Kirjoittaja kardinaali » 28.09.2010 12:40
Kirin ei ainakaan huomannut mitään epäilyttävää kadulla. Ainoastaan sade vihmoi ikävästi.
"Sinähän olet ajoissa", Altair sanoi Kirinille. Äänestä saattoi kuulla, että hän oli mielissään Kirinin innokkuudesta. Altair käveli pöytänsä luokse ja istahti raskaasti tuoliin.
"Mitään ei saa ilmaiseksi tässä maailmassa", hän tokaisi Kirinille. Se oli samalla vihje siitä, että Kirinin oli turha kysellä enempää hänen heikosta tilastaan. Altair otti pöytälaatikostaan revolverin ja tarkisti sen. Se oli ladattu.
"Ei mitään erityisiä järjestelyjä. Olisi tietysti hyvä jos sinä suostuisit seisomaan tuolla oven lähellä", hän viittasi Kirinille huoneen nurkkaa, jossa Kirin oli joskus ennenkin seissyt kuuntelemassa keskusteluja. "Siltä varalta, että joku yrittää karkuun. Sinulla on varmaankin ase mukana?"
"Ja vielä eräs henkilö, joka sinun sopii tavata ennen kuin muut tulevat", Altair lisäsi ja vihelsi hiljaa. Jostain toimiston wc:n suunnalta kuului kolahdus.
"Se on tänä yönä seurassamme, vaikka yleensä se on täällä vain päivisin. Tuossa se tuleekin, sen nimi on Neri." Altari osoitti Kirinin taakse huoneen ovelle, josta sisään luikerteli valtavan suuri ja paksu vihreä käärme. Käärme lipoi mustalla kielellään vinhasti ilmaa, ilmeisesti se haisteli Kiriniä. Näytti kuitenkin siltä, että Neri hyväksyi Kirinin, sillä pian huoneeseen tulonsa jälkeen se luikerteli huoneen peränurkkaan ja alkoi kiertyä kerälle. Kirin ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota toimiston ilmaan mutta nyt hän tajusi, että sisällä oli hyvin lämmintä, ilmeisesti sen vuoksi Neri kykeni liikkumaan niin notkeasti.
"Neri vartioi täällä päivisin ja se on pääasiassa Jasminin huollettavana. He ovat hyviä ystäviä", Altair sanoi.
"Se pystyy tarvittaessa nielaisemaan ihmisen, tai vampyyrin, vaikka se näyttääkin pieneltä."
Aivan kuin käärme olisi ymmärtänyt Altairia, sillä siinä samassa se venytti kitaansa niin, että Kirin saattoi nähdä sen pitkään nieluun. Yläleuasta pistivät esiin terävät hampaat.
"Se ei ole myrkyllinen", Altair jatkoi: "Se kuristaa uhrinsa. Voit silittää sitä jos haluat, se pitää sinusta."
He eivät ehtineet olla kauaa rauhassa, kun toimiston ovi jälleen aukeni ja sisään saapui äänestä päätellen Hether. Hän keskusteli jonkun miehen kanssa.
"Moi Kirin!" Hether tervehti astuessaan huoneeseen. Sitten hän näki Nerin ja perääntyi hiukan taaksepäin. Hetherin perässä marssi kaksi hyvin sotilaallisen oloista vampyyria. Toinen oli keski-ikäinen mies, jolla oli siisti kampaus ja tiukka uniformun kaltainen puku. Toinen, noin parikymppinen nainen, oli pukeutunut samanlaiseen uniformuun. Ryan Beaton ja Sophia Lariviere, kaupungin sheriffit. He tervehtivät Altairia ja sitten vilkaisivat Kiriniä selvästi miettien, tarvitsiko häntä tervehtiä ollenkaan.
"Hyvää iltaa arvon sheriffit", Altair tervehti heitä takaisin. "Tässä ovat apulaiseni Kirin Travis ja Hether, he ovat olleet suureksi avuksi tämän tapauksen selvittämisessä", hän lisäsi. Ryan nyökkäsi Kirinille ja Sophiakin loi häneen silmäyksen.
"Milloin rikollinen saapuu?" Ryan kysyi Altairilta. Altair nosti kätensä torjuvasti:
"Tänne saapuvat lähes kaikki tapaukseen jollain tavalla liittyvät vampyyrit, mutta he eivät kaikki ole syyllisiä. Saatte kuulla koko tapauksen ja tehdä sen jälkeen omat päätelmänne siitä, kenet tai ketkä haluatte pidättää."
Ryan tuhahti ja pudisti päätään: "Mennään sitten sinun tavallasi. Mutta muista, että meillä on täällä viimekädessä valta. Ei mitään monimutkaisia temppuja, kerrot vain miten asiat ovat. Siitä sinulle maksetaan."
Altair katsoi Ryania ja hänen silmänsä painuivat viiruiksi:
"Camarilla ei maksa minulle mitään. Meidän asiakkaamme ei liity vampyyripolitiikkaan. Teen tämän vain lojaalisuudesta kaupunkia kohtaan."
Ryan oli aikeissa jatkaa ylimielistä tuhahteluaan, mutta katsoessaan Altairia tarkemmin hän yllättäen luopui ajatuksestaan. Hän käänsi katseensa sivuun ja vaikeni.
Sheriffit jäivät hekin seisomaan huoneen takaosaan. Hether istahti nojatuoliin ja katseli hiukan hermostuneena kaikkia. Kirin saattoi huomata, että hänellä oli revolveri piilotettuna sukkaansa.
Äkkiä toimiston ovelta kuului jälleen meteliä. Kaikki valpastuivat, paitsi Altair.
"Lyttonien huvilalla vierailevat kaupunkilaispojat ja huvilan tilanhoitaja ovat ajallaan", Altair hymyili.
Ensimmäisenä huoneeseen tuli pitkä, vahva alkuperäisamerikkalainen mies. Hänen musta tukkansa oli sidottu paksuksi palmikoksi ja hän oli pukeutunut maaseudulla suosittuihin työvaatteisiin. Mies piti nahkaisia käsineitä kädessään ja tarkkaili kaikkia huoneessa olijoita mustilla, villeillä silmillään.
"Olkaa hyvät ja esitelkää itsenne", Ryan Beaton sanoi. Mies vilkaisi häneen ja sitten Altrairiin, joka nyökkäsi.
"Hunter on nimi ja mä asun kaupungin ulkopuolella. Mä olen Gangrel ja mun sire on nimeltään Edwin."
Esittelyn jälkeen Hunter astui syrjään ja antoi ystäviensä esitellä itsensä. Kirin tunnisti heistä kaikki muut, paitsi yhden.
Vaalea, hermostuneen oloinen mutta siististi ja kalliisti pukeutunut mies, jolla oli sotkuinen tukka ja joka vaikutti siltä kuin ei olisi nukkunut koko päivänä silmäystäkään esitteli itsensä:
"Julius Falck, ruhtinas Andrew Babingtonin childe Ventruen klaanista."
"Orson Nicholson, Brujah ja mun sire on Darius", sanoi punertavatukkainen nuori mies, joka vei hetkessä huomion Falckista. Hän hymyili leveästi ja itseensä tyytyväisenä Altarille. Kirin näki Orrien nyt ensimmäistä kertaa.
Orrien jälkeen itsensä esittelevän miehen Kirin oli nähnyt vain kerran aikaisemmin Minskyssä. Mies katseli arvioiden huoneessa olevia esineitä ja kiinnitti sitten huomionsa maton geometrisiin kuvioihin.
"Salvatore Stracci, Malkavian. Minun sireni on eurooppalainen, joten hänen nimensä ei sano teille mitään", mies sanoi välinpitämättömästi.
Viimeisenä itsensä esitteli joukon vetovoimaisin nuorukainen, jota katsoessa ei voinut olla ajattelematta, miten viehättävä ja miellyttävä hän oli. Tällä kertaa mies ei ollut aivan niin itsevarma kuin aikaisemmin, kun Kirin oli hänet tavannut. Kainalossaan mies puristi pahvista kansiota, jonka välistä pursuili asiakirjapapereita.
"Rufus Oliver, olen Toreadorin klaanista ja sireni on Charlestonin ruhtinas Evelyn Jericho."
"Kiitos", Altair sanoi ja osoitti tuoleja. Kukaan nuorukaisista ei kuitenkaan näyttänyt haluavan istuutua. Julius vilkuili hermostuneena Neriä. Altari katsoi kaikkia ja kysyi:
"Te olette, niin arvelen, ystävyksiä? Olette kaikki viettäneet paljon aikaa erään vanhan ihmispariskunnan maatilalla."
"No ollaan oltu porukka, ei olla enää", Orrie vastasi ja loi murhaavan katseen Rufukseen. Rufus palautti katseen takaisin ja hetken aikaa tuntui siltä, kuin huoneen lämpötila olisi pudonnut asteen verran. Julius hieraisi hermostuneena hiuksiaan ja Hunter puristi kätensä nyrkkiin.
"Rufus, anna Altairille se kansio", Julius sanoi, kun jännittynyt tilanne ei ottanut rauetakseen. Nyt Rufus loi Juliukseen saman murhaavan katseen, jonka oli aluksi antanut Orrielle. Julius ei kuitenkaan näyttänyt hätkähtävän, vaan tuijotti Rufusta silmiään räpäyttämättä. Lopulta Rufus viskasi kansion Altairin pöydälle.
"Kiitos", Altair sanoi kylmästi. "Ja nyt, kun viimeinen vieraamme saapuu, voimme aloittaa." Hänen puhuessaan ovi kävi ja eteisestä kuului raskaita askeleita. Huoneeseen, joka oli jo nyt aivan täynnä vampyyreita, astui leveäharteinen ja pitkä musta mies. Hän oli niin suuri, että näytti siltä, kuin hän olisi ollut kaksi miestä sulatettuna yhdeksi. Pelottavaa ulkomuotoa lievensivät hiukan miehen valkoiset vaatteet, jotka paljastivat hänen asemansa uskonnollisena johtajana sekä pyöreät silmälasit, jotka kertoivat siitä, että mies ehkä mielummin luki kuin hakkasi toisia katuun. Kaikki huoneessa olijat näyttivät osoittavan hänelle hiljaista kunnioitusta. Ainoastaan Orrie vaikutti kiukkuiselta ja hermostuneelta.
"Herra Darius Salim Jumale", Altair sanoi ja kumarsi. Salim katsoi häntä tiukasti ja hänen silmistään saattoi lukea, ettei hän hyväksynyt Altairia täydellisesti. Mies kuitenkin nyökkäsi vastaukseksi ja istuutui sitten mitään sanomatta nahkaiseen nojatuoliin.
"Nyt olemme kaikki paikalla", Altair sanoi "Joten voimme aloittaa. Kirin suljetko oven?" Hän nyökkäsi Kirinin suuntaan ja viittasi huoneen ovea, jonka avaimenreiässä oli vanha, metallinen avain.