Hesekielin tarina

Hesekielin tarina

ViestiKirjoittaja kardinaali » 14.12.2011 14:27

Alun perin Hesekielin oli tarkoitus opiskella lääkäriksi, mutta luvat jäivät näyttökokeen suorittamatta jättämisen vuoksi saamatta, kun nuoren miehen mielenkiinto alkoi yhä enenevässä määrin suuntautua lääkkeisiin sairauksien sijaan. Hesekiel oivalsi varsin innovatiivisesti jo 1910-luvun lopulla, että lääkkeet olivat ratkaisu ihmisen kaikkiin ongelmiin. Lääkäri oli vain turha hidaste ihmisen ja oikean avun tarjoajan, eli apteekkarin, välillä. Ja koska tuolloin kun Hesekiel sai paperinsa (lopulta farmasian alalta) ulos yliopistosta, ei Yhdysvalloissa vielä ollut tullut reseptilainsäädäntöä, oli huomattavasti viisaampaa hakeutua töihin apteekkiin kuin alkaa pitämään vastaanottoa. Hesekiel oli koko opiskeluaikana pitänyt erityisesti kemiasta ja apteekkarin palveluksessa hän saattoi vapaasti jatkaa jo opiskelijana aloittamiaan kokeita.

Vuonna 1917 joku kuitenkin keksi sellaisen kummallisuuden kuin lääkeresepti. Syynä tähän uudistukseen oli lisääntynyt sukupuolitautien määrä. Suuressa viisaudessaan päättäjät arvelivat sukupuolitautien vähenevän, jos niihin oli vaikeampi saada lääkehoitoa. Hesekiel, kuten monet muutkin farmaseutit, näki uudistuksen lähinnä järjettömänä. Mutta koska Hesekiel oli lääkärinopintojensa aikana nähnyt aivan riittämiin syfiliksen ja muiden veneeristen tautien oireita, ei hänelle ollut mitenkään vaikeaa tehdä potilaan tilasta diagnoosia ja määrätä oikeita lääkkeitä. Tällaisen pimeän praktiikan harjoittaminen oli tietenkin äärimmäisen laitonta, mutta proviisori päätti katsoa Hesekielin touhua läpi sormiensa, sillä se lisäsi lääkkeiden myyntiä. Monet maksullisten naisten palveluista nauttineet häveliäät herrasmiehet näyttivät aristavia sukukalleuksiaan mieluummin Hesekielille apteekin takahuoneessa, kuin menivät lääkärille kuulemaan moraalisaarnaa. Hesekielistä tulikin varsin pätevä sukupuolitautien tuntija ja hän alkoi kehitellä erilaisia lääkkeitä niiden parantamiseksi. Työ toi niin paljon rahaa, että Hesekiel saattoi perustaa lääkelaboratorion myös kotiinsa. Yökaudet hän istui laboratoriossaan uusimman rakkautensa, morfiinijohdannaisten, parissa.

Sitten koitti kohtalon vuosi 1922 ja Yhdysvalloissa julkistettiin maan ensimmäinen huumausainelaki. Yhtäkkiä monet Hesekielin suosimat ja rakastamat lääkeaineet kuten kokaiini, oopium ja heroiini luokiteltiin vaarallisiksi, riippuvuutta aiheuttaviksi aineiksi. Niiden myynti ja valmistus kriminalisoitiin. Nyt proviisori ei enää voinut sallia Hesekielille erivapauksia, vaan hänen oli asetettava nuori farmaseuttinsa vaikean valinnan eteen: joko Hesekiel jatkaisi apteekissa ja jättäisi lääkekokeilunsa tai hän jatkaisi heroiinintislausta kotilaboratoriossaan ilman työpaikkaa. Hesekiel ei ollut yhden apteekkarintyön vuoksi valmis luopumaan elämäntyöstään ja rakkaudestaan. Niinpä hän jätti apteekin ja siirtyi täysipäiväiseksi morfiinijohdannaisten kehittäjäksi (ja käyttäjäksi).

Ongelma tässä järjestelyssä oli tietenkin se, että Hesekielin rahat alkoivat pikkuhiljaa huveta. Mutta suuren kaupungin pimeät kujat tarjosivat loputtomasti mahdollisuuksia miehelle, joka osasi valmistaa lääkkeitä ja tunnistaa tyypillisimpiä tauteja. Koska Hesekiel oli jo apteekissa töissä ollessaan harjoittanut pimeää lääkärintointa, oli hänelle täysin luonnollista jatkaa sitä nytkin. Hesekiel tuli varsin pian tunnetuksi alamaailmassa. Hänen tyypillisimmät potilaansa olivat prostituoituja, kodittomia ja laittomia maahanmuuttajia, jotka eivät saaneet apua tavalliselta lääkäriltä. Monet potilaat eivät olleet lainkaan sairaita, mutta he olivat valmiit maksamaan suuriakin summia Hesekielin laittomista lääkkeistä, etupäässä heroiinista.

Täysin kovasydäminen mustan pörssin kauppias ja lääkäri Hesekiel ei suinkaan ollut. Hän näki asiakkaidensa joukossa niin paljon yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneita ihmisraunioita, ettei hän kyennyt aina vastaamaan geeniperimässään huutavalle rahanahneudelle. Hesekiel auttoi niitä, jotka apua tarvitsivat ja otti täyden maksun niiltä, joilla oli siihen varaa. Onneksi huumausainelaki takasi sen, että maksukykyisiäkin asiakkaita eksyi Hesekielin luokse. Monet heroiiniin ja oopiumiin koukkuun jääneet varakkaat miehet toivat Hesekielille niin paljon rahaa, että hän saattoi auttaa köyhimpiä potilaitaan ilmaiseksi. Yhteiskunnan eriarvoisuus siis tasoittui hiukan tuolla pimeällä kujalla, jossa pieni juutalainen mies oli lääkkeineen ja lääkärinvälineineen tavattavissa perjantaista keskiviikkoon kello 20:00-02:00. Ja vaikka Hesekiel ei sitä tiennytkään, mafiakin tulisi jättämään huumekaupan huomiotta vielä parin vuosikymmenen ajan. Siitä kiitos ja ylistys kieltolaille sekä järjestäytyneen rikollisuuden johtajien ”korkealle moraalille”.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Hesekielin tarina

ViestiKirjoittaja kardinaali » 13.01.2012 13:12

Ulkonäkökuvausta ja taustaa:

Hesekiel on melko pienikokoinen (lieneekö siz kympillään ryhmän pienin tyyppi??), huonoryhtinen ja hiukan nörtähtävä 33-vuotias juutalaismies. Hänellä on lyhyt, musta ja kihara tukka sekä siisti, lyhyt parta. Hesekiel näyttää hiukan kuivettuneelta ja väsyneeltä, mikä on seurausta hänen puuhastelustaan lääkkeiden parissa. Ulkonäöstään huolimatta Hesekiel on kuitenkin fyysisesti yllättävän kestävä, minä vuoksi hän pystyykin kokeilemaan monia lääkkeitään ilman erityisen haittaavia sivuvaikutuksia.

Pyöreät silmälasit ovat välttämättömät tarkassa lähityöskentelyssä, mutta muuten Hesekiel ei niitä tarvitse. Yleensä Hesekiel pukeutuu mustaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan, jossa tosin saattaa silloin tällöin näkyä lääkkeenvalmistuksen aiheuttamia tahroja. Tietenkin Hesekiel pyrkii töitä tehdessään pitämään valkoista työtakkia ja essua, mutta aina kiireessä vaatteita ei muista vaihtaa. Miehen sormet ovat myös usein täynnä epämääräisen värisiä lääketahroja, jotka näyttävät pinttyneen hänen ihoonsa.

Hesekiel ei ole naimisissa, mikä konservatiivisessa juutalaisessa yhteisössä on vielä 1920-luvulla melko harvinaista. 33-vuotiaana hän ei vielä ole liian vanha menemään naimisiin, mutta asian suhteen on kuitenkin jo kiire. Hesekielillä itsellään ei tosin ole kiire naimisiin, sillä työ vie hänen kaiken aikansa. Hänen äitinsä sitävastoin pyrkii ahkerasti etsimään puolisoa pojalleen, jonka hämäristä touhuista hän on yhä enemmän huolissaan. Hyvä vaimo kun onnistuisi varmasti vetämään miehen mielenkiinnon pois epäilyttävästä lääkebisneksestä. Työpaikkansa menettäneenä ja yhteiskunnan huono-osaisten kanssa aikaansa viettävänä Hesekiel onkin melkoinen päänsärky vanhemmilleen. Hänellä on kolme muuta veljeä, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän menestyneitä, tai ainakin kunnon perheellisiä kansalaisia.


Juutalaisesta yhteisöstä 1920-luvun Bostonissa


Bostoniin perustettiin ensimmäinen juutalainen seurakunta verrattain myöhään 1800-luvun puolessa välissä. Vaikka ajan myötä seurakunta kasvoikin, ei Bostonista koskaan tullut juutalaisten siirtolaisten suosimaa kaupunkia. 1920-luvulla Bostonissa toimii kaksi erillistä juutalaista seurakuntaa ja siellä on kaksi synagogaa. Vanhempi ja huomattavasti konservatiivisempi seurakunta on Bostonin ensimmäinen ja yleisesti kutsuttu "saksanjuutalaiseksi seurakunnaksi", sillä perusteella, että ensimmäiset juutalaiset siirtolaiset Bostonissa olivat lähtöisin Saksasta. 1800-luvun lopulla Bostonin juutalainen yhteisö reilusti yli kaksinkertaisti rivinsä itä-Euroopasta, pääasiassa Puolasta, tulevien siirtolaisten myötä. Nämä uudet siirtolaiset perustivat kaupunkiin sen toisen juutalaisen seurakunnan, jota kutsutaan "puolanjuutalaiseksi seurakunnaksi". Itä-Eurooppalaisia perinteitä edustava seurakunta on huomattavasti liberaalimpi.

Kaupungille leimaa-antava runsas irlantilaisten määrä on vaikuttanut myös juutalaiseen yhteisöön. Irlantilainen nationalismi on herättänyt juutalaisissa kiinnostusta siionismia kohtaan. Kaupungin "saksanjuutalaisen seurakunnan" rabbi onkin julkisesti melko tunnettu voimakkaista siionistisista mielipiteistään. Bostonin seurakuntia, etenkin sen vanhempaa seurakuntaa, voikin kutsua jonkinlaiseksi siionismin saarekkeeksi muiden, liberaalimpien näkemysten rinnalla.

Hesekielin perhe kuuluu tuohon vanhempaan seurakuntaan ja sitämyötä Hesekielkin on saanut hiukan konservatiivisemman kasvatuksen. Hän ei kuitenkaan itse ole ajatuksiltaan kovin konservatiivinen, eikä halua ottaa kantaa siionismin herättämiin kysymyksiin.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34


Paluu Cthulhu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron