The First City

Kaikkea peleihin liittyvää (one-shotit, kamppisideat, hahmokonseptit...)

The First City

ViestiKirjoittaja kardinaali » 24.05.2014 14:02

Peli-idea syntyi kuin luettiin Storyteller´s handbookia. Idea oli siinä heitetty ilmaan, mutta me alettiin yhtenä iltana pohtia sitä enemmän. Eli miltä tuntuisi pelata Vampirea ensimmäisessä kaupungissa?

Ensimmäinen kaupunki sijoittuu myyttisiin aikoihin, maailmaan ennen tulvaa. (Huom! Me ei olla nähty Noah-leffaa;)) Siellä vampyyrit elävät ihmisten rinnalla, Nodin kirjan mukaan hallitsijoina, ja Raamatun mukaan silloisessa maailmassa vallitsi niin suuri pahuus, että koko maailma tuhottiin. (Luotu maailma, siis. Hepreankielisen alkutekstin mukaan maa palautuu tulvan jälkeen samaan olotilaan kuin se oli Genesiksen luvussa 1 ennen kuin Jumala loi elämän). Vampyyriklaaneja ei vielä ole olemassa, eikä Antediluvianit ole vielä voimakkaita (kenties 3. generaatio on alhaisin, mitä koko kaupungissa on?) Kain on kaupungin ylin hallitsijajumala.

Olen sekä gradun että kandin takia perehtynyt aika paljon aiheeseen. Nodin kirjan myytit ja niiden suhde Raamattuun on tosi tuttua. Mun mielessäni ensimmäinen kaupunki on hiukan saman lainen kuin ajanlaskun alun Jerusalem; siellä on eri "kasteja" ja kaiken keskipisteenä on temppeli jossa myös Kain asuu. Vampyyrit ovat ylempää luokkaa kuin ihmiset (eräänlaisia yli-ihmisiä), mutta on olemassa myös erittäin hyvin toimeentulevia ihmisiä. Orjat ovat erikseen ja alimpaan luokkaan kuuluminen on todella kurja kohtalo. Ensimmäinen kaupunki on sen ajan mittasuhteissa valtavan suuri, maailman suurin kaupunki, ja sen ympärillä levittäytyy lähinnä paimentolaisheimojen asuttamaa erämaata. Kain oli kuitenkin se, joka keksi talot ja kaupungit, joten miten paljon "satelliittikaupunkeja" on rakennettu?

Saattaisin ehkä klaanien korvikkeena ajatella, että Raamatussa luetellut Kainin jälkeläiset muodostaisivat jonkinlaisen "rungon" tietyille vampyyriryhmille. Vampyyreilla ei ole Masqueraden klaanien heikkouksia, mutta vampyyrin heikkoudet ovat. Vampyyrit voisivat myös olla jotenkin muuten erottautuvia; esim. poikkeuksellisen kauniita tai jotenkin muuten kummallisen näköisiä. Ulkonäkö voisi riippua kunkin vampyyrin luonteesta.

Jos johtaisin peliä, sijoittaisin sen aika lähelle tulvaa. Niin, että maailmanlopun enteet ovat jo nähtävissä. Valtaa pitävä eliitti ei tientenkään usko niihin, mutta jotkut uskovat...

Me ajateltiin Juran kanssa, että tästä voisi johtaa one shotin Skypessä. Samalla voisi kokeilla Skypen toimivuutta. Aihe ei ole turhan vakava. Kunhan kokeiltaisiin, että miten se toimisi.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 390
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: The First City

ViestiKirjoittaja kardinaali » 25.05.2014 13:51

Raamatun pohjalta joitain "faktoja" ajasta ennen suurta tulvaa:

- Ihmisen elinikä on enintään 120 vuotta, mutta tämä rajoitus ei ilmeisesti koske niitä, jotka ovat syntyneet ennen kuin Jumala päätti lyhtenää elinikää. Nimittäin ainakin Nooa elää kyllä reippaasti vanhemmaksi.
- Kaikki maailman ihmiset ovat samaa kansaa ja puhuvat samaa kieltä
- Jumalaa rukoillaan jo nimeltä avuksi
- Jumalalle uhrataan eläinuhreja
- Viinintekoa ei kenties vielä tunneta (vähän epämääräinen asia)
- Maailmassa on jättiläisiä
- Jumalten pojat ja ihmisten tyttäret avioituvat vastoin Jumalan tahtoa
- Ihmisten ajatukset ja pyrkimykset ovat kauttaaltaan pahoja, sillä mitään moraalisääntöjä ei varsinaisesti vielä ole. Tappamista ei ole kielletty, joskin ennakkotapauksen perusteella se ei ole kannattavaa (ainakaan veljen) ;)
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 390
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: The First City

ViestiKirjoittaja ChristinaDeath » 12.06.2014 20:58

Kuulostaa kyllä jännältä! :)

Kokosin muuten The First City -pelin ideat + taustan ym. tekstit Google Drive -tiedostolle, ihan vaan sen takia että tykkään itse lueskella mieluummin tummaa tekstiä vaaleaa taustaa vasten (mulla jostain kumman syystä ottaa silmiin, jos on tummaa taustaa vasten vaaleaa tekstiä). Ja tuohon tiedostoon pystyy lisäämään myös kommentteja ym.ym.

Tässä olisi linkki Google Drive -tiedostoon: https://docs.google.com/document/d/1iuh ... sp=sharing.
Avatar
ChristinaDeath
 
Viestit: 7
Liittynyt: 01.11.2011 10:17


Paluu Geneeristä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron