Vastarintaliikkeet

Kuvausta tulevaisuuden Euroopasta, jossa kaikki on mennyt pieleen. Eli vuoden 2010 kauhukuvat ovat toteutuneet.

Vastarintaliikkeet

ViestiKirjoittaja kardinaali » 03.10.2011 15:13

Kurjuus on synnyttänyt monia maanalaisia liikkeitä, joista suurin on kristillinen Cotidie Vobiscum (vapaasti suomennettuna: teidän keskellänne). Liike on julistettu valtiovallan taholta terroristijärjestöksi, ja sen jäsenyys on rikos. Liikkeen pääasiallinen tavoite on huolehtia eurooppalaisten hyvinvoinnista ja eurooppalaisen kulttuurin säilymisestä. Liike on kirjannut tavoitteekseen: ”Taata kaikille eurooppalaisille oikeus ihmisarvoiseen elämään, kotimaahan, koulutukseen, kulttuuriin ja uskontoon”. Vaikka järjestö on yleiseurooppalainen, siinä toimii paljon kansallisia alajaostoja, jotka huolehtivat erityisesti omaan kulttuuritaustaansa kuuluvien ihmisten erityistarpeista.

Liikkeen toiminta on jakautunut näkyviin ja näkymättömiin sektoreihin. Osa on hyvin radikaaleja, toiset taas rauhallisempia. Järjestön jäsenet käyttävät tunnuksinaan muualla maailmassa vähemmän tunnettuja kristillisiä symboleita, kuten keskiaikaisia pyhiinvaellusmerkkejä.

Lääkintä

Järjestöön kuuluvat lääkärit, hoitajat ja vapaaehtoiset huolehtivat maksutta ihmisten sairauksien hoidosta niillä resursseilla, joita heillä on. Lasten rokotuskampanjoilla ja erilaisilla hygieniavalistuskampanjoilla pyritään ennaltaehkäisemään tartuntatautien leviäminen ja pienentämään lapsikuolleisuutta.

Kristilliset toimitukset ja kulttuuri
Järjestöön kuuluvat papit, diakonit ja vapaaehtoiset suorittavat kristillisiä toimituksia, pitävät jumalanpalveluksia, jakavat sakramentteja ja antavat nuorille kristillistä opetusta sekä oman kulttuurin opetusta. He myös säilyttävät ja hankkivat haltuunsa yliopistoista ja muista laitoksista kulttuuria, historiaa ja teologiaa käsitteleviä kirjoja, joita ”kiinalaistamispuolueet” ovat jo tuhonneet.

Tiedotus ja uutisointi
Toimittajat, tiedottajat, näyttelijät ja muut kulttuurialan ihmiset sekä tietokonehakkerit pyrkivät jatkuvasti hankkimaan tietoa muualta maailmasta ja välittämään muille maille tietoa Euroopan tilanteesta. He taistelevat propagandakoneistoa ja sensuuria vastaan.

Yksityinen taloussektori

Muutamat entiset yritysten johtoportaaseen kuuluvat henkilöt, ekonomit ja taloustieteilijät pyrkivät elvyttämään eurooppalaista yrittämistä sekä keksimään ratkaisuja valuuttakriisiin.

Sotilaallinen toiminta, ”terrorismi”
Yksi järjestön radikaaleimmista haaroista, joka kätkee suojiinsa todellisia lainsuojattomia, on sotilaalliseen toimintaan ja tietoliikennehäiriköintiin keskittynyt sektori. Hakkerit pyrkivät murtautumaan tietojärjestelmiin, entiset armeijan henkilöt pyrkivät hankkimaan laittomia aseita muualta maailmasta ja suoraan terrorismiin syyllistyvät aiheuttavat pommi-iskuja ja kaappauksia.

Ruuan, lääkkeiden, ym. salakuljetus
Suurin yksittäinen sektori on keskittynyt tuotteiden salakuljettamiseen sekä Euroopan maiden välillä, että muualta maailmasta. Sektoriin kuuluu osaajia monelta alalta, sekä niitä, joilla ei ole mitään erityistä osaamisalaa, mutta joiden rohkeutta ei voida kyseenalaistaa. Tuotteiden salakuljettaminen Euroopan rajojen sisäpuolelle ja Euroopan maiden välillä on vaarallista ja vaativaa työtä. Poliisi valvoo teitä ja vesireittejä tarkasti. Tiedetään, että järjestäytynyt rikollisuus on tarjonnut auttavan kätensä tälle sektorille.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Paluu Maailman kuvaus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron