuin näin sen itse käytännössä apulaiseni Hetherin kautta", Altair sanoi rauhallisesti. Hän katsoi lattialla käärmeen otteessa makaavaa Rufusta kylmästi.

"Onneksi minä olen aina varautunut kaikkeen", hän jatkoi ja väläytti Rufukselle hymyään. "Minä teen kunniaa sille, joka saa salaisuuteni selville. Sitten jos sellaista koskaan pääsee tapahtumaan."

Orrie ja Salvatore katselivat vaivaantuneina Rufusta ja Juliusta. Ainoastaan Hunter pysyi tyynenä.

"Altair, täällä selvisi yhtä ja toista", Hunter sanoi. "Mutta se, miksi me ollaan täällä, miksi se ihminen kuoli, se ei oo selvinnyt."

"Se ei ole ainoa syy, miksi te olette täällä", Altair vastasi. "Me olemme jo paljastaneet tärkeän asian. Tietovuodon. Mutta odota, me pääsemme vielä tämän tapauksen pohjalle asti."

Samassa huoneen ovelta kuului koputus. Altair nyökkäsi Kirinille:

"Avaatko oven, vielä on tulossa yksi henkilö, jota minä odotin saapuvaksi."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 17.11.2010 14:45

Huumeet olivat peräisin Sabbatilta. Siksi Rufus oli kärkkäästi keltänyt Minskyn kaikki yhteydet Sabbatiin. Lasombrat tietysti halusivat jotain maksuksi, eikä se ollut rahaa. Julius oli nyt käsittänyt sen. Onneksi yhteenotto oli nopeasti ohi. Kirin pysyi silti yhä varuillaan. Orrie ja Salim olivat molemmat toistaiseksi olleet melko vaitonaisia, brujaheiksi ainakin.

Mitä hinnasta oli sovittu? Rufus ei ollut niin tyhmä, että jättäisi sen hoitamatta. Kirinin silmät hakeutuivat taas kansioon Altairin pöydällä. Oliko Mandelbaum siis vain tiennyt liikaa tovereiden toimista? Se olisi tullut kaveruksille ongelmaksi, jos Mandelbaumista olisi tullut kaltainen. Vieläpä setiitti. Ja heillä oli jo yksi setiitti lähipiirissään. Mutta mitä Ishmael mahtoi haluta tuosta joukkiosta?

Kirin oli niin keskittynyt huoneen sisällä tapahtuviin asioihin, että yllättyi kolkutuksesta. Altairin annettua merkin hän kääntyi avaamaan oven. Hän tiesi, että monet huoneessa seurasivat häntä katseellaan. Tarkimmat kenties odottivat hänen poimivan avaimen hyllyltä. Kirin otti avaimen taskustaan, avasi oven sillä ja väisti sisääntulijan (jota Ishmaeliksi otaksui) tieltä sulkeakseen oven uudelleen. hän ei aikonut esittää enempää silmänkääntötemppuja, ainakaan avaimilla.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 18.11.2010 16:32

Sophia ja Ryan pitelivät edelleen Juliusta, joka tuijotti Rufusta. Huoneessa oli jännittynyt tunnelma, mutta kukaan ei näyttänyt erityisen kiinnostuneelta uudesta tulijasta. Ilmeisesti he uskoivat kaikkien tärkeiden henkilöiden jo olevan paikalla.

Kun Kirin avasi oven, sen takana ei odottanut Ishmael, vaan tummahipiäinen, pitkä nuorukainen, jolla oli mustat, kiharat hiukset.

"Hei, Kirin", Hubert tervehti ja astui sisään huoneeseen.

Nyt kaikkien huomio kiinnittyi Hubertiin, joka näytti hiukan vaivaantuneelta ja katsoi Altairia apua pyytäen.

"Emet!!" Huuto oli lähes korvia särkevä. Orrien silmistä tuntuivat iskevän liekit kohti hämmentynyttä Hubertia.
"Se ei voi olla totta!! Sinä olet kuollut, lopullisesti! Minä näin sen omin silmin!!"

Huuto päättyi ärjäisyyn, kun Orrien pinna lopullisesti petti. Silmittömän raivon vallassa Orrie syöksyi Hubertin kimppuun. Sophia ja Ryan kiirehtivät ottamaan Orrieta kiinni ja päästivät samalla rauhoittuneeksi luultun Juliuksen vapaaksi. Heti heidän toimittuaan Julius säntäsi raatelemaan Rufusta. Neri yritti puolustaa vankiaan puremalla Juliusta, joka ei näyttänyt välittävän käärmeestä.
Salim oli menossa Orrien kimppuun, kun Hunter iski kynsillään hänen kylkeensä. Samassa kuului kaksi lähes yhtäaikaista laukausta, kun Hether ja Altair ampuivat lähietäisyydeltä Hunteria. Ainoastaan Salvatore näytti pysyvän tapahtumien ulkopuolella, hän vaikutti olevan toisissa maailmoissa.

(Mitä Kirin tekee?)
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 19.11.2010 16:20

Kirin ei osannut odottaa Hubertia, ja katsoi tätä arvellen. Hän ei ehtinyt vastata tälle ennen kuin Orrie karjaisi. Kirin oli selin huoneeseen, mutta hän ei tarvinnut silmiä selkäänsä. Vuosinaan kiinalaisen triadin vartijana hän oli kehittänyt vaistoja, jotka toimivat ilman tietoista tahtoa (toimittajan töistä puhumattakaan). Hän tiesi, että Orrie oli tulossa kohti, ja että hän olisi vaarassa jäädä alle, joten hän otti askeleen taakse kyyristyen, yrittäen osua Orrien tielle horjuttaen tämän tasapainoa.

(DEX+BRA= 0,4,4,0,9 = 3 onnistumista!)

Kirin toimi lähinnä itseään suojellakseen, mutta osa hänestä myös suojeli Hubert-parkaa. Rytäkässä hän ei ehtinyt ajatella, kuten hänellä oli tapana tehdä lehtiö kädessään, mutta Orrien huuto kertoi hänelle riittävästi. Kirin oli itsekin ollut näkemässä Emetin kuoleman, ja hän muisti tilanteen yhä. Kirin veti revolverinsa esiin niin nopeasti kuin saattoi, osoitti sen Orrieta kohti ja huusi:

"Sinä näit Emetin kuoleman! Olit siis ravintolassa sinä iltana, yhdessä murhaajan kanssa!"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Seuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron