Sivu 1/1

Sven Wattson

ViestiLähetetty: 13.01.2012 23:48
Kirjoittaja Saruel
Sven Wattson
Ikä: 33v
Omaisuus: Asunto Bostonin esikaupunkialueella, pyörä, pistooli, kivääri, ensiapulaukku.

Sven heräsi yöllä hiestä märkänä ja miltein halvaantuneena kauhusta. Hän tuijotti kattoa hetken silmät selällään, kunnes jokin napsahti hänellä päässä: Suojaan! Sven kiemurteli sängyn halki räjähdysten kajahdellessa hänen korvissaan ilmasta kuuluvan repivän äänen saattelemana. Sängyn reunalta pudottuaan hän alkoi kiireesti ryömiä sängyn alle, jossa hän käpertyi kokoon ja jäi odottamaan. Räjähdysten joukkoon sekoittui tuskan huutoja ja läheltä kuului haavoittuneiden voihkintaa. Sven hätkähti välillä räjähdysten voimistuessa ja taas tauotessa, ja hänen selkänsä osui johonkin kovaan ja metalliseen esineeseen; kivääri! Hän tarttui aseeseen kuin hukkuvaan lapseen ja jäi odottamaan räjähdysten ja huutojen loppua.

Muutaman tunnin kuluttua painajainen hellitti ja hän kurotti kätensä sängyn ulkopuolelle ja veti sängyltä peiton päälleen. Aamun koittoon olisi muutamia tunteja, eikä hän saisi enää unta tänä yönä, joten hän päätti jäädä niille sijoilleen lepäämään. Tämän yön kohtaus oli osoittanut hänen epäilyksensä toteen; ilman rauhoittaviaan hän ei tulisi enää nukkumaan rauhallista unta, joten huomenna hänen olisi mentävä ostamaan niitä lisää. Painajaisiin oli tullut myös odottamaton käänne; ne jatkuivat vielä heräämisen jälkeenkin.

Nuorena miehenä, paetakseen tehtaiden kolkkoa ja raskasta työtä, Sven listautui Ison-Britannian armeijaan. Helppo kasarmielämä ei kestänyt kovin pitkään, sillä hän löysi pian itsensä keskeltä länsirintaman juoksuhautoja taistelemassa maansa, ja ennen kaikkea henkensä, puolesta. Hän kunnostautui erityisesti yöllisissä operaatioissa, joissa omia haavoittuneita haettiin ei-kenenkään-maalta. Hänen onnistui selvitä sodasta hengissä ilman vakavia fyysisiä vammoja, toisin kuin monet muut. Sodan mielettömyyden kokeneena, hän lupasi itselleen, ettei enää tarttuisi aseeseen ja tappaisi ketään. Suoritettuaan sopimuksensa armeijan kanssa loppuun, hän päätti etsiä muita töitä. Töiden hakeminen oli vaikeaa, koska hänellä ei ollut mitään erityistä koulutusta ja maan talous oli raunioina. Samaan aikaan sodan kauhut alkoivat palailla takaisin unien muodossa ja elämästä alkoi tulla sietämätöntä. Lääkärit neuvoivat häntä vaihtamaan hiukan maisemaa tai pitämään pienen hermoloman. Lontoo, ja itse asiassa koko Britannia muistuttivat Sveniä liikaa sodasta, joten päätti vaihtaa maisemaa tosissaan ja muutti taloudellisesti vauraaseen Yhdysvaltoihin.

Maiseman vaihdos ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, ja Sven koki edelleen painajaisia. Apua vaivaan hän haki nyt lääkkeistä ja saikin näin ongelman ratkaistua. Uutena ongelmana oli kuitenkin raha; lääkkeet eivät olleet halpoja, joten työn piti olla sen mukaista. Eräänä yönä kaupungin yöllisiä katuja kulkiessaan, Svenillä ja muutamalla varkaalla syntyi erimielisyyksiä hänen rahojensa omistusoikeudesta, ja hän joutui selvittämään asian voimalla. Varkaiden liuettua paikalta, viereisestä baarista hänen luokseen käveli Professori Holmesiksi itsensä esittelevä mies. Hän oli nähnyt tapahtuneen ja tarjosi hänelle töitä henkilökohtaisena henkivartijana. Syytä sille, miksi tämä mies tarvitsi henkivartijaa, hän ei paljastanut, vaan ilmaisi asian vain toteamalla että oli elämänsä aikana tullut hankkineeksi muutamia vihollisia, joiden kätyreitä äskettäin piestyt kriminaalit olivat. Näin Sven päätyi miehen palvelukseen ja huomasi tämän olevan tarpeeksi varakas maksaakseen hänen korkeat taksansa. Palkan lisäksi työn etuja olivat rauhalliset työtehtävät, sillä mies ei elänyt mitenkään vaarallista elämää, lukuun ottamatta tapaansa koluta pahamaineisia kuppiloita jonkin ”johtolangan” perässä. Omasta sairaudestaan Sven ei puhunut miehelle mitään, sillä ajatteli sen vain johtavan työsuhteen päättymiseen. Henkivartijana ollessaan Sven joutui miehen vaatimuksesta kantamaan asetta, mikä aiheutti hänessä ristiriitaisia tunteita. Hyvänä henkivartijana hänen täytyisi olla valmis puolustamaan asiakastaan vaikka aseella, mutta hänen oma vakaumuksensa ei sallisi tappamista. Ratkaisuna hän päätti, että äärimmäisessä tilanteessa haavoittaminen olisi sallittua, mutta vain viimeisenä ratkaisuna.