Kirin sai pian huomata, että talo oli valtavan suuri. Se oli sokkeloisempi kuin hän oli odottanut ja ilmeisesti talossa oli muutama yllättävä lisäsiipi, joita ei etupihan tai puutarhan puolelta voinut havaita. Hän ohitti muutaman palvelijan, mutta nämä eivät puuttuneet hänen puuhiinsa. Juorut alkoivat ilmiselvästi levitä palvelusväen keskuudessa ja he olivat kiinnostuneempia puhumaan toisilleen kuin kysymään Kiriniltä, mitä tämä oli etsimässä.
Talon länsipäädyssä Kirin kulki suuren musiikkihuoneen läpi. Flyygelin vieressä olevalla lasipöydällä oli avattu shampanjapullo ja kaksi kuohuviinilasia sekä tarjotin, jossa oli rippeitä erilaisista suolaisista herkuista. Joku tai jotkut olivat selvästi viettäneet huoneessa iltaa. Toinen kuohuviinilasi oli vielä puolllaan ja pullossakin oli lähes kolmasosa juomaa jäljellä. Seinällä oli iso muotokuvamaalaus, joka esitti Simmonsien tytärtä. Tyttö oli kuvassa nuorempi kuin mitä hän nyt oli, kenties se oli maalattu hänen 17- tai 18-vuotissyntymäpäivänään. Lisäksi seinällä oli paljon kehystettyjä valokuvia jotka esittivät neitiä eri ikäisenä. Musiikkihuone oli selvästikin neiti Simmonsin valtakuntaa.
Musiikkihuoneesta lähti kapea käytävä, joka oli koristeltu rehevin huonekasvein ja perhostapetein. Käytävä oli hyvin eri tyylinen kuin muu osa taloa ja Kirin saattoi päätellä, että selvästikin hemmotellulla neiti Simmonsilla oli ollut osuutta sisustuksen suunnittelussa. Kirinin onneksi Altairin arvio neidin mielenkiinnonkohteista oli osunut oikeaan: Käytävän varrella olevassa kapeassa ovessa oli muovikyltti: Pimiö, pääsy kielletty!
Ovi oli kuitenkin auki. Pimiö oli selvästikin rakennettu vanhaan siivouskomeroon, eikä se ollut järin suuri. Tuttu kemikaalin tuoksu leijaili Kirinin nenään kun hän avasi oven. Yksinkertainen hehkulamppu roikkui katossa lähellä ovea. Pimiön takaseinällä olevan työpöydän päällä kulki naru, johon oli kiinnitetty muutama valokuva. Ne oli kehitetty ehkä edellisenä päivänä, koska ne olivat jo kuivia. Kuvat eivät olleet kiinnostavia. Ne esittivät jotain pientä, valkoista koiraa poseeraamassa joko nojatuolissa tai puutarhan rottinkisohvalla.
Kaikki työvälineet oli aseteltu siististi järjestykseen. Lisäksi seinällä oli yksityiskohtaiset ohjeet valokuvien kehittämisestä. Kuka tahansa olisi osannut käyttää pimiötä. Neiti Simmons oli ilmiselvästi vasta aloittelemassa harrastusta. Kirin saattoi siis heti ryhtyä työhön.
Hän ei ollut ehtinyt vielä pitkällekään, kun aisti paremminkin kuin kuuli, että joku kulki käytävässä. Äkkiä pimiön ovesta kuului vaimea koputus ja epäröivä ääni kysyi:
"Onko siellä joku?"
Se oli neiti Simmons.