Luku 2

Paikka varsinaisen pelin tapahtumille.

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 02.10.2011 19:46

Varjot hälvenivät ja leiri katosi Kiirionin ympäriltä. Tienvarsi ja kauppiasleiri nuotioineen olivat jälleen läsnä. Nuotio paloi hiljalleen ja valaisi enää vain vähän. Yö oli rauhallinen ja matkalaiset nukkuivat.

Kun aamulla aurinko oli nousemassa leiri alkoi heräillä. Junia oli jalkeilla ensimmäisten joukossa. Hänen jalkansa oli jo paremmassa kunnossa, ja hän oli paremmalla tuulella. Kaupungin läheisyys sai sen aikaan. Hän tiesi tänään tulevansa kaupunkiin ja kuninkaanlinnaan, jossa hänellä oli tärkeää tehtävää.

Junia herätti Falusin, Kiirionin ja Pilosellan. "Herätys! Nyt matkaan! Tulemme Lith Tiroriin. Ensin menemme linnaan kertomaan mitä on tapahtunut, ja näemme miten prinsessa voi. Siellä saatte myös palkkanne. Sitten lähdemme kaupungille ja selvitämme mitä se Rotwang on tällä välin touhunnut. Jos hän on edelleen siellä basaarissa niin löydämme kyllä hänet. Te saatte näyttää minulle missä hänet tapasitte... Siis jos vielä haluatte auttaa minua." Junia tuli ajatelleeksi jotakin. "Tehän olette suorittaneet sen minkä sovimme. Mutta apunne kyllä kelpaa, ja jos haluatte jatkaa asian selvittämistä, voin puhua Curthille. Hän on veteraani ja kuninkaan sotilasneuvonantaja ja kaartin kontra-amiraali. Hän voi allekirjoittaa vekselin, jolla saan varainhoitajalta kiinnikkeen, ja voin palkata teidät uudelleen. Mitäs sanotte? Haluatteko jatkaa Hänen Majesteettinsa palveluksessa?"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 273
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 04.10.2011 11:32

Kiirion oli myös iloinen siitä, että he saapuisivat kaupunkiin. Sinne ilmeisesti kuolleet sotilaat kaipasivat. Hän ei ollut oikeastaan ajatellut, mitä tekisi itse, sillä Kiirionin mielestä heidän ongelmansa oli vielä osittain kesken. Hän ei tiennyt, ketä Lesovik oli tarkoittanut puhuessaan lehtolapsesta, mutta joka tapauksessa Rotwang oli Kiirionin mielestä hiukan epäilyttävä tyyppi. Kiirionia kiinnosti kuitenkin paljon enemmän itse Rotwangin "luonto", se mikä olento hän oikein oli, kuin se mitä hän oli tehnyt. Mutta sitä Kiirion ei koskaan sanoisi ääneen, koska se voisi loukata Juniaa.

"Minä ainakin autan sinua mielelläni", Kiirion sanoi Junialle. "Tämä asia kiinnostaa minua ja se vaikuttaa sen verran erikoiselta, että siitä on pakko oppia jotain. Mutta tärkein syy kuitenkin on se, että pidän sinua ystävänäni ja haluan auttaa." Kiirion oli iloinen siitä, että oli saanut ystäviä tässä hänelle vieraassa paikassa. He olivat ilmeisesti hyvin erilaisia luonteiltaan ja tavoiltaan, mutta se ei ollut estänyt heitä ystävystymästä ja matkustamasta yhdessä.
"Ainakaan minun puolestani sinun ei siis tarvitse kysyä mitään keneltäkään, koska en tarvitse palkkaa. Tämä reissu tuotti minulle jo enemmän kuin olin ajatellut hankkivani tänä kesänä. Ja sitä paitsi", Kiirion ei halunnut katsoa toisia kohti ja väänteli käsiään hiukan levottomasti. Hän ei olisi halunnut sanoa mitään sellaista, joka voisi toisista olla epäkohteliasta tai jopa ilkeää.

"Minä... pysyisin mielummin tässä mukana ystävänä. En tunne teidän valtakuntanne tapoja ja periaatteita, enkä tiedä teidän hallitsijastanne juuri mitään. En haluaisi enää tätä keikkaa enempää sitoutua palvelemaan virallisesti valtakuntaa, josta en tiedä tarpeeksi." Hän katui melkein heti sanojaan ja yritti korjata tilannetta:
"Tietysti minä kunnioitan ja arvostan sinun päätöstäsi, Junia. En missään tapauksessa ajattele, että sinä palvelisit jotenkin epäilyttävää valtiota. Meillä vain voi olla vähän erilaiset tavat ja haluan mielummin pysyä taka-alalla." Kiirion tunsi olonsa kurjaksi ja noloksi. Hän ei missään tapauksessa ollut tarkoittanut sanoa, että Junian lojaalisuus olisi kohdistettu epäilyttävälle taholle. Kiirion saattoi vain toivoa, ettei Junia ollut loukkaantunut.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 380
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 12.12.2011 20:38

Junia hämmästyi Kiirionin puheita. Hän ei ollut todella pitkään aikaan - tai kenties ikinä - tavannut ketään, joka kieltäytyisi jo ansaitusta kullasta. Sitten hän oivalsi, että kyse oli varmasti Kiirionin heimon oudoista tavoista. Junia ei tosiaan edes tiennyt mikä olento Kiirion oikein oli. Kiirion ilmeisesti halusi olla hyvin kohtelias, mutta luultavasti ei tarkoittanut kirjaimellisesti mitä sanoi. Paitsi että Kiirion vaikutti vilpittömästi haluavan pysyä erossa hallinollisita ympyröistä, minkä Junia hyvin ymmärsi. Junia ei silti oikein tiennyt miten vastaisi tämän retken palkka-asiaan. Hän päätti pysyä tiukkana.

Junia sanoi päättäväisenä: "Puolet palkasta on vielä maksamatta, ja vaadin että sallit minun maksaa sen sinulle. Jos et voi pitää rahoja, niin voit sitten antaa ne vaikka pois. Se ei kuulu muille." Sitten Junia pohti tovin ja lausui sitten vakaasti: "On hienoa että haluat olla ystäväni, ja pidän myös sinua ystävänäni. Mutta minä palvelen kruunua kunniallani, enkä voi asettaa omaa sydäntäni tai läheisiäni tehtäväni edelle. Ne jotka tekevät työtäni minun rinnallani, tekevät myös sitä kruunulle." Mutta hän lisäsi kepeämmin: "Sen ei silti tarvitse tarkoittaa että ystävien pitäisi aina olla niin muodollisia. Minäpä siis hankin sen kiinnikkeen, ja jos törmäämme johonkin, joka ehdottomasti vaatii että toimit kruunun valtuuksilla, niin voinhan sitten palkata sinut."

He lähtivät kaupunkiin, joka oli jo kiiren ja ruuhkan valtaama. Portin luona kauppiaat ja tavarankuljettajat täyttivät kadut. Torit, aukiot ja basaarit näyttivät olevat kaiken hyörinän keskuksia. Muualla kaduilla vilisi kaupunkilaisia ja matkustajia, osa kiireessä ryntäillen, osa leppoisasti rupatellen.

Junia suuntasi nopeinta tietä kohti linnaa, joka kohosi kaupungin yläpuolelle. Hän halusi nähdä prinsessan, ja tiesi että myös toiset olivat tervetulleita, koska olivat aiemmin auttaneet prinsessaa. Prinsessa haluaisi varmasti kiittää heitä. He tulivat linnan korkeille, jylhille muureille, jotka oli rakennettu sietämään mikä tahansa hyökkäys. Muuri oli koruton ja uhkaava. Mutta sisäpuolella linnan vastaanottosali oli kullalla ja hienoilla kankailla koristeltu ja häikäisevän loistelias. He kulkivat suuret portaat ylös, ja tulivat toiseen yhtä upeaan saliin, jossa seinillä seisoi suuria kuvia kuninkaallisista henkilöistä vaakunoineen. Kirkkaat lamput valaisivat tilaa, jonne auringonvaloa tuli vain muutamasta kapeasta ikkunasta. Sitten Junia jätti toiset ihailemaan linnaa. Hänen olisi toimitetava useita byrokraattisia tehtäviä, ennnekuin he voisivat tavata prinsessan, joten heillä olisi aikaa. Juniaa ei huolettanut, että he tekisivät jotain sopimatonta linnassa, joten hän kehotti heitä rohkeasti tutustumaan ympäristöön.

He jäivät siis keskenään loistokkuuden keskelle. Falus tuijotti lumoutuneena ympärillään olevia arvo- ja taide-esineitä. Hän havahtui vasta muoruavaan ääneen, jonka lähde paljastui hänen omaksi vatsakseen. Falus sanoi Kiirionille: "Onkohan täällä keittiötä?"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 273
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 13.12.2011 14:22

Kiirion ei aivan täysin ymmärtänyt Junian logiikkaa siinä, että ottaisi työpaikan jota kukaan ei täyttäisi. Mutta hän ei halunnut alkaa vääntämään kättä asiasta, samoin hän antoi raha-asian olla. Hän oli kuitenkin vieraana Junian kaupungissa ja hänen oli kunnioitettava paikallisia tapoja.

Ajatus siitä, että pääsisi käymään linnassa, tuntui Kiirionista hienolta. Lisäksi hän kaipasi jo pian lepäämään, sillä hänen jalkojaan pakotti pitkä kävely. Kiirion ei ollut tottunut kävelemään ja hänestä alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että hänen jalkapohjiinsa alkoi nousta ikäviä rakkoja. Mielessään Kiirion haaveili, miten voisi upottaa jalkansa jääkylmään veteen.

Linnan synkät muurit latistivat hiukan Kiirionin odottavaa tunnelmaa, mutta linnan sisäosien loistokkuus korjasi tilanteen. Kiirion ei koskaan ollut käynyt merenalaisen kuninkaan linnassa, sillä hänen kaltaisiaan köyhiä ei sellaisiin paikkoihin päästetty. Hän oli kuitenkin ulkoapäin saanut ihastella sen sateenkaaren väreissä loistavia siroja piirteitä. Tämä linna oli ulkoapäin hyvin erilainen ja Kiirion epäili, että linna sisältäkin oli hyvin eri tyylinen. Taide-esineet, koristeelliset kankaat ja vaakunoiden yksityiskohdat tekivät Kiirioniin vaikutuksen. Loistokkuus tuntui jopa hiukan hyökkäävältä, kun niin monet värien kontrastit ja yksityiskohtien sekamelska huusivat Kiirionin huomiota puoleensa. Hän yritti sulkea mielensä liiallisilta aistiärsykkeiltä ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Sen vuoksi Kiirionilla meni hetken aikaa tajuta, että Falus oli puhunut hänelle.

"Keittiö? Onko sinulla nälkä?" Kiirion kysyi ja veti väkisin huomionsa pois esineestä jota oli juuri katsellut.
"Mennään katsomaan, siitä on jo aikaa kun olemme syöneet viimeksi. Ja jos ruoka täällä on yhtä kaunista kuin nämä esineet, minä mielelläni haluaisin nähdä sen. Ja varmasti se silloin on myös hyvän makuista."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 380
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 11.01.2012 15:57

Falus kulki salin toiseen päähän. Valaistus oli hämärä, koska ikkunat olivat kapeita eikä aurinko ollut vielä kovin korkealla. Valon puutetta korvattiin kynttilöillä, jotka loivat pehmeää utua sinne minne päivänvalo ei yltänyt. Vartijoita tai muutakaan palvelusväkeä ei juuri ollut näkynyt sen jälkeen kun he olivat astuneet linnan sisään. Raskaat, tuuheat matot peittivät lattiaa, ja ne tuntuivat pehmeältä sammaleelta Kiirionin jaloissa. Ovia oli seinustalla muutamia: yhdet suuret pariovet salin kummallakin puolella ja niiden lisäksi pari miltei huomaamattonta palvelusväen ovea.

Salin päässä avautui kapea poikittainen käytävä, ja heti vastapäätä parveke. Parveke oli myös kapea, mutta sen pilarit ja kaiteet olivat koristeellisesti leikattu. Niissä kiipeili köynnöskasveja, jotka kasvoivat parvekkeen alla avautuvasta sisäpihasta. Parveke kiersi sisäpihaa, jonne auringon lämpö jo ylettyi, vaikkakin läheinen torni varjosti sitä hieman. Toiset ovet johtivat parvekkeelta takaisin linnan hämyisiin sisätiloihin. Alhaalla sisäpihalla avautui kasvipenkkien reunustama aukio, jonka valkeiden kivilaattojen välistä työntyi esiin tuoreita, pieniä ruohontupsuja. Keskellä aukiota seisoi suihkulähde, joka pulputti kirkasta vettä. Parvekkeelta ei vienyt portaita alas aukiolle, mutta alemmasta keroksesta sinne johti useita oviaukkoja. Näytti siltä, että aukio oli kiireinen läpikulkupaikka, mutta nyt se oli tyhjillään. Paikka tuntui erityiseltä ja seesteiseltä.

Falus ihasteli näkyä ja veti syvään henkeä. "Tämä olisi hieno paikka tulla lepäämään kunnon aterian jälkeen. Keittiön täytyy olla jossain lähellä." Sitten hän palasi käytävään, jonka läpi oli tullut, ja etsi portaat joita pitkin pääsi alas ja sisäpihalle. Siellä hän kurkisteli sisään eri ovista, yrittäen löytää tietä ruokasaliin tai keittiöön.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 273
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 11.01.2012 20:14

Kaikki linnassa oli Kiirionille uutta ja kiehtovaa. Hän nautti matolla kävelystä ja piti kovasti kynttilöin valaistuista salista. Se oli mukavan hämärä hänen silmilleen. Kiirionilla ei ollut ollenkaan niin kiire keittiöön kuin Falusilla ilmeisesti oli, ja kun he saapuivat parvekkeelle hän näki jotain vielä ruokaakin parempaa. Kiiron riensi nopeasti Falusin rinnalla alas sisäpihalle ja heti sinne päästyään hän juoksi suihkulähteelle.

"Katso Falus, miten hienoa!" Kiirion huusi ja työnsi päänsä kirkkaaseen vesisuihkuun. Hän otti vettä suuhunsa ja puhalsi sen ulos kidustensa kautta. Kiirion tunsi itsensä virkistyneeksi ja onnelliseksi. Sitten hän riisui paitansa ja kiipesi istumaan lähteeseen.
"Oletko varma, että haluat mennä etsimään keittiötä? Emmekö voisi jäädä vain suoraan tänne, täällä on kivaa. Falus, tule sinäkin veteen", Kiirion sanoi ja läiskytti hiukan vettä vierellään.
"Tosin kyllä minulle ruokakin käy, ei siinä mitään. Mutta me voimme tulla syömään tänne."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 380
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 17.01.2012 16:34

"Mainio idea" Falus myhäili. "Minäpä menen hakemaan meille jotain purtava, ja sitten istutaan täällä auringossa ja syödään." Falus jätti Kiirionin kylpemään ja katosi sisään käytävän hämäryyteen ilmaa nuuhkien.

Silloin Kiirion kuuli loiskahduksen altaasta. Kivestä veistetty patsas pulputti uutta vettä tasaisesti altaaseen, mutta tämä ääni kuului tasaisen pulputuksen yli, aivan kuin jotain olisi pudonnut altaaseen. Kääntyessään Kiirion näki, että altaan pohjalla tosiaan oli jotakin. Muutama pieni ilmakupla nousi nopeasti pintaan kohdassa, jossa esine makasi altaan pohjalla. Se oli pieni vaaleankeltainen näkinkenkä, noin sormen mittainen ja kapea.

Kun Kiirion kosketti näkinkenkää, hänen ympärillään hämärtyi, kuin yhtäkkiä olisi tullut yö. Samassa linnan seinät vääntyivät ja venyivät kohti pakenevaa taivasta. Vesi muuttui kylmäksi ja upottavaksi, ja Kiirion tunsi vajoavansa jonnekin syvälle maanalaisiin, pimesiin onkaloihin. Hän oli pian kokonaan veden alla, vaikka äsken allas oli ollut vain hieman yli polven syvyinen. Eikä vesi ollut mitään sellaista vettä, mihin hän oli tottunut. Vesi ei kannattanut häntä eikä taipunut mihinkään hänen liikkeisiinsä, vaan kiskoi ja vajotti oman mielensä mukaan kuin mieletön pyörre. Pimeys nielaisi Kirionin.

Ja yhtäkkiä vesi rauhoittui, ja Kiirion osui pintaan. Hän pääsi kiipeämään ylös vedestä, mutta paikka ympäristö oli hänelle nyt vieras. Hän oli jonkinlaisessa huoneessa, koska oli hämärää. Muutama kynttilä valaisi tilaa, ja Kiirion näki että huone oli jokseenkin pyöreä, melko leveä mutta matala. Ikkunoita ei ollut, mutta keskellä huoneen kivistä lattiaa ammotti pyöreä, synkkä, laidaton vesiallas, josta hän oli juuri noussut. Mutta nyt katsoessaan allasta, hän näki, että se olikin vain hyvin matala lammikko, tuskin riittävä upottamaan kolikkoa. Jos altaassa ei olisi ollut vettä, joka väreili ja heijasti kynttilöiden valoa, Kiirion olisi tuskin huomannut koko pientä syvennystä.

Huoneessa seisoi hänen lisäkseen toinen hahmo, joka oli pukeutunut kaapuun ja piteli jonkinlaista maljaa kädessään. Kiirion ei nähnyt juuri muuta kuin hahmon ääriviivat, koska se seisoi valon edessä. Hahmon takaa näytti nousevan seinää kiertävät portat jonnekkin ylemmäs. "Noniin" hahmo mutisi, "Mikäs olento se tämä on? Haltiako? Enpä taida uskoa sitä. Ja jos olet, oletkin jo myöhässä."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 273
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 17.01.2012 19:36

Vesi ei pelottanut Kiirionia, vaikka se olikin erilaista kuin tavallinen vesi. Mutta kun hän tupsahti vieraaseen huoneeseen, hän hermostui aika lailla. Näkinkengässä oli ollut magiaa ja Kiirion oli varomattomuuttaan mennyt koskemaan sitä ikävin seurauksin.

Kiirion katseli varovaisesti ympärilleen ja yritti miettiä, oliko paikka tuttu. Se oli kuitenkin hyvin epätodennäköistä ja Kiirionkin tiesi sen. Hahmoa hän katsoi peloissaan. Oliko se vihamielinen? Ilmiselvästi hahmo odotti jotakuta ja se joku ei ollut Kiirion. Hän oli tupsahtanut väärään paikkaan.

"Hyvää päivää", Kiirion sanoi varovasti ja kumarsi. Hän vilkuili ympärilleen toivoen, että Falus olisi jostain ihmeellisestä syystä myös tullut paikkaan.
"Minä olen kyllä haltia, nimeni on Kiirion", hän esitteli itsensä.
"En tunne teitä, hyvä herra."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 380
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 18.01.2012 15:17

Huone oli hämärä. Kynttilöitä ei selvästi oltu asetettu valaisemaan tilaa, vaan jotakin muuta tarkoitusta varten, jota Kiirion saattoi vain arvailla. Hän näki kuitenkin, ettei huoneesta vienyt ulos yhtäkään ovea. Oli vain portaikko ylempään kerrokseen, sekä kulunut puinen kohta lattiassa, joka saattoi olla avattava luukku.

"Vai haltia sittenkin?" hahmo lausui hieman epäluuloisena, mutta ei vihamielisenä. "Yritätkös huijata minua?" Ääni oli vanhan miehen. Hahmo kulki kiirehtimättä pienen sivupöydän luo ja laski maljansa sille. Sitten se jatkoi taas: "Vai että haltia, Shalerian kuninkaan linnassa? Saatat joutua vielä todistamaan sen... Mutta missä ovat minun käytöstapani? Pahoittelen, herra, mutta olen vanha alkemisti, ja työlleni omistettu, joten en nykyisellään juuri tapaa ketään. Nimeni on Zomos." Hahmo kulki taas arvokkaan rauhallisesti portaiden luo ja viittasi Kiirionia seuraamaan. "Tulkaa, ylhäällä valossa voimme istua, ja voin tarjota myös ruokaa. Teillä lienee nälkä. Tahdon kuulla lisää teistä, ja lupaan että myös minulla on teille kerrottavaa. Minä arvostan sellaisia asioita, kuten uusia ja tuntemattomia tietoja, tarinoita, lakeja, aineita, olentoja..." Zomos tarttui kaiteeseen ja lähti kiipeämään portaita ylös.

Ylempi kerros oli pyöreä kuten alempikin, ja sieltä nousi toiset portaat yhä ylemmäs, taas seuraavaan kerrokseen. Ovia ei täälläkään ollut, mutta ikkunoita oli, joista virtasi sisään lämmintä auringonvaloa. Ikkunat olivat kapeat ja muistuttivat tyyliltään linnan ikkunoita. Huoneessa oli paljon tavaraa: pyöreä pöytä ja kaksi tuolia, useita kirjahyllyjä joissa näkyi paljon pergamentteja ja niteitä, useita erilaisia kasveja erikokoisissa ruukuissa, ruoka- ja astiakaappi sekä liesi. Huone oli lievästä ahtaudesta ja sotkuisuudesta huolimatta varsin kodikas. Ikkunasta vilkaistessaan Kiirion näki olevansa tornissa, ylhäällä linnan yläpuolella. Viirit lepattivat alapuolella, linnan harjoilla, Vesemqua-suvun väreissä.

Harmaapartainen Zomos tummanpunaisessa kaavussaan kulki suoraan mutta rauhallisesti kaapin luo, ja otti esiin ruokaa. "Minulla on riistalintua, joskin se on jo muutaman päivän vanhaa. Hilloke sopii sen kanssa, ja erityisesti tuoreet juurekset ja sipuli. Minulla on myös hyvää viiniä ja kirkasta vettä." Zomos asetteli kaiken pöytään Kiirionin eteen. Samalla Kiirion näki hänen oudot piirteensä. Miehen oikea käsi oli kiiltävää metallia, hopeaa ja messinkiä. Kyseessä saattoi olla myös metallinen hanska, mutta se vaikutti jotenkin vähemmän todennäköiseltä. Vanhan miehen silmäluomien välistä ei näkynyt valkeaa eikä mustaa, vaan metallinen kiilto. Miehen silmät olivat kirkasta kultaa, luomesta luomeen. Mies ei tuntunut huomaavan Kiirionin ilmeitä, eikä katsonut häntä suoraan kasvoihin, ja vaikutti sanalla sanoen sokealta, vaikka kulkikin varsin määrätietoisesti.

Sitten Zomos istuutui pöytään ja otti ruokaa. Zomos sanoi: "Käy pöytään ja syö ja juo kanssani. Kerro minulle mistä tulet ja kuka olet, millainen on heimosi ja millaisia tapasi. Minua kiinnostaa tällaiset asiat, enkä valitettavasti pysty helposti tutustumaan maailmaan kuten tahtoisin."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 273
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 19.01.2012 11:38

"Kiitos, te olette kovin ystävällinen herra Zomos", Kiirion sanoi kun talon (tai tornin) isäntä alkoi kattamaan pöytää. Pelko oli väistynyt uteliaisuuden tieltä ja Kiirion tunsi olonsa jo melko rennoksi huomatessaan, että linna oli aivan likellä. Hän ei ollut joutunut kauas. Zomoksen erikoinen ulkomuoto hätkähdytti häntä, mutta Kiirion yritti peittää yllättyneisyytensä parhaansa mukaan. Alkemia oli hänelle vierasta, joskaan se ei ollut täysin tuntematon ammatti hänen kotiseuduillaan. Joka tapauksessa Kiirion arveli, että Zomos oli varmaan nuoruudessaan tehnyt kokeita itsellään erikoisin seurauksin. Hän halusi kovasti ottaa asian puheeksi, mutta arveli olevan kohteliaampaa ensin vastata toisen kysymyksiin. Myös ruoka houkutteli.

"Minä pidän teidän ruuastanne, erityisesti juureksista ja linnunlihasta. Niitä ei saa minun kotiseudullani", Kiirion sanoi ottaessaan ruokaa. Hän oli kerran koittanut syödä lokkia, mutta se ei ollut maistunut erityisen hyvälle. Metsälinnun liha sensijaan oli hänen mielestään taivaallisen hyvää, vaikka Kiirion ei ollutkaan varma siitä, oliko lintu asianmukaisesti tapettu. Se oli joka tapauksessa metsästäjän huoli, ei Kiirionin.

"Minä jo esittelinkin itseni, eli olen Kiirion", hän aloitti "Tulen merenalaisesta kuningaskunnasta. Kotini on suuressa kaupungissa, tosin se ei ole yhtä suuri kuin tämä teidän pääkaupunkinne. Melkein kaikki merihaltiat asuvat siellä. Sydämeni ei kuitenkaan ole siellä, vaan pohjoisella merellä, jossa minä olen syntynyt. Monet varmasti pitäisivät suurta kaupunkia ihmeellisenä paikkana, sen ylimmät kerrokset kylpevät veden läpi suodattuvan auringon valossa ja sen alimmat kujat ovat ympäri vuorokauden valaistu värikkäin lampuin. Mutta minun mielessäni kaunein paikka koko maailmassa on kuitenkin pohjoinen meri, jossa aurinko kimaltaa jään pinnasta sateenkaaren värein ja jossa talvisin tähdet ja revontulet ovat ainoa valonlähde. Siellä ei kasva värikkäitä koralleja eikä siellä ole kirjavia kaloja, mutta matalassa rantavedessä kasvaa pehmeää meriheinää ja siellä on paljon pieniä kotiloita ja simpukoita."

Kiirion vaikeni ja keskittyi hetken nauttimaan ruuasta. Kodista puhuminen herätti hänessä ikävää ja kaipausta, josta hän ei oikein pitänyt.

"Minä olen samaani", Kiirion jatkoi "Tai paremminkin olen vielä opissa. Heimolla on yleensä vain yksi samaani kerrallaan ja minun mestarini on vielä vahva ja voimissaan. Mutta kun hänen aikansa tulee lähteä henkien maille niin minä jatkan hänen seuraajanaan. Sitten minun pitää ottaa itselleni oppilas, joka aikanaan tulee seuraamaan minua. Meidän uskomme on katoavaa jopa merihaltioiden keskuudessa, sillä etelän isossa kaupungissa syntyneet ja kasvaneet eivät oikein välitä samanismista. Heille riittää yhteydenpito jumaliin, mikä on mielestäni surullista, sillä henkien maailma on kuitenkin aina läsnä. Niitä ei saisi unohtaa siitäkään huolimatta, että jumalat ovat erityisen tärkeitä. Kaupunkilaiset pitävät samanismia primitiivisenä ja yksinkertaisena uskontona. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten paljon samaaneita on maan päälla", Kiirion sanoi pohtien "Mutta ehkä joskus, jos minua onnistaa, tapaan matkallani kollegan. Voisin ainakin kuvitella, että täällä on haltiaheimoja jotka vielä harjoittavat samaa uskoa kuin me."

"Linnaan tulin ystävieni Junian ja Falusin seurassa", Kiiron selitti. "En ihan tarkkaan tiedä miten päädyin sinun vieraaksesi. Mutta olen kiitollinen siitä, että tapasimme, sillä te vaikutatte ystävälliseltä. Te ehkä arvaattekin, että minulla on paljon kysymyksiä teistä, mutta ei teidän tarvitse vastata jos ette halua. Olen vain kiinnostunut, sillä olette ensimmäinen alkemisti jonka kanssa olen päässyt kunnolla puhumaan. En juuri tiedä mitään alkemiasta." Kiirion ei sanallakaan halunnut mainita Zomosin outoa ulkonäköä, ettei vain loukkaisi tätä. Mies varmasti kyllä arvasi, että Kiirionia ihmetytti se.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 380
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

EdellinenSeuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron