Roaring twenties, sabbatilaiset Camarillan kaupungissa

Paikka kaikelle viralliselle sekä peleihin liittymättömälle keskustelulle.

Roaring twenties, sabbatilaiset Camarillan kaupungissa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 13.02.2017 21:12

Hahmot ovat sabbatin värvääjiä/käännyttäjiä soluttautuneena Camarillan hallussa olevaan Bostoniin. Sabbatilla ei ole aikomusta hyökätä Bostoniin, sillä Camarilla on kaupungissa vahva. Mutta tyytymättömiä nuoria vampyyreita voi aina käännyttää oikealle puolelle. Hahmot esittävät Camarillan neoniitteja, jotka huolellisesti mietityn peitetarinan avulla ovat päässeet asettumaan kaupunkiin. He eivät kuitenkaan ole suosiossa vanhempien vampyyrien keskuudessa (tämä on osa hahmojen peitetarinaa. Vanhojen vampyyrien kanssa kaveeraamisessa olisi liian suuri riski paljastua vakoojaksi). Mutta nuorten keskuudessa hahmoilla on anarkkimielinen maine. Heidän erilaiset ideansa kiehtovat niitä Bostonin nuoria vampyyreja, jotka ovat kyllästyneet vanhempiensa horjumattomaan valtaan ja kaupungin tiukkoihin sääntöihin.

Tukea radikaaleille ideoille antaa sykkivä 20-luku, joka on sekä ihmisten että vampyyrien keskuudessa herättänyt halun rikkoa rajoja - niin hyvässä kuin pahassakin mielessä. Kieltolakia rikotaan häpeilemättä ja jopa lain valvojat katsovat hämäräpuuhia läpi sormien. Naiset ovat tulleet esille rohkeasti omana itsenään, neuvokkaina ja itsenäisinä yksilöinä vapaina miesten kahleista. Nämä vapauden tuulet puhaltavat myös vampyyriyhteisön läpi ja juuri tähän aikakauden henkeen ovelien Sabbatin värvääjien on tartuttava.

Piispat luottavat hahmoihin. Vain kaikkein älykkäimmät, viekkaimmat ja häikäilemättömimmät kainiitit voi lähettää tekemään Kainin miekan työtä vihollisten linnakkeeseen. Toki näillä neuvokkailla agenteilla on myös oltava hiukan normaalia sabbatilaista suurempi ripaus inhimillisyyttä jäljellä selviytyäkseen Camarillan keskellä. Sabbatin säännöt ovat julmat: mikäli hahmot paljastuvat vakoojiksi, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolema. Heidän on suojeltava Sabbatin salaisuuksia omalla hengellään. Tämän riskin hahmot ovat ottaneet lähdettyään vaativalle ristiretkelleen. Paljastumisen riski ei kuitenkaan ole suuri niin kauan kun hahmot operoivat nuorten keskuudessa. Bostonin neoniitit ovat kasvaneet vakaan camarillakaupungin suojissa, eikä heillä ole käsitystä todellisesta Sabbatista. Heidän mielikuvansa vihollisestaan ovat vahvasti Camarillan vanhojen vampyyrien levittämän propagandan varassa.

Hiukan kaupungista:

Bostonin Camarilla on yksi Yhdysvaltojen vankimpia. Viimeisin kerta, kun Sabbat uhkasi sotilaallisesti yhteisöä, oli 1800-luvun puolella. Kaupungin vampyyrit noudattavat jäykkää, eurooppalaista hallintomallia, joskin pienin vapauksin. Kaupungin ruhtinas Josiah Blaxton on omien sanojensa mukaan saapunut kaupunkiin 1600-luvun lopulla. Totta onkin, että Bostonin vampyyriyhteisö on kiistatta Yhdysvaltojen vanhin. Ruhtinas Blaxton on sukua merkittäville eurooppalaisille ruhtinaille, kuten itse ikivanhalle Lontoon ruhtinaalle. Hänen verkostonsa ulottuvat siis Atlantin yli. Blaxtonin valta on kyseenalaistamaton.

Vaikka Bostonissakin rikotaan kieltolakia salakapakoiden ja salaisten juhlien muodossa, se ei silti ole yhtä levoton kuin muut Yhdysvaltojen suuret kaupungit. Kilpailevia mafiasukuja kaupungissa ei varsinaiseti ole, sillä kaupunki on hyvin vahvaa irlantilaisten siirtolaisten aluetta. Irlantilaiset pitävät katunsa suhteellisen puhtaina sellaisesta väkivallasta, joka esimerkiksi New Yorkia tai Chicagoa vaivaa. Ei kaupunki silti vapaa väkivallasta ole. Toisinaan salakuljettajat ottavat verisesti yhteen poliisin kanssa ja toisinaan kaupungin pieni amerikanitalialaisten yhteisö saa tukea New Yorkista. Tällöin jopa vampyyrit katsovat parhaaksi pysyä poissa harmin tieltä.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 388
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Roaring twenties, sabbatilaiset Camarillan kaupungissa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 13.02.2017 21:41

Bostonin merkittäviä vampyyreita:

Josiah Blaxton: Bostonin ruhtinas, vanha ja potentiaalinen Ventrue. Blaxtonin valta on absoluuttinen, mutta hän suo toisinaan alamaisilleen yllättävänkin paljon epäinhimillisiä vapauksia. Huhutaankin, että kylmän ja jäykän etiketin takana piilee hirviömäisempi luonto kuin mitä muut vampyyrit uskaltavat ajatella. Kukaan ei varmuudella tiedä Blaxtonin ikää, mutta Yhdysvaltoihin hän on saapunut 1600-luvun lopulla. Blaxton järjestää harvoin oikeudenkäyntejä, mutta kun sellainen järjestetään, ei syytetyllä juuri ole toivoa. Blaxtonin tuomiot ovat julmia ja lopullisia.

Avery Carpenter ja Elise Le Roux: Lakia valvoo pelätty, mutta oikeudenmukainen Gangrel ancilla Avery. Kaupungin sheriffinä hän on sataprosenttisen lojaali ruhtinas Blaxtonille ja Camarillalle. Avery ei tunne armoa kohdatessaan lain rikkojia kadulla ja hän pyrkii kaikessa toiminnassaan noudattamaan kaupungin Camarillan lakia ja traditioita. Averyn apuna toimii apulaissheriffi Elise, joka on Tremeren klaanin nuori, mutta lupaava jäsen. Elisen tehtävä on avustaa Averyä tutkimuksissa, joihin Gangrelin omat taidot eivät riitä. Lisäksi Elisen on tarkoitus antaa sosiaaliset kasvot kaupungin suurelle, mutta piilossa pysyvälle Tremereklaanille.

Logan, Muriel ja Rhett: Sheriffin ja apulaissheriffin alapuolella toimii koulutettu joukko nuoria vampyyreita, joiden tehtävä on pitää kaupungin rajaseudut puhtaana. Heillä on lupa ottaa kiinni ja tarvittaessa tappaa vieraat vampyyrit, jotka pyrkivät kaupunkiin ilman ruhtinaan lupaa. Muiden nuorten keskuudessa kolmikko on kadehdittu, sillä heillä on etuoikeuksia joita muilla nuorilla ei ole. Logan on Averyn childe, Muriel Brujah klaanin primogenin jälkeläisen jälkeläinen ja Rhett nuori Ventrue.

Sherry Pages: Kaupungin suurimman elysiumin keeper Sherry on Blaxtonin jälkeen kaupungin vanhin vampyyri. Hän ei kuitenkaan iästään huolimatta ole halunnut astua Toreadorien primogenin paikalle, vaan nauttii asemastaan elysiumilla. Sherryn elysium sijaitsee Caprice-hotellin salaisessa kabinetissa. Tosin sana "kabinetti" ei tee kunniaa Sherryn häikäisevän loisteliaalle salakapakalle, jossa kaupungin kerma viettää öitään.

Pineau Martel: Toreadorien primogen Pineau on Euroopasta Yhdysvaltoihin muuttanut vanha vampyyri, mutta ei klaaninsa vanhin. Hän on kuitenkin edustanut klaaniaan alusta asti ja hänellä ja Sherrylla on hyvät suhteet. Toreador on yksi kaupungin merkittävimmistä klaaneista, ja Pineau on valmis käyttämään tarvittaessa valtaansa klaaninsa hyväksi.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 388
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Roaring twenties, sabbatilaiset Camarillan kaupungissa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 15.02.2017 13:44

Ei niin merkittäviä vampyyreita, mutta hahmojen näkökulmasta varmasti mielenkiintoisia, eli anarkkimielisiä nuoria:

Vaikka ruhtinas Blaxton takaa kaupunkilaisilleen turvallisen paikan asua ja toimia, ei tämä rauhan linnake kuitenkaan miellytä kaikkia. Blaxtonin rauha on taattu kahleilla, eivätkä kaikki nuoret (tai vähän vanhemmatkaan) vampyyrit ota tätä näkymätöntä vankeutta hyvällä. Mitä mieltä on olla kuolematon, jos joutuu viettämään yönsä tiukkojen sääntöjen rajoittamana?
Nuoret vampyyrit kokoontuvat mielellään vanhemmilta salassa, jolloin he voivat purkaa tyytymättömyyttään keskenään. Yhden tällaisen kokoontumispaikan takaa irlantilaisten salakuljettajien ylläpitämä salakapakka The Lodge. Paikka on tyypillinen kellariin rakennettu savuinen ja hämärä pieni pubi, joka on yleensä tupaten täynnä tehdastyöläisiä ja muita alemman yhteiskuntaluokan kansalaisia. Toisinaan paikalle eksyy varakkaampaakin väkeä, etenkin jos salakapakan ylläpitäjät ovat onnistuneet saamaan erityisen mehevän lähetyksen Euroopasta. Laittoman alkoholin nauttimisen lisäksi kapakassa voi lyödä vetoa laukkakisoista ja tarjoaapa kapakan hämärässä sulojaan muutama prostituoitukin. Kapakkaa pyörittää paikallinen irlantilaisten siirtolaisten ”mafia”, eikä tässä ryhmässä ole suoraa vampyyrivaikutusta. The Lodge saa kuitenkin suojeluapua muutamalta irlantilaissyntyiseltä vampyyrilta, jotka hyötyvät kapakan toiminnasta etenkin erinomaisena metsästyspaikkana. Salakapakassa saalistaminen onkin luvanvaraista, mutta tätä lupaa ei kysytä ruhtinaalta. The Lodge on niin lähellä Camarillan rajaseutuja, kuin tiukan valvonnan Bostonissa on mahdollista.

Buckley Cavanah, Brujah ancilla

Jo ancillan ikään ehtinyt Buckley on The Lodgessa kokoontuvien vampyyrien kiistaton johtaja. Hän ei ainoastaan ole vanhin vampyyri joka salakapakassa käy, mutta myös vahvimmat mielipiteet omaava. Buckley vastaa salakapakan turvallisuudesta ja ihmiset osaavat kääntyä hänen puoleensa apua tarvitessaan. Olipa kyse sitten poliisien harhautuksesta, viinalastin suojelemisesta tai välienselvittelystä kilpailevan jengin kanssa, Buckley on aina valmis auttamaan ihmisliittolaisiaan. Ja kun Buckley kutsuu, ovat nuoret vampyyrit valmiita taistelemaan.
Buckley ei ole anarkki, mutta hänen mielipiteensä ovat niin lähellä anarkkiliikkeen kantaa, että Buckleyn camarillalaisuus on lähinnä vain ruhtinaalle vannomansa uskollisuuden varassa. Kukaan ei tiedä, miksi Buckley pysyy kaupungissa. Arvellaan, että hän nauttii liikaa roolistaan ruhtinaan ja primogenien oppositiossa. Buckley onkin ainoa, joka uskaltaa ääneen lausua eriävän mielipiteensä. Myös sitä, miksi ruhtinas Blaxton sietää Buckleyta, on usein ihmetelty. Vastaus saattaa tosin olla hyvin yksinkertainen: Buckely pitää nuoret vampyyrit tyytyväisenä ja aisoissa. Ilman häntä nuoret voisivat keksiä jotain typerää, kuten yrittää vallankaappausta tai liittyä todelliseen anarkkiliikkeeseen.


Una, Brujah neoniitti

Elegantti, varakas ja kuvankaunis Una ei ulkoiselta olemukseltaan muistuta lainkaan The Lodgen vakiokävijöitä. Una seuraa viimeisintä muotia ja hänen asunsa on aina koristettu kimaltavilla jalokivillä ja helmillä. Koska nuori nainen on kuollut ennen hiusmuodin muuttumista, Una kätkee kiharan, pitkän tukkansa tavallisimmin smaragdinvihreän turbaanin alle. Una on seurapiirikaunotar vailla vertaa – paria poikkeusta lukuunottamatta. Naisen toismaallinen kauneus on pitkälti seurausta hänen erityisistä, puoliverisistä piirteistään. Una ei ole musta, eikä häntä ole kasvatettu mustien kulttuurin mukaisesti, mutta useimmissa hienoston suosimissa paikoissa Unan tumma iho on selvä merkki alemman yhteiskuntaluokan kansalaisesta. Lisäksi Una on vahva naisasialiikkeen kannattaja ja hänen kauniin ulkokuorensa sisään kätkeytyy tulinen sielu. Una vihaa valkoisten miesten johtamaa länsimaista maailmaa ja ihailee naisasialiikkeen vahvoja taistelijoita. Myös mustien asema Yhdysvalloissa on aihe, josta Una herkästi tulistuu. Vaikka nainen kuuntelee mielellään jazzia ja tanssii, hän ei voi sietää monien ihmisten alentavaa suhtautumista jazzmuusikoihin. Vaikka ulospäin ei siltä näytäkään, Una on yksi kaupungin raaimmista ja väkivaltaisimmista camarillalaisista. Valkoihoisten, nuorten miesten (ja miesten valtaa nöyrästi tottelevien naisten) rampauttaminen ja murhaaminen ei ole Unalle ongelma.


Redmond, Brujah neoniitti

Irlantilaistaustainen Redmond on Buckleyn childe. Hänet on tehty ilman lupaa, mutta ruhtinas on antanut nuorelle vampyyrille luvan asettua kaupunkiin. Redmondin oikeus ”elää” on närkästyttänyt monia ja lisännyt muiden, vanhempien vampyyrien inhoa Buckleyta kohtaan. Vain Buckley voisi olla tarpeeksi röyhkeä rikkoakseen Camarillan traditioita ja vain Buckley voisi selvitä siitä ilman rangaistusta. Redmond on hiukan ylimielinen ja pitää itseään etuoikeutettuna. Hänen suhteensa The Lodgen muihin neoniitteihin on holhoava, mikä ärsyttää monia. On vaikeaa sanoa, huomaako Buckley tätä. Redmond on Buckleylle herkkä asia ja hän pitää nuorta jälkeläistään yhtenä potentiaalisimmista The Lodgeen kokoontuvista nuorista. Monet voisivat olla eri mieltä.


Miller, Ventrue neoniitti

Etniseltä syntyperältään irlantilaisen ja amerikanitalialaisen sekaperheen poikana Miller on tottunut elämään kahden konservatiivisen ja kilpailevan kulttuurin ristitulessa. Miller on kaupungin tunnetuista vampyyreista nuorin ja hakeutunut hyvin varhaisessa vaiheessa Buckleyn sisäpiiriin huomatessaan, ettei hänen sirensä edustama maailma ollut häntä varten. Miller on sirelleen suuri pettymys, eikä Miller ole klaaninsa keskuudessa suosiossa. Nuori vampyyri on varakas, mikä lienee syynä hänen muuttamiselleen epäkuolleeksi, mutta hän ei näytä varallisuuttaan ulospäin. Miller sulautuu hyvin työtä tekevään, nuorten irlantilaissiirtolaisten joukkoon ja hänellä onkin paljon ystäviä ihmisten keskuudessa. Millerin kielitaito ja kulttuurintuntemus on avuksi, kun irlantilaiset törmäävät amerikanitalialaisiin kilpailijoihinsa. Konservatiivisena katolilaisena Miller joutuu usein sanaharkkaan Unan kanssa. Nämä kaksi nuorta vampyyria ovat kuitenkin lyömätön pari taistelukentillä, sillä he ovat molemmat kiivaita, omaan asiaansa uskovia, eivätkä tunne armoa vihollisiaan kohtaan.


Torin, Toreador neoniitti

Toreador on vahva klaani Bostonissa, eikä Torin varsinaisesti ole joutunut klaaninsa mustalle listalle. Hän on The Lodgen neoniiteista eniten tekemisissä vanhempien vampyyrien kanssa ja pitää tiiviisti yhteyttä sireensä. Torin nauttii Bostonin vampyyrin kaikista etuoikeuksista niin Camarillan suuremmilla elysiumeilla kuin The Lodgessakin. Torin on kuitenkin kunnianhimoinen, eikä hän näe mahdollisuuksiaan menestyä kovin suureksi kaupungissa, jossa hänen klaaninsa edustaa vahvana. Torinin taiteelliset lahjat ovat humanismissa ja runoudessa ja hän on erityisen innostunut Euroopassa vahvaan nousuun pyrkivästä nationalismista. Nationalismi niin runoudessa kuin kuvataiteessakin kiehtoo Torinia ja hän seuraa aktiivisesti Euroopan uutisia.


Shani, Toreador neoniitti

The Lodgen toinen aktiivinen toreador on Shani, vaalea ja vaatimattomalla tavalla kaunis nuori nainen. Hän on vaaleahiuksinen ja vaaleasilmäinen, mistä syystä hänen etninen taustansa juutalaisperheen tyttönä jää usein tuntemattomaksi. Shani on herkkä haaveksija ja hänen suuret silmänsä tuntuvat katsovat syvälle keskustelukumppanin sieluun. Oman klaaninsa keskuudessa Shania pidetään kummallisena, hänen hiljainen, tarkkaileva olemuksensa aiheuttaa levottomuutta toisissa. Shani ei olekaan tyypillinen klaaninsa edustaja, sillä hän ei yleensä halua olla esillä – päinvastoin. Shanilla on klaanilleen epätyypillinen kyky piiloutua muiden katseilta ja hän tarkkailee mielellään muiden tekemisiä. Tässä asemassa Shani onkin onnistunut saamaan muista vampyyreista paljon sellaista tietoa, jota toiset eivät mielellään jakaisi. Viaton tyttönen Shani ei suinkaan ole. Hän on tehnyt hiljaisesta tarkkailijan roolistaan vahvuutensa, ja Shani on erityisen taitava saamaan tahtonsa läpi kiristämällä.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 388
Liittynyt: 19.11.2009 12:34


Paluu Yleinen keskustelu & admin-ilmoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron