Luku 1

Paikka varsinaisen pelin tapahtumille.

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 19.05.2011 10:47

"Minua ei tarvitse kantaa" Junia tokaisi ja otti huilun. "Tämä on tehty marssiessa soitettavaksi. Sitä paitsi nyt ei ole puhe mistään balladeista. Jos tämä toimii kuten toivon, riittää kun annan muutaman merkin silloin tällöin."

He palasivat tielle ja valmistautuivat kulkemaan ulos metsästä samaa tietä kuin olivat tulleet. Ennen lähtöä Junia soitti lyhyen, toistavan melodian muutaman kerran peräkkäin. Huilun ääni öisen metsän hiljaisuudessa oli kimeä, kova ja valittava. Se kuulosti kuin eksyneen huudolta. Sitten he odottivat tovin. Metsä pysyi hiljaisena. Valekäskyn aukio ei silti ollut kaukana, ja kaikki vikuilivat sen suuntaan. Sitten heitä ympäröivä metsän hiljaisuus alkoi hitaasti muuttua. Oksien havina alkoi kuulosta etäisen taistelun tuoksinalta. Pelottava levottomuus alkoi huokua metsästä heidän ympärillään.

Silloin he lähtivät kulkemaan tietä pitkin kohti urhointupaa. He erottivat taistelun äänistä hevosten huutoja ja kavioiden töminää. He erottivat hyökkäyshuutoja ja myös rumpujen pärinää, joka ohjasi joukkoja taisteluun, mutta rummutus katkesi pian ja hukkui raadollisempiin taistelun ääniin. "Tuo ei kuulosta hyvältä" Junia sanoi hiljaa ja soitti signaalin uudelleen. Sitten he jatkoivat ripeästi matkaa.

Äänet heidän ympärillään voimistuivat ja taistelu tuntui tulevan lähemmäs. Kuulosti aivan siltä kuin he olisivat eksyneet keskelle taistelevia joukkoja. Metsästä kuului yhtäkkisen väijytyksen äänet toiselta puolelta tietä, sitten loukkaantuneiden avunhuutoja toiselta puolelta. Lyhdyn himmeässä valossa he eivät nähneet mitään muuta kuin itse tien, jota he kulkivat. "Täällä tarvitaan apua. Toivottavasti tämä ei ole mikään ansa meille" Junia sanoi levottomasti pälyillen. Sitten hän soitti eri melodian, mutta huilun ääni alkoi jo hukkua metsän muihin ääniin. Junia ei aikonut jäädä odottamaan mitä tapahtuisi, vaan kiirehti tietä pitkin eteenpäin.

Taistelun äänet seurasivat heitä, kuin koko metsä olisi ollut kenttänä suurelle ja sekavalle taistelulle. He kulkivat niin nopeasti kuin pystyivät ja kun he tulivat ulos metsästä ja Urhointuvan luo, kaikki lakkasi. Äänet katosivat pimeään yöhön, kuin niitä ei olisi ollutkaan. Metsä seisoi heidän takanaan tummana ja hiljaisena, eikä sotimisesta ollut merkkiäkään missään. He huokaisivat helpotuksesta ja rentoutuivat. Näytti siltä, että he pääsisivät lepäämään lämpimään. Majatalon ikkunassa kajasti vielä hento valo.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 275
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 19.05.2011 11:12

Kiirion ihmetteli Junian kieltäytymistä avusta, mutta antoi asian olla. Ilmeisesti kyseessä oli jonkinsortin kulttuuriero, jota ei kannattanut sen enempää miettiä. Kiirion oli tottunut antamaan ja saamaan apua silloinkin, kun se ei aina ollut välttämätöntä. Mutta ihmiset olivat erilaisia, ehkä avun vastaanottaminen oli osoitus jonkinlaisesta heikkoudesta. Ja koska ihmiset olivat fyysisesti kovin vahvoja ja selviytyivät yksin, he eivät ehkä sietäneet sitä, että tarvitsivat toisinaan fyysistä apua.

Hän ei kuitenkaan kauaa ehtinyt pohtia tätä kulttuuriasiaa, kun levottomat äänet alkoivat kuulua. Kiirion katsoi suoraan eteenpäin ja keskittyi vain heidän matkaansa. Vaikka äänet olivat pelottavia, Kiirion ei silti ollut kovin huolissaan. Aaveet olivat jääneet aikaan, jolloin olivat kuolleet. Huilu kutsui niitä, mutta jos Junia osasi sävelensä, ei heillä pitäisi olla mitään hätää. Kunhan Junia ei soittaisi mitään "Tappakaa kaikki elävät"-säveltä.

"Hyvin menee, Junia, jatka vain", Kiirion sanoi rohkaisevasti. Huilu toimi kuten sen pitikin. Mutta mitä aaveille tapahtuisi kun soitto lakkaisi? Mitä ne tekisivät?

Heidän päästyään ulos metsästä Kiirion helpottui ja hämmästyi. Mitä aaveille oli tapahtunut? Hän tarkkaili metsää ja aukeaa heidän ympärillään ja yritti nähdä verhon toiselle puolelle. Olivatko aaveet tulleet heidän mukanaan vai olivatko ne jääneet metsään? Eivätkö ne päässeet sieltä pois?
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 388
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 19.05.2011 11:54

"Vihdoinkin" Falus sanoi ja avasi oven majataloon. Hän nautti silmin nähden sisätilan valosta ja lämmöstä. Sitten hän otti Junian kädestä kiinni ja talutti tämän ovesta sisään. "Minun täytyy katsoa tuota jalkaa tarkemmin. Onneksi otin mukaan tarpeeni. Bergerel näyttää pitäneen tulen takassa, joten meillä on kyllin valoa ja lämpöä. Kyllä se vielä kuntoon saadaan." Hän hihkaisi vielä ovelta Kiirionille ja Pilosellalle: "Minä katson teidän haavojanne hetken kuluttua. Tulkaa sisään lämpöisen takkatulen ääreen. Ja sen jälkeen voimmekin levätä."

Ulkona Kiirion pystyi aistimaan haamut. Aivan kuten Valekäskyn aukiolla, Kiirion näki nyt pihamaan ja metsänreunan välillä harmaita, häilyviä hahmoja. Ne seisoivat hiljaa ja liikkumatta. Sitten Kiirion huomasi niitä olevan enemmän. Hahmojen joukko levittäytyi myös ympäri pihaa ja taloa. Ne eivät tuntuneet tekevän mitään, edes katselevan Kiirionia tai taloa tai mitään muutakaan. Ne vain olivat siinä, seisten kärsivällisesti ikkunoista tulevan heikon kajon ulkopuolella.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 275
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 19.05.2011 12:50

"Bergerel ei tule pitämään tästä", Kiirion sanoi Pilosellalle. "Kukaan ei halua kummituksia majatalonsa ympärille. Mutta toisallta", hän pohti: "Jos ne eivät tee mitään niin eivät ne ketään häiritse. Joka tapauksessa niille on tehtävä jotain ja mahdollisimman pian. Onneksi kaupunki on lähellä."

Kiirion arveli, että aaveiden jättäminen toistaiseksi rauhaan oli paras vaihtoehto. He olivat kaikki väsyneitä ja kaipasivat lepoa ja Kiirion kaipasi veteen. Jos aaveet eivät alkaisi rettelöimään, niistä ei olisi mitään haittaa. Toki ne tekivät alueelle levottoman ilmapiirin, mutta sekin varmasti laantuisi aamun koittaessa. Kiirion päätti olla ottamatta niihin kontaktia ja meni sisälle.

"Minäkin voin katsoa jalkaasi", Kiirion sanoi Junialle. Hän oli väsynyt, mutta pystyi kyllä käyttämään voimiaan. Kiirion oli kuitenkin hiukan epäilevä sen suhteen, miten aaveiden läsnäolo vaikuttaisi hänen taikaansa. Levottomat sielut ja niin suuri kuoleman läsnäolo, kuin mitä ne kuljettivat mukanaan, ei varmaankaan tekisi kovin hyvää hänen parannustaialleen.
"Minä en ole saanut mitään vakavia haavoja", hän sanoi sitten Falusille "En mitään sellaista, mikä ei paranisi luonnollisella tavalla. Käyn nukkumaan makeaan veteen, niin se on siinä." Kiirion odotti jo levottomana nukkumaan pääsyä, mutta hän halusi ensin varmistaa, tarvitsiko Junia hänen apuaan.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 388
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 20.05.2011 12:52

Sisällä Falus ja Junia olivat lämpimän takkatulen ääressä. Falus kietoi sidettä Junian jalalle. "Kyllä tämä tällä paranee. Jos muilla ei ole mitään mikä vaatisi hoitoa, niin minä ainakin aion levätä aamuun. ...ja koska se ei ole kovin kaukana, ehkä vähän pitempäänkin. Lepo tekee kyllä hyvää tällaisen retken päälle. Olen ihan poikki. Mutta ensin täytyy syödä vähän jotain."

Falus haki palat leipää ja juustoa. Hän tarjosi muillekin ja asettui sitten lähelle takkaa mutustelemaan pieniä suupaloja kerrallaan. Väsymys alkoi nopeasti iskeä häneen. Myös junia söi vähän ja koitti asettua mukavasti. bergerel oli istunut tulen ääressä kunnes seurue palasi metsästä, mutta nyt hän oli jo poistunut omiin oloihinsa, oletettavasti nukkumaan. Tupa oli hiljainen ja rauhallinen. Aaveet tuntuivat nyt vain mielikuvituksen ja väsymyksen tuotteilta. Väsymys painoi pitkän päivän ja yön jälkeen enemmän kuin mikään muu. Hetken Junia näytti mietteliäältä, mutta pian hän jo nukkui sikeästi. Samoin Falus asettui yöpuulle ja oli pian unessa.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 275
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 25.05.2011 12:59

Kiirion istui hetkeksi rauhoittumaan tulen ääreen ja söi vähän leipää. Hänellä ei oikeastaan ollut nälkä, mutta hän halusi syödä jotain seuran vuoksi. Hiki kirveli oksien tekemissä haavoissa ja Kiirionilla oli epämukava olo. He olivat onnistuneet tuomaan aaveet pois metsästä ja saamaan selville jotain prinsessan kirouksesta. Se ei varmaankaan kuitenkaan ollut sitä, mitä Junia oli toivonut. Hän oli varmaankin toivonut, että kirouksesta olisi päästy kokonaan eroon.

"Hyvää yötä", hän toivotti lopulta toisille, vaikka nämä näyttivätkin jo nukahtaneen. Kiirion meni takaisin ulos ja etsi puron. Kylmä vesi ei houkutellut, mutta ainakin se oli jonkinlainen makuupaikka. Kiirion muistutti itselleen, ettei seikkailemisen ollut tarkoituskaan olla mukavaa. Ei voinut odottaa lämpöistä pehmeää petiä ollessaan tien päällä. Vesi kuitenkin rauhoitti haavojen kirvelyä ja Kiirion tiesi, että aamulla niihin ei enää sattuisi. Hän etsi puronpohjasta pehmeän kohdan ja nukahti pian.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 388
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Edellinen

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron