Tapahtumapaikka - Öljynporauslautta

Kuvaus itse pelistä, kuvaukset NPC hahmoista ja kaupungista (miljööstä) sekä kaikki pelin sääntömekaaninen vääntö.

Tapahtumapaikka - Öljynporauslautta

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » 25.11.2009 11:33

Olette pitkällä 9 kuukautta kestävällä komennuksella. Työvuorot kestävät tuon ajan, kunnes työntekijät pääsevät lomalle ja toiset työntekijät heidät korvaavat siksi aikaa. Lautta on yksin, ja ainoat kytkökset ulkomaailmaan ovat puhelin, lennätin sekä internet. Työntekijöillä on pääsy kanttiinin vieressä olevalta vapaa-ajan aulalta internettiin, mutta hyteissä on myös yksi pistoke, mihin oman henkilökohtaisen koneen saa laitettua kiinni. Hytit ovat kahdelle hengelle. Niissä on kaksi taitettavaa punkkaa yhdellä sängyn seinustalla, leveä työpöytä, kummallekin henkilökohtaiset kaapit vaatteille ja lipastot tavaroille. Paljon ei tilaa ole henkilökohtaisille esineille. Vain välttämättömyydet ja muutamia esineitä, jotka muistuttavat kodista.
Työvuorot ovat kolmessa vuorossa, ja ne vaihtuvat kiertäen viikon välein aina yhden vuoron eteenpäin. Ensimmäinen vuoro on 08-16, toinen 16-24, ja kolmas 24-08. Vuoron jälkeen loppuaika on vapaata.

Öljynporauslautalla on työntekijöitä eri aloilta. Tutkijoita, insinöörejä, vartijoita, sairashenkilökuntaa, psykologi, päällystöä, siivoojia ja kokkeja sekä työmiehiä joiden alaa on tekninen korjaaminen ja koneiden käyttö.

Eräs insinööri on sairasosastolla. Häntä lääkitään voimakkailla rauhoittavilla lääkkeillä, muuten hän yrittää kirkuen repiä silmiään irti. Hänen kasvonsa ovat naarmuilla ja syvillä haavoilla. Hän makaa rauhallisesti lääkittynä, mutta valveilla ollessaan keho turtana liikkumaan kykenemättömänä hän tuijottaa katon läpi etäisyyteen. Psykiatri ei tiedä mikä on vialla. Hänen ammatillinen tietonsa ei riitä hoitamaan potilasta, mutta diagnoosi on psykoosi. Huhut kertovat, että hän olisi toisen vuoron jälkeen syömisen ja peseytymisen jälkeen mennyt sängylle makaamaan ja ollut internetissä. Hänen huonetoverinsa oli herännyt kolinaan kun tietokone oli paiskautunut lattialle sängystä ja tämä insinööri oli villisti kirkuen raastanut kasvojaan kuulakärkikynällä. Toinen työntekijä kutsui heti vartijat paikalle. Tarvittiin neljä miestä ja vahva lääkitys, että insinööri saatiin rauhoittumaan.
Vierailijat eivät saa hänen luonaan käydä. Hän on eristyksissä sairasosaston karanteenihuoneessa. Joku kertoi päässeensä sinne jollain verukkeella, ja sai puhutuksi hänelle. Puheesta ei saanut muuten selvää, mutta insinööri hoki kahta sanaa. "Chronology" ja "chrozx.avi".
Thaumiel_Nerub
 
Viestit: 33
Liittynyt: 24.11.2009 13:58

Paluu Pelin kuvaus, NPC:t, kaupunkikuvaus ja säännöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron