Ave crux, spes unica

Erikseen kuvausta Rooman vapaasta kaupungista, Euroopan viimeisestä taistelevasta linnakkeesta.

Ave crux, spes unica

ViestiKirjoittaja kardinaali » 03.10.2011 14:52

Rooma 2040

Kaupunki rautamuurin takana. Ikuinen kaupunki. Rooma. Monituhatvuotisen historiansa aikana se ei ollut vielä koskaan joutunut puolustamaan itseään yhtä epätoivoisesti. Se seisoi synkkänä, meluisana ja savuverhon peittämänä uhmaten ulkopuolisia hyökkääjiä. Se oli Euroopan viimeinen taisteleva linnake ja sen suojissa asuvat ihmiset tiesivät, että heidän mukanaan Eurooppa joko sortuisi, tai nousisi uuteen loistoonsa.

Pietarinkirkon kupolit katosivat jonnekin savuverhon taakse. Rooman kaduilla ei koskaan paistanut aurinko. Valon puute oli pahinta, mutta ajan myötä siihen tottui. Aurinko oli muuallakin Euroopassa harvinainen vieras, sillä tuhkapilvi peitti sen useimmiten näkyvistä. Mutta Rooma ei verhoutunut savupilveen vain sen vuoksi, että sen ikiaikaiseen sydämeen pumppasivat voimaa lukuisat höyrykoneet. Se tarvitsi savua myös suojakseen. Ilmalaivat eivät voineet hyökätä kaupunkiin niin kauan, kun sen rakennukset olivat peittyneet läpitunkemattomaan savuun ja höyryyn. Jotkut sanoivatkin, että Roomassa oli neljä taivasta: yksi, joka oli savupilvi, toinen, joka oli avara ilmanala savupilven ja tuhkapilven välissä, kolmas oli tuhkapilvi ja neljäs se kirkas, auringon, kuun ja tähtien kansoittama taivaankansi, joka vain harvoin pilkahti näkyviin. Aurinkoa (silloin kun se näyttäytyi) ja taivasta pääsi tervehtimään ainoastaan kaupungin pyhimmässä paikassa, Vatikaanin muurien suojissa. Se oli kuin kivinen paratiisi Rooman ikuisessa pimeydessä ahertaville ihmisille.

Koska Rooma ei voinut laajentua ylöspäin, se oli tunkenut verkostonsa syvälle maan alle. Italian vulkaaninen maaperä tarjosi lämpöä ihmisille ja energiaa koneille. Paksut savupiiput ja höyryputket työntyivät esiin kivisestä maasta ja sylkivät ilmaan suojelevan verhonsa. Rooma oli synkkä ja meluisa kaupunki, mutta siitä huolimatta siellä asuminen oli etuoikeus. Rooman ihmiset olivat vapaita ja he halusivat antaa kaikkensa, jotta muutkin eurooppalaiset saisivat kokea saman onnen kuin he. Vapaudella oli kuitenkin hintansa. Euroopan viimeiset taistelijat olivat linnoittautuneet rautamuurin sisään suojellakseen sen pyhää sydäntä, mutta samalla he olivat eristäneet itsensä muusta maailmasta. Vihollisjoukot piirittivät kaupunkia lakkaamatta ja roomalaiset tiesivät, että aika oli käymässä vähiin. Heidän oli joko taisteltava tai antauduttava.

Ecclesia, Rooman vapaakaupungin hallintokoneisto ja armeija yhtä aikaa, huolehti sekä kaupungissa asuvien turvallisuudesta ja ravinnonsaannista, että tavarankuljetuksesta itse kaupunkiin sisälle ja sieltä ulos. Armeijan sotilaat myös kuljettivat ihmisiä kaikkialta Euroopasta Rooman turvallisten muurien sisäpuolelle. Rooma oli kasvava kaupunki. Koska sinne vieviä maanpäällisiä teitä vartioitiin vihollisen toimesta, Ecclesia oli louhinut maan alle suunnattoman tunneliverkoston. Se kulki aina Rooman sydämestä sen laidoille asti ja lopulta kaupungin ulkopuolelle. Maanalaisten rauta- ja kärryteiden vartiointi oli sekä Ecclesian, että Cotidie Vobiscumin vastuulla. Niiden suuaukot kaupungin ulkopuolella oli piilotettu huolellisesti ja ne olivat Euroopan yhteinen, suuri salaisuus. Tavara- ja pakolaisvirta oli tunneleissa lähes jatkuva. Sen lisäksi maanalaiset tiet tarjosivat suojaa yhteiskunnan vähäosaisimmille, sekä niille, joiden toimet olivat arveluttavia sekä Ecclesian että kiinalaisten mielestä. Kiinalaisia aseita, ruokakuponkeja tai väärennettyjä työpasseja halajavien oli varminta etsiä myyjiä tietunneleiden pimeimmistä nurkista. Vaikka Ecclesian punapukuiset sotilaat partioivat teillä säännöllisesti, heidän resurssinsa eivät riittäneet pimeän kaupan kitkemiseen.

Mutta laittoman tavaran myyjät eivät olleet Rooman suurin ongelma. Tiheästi asutetussa ja jatkuvasti kasvavassa kaupungissa oli pulaa milloin ruuasta, milloin asunnoista. Lisäksi kulkutaudit levisivät nopeasti. Farmaseuttien ja lääkäreiden suurin ongelma oli hankkia ja valmistaa riittävästi antibiootteja kasvavalle, köyhälle väestölle. Kuitenkin pahin kaikista taudeista oli se kalvava epäluulo, joka vaivasi Roomaa kuin hitaasti etenevä syöpä. Kiinan vakoilijoita oli kaikkialla, ja kaikki tiesivät sen. Rooman ulkopuolella asuneet osasivat kertoa kauhutarinoita vankileireistä ja epäinhimillisissä oloissa elävistä työläisistä. Jokainen pelkäsi Rooman puolustuksen pettävän. Ja jokainen tiesi, että yksikin vakoilija kaupungin muurien sisällä oli liikaa. Naapuri epäili naapuriaan, sukulaiset toisiaan. Ecclesian vartijat saivat enemmän ilmiantoja kuin mihin he ehtivät puuttua. Suurin osa niistä oli perättömiä, mutta se ei silti poistanut pelkoa joutua itse tuomioistuimen eteen. Ecclesian lait vakoilijoille ja ilmiantajille olivat julmat. Se oli olosuhteiden sanelema pakko. Yhteistä rintamaa oli pidettävä pystyssä hinnalla millä hyvänsä, sillä Rooma oli Euroopan viimeinen toivo.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 380
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Paluu Rooma

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron