Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

Itse peli. Tämä peli on "samaa sarjaa" Valoa Manhattanilla pelin kanssa, eli tässä seikkailevat samat päähahmot.

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 10.11.2011 12:12

Sisäkkö itki ja huusi hysteerisesti jotain siitä, että yläkerrassa oli ammuttu aseella. Tyttö ei ilmeisesti ollut nähnyt mitään, mutta oli pelästynyt pahanpäiväisesti. Siinä vaiheessa kun Fombrun, Altair ja Kirin ehtivät paikalle, myös muita palvelijoita tuli enemmän tai vähemmän säikähtäneinä ulos talosta.

"Herra Simmons, teidän on parasta tulla... tämä on järkyttävää", järkytyksestä kalpea, mutta silti hyvät käytöstavat muistava hovimestari sanoi.

Herra Simmons katsoi hovimestaria huolestuneena ja lähti sitten tämän kanssa talolle. Rouva Simmons jäi rauhoittelemaan hysteeristä sisäkköään. Altair vilkaisi Kiriniä ja nyökkäsi tälle nopeasti ikäänkuin sen merkiksi, että herra Simmonsia kannattaisi seurata. Sitten hän kääntyi puutarhassa yhä hämmennyksissään seisovia vieraita kohti:
"Herra Huntington, teidän olisi parasta tulla mukaan. Teille saattaa olla töitä", hän sanoi synkästi. Vanha lääkäri laski lasin kädestään pöydälle ja lähti hämmentyneenä Altairin perässä talolle mutisten jotain siitä, ettei hänellä ollut kokemusta tällaisesta. Myös Fombrun lähti heidän peräänsä.

Hovimestari kiirehti suoraan yläkertaan herra Simmons kintereillään. Altair ei juuri ollut sen hitaampi, vaikka hänen fyysisen olemuksensa perusteella olisi voinut veikata jotain muuta. Hän liikkui ketterästi ja nopeasti kuin sellainen, jota kehon fyysiset rajoitteet eivät enää haitanneet. Huntington ja Fombrun puuskuttivat viimeisinä.

Yksi vierashuoneiden ovista oli auki. Kaikki miehet pysähtyivät kuin naulittuina sen eteen: lattaille rojahtaneena ja sänkyä vasten nojaten huoneessa makasi Neil Hobbes, häntä oli ammuttu rintaan ja päähän. Suu oli kiinni, mutta silmät olivat jähmettyneet kauhistuneeseen tuijotukseen. Viimeinen asia, jonka mies oli nähnyt, oli ollut hänen murhaajansa. Herra Simmons teki ristinmerkin.

Kesti hetken tajuta, että viereisestä huoneesta kuului pelokasta nyyhkytystä. Sitten pelosta kimeä ääni huusi oven takaa:
"Mitä täällä tapahtuu? O-onko turvallista tulla ulos?" Se oli Annie Dawsonin ääni. Hänen huoneensa oli ilmeisesti Neilin huoneen vieressä.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja Kronus » 15.11.2011 20:31

Kirin tuli toisten perässä kuulemaan mitä hovimestari kertoi. Mies ei kuitenkaan kertonut liikoja. Kirin halusi, kuten varmasti kaikki muutkin, tietää mitä oli tapahtunut. Hän lähti talolle muiden mukana. Hän ei jäänyt pohtimaan miten Simmons tai hänen talonsa väki häneen suhtautuisi. He eivät välttämättä haluaisi "ulkomaalaista" reportteria mukaan, ennen kuin tiesivät itse mistä todella oli kysymys. Siispä Kirin piti naamion vielä kasvoillaan ja oli kuin kuka tahansa huolestunut paikallaolija. Itse asiassa naamio peitti nyt hänen vierasmaalaiset piirteensä entistä paremmin, sillä hänen kuolemalta saamansa lahja (chimerstry) kätki hänen piirteensä naamion taakse.

Kirin harppoi yläkertaan jäämättä odottelemaan hitaimpia. Hobbesin ruumis oli surullinen näky. Mitä miesparka oli tehnyt ansaitakseen tämän kohtalon? Ennenaikainen, yhtäkkinen kuolema sai Kirinin kokemaan itsensä ontoksi ja merkityksettömäksi, ja väkivalta nostatti esiin hänen huonoimmat piirteensä. Hän oli kokenut niitä molempia ennekin. Mutta valokuva, joka saisi muutkin kokemaan sen saman, oli se mikä toisi hänelle rahat joita hän tarvitsi.

Kirin sanoi mahdollisimman neutraalilla jenkkiäänellä: "Se on neiti Dawson. Puhukaa joku hänelle. Älkää päästäkö häntä ulos ennen kuin tämä... Mitään ei taida olla tehtävissä. Onko täällä poliisia? Meidän on paras ottaa valokuvia ennen kuin kukaan koskee mihinkään." Hänen äänessään oli vahvaa määrätietoisuutta (presence). Kirin koki itsensä hirviöksi. Mutta hän tiesi, että se ei riippunut siitä, mikä hän oli. Hän eli toisten kurjuudesta, mutta ei siksi että oli vampyyri. Koko kaupunki olisi pian valmis maksamaan kokeakseen pienen palan tätä trgediaa. Kameran etsimen läpi Kirin näki tilanteen objektiivisesti ja etäisesti. Hän alkoi kuvata ruumista ja huonetta. Samalla Kirin koitti kelata kylmästi muistiaan, pohtien olivatko molemmat laikaukset todella kuuluneet talon suunnalta.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 16.11.2011 16:15

Miettiessään laukauksia Kirin oli melkein varma siitä, että molemmat niistä olivat tulleet samasta suunnasta, eli talolta. Hän huomasi myös, että Hobbesin huoneen ikkuna oli auki ja se antoi puutarhaan. Siksi ampumisen ääni oli kuulunut niin selvästi. Talon alakerrassa olevat eivät ehkä olleet kuulleet niitä laisinkaan.

"Älä nyt hyvä mies kuvaa tällaisella hetkellä!" Herra Simmons kivahti Kirinille, kun tämä oli ehtinyt napata muutaman kuvan. Sitten hän kiiruhti ulos huoneesta ilmiselvästi pahoinvoivana ja alkoi puhella Annie Dawsonille oven läpi:
"Ei ole mitään hätää enää, tyttö hyvä. On sattunut pieni onnettomuus, odottakaa vielä hetki." Lörpötyksessä ei tuntunut olevan mitään järkeä, sillä herra Simmons vaikutti itsekin olevan melko poissa tolaltaan.

Fombrun seisoi hämmentyneenä paikoillaan tuijottaen ruumista. Altair kiersi vuoteen taakse, vilkaisi ulos ikkunasta ja näytti mittailevan huonetta katseellaan. Huntington kumartui ruumiin puoleen, tarkasti sen pulssin kaulalta, laittoi sitten kätensä Hobbesin niskan taakse ja totesi melko järkyttyneenä, että mies oli kuollut kuin kuollut vain voi olla.

Sitten lääkäri kumartui tarkastelemaan päässä olevaa haavaa. Jokin ilmiselvästi vaivasi häntä ja Kirin saattoi huomata, että Altair vaistosi sen.
"Onko jokin pielessä, tohtori?" Altair kysyi.

"Minä en ymmärrä tätä", Huntigton vastasi ja otti silmälasit päästään. Hän hieraisi silmiään, laittoi lasit takaisin nenälleen ja sanoi:
"Tämä mies on ollut kuolleena jo jonkin aikaa."

Muutamaan sekuntiin kukaan ei sanonut mitään. Jopa huoneen ulkopuolella oleva herra Simmons vaikeni. Sitten Altair polvistui ruumiin luokse ja kosketti sitä varovasti. Nyt kuka tahansa huoneessa olija saattoi todeta, että ruumiissa oli jotain todella pahasti vialla. Oli kuin se olisi vanhentunut useita viikkoja siinä lyhyessä ajassa, jonka miehet olivat olleet huoneessa.

Huntington yritti uudelleen alkaa tutkimaan ruumista, mutta Altair pysäytti hänet.
"Tohtori, eikö meidän olisi parasta poistua huoneesta? Neil Hobbesilla on voinut olla jokin tauti", Altair katsoi tiukasti tohtoria silmiin ja tämä nyökkäsi.
"Kyllä, aivan. Kaikki ulos, asia pitää selvittää", Huntington sanoi ja ryhtyi ajamaan Fombrunia ja Kiriniä ulos.

Kun he kaikki olivat käytävässä, Altair sulki nopeasti oven.
"Parasta koota kaikki aulaan ja informoida heitä tapahtuneesta", hän sanoi herra Simmonsille.

Kirinin Altair kuitenkin pysäytti tarttumalla häntä käsivarresta. Kun ihmiset olivat kiiruhtaneet alakertaan, myös Annie Dawson oli mennyt heidän mukanaan, Altair huokasi:
"Tiesitkö sinä, että Neil Hobbes oli vampyyri?"
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja Kronus » 29.11.2011 19:50

Kirin tuijotti hiljaa Altairia silmiin. Vasta Altairin sanoessa sen ääneen Kirin tajusi asian. "Oliko Hobbes siis vampyyri?" Kirin kysyi varmistaakseen että oli kuullut oikein. Kirin vilkaisi nopeasti ympärilleen. "Tai onko hän vampyyri? Ei pari laukausta nyt sentään tapa."

Kirin katsoi suljettua ovea ja kuunteli alakerran hälinää. "Ruumis alkoi kyllä näyttää äkkiä jotenkin vielä kuollemmalta. Ehkä hän on Nosferatu, tai jotain sellaista. Se muutos ei kuulemma tapahdu ihan hetkessä." Kirin katsoi tiiviisti Altairia seuraavan pelottavan ajatuksen muodostuessa. "Ehkä hän on vasta nousemassa, ja se olisi kehno juttu. Sitten täällä olisi yksi, tai siis kaksi meikäläistä lisää."

Kirin muisti että Altair oli eilen sanonut, ettei paikalla ollut muita heidän kaltaisiaan. Oliko kuuluisa etsivä noin helposti huijattavissa? Kirin tunsi jännittyvänsä, kuin jotain vaarallista saattaisi yhtäkkiä alkaa tapahtua. Hänellä ei ollut enää adrenaliinia, mutta Peto ajoi asian vähintään yhtä hyvin. Hänen kaduilla hiottu itsesuojeluvaistonsa varoitti pitämään Altairia silmällä. Altair oli kuitenkin ylpeä vampyyri, jonka oma Peto ei pitäisi huijatuksi tulemisesta, tai sitten epäilisi Kiriniä tästä. Onneksi hänellä itsellään oli hyvä alibi.

"Minusta meidän on otettava varmuus Hobbesin tilasta, nyt heti. Onko hän kuollut vai ei, ja jos on niin mihin. Meillä ei ole paljon aikaa, mutta ei myöskään varaa jättää tätä toisten tehtäväksi."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 05.12.2011 15:26

"Ei, minä olen tavannut kaikki täällä eikä kukaan heistä ole vampyyri", Altair vastasi napakasti ja hyvin itsevarmasti Kirinin epäilyyn siitä, että Hobbes olisi kenties vastikään muutettu.
"Hobbes oli ainoa jota en ollut tavannut ja syy hänen myöhäiselle saapumiselleen selvisi juuri."

Altair odotti hetken katsellen Kiriniä arvioiden ja kuunnellen samalla, miten ihmiset alkoivat kokoontua alakerran aulaan kuulemaan järkyttävät uutiset. Ja joku heidän joukossaan tiesi jo asiasta, joku heistä oli murhaaja.

"Mennään sisään", Altair sanoi sitten ja raotti ovea. Huone oli hiljainen ja näky heidän edessään karmiva. Hobbesin hitaasti hajoava ruumis retkotti sänkyä vasten. Raajat ja pää olivat lähes irronneet vartalosta ja vaatteet roikkuivat kuin luurangon päällä. Altair käveli määrätietoisesti ruumiin luokse, mutta vaikka hän oli tottunut näkemään rikospaikkoja, mikään ei voinut valmistaa häntä tätä näkyä varten. Hän oli nähnyt tuhkakasoja, kun vanhat vampyyrit olivat menettäneet epäelämänsä, mutta Hobbesin näkeminen muistutti kammottavalla tavalla siitä, millaisia ruumiita kaikki vampyyrit todellisuudessa olivat.
"Hän oli hyvin nuori", Altair sanoi polvistuttuaan tutkimaan ruumista.
"Vaikea sanoa miten kauan, sillä en ole asiantuntija tällaisissa tapauksissa, mutta sanoisin kyseessä olevan vain muutaman kuukauden. Hän tuskin on ehtinyt hankkia vielä vampyyrivihollisia, joten murhaajamme täytyy olla ihminen."

Sitten Altair kumartui tutkimaan mattoa oven luona. Hän konttasi lattialla ja kokeili kädellään kaappien alusia. Jos tilanne ei olisi ollut niin kamala, hän olisi näyttänyt melko koomiselta.
"Erikoista", Altair sanoi ja nousi seisomaan "Täällä ei ole hylsyjä. Ampuja on joko ollut hyvin tarkka ja kerännyt hylsyt, tai sitten hän ei ole lainkaan tullut huoneeseen."

"Minun on mentävä puhumaan ihmisille. On ehdottoman tärkeää, että he eivät hälyytä poliisia, vaan että minä teen sen. Tunnen neiti Larivieren, hän on Camarillan sheriffi New Yorkissa, ja hän pystyy lähettämään tänne poliiseita, jotka eivät sotkeudu meidän tutkimuksiimme."

Altair katsoi Kiriniä vakavasti:
"Tämä koskee meitä kumpaakin. Minä pystyn selvittämään tämän tapauksen, mutta voisin tarvita apuasi. Mihin sinä pystyt? Tarkoitan siis sitä, mitkä sinun yliluonnolliset kykysi ovat, koska niistä voi nyt olla erityistä hyötyä. Joku täällä olevista ihmisistä on tämän teon takana ja hän varmasti osaa pitää salaisuutensa. Sitäpaitsi se joka tämän on tehnyt on varmasti tiennyt mikä otus Hobbes oli. Kolme laukausta tavallisella käsiaseella ei tapa vampyyria, sen sinä itsekin totesit. Tässä on tapahtunut jotain muuta."

"Itseasiassa", Altair näytti saaneet äkkiä ajatuksen: "Huntingtonia pitäisi mahdollisimman pian jututtaa. Muistathan, että hän tutki kädellään Hobbesin ruumista ja totesi melko pelästyneenä hänen olevan kuollut. Miksi kokenut lääkäri, kirurgi vieläpä, pelästyisi luodinjälkiä? Hänen on täytynyt huomata jotain muuta jonka hän jätti sanomatta. Kenties se on vain se tosiasia, että Hobbes oli vampyyri, mutta sekin on tärkeä tieto. Muista, että lääkäri nimenomaan totesi hänen olevan kuollut kuin kuollut vain voi olla."

Sitten Altair kääntyi lähetäkseen. Ennen sitä hän kuitenkin tarjosi Kirinille kättään:
"Yhteistyötä?" Hän kysyi.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja Kronus » 02.01.2012 20:28

Kirin katsoi huonetta uudelleen, vaikkei tiennyt mitä uutta varsinaisesti etsi tai odotti löytävänsä. Hän tutki kuitenkin mieluumin huonetta kuin ruumista, joka näytti hajoavan silmissä.

Sitten Altair tiedusteli Kirinin voimista. Kirin vastasi siihen: "Osaan vetää ässän korttipakasta. Ja oikealla hetkellä voin vetää myös kaniinin hatusta. Itse asiassa onnistuisin varmaan tekemään sen ihan oikealle villikaniinille, mikä on jo paljon vaikeampaa..." Kirin sanoi kuin ääneen ajatellen, mutta palasi sitten asiaansa: "Osaan tarvittaessa tehdä monia temppuja, joita olet nähnyt taikurien tekevän lavalla. En kyllä pidä itseäni minään taikurina, vaan ennemmin... Katsos, sireni esitti asian niin, että maailmassa on kosmisia voimia, jotka määräävät meidän kohtaloistamme. Pysähtyykö pieni pallo punaiselle vai mustalle? Onko seuraava kortti suurempi vai pienempi kuin seitsemän? Sireni opetti, että pienillä asioilla on suuri merkitys, ja myös sen, miten niihin vaikutetaan. Ja autan sinua tämän asian selvittämisessä. Koska nyt kun puhun Sirestäni, muistan että hän sanoi myös, ettei mikään olemassa oleva ongelmasi todella katoa, vaikka sen saisikin muutettua näkymättömäksi."

Altair oli oikeassa Huntingtonista, mutta myös Kirin sai ajatuksen. "Se, mitä Huntington huomasi voi olla minulla täällä." Kirin osoitti kameraansa. "Otin kuvia ennen kuin Huntington koski, öh, ystäväämme tuolla." Kirin vältti katsomasta pitkään kohti ruumista. "En kiinnittänyt itse huomiota mihinkään, mutta se voi silti löytyä filmiltä. Kuvien esiinsaamiseen tarvitaankin pimiö. Jos täältä ei löydy sopivaa tilaa ja välineitä kuvien kehittämiseen, pitää kamera lähettää lehteen. Muutamalla kympillä..." Kirin muisti jutun korkeanpuoleisen profiilin ja korjasi: "Muutamalla satasella voin varmistaa, että kuvat eivät mene samantien painoon. Mutta paras ehkä silti puhua ensin Huntingtonin kanssa. On aina jännä vähän korottaa panosta ennen kortien katsomista."

Kirin tarttui Altairin käteen epäröimättä. "Hoida sinä poliisit niin minä menen jututtamaan Huntingtonia."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 03.01.2012 15:15

Altair kohotti hiukan kulmiaan Kirinin selitykselle kyvyistään. Sitten hän hymähti jotain hyväksyvää.
"Kamera", hän sanoi mietteliäänä "Oli hyvä, että otit kuvia. Niihin on todellakin voinut tallentua jotain tärkeää, jota ei ruumiista enää voi nähdä. Minä myös luulen, että tässä talossa voi hyvinkin olla pimiö. Simmonsit ovat rikkaita nousukkaita ja heidän tyttärellään on muodikkaita harrastuksia. Ei olisi lainkaan yllättävää, jos tyttö olisi vaatinut pimiön rakentamista taloon omaksi huvikseen. Asiaa kannattanee kysyä häneltä kun siihen tarjoutuu sopiva tilaisuus."

"Näin me siis toimimme", Altar jatkoi. Hän näytti selvästi tekevän jonkinlaisia laskelmia päässään. "Minä menen juttelemaan herra Simmonsin kanssa ja soitan poliiseille. He luultavasti tulevat tänne muutaman tunnin sisällä. Sinä voit jututtaa Huntingtonia ja selvittää, mitä hän oikeasti tietää tai arvelee tietävänsä tapauksesta. Ja Simmonsien tytöltä kannattaa kysellä pimiötä. Kannattaa muutenkin pitää silmät ja korvat auki", Altair jatkoi: "Salaisuuksia voi paljastua aivan sattumalta."

Kun he saapuivat aulaan, siellä oli jo koolla joukko hämmentyineitä ja järkyttyneitä ihmisiä. Osa vieraista oli riisunut naamionsa ja istui typertyneen näköisenä tuoleilla. Jotkut naiset nyyhkivät. Herra Simmons komensi palvelusväkeä tuomaan vieraille viskiä tai sherryä. Huntington oli rauhoittelemassa Annie Dawsonia joka vaikutti hysteeriseltä. Osa palvelijoista oli kauhissaan, mutta osan ilmeestä saattoi nähdä, että he olivat innoissaan juhlien äkillisesti saamasta käänteestä. Skandaalit kutkuttivat aina palkollisia. Neiti Simmons nyyhkytti äitinsä olkapäätä vasten. Näytti siltä, että tyttö oli vasta ollut laittautumassa iltaa varten. Kirin muistikin, ettei hän ollut nähnyt neiti Simmonsia puutarhassa.

Altair käveli ripeästi jututtamaan herra Simmonsia ja näytti saavan äkkiä miehen koko huomion. Kirin saattoi myös nähdä, että William Minsky pälyili ympärilleen ilmiselvästi etsien jotakuta, kenties Kiriniä.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja Kronus » 10.01.2012 19:31

Osa vieraista oli riisunut naamionsa. Kirin ei ollut enää naamiaistuulella, mutta ei myöskään halunnut vetää huomiota puoleensa. Hän epäili, että hänen etniset kasvonsa vetäisivät nyt vain negatiivista huomiota, joten hän pätti pitää naamionsa vielä, ainakin kunnes suurin osa vieraista riisuisi omansa.

Missähän neiti Simmons oli mahtanut olla laukausten aikaan? Sitä myös sopisi selvittää, mutta nyt oli käsillä kiireellisempiä asioita.

Kirin halusi mennä puhumaan Huntingtonille, mutta tilanne vaikutti hieman kaoottiselta. Jos Huntington ei ollut halunnut sanoa mitään ruumiin luona, hän tuskin haluaisi puhua siitä Annien, tai Minskynkään kuullen. Olisi paras koittaa saada Huntington vähän rauhallisempiin ja yksityisempiin olosuhteisiin.

Koska Huntington oli nyt rauhoittamassa Annieta, Kirin päätti hieman vastahakoisesti koittaa rauhoittaa Minskyn. Hän ei tiennyt mikä Minskyä nyt vaivasi, mutta ei halunnut että Minsky puuttuisi asiaan silloin kun hän puhuisi Huntingtonille. Kirin kulki kuin sattumalta Minskyn luo ja sanoi tälle: "Anteeksi, herra, mutta te näytätte etsivän jotain. Puuttuuko joku täältä? Joku jolla on yhteys Hobbesiin? Maineikas Altair on kiinnostunut tutkimaan tätä tapausta..." Kirin koitti olla painottamatta sanojaan liiaksi. Hän ei oikein luottanut Minskyn järjenjuoksuun, niinkuin ei hänen itsehillintäänsäkään. "...Joten olkaa huoletta." Kirin tahtoi sanoa Minskylle, ettei Altairilla ollut nyt aikaa kiinostua Minskyn asioista. Ja jos Minskyn asiat eivät liittyneet tähän murhaan, hän voisi rauhassa jatkaa drinkkien kittaamista sammumiseensa asti. Ja jos taas Minsky jollain tavalla liittyi asiaan... no, sehän varmaan selviäisi Kirinille ennemmin tai myöhemmin.

"Niin että onkos joku kadonnut?"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja kardinaali » 12.01.2012 12:01

Minsky kiskoi Kiriniä hiuka sivummalle ja riisui sitten kasvoillaan repsottavan naamion. Hiki valui miehen otsalta ja hänen kätensä vapisivat.
"Hyvä että löysin sinut, nyt on piru irti", Minsky sanoi ja kaivoi tupakan taskustaan. Hän yritti sytyttää sitä muutaman kerran, mutta käsien vapina esti sen. Lopulta mies heitti tupakan lattialle ja kirosi.
"Vai että Altair tutkii tätä, hyvä... arvatenkin." Hän näytti hetken mietteliäältä ja näytti sitten keksivän jotain:
"Sinun pitää seurata häntä! Koita saada selville kaikki, mitä hän tästä saa irti ja raportoi minulle. Katsos minä tiedän tästä vähän enemmän kuin voisi kuvitella. En itse murhasta, mutta Hobbesista. Se mies oli pulassa, kyllä vain, ja pahassa sellaisessa." Minsky vilkaisi ympärilleen varmistaakseen, että kukaan ei kuunnellut heitä. Sitten hän jatkoi:

"Se liittyy naisiin. Ja kun joku asia New Yorkissa liittyy naisiin, minä tiedän siitä. Ja minäkin voin olla nyt vaarassa. Lähtisin täältä heti pois, mutta Simmons sanoi, ettei kukaan saa poistua ennen kuin poliisit ovat käyneet ja antaneet siihen luvan. Me olemme kaikki epäiltyjä, voitko kuvitella." Minsky kaivoi toisen tupakan ja yritti sytyttää sitä, nyt paremmalla menestyksellä.
"Minulla on ase", hän sanoi "Se on laukussani, mutta nyt alan kuljettaa sitä mukanani. Kyllä vain, jos joku yrittää murhata minut niin hän saa yllättyä." Hän puhalsi savua ilmaan ja näytti rauhoittuvan hiukan.
"Tule tapaamaan minua huoneeseeni sitten, kun tilanne rauhoittuu. Voin kertoa lisää asiasta." Sitten hän meni palvelijan luokse, otti kaksi lasia viskiä (yhden kumpaankin käteen) ja vetäytyi syrjemmälle tyhjentämään niitä.

Sillä aikaa kun Kirin ja Minsky olivat keskustelleet, oli tilanne aulassa jo hiukan rauhoittunut. Herra Simmons kehotti vieraita pyytämään palvelijoilta mitä tarvitsivat ja odottamaan rauhallisina poliisien tuloa. Hän myös rauhoitti vieraita sanomalla, ettei enää ollut mitään hätää, sillä Altair oli jo paikalla ja oli ottanut asian hoidettavakseen. Se näytti rauhoittavan ainakin osaa vieraista. Huntington, saatuaan hoidettua kaikkia apua tarvitsevia, vetäytyi sherrylasin kanssa pieneen käytävään, joka lähti aulasta kohti palvelijoiden siipeä. Muutkin vieraat vetäytyivät omiin rauhallisiin nurkkiinsa tai huoneisiinsa. Ilmassa oli silti jännitystä, sillä jokainen heistä tiesi, että murhaaja oli yhä heidän keskuudessaan.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1, Paperilyhtyjen valossa

ViestiKirjoittaja Kronus » 07.02.2012 15:03

Kirin poisti naamionsa. Sitten hän varmisti, että hänen kasvoillaan oli eloisa väri, ja että veri virtasi sykkien hänen jäsenissään. Juhlat olivat ohi, mutta naamiaiset jatkuivat vielä, ainakin hänelle, Altairille ja murhaajalle.

Kirin meni Huntingtonin luo ja pyysi lupaa liityä seuraan, ja alkoi sitten puhella. Hän käytti ääntään, jolle kuulijat yleensä nyökyttelivät yksimielisyyden merkiksi (Presence I).

"Saanko istua tähän? Taidatte olla väsynyt. Lääkärille riittää aina töitä. Ensin on vain uhri, mutta kun hänestä tulee vainaja, yhtäkkiä koko suku tarvistee hoitoa. Vaikka saatan ehkä ajatella nyt jotain toisenlaista lääkäriä. Sama se on meillekin - toimittajille nimittäin. Luulenpa etten nuku tänäkään yönä, niin kauan kuin ketään haastateltavia on jalkeilla. Altair on täällä, ja varmaan ratkaisee koko jutun, mutta saisi minun puolestani tehdä sen heti. Olisi paljon helpompaa, jos löytäisin heti murhaajan ja voisin kysyä häneltä, miksi hän teki sen. Kunnes Altair saa hommansa hoidettua, minun täytyy vain koittaa seurata omaa vainuani ja ehtiä edelle. Kyllä, haluaisin haastatella sinuakin, mutta ihan näin epävirallisesti. Ei, et ole pääepäiltyni. Mutta sinä tiedät parhaiten mitä Hobbesille tapahtui. Sinähän totesit hänen kuolemansa. Taisit pelästyäkin. No, ei se minullekaan normaalia ole, ruumiit siis. Olin aika järkyttynyt, suoraan sanoen. Et ilmeisesti ole sellainen tohtori, joka yleensä hoitaisi ampumahaavoja tai muita kuolemanvakavia juttuja? Entäs tauteja? Mitä se puhe oli jostain taudista? Eikö Hobbesia sittenkään ammuttu? Mihin se mies oikeastaan kuoli? Mitä sinä näit, kun tutkit häntä?"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

EdellinenSeuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron