Donovan Sandoval - etsivä, taikuri, uhkapeluri ja playboy

Kaikkea peleihin liittyvää (one-shotit, kamppisideat, hahmokonseptit...)

Donovan Sandoval - etsivä, taikuri, uhkapeluri ja playboy

ViestiKirjoittaja Kronus » 02.09.2014 14:22

Vaarallista? Tämäkö? Älä minusta huolehdi, muru, ettet saa ryppyjä. Minä tiedän mitä olen tekemässä. Olen ennekin pistänyt peliin enemmän kuin on viisasta. Siten juuri olen saanut kaiken tämän. Olen myös hävinnyt paljon, mutta sehän kuuluu asiaan. Juju on siinä että lopussa on voiton puolella.

Kyllä minulla kerran oli jotain, mitä ei olisi pitänyt pistää peliin. Mutta hän oli… myös peluri. Hän oli suurenmoinen hurjapää. Me kilpailimme… se oli eräänlaista peliä. Haastoin hänet, tai hän minut, ylittämään aina uusia rajoja. Me kannustimme siten toisiamme, kehityimme paremmiksi. Kukaan muu ei ollut kuten hän. Hän ei koskaan näyttänyt sitä suoraan, kun sain hänet seinää vasten, mutta näin sen kyllä niistä jalokivien lailla kimaltavista silmistä. Ja joka kerta kun luulin saaneeni hänet nalkkiin, hän korotti panokset uusiin svääreihin. Se oli mieletöntä. Tiedän että hän nautti siitä, samoin kuin minä.

Sitten hän… meni liian pitkälle. Me vain harjoittelimme. Jätin hänet yksin. En vieläkään tiedä mitä hän yritti. Me emme noin vain paljastaneet parhaita temppujamme toisillemme. Se oli meidän juttumme.

Ja sitten se oli siinä. Menetin jotain, mitä en edes tajunnut laittaneeni peliin. Joksikin aikaa kaikki menetti merkityksensä. En ole koskaan tuntenut ketään kuten tunsin hänet, enkä silti tiedä miten hyvin hänet oikeastaan tunsin. Hän oli… on minulle ehkä kaikkein tärkein asia tässä maailmassa. Hän on se syy, miksi olen kaikkea sitä mitä olen nyt. Hänen ansiostaan tunnen itseni ja tiedän rajani. Hänen takiaan tiedän mitä teen, muru. Teen nimittäin jotain uskomatonta, ja saan sen vielä näyttämään helpolta.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 278
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Paluu Geneeristä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron