Luku 2

Paikka varsinaisen pelin tapahtumille.

Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 30.08.2011 19:03

Aurinko oli jo noussut korkealle. Isäntä Bergerel pilkkoi verkkaiseen tahtiinsa halkoja pienen vajansa luona. Falus ja Junia olivat tulleet ulos lämpimään ilmaan. Falus tarkisti siteitä Junian loukkaantuneessa jalassa. He puhuivat paluusta pääkaupunkiin.

"Olisi parempi antaa jalan toipua vielä huomiseen" Falus koitti neuvoa. "Aamu on jo pitkällä. Me emme ehdi tänään Lith Tiroriin asti. Tie on pitempi kun se vie ylös, kohti vuoria. Ja tämän jalan kanssa..."

"Olemme tuhlanneet aikaa turhaan" Junia tiuskaisi, vihaisena itselleen. "Prinsessan henki voi olla vaarassa ja me emme ole edistyneet yhtään."

Falus ei halunnut, useastakaan syystä, lähteä tänään patikoimaan takaisin Lith Tiroriin, mutta hän ei tohtinut sanoa muuta. Junia oli selvästi harmistunut ja kiukkuinen itselleen.

Falus jätti Junian siteet rauhaan ja nousi katselemaan tummaa, kahisevaa metsää, sekä auringossa hohtavia vuoria. He olivat tovin hiljaa. Sitten Junia sanoi: "Mutta me kuulimme kuka on lumouksen tehnyt. Olisin kyllä sen voinut arvatakin! Jos se mies tosiaan on oraakkeli Rotwang, niin minä kyllä... Prinsessa joutui hengenvaaraan hänen takiaan. Varmaan hän on syyllinen myös kiroukseen. Minä aion ottaa siitä miehestä kaiken selville, ja luojansa paratkoon jos hän on vahingoittanut prinsessaa! Minun pitää päästä mahdollisimman pian takaisin Lith Tiroriin, ennen kuin se mies katoaa."

Falus näytti olevan selvästi toista mieltä matkaan lähtemisestä, mutte ei ilmeisesti keksinyt oikeaa keinoa sanoa sitä.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 06.09.2011 10:09

Viileä vesi ja puron virtaus olivat tehneet Kiirionin yöstä hiukan epämukavan, mutta herätessään hän oli yhtäkaikki virkistynyt. Hän nousi lämmittelemään aurinkoon ja huomasi ystävänsä pihalla. Junia vaikutti kiukkuiselta, joten Kiirion päätti pysytellä hetken etäällä. Hän huomasi myös naisen olevan halukas kiirehtimään takaisin kaupunkiin. Kiirion oli sitä mieltä, että he olivat onnistuneet metsässä hyvin. He olivat saaneet lesovikin ainakin vähäksi aikaa rauhoittumaan.

Kiirion heitti viitan päälleen ja meni tervehtimään ystäviään iloisesti siitäkin huolimatta, että häntä hiukan pelotti Junian kiukkuisuus.
"Huomenta, jumalat ovat antaneet meille kauniin aamun", hän sanoi ja istahti nurmikolle. Hän tarkkaili Junian jalkaa ja Falusin siihen laittamia siteitä. Kiirion oli tottunut siihen, että haavoja hoidettiin useimmiten magialla. Falusin konstit olivat hänestä kiinnostavia.

"Oletteko te ajatelleet, että lähdemme jo tänään takaisin kaupunkiin?" Hän kysyi sitten varovasti. Kiirion ei uskonut, että maalla oli mitään ratsua parempaa keinoa nopeuttaa kulkuaan. Tuuli ei toiminut kävelijöihin samalla tavalla, kuin virtaukset toimivat niihin, jotka uivat. Ja koska heillä ei ollut ratsuja, matka olisi pitkä ja raskas. Häntä myös mietitytti lesovikin versio prinsessan kironneesta henkilöstä.
"Junia, jos Rotwang todella halusi prinsessalle jotain pahaa, niin miksi hän niin näkyvästi esiintyi kaupungissa? Kaikkihan basaareissa tuntuivat tietävän hänestä. Luulisi, että häntä pelottaisi olla kaupungissa, joka kuhisee vartijoita jos hän todella olisi halunnut aiheuttaa pahaa. Lisäksi henkien maailma on erilainen kuin meidän. Mitä lesovik meille kertoo ja mitä me itse näemme ja järkeilemme, eivät aina ole sama asia." Kiirion ei oikein tiennyt miten olisi selittänyt asiansa paremmin.
"Tarkoitan siis, että meidän ei kannata kiirehtiä liikaa tässä asiassa, ettemme tee virheitä." Kiirie hermostutti Kiirionia. Hän halusi tehdä asiat rauhallisesti.

"Tiedättekö te miksi Rotwangilla on sarvet?" Kiirion kysyi. Asia oli askarruttanut häntä siitä asti, kun hän oli nähnyt ne.
"Hän ei vaikuta hirviöltä, mutta minä en ole koskaan tuntenut ketään, jolla olisi sarvet. Tai siis", Kiiron pohti asiaa tarkemmin: "Onhan se mahdollista magialla kasvattaa sellaiset itselleen, mutta miksi hän tekisi niin? Mikä se syy on? Se ei ainakaan ole luonnollista, ellei se ole siunaus." Kiirion piti asioista, jotka olivat luonnollisia ja hämmentyi luonnon vastaisista ratkaisuista. Oli selvää, että joillain eläimillä oli sarvet, koska ne pystyivät puolustautumaan niillä petoja vastaan. Mutta ajattelevilla roduilla oli kädet ja tietotaito tehdä aseita tai käyttää magiaa puolustuksekseen, he eivät tarvinneet sarvia. Siksi asia vaivasi Kiirionia.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 06.09.2011 19:40

Toiset tervehtivät Kiirionia, mutta kumpikaan ei vastannut mitään kysymykseen kaupunkiin lähtemisestä. Falus oli hieman vaitonainen, mutta Junia oli halukas puhumaan Lith Tirorista. "Onpa harvinaista kuulla jonkun puhuvan noin viattomasti. Pelkäänpä että Lith Tiror ei ole sellainen paikka kuin luulet. Pahantekijät eivät pelkää kulkea sen kadulla päivisin, saati öisin, vaikka kruunun vartijat partioivat siellä. Pikemmin päin vastoin, mikään määrä vartijoita ei tunnu riittävän kaupungin turvallisuuden takaamiseen. Etenkin nyt kun iso osa joukoista on lähetetty Agapaloniin ja kevät täyttää kaupungin taas kauppiailla ja matkalaisilla. Lisäksi monet onnettomat ovat valmiita uskomaan mitä tahansa tai ketä tahansa joka lupaa muutosta tai maailmanloppua. Toivon tosiaan että palkka, jonka sinulle kaupungissa maksan, ei päädy minkään huijarin taskuihin."

Junia halusi opastaa eikä pelotella, mutta hänen äänessään oli tietty kireys joka johtui siitä että hän oli tottunut katsomaan lakia ja rikollisuutta aina hallitsijoiden puolelta. Falus sen sijaan unohti matkustamiseen liittyvät huolet kun hän löysi uuden puheenaiheen: "Rotwang on oraakkeli, sarvet ovat hänen merkkinsä. Et kenties tunne Shalerian taruja, mutta hän on yksi Herran kahdestatoista apostolista, jotka ovat pelastaneet ihmiset demoneilta monet kerrat. Sanotaan, että Rotwang Sarvipäinen syntyi kauan sitten Oerkissa, ja hän puhui ennustuksia heti syntymästään asti. Jopa kääpiöiden tarut tuntevat Rotwangin, tosin Adwoan-nimisenä. Hän on pyhästi kunnioitettu apostoli ja Celestran suojelija, ja siellä vietetään joka vuosi muistojuhlaa hänen kunniakseen. Hän karkotti toisten apostolien kanssa demoniarmeijan, joka saapui pohjoisesta valloittamaan silloista Shaleriaa. Rotwang sai syntymässään jumalten verta ja pyhät voimat, ja hän todisti olevansa Herran valittu, kun hän lähetti maanjäristyksen tappamaan Greton kaupungin harhaoppisen kuninkaan. Mutta toisin kuin muut apostolit, kuoltuaan hän kieltäytyi nousemasta taivaisiin, ja jäi sen sijaan maan päälle suojelemaan ihmiskuntaa. Siten hänestä tuli kuolematon oraakkeli, vaikkakin hän viettää suurimman osan ajastaan manalassa. Toisinaan, kun ihmiskunta on tarvinnut häntä, Rotwang on palannut maan päälle ihmishahmossa."

Falus vaikutti innostunnelta, mutta Junia ei niinkään. Junia sanoi: "Totta kyllä. Minä uskon Emepthin herruuteen ja pyhiin kirjoihin, ja Falus on oikeassa. Silti, joka kylällä ja maakunnalla on oma suojeluspyhimyksensä. Se, että ihka oikea apostoli olisi nyt päättänyt astua maailmaan, kuulostaa minusta liian paljon siltä mitä koko Lith Tirorin rahvas kuvittelisikin nyt tapahtuvan. Huhuja kirouksesta kuningasperheessä ja ankea sato, eikä mikään muu kuin itse Herran apostoli riitä Shalerian suurimman kaupungin asukkaille. Lith Tirorin asukkaat osaavat pitää itseään tärkeinä, ja huijarit osaavat hyödyntää sitä. Mutta minä en näe demoniarmeijoita, enkä ole nähnyt ihmeitäkään. Prinsessalle meinasi käydä huonosti, ja se huolestuttaa minua." Junia katsoi uhmakkaasti kohti jossakin kaukana kohoavaa suurkaupunkia. "Minä aion ottaa siitä miehestä selvää."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 07.09.2011 12:34

Kiirion kuunteli Juniaa vakavana ja tunsi itsensä hetki hetkeltä enemmän tietämättömäksi.
"Minä tulen suuresta kaupungista, jotenkin ajattelin, että kaikki isot kaupungit ovat samanlaisia", Kiirion sanoi nolona.
"Meilläkin kaupungissa on paljon sellaisia negatiivisia asioita, joita kotikylässäni pohjoisessa ei ollut, mutta kyllä vartijoiden auktoriteettia totellaan. Tosin meillä rikollisuuskin on varmaan vähän erilaista kuin Lith Tirorissa."
Häntä harmistutti myös Junian kommentti huijarista. Kiirion oli joutunut huijareiden uhriksi jo aikaisemmin tullessaan ensikertaa muiden rotujen pariin.

Hänen huolensa unohtui kuitenkin nopeasti, kun Kiirion kuunteli Falusin kertomusta Rotwangista. Kiirion oli hyvin perillä omasta uskonnostaan, mutta hän ei juuri tuntenut toisten rotujen uskomuksia. Jumalat olivat tietenkin kaikkialla samoja, olivathan he luoneet sen maailman jossa kaikki rodut asuivat, mutta eri rodut ja eri heimot pitivät eri jumalia tärkeimpinä.
"Minä en ole kuullut tuota tarua Rotwangista, mutta jos tuo torilla tapaamamme henkilö todella oli teidän mainitsemanne apostoli, eikö silloin jotakin mullistavaa ole odotettavissa? Ja jos taas kyseessä on joku huijari, eikö apostolin esittäminen ole hänestä ollenkaan vastuutonta? Ja ajatelkaa millaisen vihan hän voi saada päälleen jumalilta, jos hän alkaa esittää jotain valittua? Jumalat eivät varmasti pidä sellaisesta huijaamisesta."

Kiirionin heimon harjoittama käytännönläheinen luonnonuskonto tunsi toki kaikki jumalat nimeltä, mutta jumalat olivat jotain niin mystistä ja mahtavaa, etteivät ne vaikuttaneet tavallisen haltian elämään suurestikaan. Samaanilta tultiin kysymään neuvoa nimenomaan henkien kanssa ilmenneisiin ongelmiin. Henget vaikuttivat paljon suoremmin kuolevaisten päivittäisiin asioihin. Toki suuttuneiden jumalten viha silloin tällöin riepotteli onnettomia kuolevaisia, jotka eivät olleet osoittaneet asianmukaista kunnioitusta suuria voimia kohtaan, mutta yleensä sellainen katastrofi oli vältettävissä kun noudatti kunnon tapoja ja suoritti määräajoin uhrit jumalille.

"Ehkä miehestä todella pitäisi ottaa pikimmiten selvää", Kiiiron sanoi huolestuneena "Jos hän on huijari, hän voi tuoda paljon onnettomuutta. Jos taas hän on oikea apostoli, silloin hän on tullut tänne jostain hyvin painavasta syystä."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 12.09.2011 16:08

"Selvän teki" totesi Junia. "Me lähdemme takaisin Lith Tiroriin heti kun olemme syöneet ja pakanneet tavaramme."

Junia kokeili jalkansa kantavuutta ja lähti sitten hakemaan tarpeitaan sisältä. Falus katsoi hetken hänen peräänsä ja vaihtoi sitten katseen Kiirionin kanssa. "Asiasta on ilmeisesti turha enää neuvotella" Hän sanoi. "Junia oli ennenkin omapäinen, mutta... Mutta jotain on silti muuttunut. Hän ei ajattele kuten ennen. Ehkä hän ei ole enää varsinaisesti omapäinen. Ehkä häntä ajaa nykyään velvollisuus. Toivottavasti hän ei kruunua palvellessaan unohda itseään." Sitten Falus meni myös keräämään tavaroitaan.

He söivät ja lähtivät sitten matkaan. He kulkivat kohoavaa tietä ylös kohti vuoristoa. He liityivät pienen Armarettosta tulevan, Celestralaisen kauppiasjoukon mukaan ja Junia sai lepuuttaa jalkaansa kärryjen kyydissä. Illan tullen joukko leiriytyi tasangolle. Lith Tirorin valot näkyivät jo, mutta viimeinen nousu oli jyrkkä ja raskas ja parempi jättää huomiselle. He olisivat olleet perillä vasta keskellä yötä, ja sitä paitsi kauppiaat saivat täällä viimeisen tilaisuuden yöpyä maksutta.

Auringon laskettua matkalaiset istuivat nuotion ääressä syömässä ja lepäämässä. Tuuli oli puuskainen ja kylmä, ja useimmat kääriytyivät viltteihinsä ja kaapuihinsa. Mutta Kiirion ja Pilosella kuulivat tuulessa ääniä joita muut eivät kuulleet. Ne olivat väsyneitä ja soinnuttomia, kylmiä ja vaikeroivia. Äänet kuuluivat ja katosivat tuulenpuuskien mukana, ja vaikka mitään ei näkynyt, vaikutti siltä kuin leirin ympärillä olisi toisia, valottomia leirejä.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 13.09.2011 09:52

Kiirion ei halunnut antaa Junialle neuvoja, mutta päätti pitää tätä silmällä. Hän olisi myös toivonut, että Junia olisi saanut jostain ratsun, mutta onneksi kauppiaiden karavaanista oli hiukan helpotusta. Velvollisuudentunto ei ollut huono asia, mutta senkin saattoi viedä liiallisuuksiin. Junia ei saisi unohtaa, että hän oli kuitenkin vain tavallinen kuolevainen eikä hän voinut yksin tehdä kaikkea.

Ylämäkeen kulkeminen oli Kiirionista ikävää ja hän toivoi päivän mittaan useampaankin kertaan, että olisi voinut mielummin uida tai ainakin käyttää käsiään jotenkin apuna. Jossain vaiheessa hän oivalsi, että keihästä saattoi käyttää kävelyn tukena ja näin helpottaa etenemistään. Hän oli kyllä nähnyt aikaisemminkin ihmisiä kulkemassa vaellussauvojen kanssa, mutta ei ollut oivaltanut niiden hyödyllisyyttä. Tästä keksinnöstä huolimatta matka tuntui raskaalta ja loppujen lopuksi Kiirion tuli siihen johtopäätökseen, että eläinhahmo, mieluiten lintu, olisi ainoa järkevä tapa tehdä matkaa maalla. Hän pohti, osasiko Pilosella ottaa eläimen hahmoa, olihan tämä selvästikin samaani tai ainakin hänen magiansa oli saman kaltaista. Kiirion ei osannut sellaista itse eikä varmaan oppisikaan kovin nopeasti. Hänen oli vain kestettävä omaa hankalaa kehoaan.

Illan pimeys ja viileys olivat tervetulleita. Mutta kun Kiirion alkoi erottaa tuulesta siihen kuulumattomia ääniä, hän valpastui. Ilmeisesti suurin osa matkalaisista ei ollut kuullut niitä, mikä oli tietenkin hyvä asia, koska silloin he eivät ainakaan hermostuisi. Levoton epäilys tuli heti Kiirionin mieleen, mutta hän ei halunnut sanoa vielä mitään Junialle tai Falusille. Sensijaan Kiirion kaivoi laukustaan esiin kiiltävän simpukankuoren ja keskittyi hetken sen pintaan heijastuvaan kuvajaiseensa. Hän ei halunnut herättää liikaa huomiota ja jätti sen vuoksi muut tarvikkeensa laukkuun. Eikä hän myöskään halunnut tehdä itsestään liian haavoittuvaista hengille. Siksi Kiirion keskittyi vain siihen, että hän näki. Hän halusi nähdä verhon toiselle puolelle ja vaikka ajatus hermostuttikin häntä, hän halusi tietää oliko heidän seurassaan kuolleita. Kiirion nosti katseensa simpukankuoresta, käveli ulos nuotion valokeilasta ja katsoi, ketä heidän leirinsä lähettyvillä oikein oli.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 13.09.2011 10:54

Toiset lämmittelivät tai asettuivat nukkumaan tulen ääressä. He eivät panneet merkille ääniä tai Kiirionin puuhia. Nuotion valon ulkopuolella Kiirion vaistosi kuoleman. Kalman haju häilyi pyörteilevässä ilmassa ja äänet kuuluivat yhä. Kiirion astui kylmään öiseen ulkomaailmaan, ja tunsi siellä levottomat sielut.

Henget eivät olleet uhkaavia tai rauhattomia. Niitä oli useita, ja ne tuntuivat seuranneen heitä koko matkan ja myös asettuneen yöksi aloilleen, aivan kuten matkalaisjoukko oli tehnyt. Mutta öinen lepo ei toisi niille helpotusta tai virkistystä. Kiirion kuuli äänistä kuinka viima ja muut vaivat piinasivat henkiä. Ne olivat haavoitetuja sotilaita, kuumeen ja epätoivon ikuisesti leimaamia henkiä. Mutta ne olivat asettuneet, eivätkä huomioineet Kiirionia tai muita matkalaisia. Yhtä lukuun ottamatta.

Pimeydessä, josta äänet tulivat, Kiirion oli näkevinään henkien valottoman leirin. Liikettä ei ollut, mutta jokin pieni kimallus oli aistittavissa. Kaksi pientä pistettä leirin keskellä, kuin silmäpari joka tuijotti Kiirionia. Vain tuo tuijotus kertoi Kiirionille että hänen läsnäolonsa kiinnosti henkiä. Jonkinlainen musta hahmo muodostui silmäparin ympärille, mutta se pysyi liikkumattomana ja kyyristyneenä. Se toimi leirin vahtina, odottaen kuoleman kärsivällisyydellä.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 14.09.2011 12:08

Kuolleiden henget siis olivat seuranneet heitä, kuten Kiirion oli pelännytkin. Hän sääli niiden tuskaa ja toivoi, että olisi ollut tarpeeksi voimakas auttaakseen niitä. Sitten hän huomasi tuijottavat pisteet. Kiirionia kylmäsi. Hän astui lähemmäksi kuolleiden leiriä, kiinnitti varmuuden vuoksi viittansa selkäpuolelle suojelevan simpukankuorista tehdyn ketjun ja astui syvemmälle verhon toiselle puolelle.

Sitten Kiirion nosti kätensä ja tervehti leirin vahtia ihmisten kielellä, sillä hän oletti, että henki edelleen ymmärsti sitä.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 26.09.2011 19:02

Pimeys tiivistyi Kiirionin ympärille ja punoutui yhteen, muodostaen pimeän leirin. Nuotion valo ja rätinä kaikkosivat pois ja jäljelle jäi tähtien valo ja painava hiljaisuus ja levottomat huokaukset.

Vahdin silmät katsoivat värähtämättä Kiirionia. Kun Kiirion tuli lähemmäs ja puhutteli hahmoa, se nousi hitaasti sijoiltaan ja ja kohosi mustana ja suurena hänen eteensä. Hahmo oli kuin jättiläinen. Se oli puettu tummaan, läiskikkäiseen haarniskaan, sen päässä oli kypärä jonka sarvet ylsivät telttolen huippujen yläpuolelle, ja sen kädestä riippui suuri tappara.

"Minä olen soturi Bethael" henki sanoi jyskyvällä äänellä. "Minä kiitän teitä, meedio. Te toitte meidät pois kirotusta metsästä, ihmisten kaupungin luo. Nämä vaeltavat sielut pääsevät viimein kotiin ja saavat rauhan. Pitkään me olemme harhailleet ja kamppaillet, etsien pakotietä ja lepoa. Nyt he ovat sen saaneet. Tämä on rauhaisa paikka, ja ihmisten koti häämöttää jo. He tuntevat sen kutsuvan. Ja kiitos on teidän, herra."

Hahmo nojasi tapparaansa ja kumartui Kirionin eteen, sen pää painui alas. Sitten se katsoi taas Kiirionia heikosti kiiluvilla silmillään, joiden hohde näytti tulevan syvältä sen mustista silmäkuopista, kuin tunnelin päästä. "Minä olen vaeltanut ja taistellut kauan. Niin kauan, että muistoni sinun maailmastasi on hämärtynyt. Nyt kun olen vapaa, tahdon vaeltaa kohti valoani, kohti kotia joka kutsuu minua. Muistan vuoren ja muistan lammen. Muistan... kauneuden. Mutta en tiedä missä se paikka on. Siispä..." Henki nousi taas jaloilleen ja täyteen mittaansa. "Seuraan sinua. Sinä autoit minua ja minä autan sinua."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 28.09.2011 12:15

Hengen koko teki Kiirioniin vaikutuksen ja sai hänet hiukan pelkäämäänkin. Helpotuksekseen hän kuitenkin huomasi, ettei se ollut vihamielinen. Poispääsy metsästä oli ilmeisesti riittänyt kuolleille sotilaille ja nyt ne osasivat itse löytää tiensä sinne, mihin kuuluivat. Kiirion riemuitsi mielessään. Mutta hän hämmentyi kuullessaan, että tuo suuri soturin henki aikoi jäädä hänen seuraansa. Sellainen ei ollut mitenkään tavatonta, mutta Kiirion ei ollut osannut varautua tällaiseen. Uusi ystävä oli joka tapauksessa tervetullut.

"Sitten matkaamme yhdessä", Kiirion vastasi ja kumarsi kunnioittavasti hengelle. "Minä olen Kiirion", hän esitteli itsensä. "Ja ehkä jonain päivänä me tulemme sinun kotiisi vuoren ja lammen luona. Sinä tunnet varmasti paikan silloin kun olemme sen lähellä." Oma koti ja oma rauha olivat kaikille, niin eläville kuin hengillekin tärkeitä ja Kiirion toivoi, että hänen vaelluksensa vielä joskus veisivät hänet Bethaelin kotiin. Silloin henki voisi lopettaa pitkään kestäneen vaelluksensa ja Kiirion uskoi, että paikka olisi hyvin kaunis ja siis mukava kokemus hänellekin.

Hän tervehti vielä Bethaelia ja antoi sitten itsensä palautua kokonaan siihen materiaalisen maailmaan, joka oli hänelle luonnollinen. Kiirion päätti olla kertomatta Junialle tai Falusille hengistä, koska arveli heidän ehkä hermostuvan tiedosta. Pilosellalle hän sensijaan päätti kertoa kohtaamisesta, koska Pilosella selvästikin ymmärsi sellaisten asioiden päälle.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Seuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron