So far, so good

Alue varsinaiselle pelaamiselle

So far, so good

ViestiKirjoittaja kardinaali » 24.03.2010 20:20

Lyhyt referointi pelistä tähän asti. Tapahtunut siis p&p sessioilla:

Nortonin lauma lähti hakemaan itselleen uutta turvapaikkaa rautatieasemalta (edellinen oli hiilikellari). Saavuttuaan ratapihalle ja tutkittuaan paikkoja he kuitenkin huomasivat joutuneensa keskelle rikollisliigojen välienselvittelyä. Chicagoon oli tullut Kanadasta lasti laitonta tavaraa ja toiset rikolliset olivat ryöstämässä sitä toisilta. Hommaan eivät olleet sekaantuneet ainoastaan ihmiset. Sekä Shadow Warriors että camarillalaiset (ainakin siitä pääteltynä, että paikalla oli Tremereitä) olivat mukana sotkussa. Nortonin porukka otti yhteen Warriorien kanssa.

Myöhemmin he palasivat paikalle ja löysivät maan alta rautatien tavaravarastojen yhteydestä mafian omia varastoja sekä lepopaikan, jota näyttivät käyttäneen vampyyrit. Siellä ollessaan heidän kimppuunsa hyökkäsi vielä tunnistamaton vampyyrilauma. Braille onnistui tappamaan niistä yhden, mutta muuten koko laumalla meni aika huonosti. Norton näki lauman johtajan, Nosferatun, joka pisti viimeisen niitin Nortoniin. (No, eivät sentään tappaneet laumaa...). Haettuaan Nortonin mentorin (piispa Aldon) he löysivät kattoon naulatun ruumiin, johon oli verellä piirretty Sabbatin tunnukset.

Shadow Warriors syytti avoimesti temppelillä Nortonin laumaa vehkeilystä Camarillan kanssa, sillä he olivat taistelleet camarillalaisia vastaan, kun Nortonin lauma oli tullut aiheuttamaan heille ongelmia. Näyttöä puoleen tai toiseen ei varsinaisesti ollut, mutta vaikutti siltä, että Warriors sai aika monen muun lauman kannatuksen puolelleen. Scholars of Arcane, joka oli ollut mukana toisella kerralla ratapihalla, vaikutti kuitenkin olevan Nortonin lauman puolella. Scholareiden Tremeret olivat melkein varmoja myös siitä, että paikalla oli ollut heidän serkkujaan ja että magiaa oli käytetty Nortoninkin laumaa vastaan. Nortonin lauma tiesi, että Warrioreilla on mafiakontakteja ja he syyttivät myös heitä Camarillan kanssa vehkeilystä.

Kaupungin piispoja huolestutti kuitenkin näitä kiistoja enemmän kattoon naulattu ruumis ja Sabbatin tunnusten väärinkäyttö. Lisäksi lehdet kertoivat myös toisesta vastaavanlaisesta "rituaalimurhasta" eteläisessä osassa kaupunkia.

Nortonin lauma meni tutkimaan asiaa. Alue kuului vanhalle sabbatilaiselle Ventruelle nimeltä Cicero. Nuoret laumat eivät juuri tienneet mitään Cicerosta, joka oli vetäytynyt politiikan ulkopuolelle jo kauan aikaa sitten. Ciceron kuitenkin sanottiin olevan hyvin korkea-arvoinen ja kunnioitettava sabbatilainen. Nortonin lauma näkikin oletettavasti Ciceron kartanon, mutta "rituaalimurhan" jäljet veivät eräälle toiselle, punatiiliselle paritalolle. Paritalon toinen asunto oli tyhjä, mutta sen kellarista löytyi kokoelma marionetteja ja mollamaijoja. Nukkeja oli satoja. Norton pystyi tunnistamaan nukkejen kasvoista myös kaupungin julkisuuden henkilöitä. Kellarissa tuli Braillelle vähän outo olo, eivätkä he tutkineet paikkaa sen enempää.

Naapuriasunnossa oli väkeä. Pihalla paloi suuri kokko ja muutama nuori vampyyri toivotti Nortonin lauman tervetulleeksi. Vampyyrit osasivat Sabbatin tervehdykset ja kertoivat olevansa nomadilauma. Kokossa paloivat talon asukkaiden jäänteet. Nortonin lauma jäi hetkeksi toisten vieraaksi. Vampyyrien nimet olivat Aries, Virgo ja Leo. Ollessaan hetken yksin, Nortonin seuraan lyöttäytyi Virgo, joka yritti käyttää Nortoniin mielenhallintaa. Laumassa tuntui muutekin olevan jotain pahasti vialla ja Nortonin lauma alkoi epäillä, että he olisivat "rituaalimurhien" takana.

Nortonin lauma törmäsi Ciceroon, joka ehkä hieman yllättäen oli valmis kuuntelemaan, mitä nuorilla oli sanottavanaan. Cicero sanoi, että kortteli jossa paritalo sijaitsi, oli hänen domainillaan, mutta hän oli antanut korttelin Dominon käyttöön. Domino oli malkavian, joka oli joskus kuulunut Ciceron laumaan. Domino oli kuitenkin kadonnut jäljettömiin. Oli syytä olettaa, että hän tiesi jotain tuosta kummallisesta laumasta ja mahdollisesti "rituaalimurhista".

Arkkipiispa määräsi Dominon löydettäväksi ja tuotavaksi piispa Clementin luokse, jonka oli tarkoitus kuulustella Dominoa. Se lauma, joka löytäisi Dominon ensimmäisenä, saisi luonnollisesti kunniaa. Tilaisuus oli Nortonin laumalle oiva hetki puhdistaa Warriorien mustaama maineensa. Warriorit kuitenkin olivat päättäneet "voittaa kisan". Lisäksi Nortonin lauma tiesi, että Shadow Warriors oli Clementin lempilauma. Siitä huolimatta kilpajuoksu Dominon perään alkoi.

Aldo tiesi, että Domino oli nahkuri. Elävältä nyljetyt eläimenraadot johdattivat Dominon jäljille, mutta Warriorit olivat askeleen Nortonin laumaa edellä. Heidän sabotaasiyrityksistään huolimatta Nortonin lauma onnistui löytämään Dominon, tai ainakin vampyyrin joka hyvin todennäköisesti oli Domino, ennen heitä. Eräästä tallista, jossa oli nyljettyjä hevosia, he löysivät vanhan, hullun ja erittäin vaarallielta vaikuttavan vampyyrin. Vampyyri lähti heidän mukaansa sen jälkeen, kun he mainitsivat Ciceron.

Saavuttuaan kivisen talon luokse, jonka kolmannessa kerroksessa Clement asui, he kuulivat räjähdyksen. Liekit iskivät ulos talon kolmannen kerroksen ikkunoista ja kadulle satoi lasia. Domino lähti juoksemaan karkuun. Ihmiset kiljuivat. Mitä todennäköisimmin Clementin asunto oli muuttunut infernoksi, jonka keskellä piispa Clement vielä todennäköisesti oli.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron