Luku 2

Paikka varsinaisen pelin tapahtumille.

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja Kronus » 17.02.2012 14:13

Zomos kuunteli Kiirionia kiinnostuneena. Ensin hän kyseli Kiirionin yhteydestä metsän haltioihin, mutta kiinnostui sitten merenalaisista haltioista ja kaupungeista. Hän esitti paljon kysymyksiä ja halusi tietää elämästä meren alla ja olennoista jotka siellä asuivat, mitä ne siellä söivät ja mitkä asiat olivat niille suurimpia huolia ja kalleimpia rikkauksia.

Kun Kiirion kertoi itsestään ja syystään olla linnassa, Zomos sanoi: "Junia, siis prinsessan oma vartija, on se joka toi sinut tänne? Ikävä kyllä teille uutiset ovat huonoja. Olette hieman myöhässä. Prinsessa ei ole täällä. En voi kertoa sinulle enempää, sillä en tiedä muuta. Minulle ei kerrota kaikkea, mitä täällä tapahtuu. Joskus koen todella olevani vanki täällä." Zomos näytti olevan pahoillaan asiasta. Hän oli hetken hiljaa ja jatkoi vähän iloisemmin: "Minua saat syyttää siitä, että olet täällä tornissa. Minä kuulin sinut alhaalla lähteellä ja röyhkeästi loitsin sinut luokseni. Kuulin kuinka iloiselta kuulostit, ja halusin oitis tavata sinut. Ja kuinka mielenkiintoista olikaan tavata oikea merihaltia! Minä olen vanha mies. Vasta kun vanhuus vie pois elämän pienet ilot, voi sielu ymmärtää niiden todellisen arvon. Sinua varoittaisin kyllä metsän hatioista. Täkäläiset haltiat eivät ole sellaisia kun sinun heimosi. Mutta, nyt haluan antaa sinulle pienen lahjan!"

Zomos nousi ja meni hyllyn luo. Hän otti taskustaan yhteen käteen pienen sileän ja pyöreän kiven. Hän tutki joitakin kirjoja ja esineitä, mutta ei silmillään. Hän nosti yhden kerrallaan kasvojensa eteen, ja laski sitten taas alas paikalleen. Jokaisen kohdalla hän veti syvään henkeä ja punnitsi hetken kätensä päällä, pidellen samalla tavoin pyöreää kiveä toisessa kädessään. Lopulta Zomos poimi pienen nahkapussin sekä pienen pyöreän puisen rasian ja toi ne Kiirionin eteen. Hän otti pussista terävän punaisen kivensirun, avasi rasian, kiinnitti sirun rasian sisällä olevaan mekanismiin ja lausui loitsun. Kiirion ei ymmärtänyt sanoja, mutta tunsi kyllä väkevän taikavoiman väreilevän Zomosin eleessä. Mekanismiin kiinnitetty siru pyörähti ja kääntyi osoittamaan yhteen suuntaan, ja jäi osoittamaan sinne kompassin tavoin. "Tämän minä annan sinulle" sanoi Zomos. "Se avulla voitte löyttää prinsessan. Tiedän että Junia haluaa lähteä hänen peräänsä. Ja jos puolestasi haluat kysyä minulta jotain, niin kysy pois. Meillä lienee tässä vielä aikaa."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 275
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 2

ViestiKirjoittaja kardinaali » 29.05.2012 19:26

Kiirion kertoi mielellään kodistaan ja kansastaan, vaikka hänestä tuntuikin hassulta puhua niin arkisista asioista. Toisaalta hän tiesi, miten monet maalla eläville normaalit asiat kiinnostivat ja hämmensivät häntä itseään. Ja kuten maallakin, myös meressä oli paljon eri kulttuureita. Kiirion osasi kertoa vain hyvin kapeasta näkökulmasta elämästä meressä.

Kun Kiirion kuuli, ettei prinsessa ollut enää linnassa, hän huolestui hiukan.
"Prinsessa ei siis ole täällä, vaikka siitä ei ole kauaakaan kun hän loukkaantui. Hänen henkeään on uhattu. Tiedätkö edes sitä, lähtikö hän omasta tahdostaan vai pakotettuna? Tai että lähtikö hän kiireessä? Junia on varmasti hyvin huolissaan ja vihainen itselleen, kun ei ollut täällä paikalla." Viimeisen lauseen Kiirion lisäsi enemmänkin itselleen. Hän oli oppinut ymmärtämään ja arvostamaan Junian kunniallisuutta ja antautumista ehdoitta työlleen.

Sitä Kiirion ei aivan ymmärtänyt, miten erilaisia maanpäälliset haltiat olivat ja miksi heistä piti varoittaa. Sen Kiirion kyllä tiesi, että maanpäälliset varmasti ylenkatsoisivat häntä ja pitäisivät häntä varmaan barbaarisena ja yksinkertaisena (näin ainakin hänelle oli kerrottu maanpäällisten ennakkoluuloista), mutta sellaiseen hän oli mielestään henkisesti varautunut. Hän kuitenkin uskoi, että maanpäällisetkin haltiat arvostivat ja kunnioittivat sellaisia luonnonläheisiä arvoja kuin Kiirionkin.

Hänen huomionsa ja mielenkiintonsa kiinnittyi kuitenkin pian siihen, mitä Zomos teki. Kun erikoinen navigointivälineeltä vaikuttava esine oli valmis, Kiirion katsoi sitä kiinnostuneena ja ihastuneena.
"Se on upea!" Hän huudahti vilpittömästi. Hän oli tottunut näkemään magiaa koko ikänsä, mutta aina vieraidean velhojen taiat saivat hänet ihmetyksiin. Zomoksen taika oli Kiirionille vierasta.
"Kiitos! Se siis ohjaa meidät prinsessan luokse? Aivan kuin laitteet, joiden avulla laivat navigoivat ilmansuuntien välillä, eikö niin? Junia ilahtuu varmasti hyvin paljon, koska hän on takuulla hyvin huolissaan prinsessasta."
"Mutta koska annat minulle lahjan ja koska tarjosit ateriankin, minäkin haluan antaa sinulle jotain", Kiirion sanoi. Hän oli jaellut paljon esineitään, mutta oli hänellä vielä jotain. Nyt Kiirion oli iloinen siitä, että oli vapaa-aikoinaan tehnyt puhdetöinä koruja. Häntä harmitti, ettei voinut antaa Zomokselle mitään sellaista, jolla tämä olisi päässyt hiukan lähemmäksi merta. Kuten sellaisen simpukan, jonka hän oli antanut metsänhengelle. Mutta Kiiron valitsi yhden niistä suojelusriipuksista, jota hän oli metsässäkin kiinnittänyt viittaansa ja joita hän yleensä käytti henkien kanssa kommunikoidessaan kaiken varalta. Siinä oli hyvin pieniä simpukankuoria, eikä niistä voinut kuulla meren kohinaa, mutta toisaalta niiden sileä pinta ja vieno suolan tuoksu muistuttivat joka tapauksessa merestä.

"Tässä, ole hyvä. Se on suojariipus, tosin ei mitenkään kovin voimakas", Kiirion sanoi hiukan puolustelevasti "Meidän heimomme samaanit, kuten minä, käyttävät niitä kun olemme yhteydessä henkiin. Mutta lisäksi se tuoksuu ja tuntuu mereltä." Hän ojensi riipuksen Zomokselle ja päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen kysyäkseen häntä askarruttavan asian, kun Zomos siihen antoi luvan.

"Varmaan arvaatkin, että minua mietityttää sinun ulkomuotosi", Kiirion sanoi nolona "Ei sinun siitä toki tarvitse kertoa jos se on liian henkilökohtaista, mutta minä en koskaan ole tavannut alkemistia. Ovatko kaikki sellaisia kuin sinä? Kuin olisit osaksi rautaa." Kiirion mietti ja jatkoi vielä: "Lisäksi, en voinut olla huomaamatta, että sanoit välillä tuntevasi itsesi kuin vangiksi tässä tornissa. Etkö sitten voi poistua täältä?"
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 390
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Edellinen

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron