Mysteeri New Yorkissa vuonna 1988

Kaikkea peleihin liittyvää (one-shotit, kamppisideat, hahmokonseptit...)

Mysteeri New Yorkissa vuonna 1988

ViestiKirjoittaja kardinaali » 06.11.2018 14:45

New York, syyskuu 1988

Montgomery Vanderbilt tuijotti kirjettä kädessään. Hän tiesi, että se oli avattava ja luettava, mutta hän viivytteli. Kirje sisältäisi huonoja uutisia, Montgomery oli varma siitä.
Hovimestari odotti kärsivällisesti vuoteen veressä isäntänsä käskyä. Montgomery, joka juuri oli herännyt ja saanut tutkittavakseen päivän postin, oli miltei unohtaa läsnäolijan. Miksi tuo pahanonnen kirje oli saapunut juuri tänään? Juuri, kun kaiken piti olla kunnossa.

”Saanko kysyä, sir”, hovimestari puhui viimein ”Onko kaikki kunnossa?”

”On..”, Montgomery vastasi nostamatta katsettaan kirjeestä. ”On Jaques, voitte poistua.”

Hovimestari katsoi vielä isäntäänsä kysyvästi, mutta kumarsi lopulta ja poistui huoneesta. Montgomery jäi yksin hämärään makuuhuoneeseen, jota valaisi vain sängyn vieressä oleva hento lukulamppu.
Kirjekuoren osoite oli kirjoitettu mustekynällä ja sen elegantti, koukeroinen käsiala kertoi kirjoittajan olevan korkeasti sivistynyt. Mutta käsiala ei Montgomerya järkyttänyt. Reaktion oli aiheuttanut kirjeen takapuolella oleva sinetti ja vaakuna. Hän ei ollut koskaan nähnyt kyseistä vaakunaa, mutta oli kyllä kuullut siitä. Vaakunassa oli kaksi taistelevaa ritaria. Toinen ratsasti hevosella ja toinen leijonalla. Hevosen selässä olevan ritarin peitsi oli kohotettu kohti leijonalla ratsastavaa ritaria, jonka hilpari kohtasi peitsen kärjen vaakunan yläosassa. Taisteluparin alla paloivat liekit. Kuvaa kiersi latinankielinen teksti: ”Habent sua fata immortui, pulvis et umbra sumus.” Montgomery kurtisti kulmiaan. Hän osasi latinaa, mutta ei ollut siinä erityisen hyvä. Lause kuului hänen mielestään jotakuinkin näin: ”Kuolleilla on kohtalonsa, olemme tuhkaa ja varjoja”.

Varovasti Montgomery työnsi kirjeveitsen paperien väliseen, pieneen rakoon ja avasi kuoren. Sisällä oli pahvinen käyntikortti, jossa koreili sama vaakuna kuin kuoressa. Käyntikorttiin oli kirjoitettu osoite: 1 E 70th Street, Manhattan New York. Montgomery vei kortin lähelle nenäänsä ja haistoi. Se oli kirjoitettu verellä. Inhoten Montgomery laski kortin sängylleen ja tutki uudelleen kirjekuorta. Sen postileima oli viikon vanha ja Montgomery huomasi, että se oli lähetetty Euroopasta. Hän katsoi sitä tarkasti ja erotti siitä sanan ”Edinburgh”.

Pelko hiipi takaisin Montgomeryn mieleen. Kaikki oli juuri samalla tavalla kuin tapauksessa, josta hänelle oli aikoinaan kerrottu. Tapauksessa, joka oli sattunut kauan sitten, ennen kuin Montgomery itse oli liittynyt klaaninsa jäseneksi. Siitä oli yli kaksisataa vuotta aikaa.

Montgomery veti soittokellon narusta ja hetken kuluttua vanha hovimestari ilmestyi huoneeseen. Mies oli arvatenkin odottanut oven ulkopuolella.
”Jaques”, Montgomery sanoi ja yritti pelostaan huolimatta kuulostaa itseltään. ”Laittakaa valmiiksi minun musta Guccin pukuni ja siihen kuuluvat kengät ja punainen solmio. Lähden tänään kaupungille. Ilmoittakaa myös neiti Heisterille ja herra Evansille, että haluan tavata heidät tänään kello kahdelta. Mutta en täällä, käskekää heitä tulemaan toimistolleni.”

”Kyllä, sir”, Jaques vastasi ja kumarsi.

Kun hovimestari oli poistunut, Montgomery nousi ja puki aamutakin päälleen. Hänen kylpyhuoneensa valkoinen marmori hohti kuin lumi, sillä Montgomery oli käskenyt palvelijoitaan pitämään talon äärimmäisen siistinä. Hän inhosi likaa ja epäjärjestystä. Vesihanojen kromista pystyi peilaamaan kasvonsa. Mutta nyt kylpyhuoneen siisteys ei rauhoittanut Montgomeryn mieltä. Hän tiesi, että hänen olisi selvitettävä, mitä kortissa lukevassa osoitteessa oli tapahtunut tai tapahtumassa. Hänen olisi selvitettävä, oliko tuossa osoitteessa asuva herra Windmiller, hänen klaaniveljensä, yhä elossa.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 403
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Mysteeri New Yorkissa vuonna 1988

ViestiKirjoittaja kardinaali » 07.11.2018 12:49

Fizwilliam Drummond, Melfordin jaarli, New Yorkin ruhtinas. Fizwilliam on New Yorkin vanhin läsnä oleva Ventrue ja yksi vanhimmista vampyyreista. New Yorkin levottoman kaupungin johtaminen ei ole helppoa, eikä Fizwilliamin asema suinkaan ole kyseenalaistamaton, mutta sotaisan kaupungin ylimmän komentajan rooli tuntuu olevan luontainen tälle vanhalle englantilaiselle soturille.

Montgomery Vanderbilt, ruhtinas Drummondin vanhin jälkeläinen. Montgomery kuuluu vanhaan, varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen sukuun, joiden nimi yhä herättää kunnioitusta New Yorkissa. Hän ei aikanaan vastannut sirensä sotilaallisia ja aatelisia vaatimuksia, mutta osoitti pian voimansa yhtenä uuden maailman mahtavimpana miehenä. Ruhtinas Drummond oivalsi pian, että uudessa maailmassa vaikutusvalta on hyvin toisenlaista kuin vanhassa. Hän antoi jälkeläiselleen vapaat kädet toiminnassaan, ja se osoittautui menestykseksi. Montgomeryn legendaarinen omaisuus ja verkosto on valjastettu niin hänen itsensä, kuin ruhtinas Drummondin käyttöön. Embrace noin vuonna 1890 New Yorkissa, oli kuollessaan 29 vuotias.

Lucius Pritzker on ruhtinas Drummondin toinen jälkeläinen. Hänenkin vaikutusvaltana on merkittävä, joskaan se ei yllä veljensä Montgomeryn tasolle. Kilpailu Luciuksen ja Montgomeryn välillä on toisinaan kiivasta, mutta myös veljellistä. Kumpikin on ymmärtänyt, että klaanin ja perheen etu on aina omaa etua tärkeämpi. Luciuksen asema perheessä heikkeni sen jälkeen, kun hänen kapinoiva jälkeläisensä Argus katosi vuonna 1986, vain viisi vuotta kuolemansa jälkeen. Embrace noin vuonna 1905, kuollessaan 30 vuotias.

Frederika Heister on Montgomeryn vanhin jälkeläinen. Hän on Euroopassa syntynyt vaatesuunnittelija, joka muutti nuorena naisena New Yorkiin ja sai pian valtaa muotipiireissä. Frederika kiinnosti myös muita vampyyreita, mutta Montgomery ehti saada hänet ensimmäisenä. Frederika on paitsi vaikutusvaltainen ja menestynyt, myös äärimmäisen päämäärätietoinen ja toisinaan hyvin julma. Hänen ihmissuvullaan on suhteita Saksassa vaikuttaviin Ventrue klaanin haaroihin, mikä tekee hänestä merkittävän jäsenen ruhtinas Drummondin sukuun. Embrace noin vuonna 1947 New Yorkissa, oli kuollessaan 38 vuotias.

Rebekah Reuben on Luciuksen ensimmäinen jälkeläinen ja läheisissä väleissä serkkunsa Frederikan kanssa. Hänen valtapiiriään ovat kiinteistömarkkinat, joilla hänen ihmissukunsa on käärinyt kasaan suuren omaisuutensa. Syy Rebekan muuttamiseen ei ollut pelkästään hänen varallisuutensa ja tarkka bisnesvainunsa, vaan myös Luciuksen ihmisperheen suhteet Rebekan ihmisperheeseen. Embrace vuonna 1954, oli kuollessaan 27 vuotias.

Richard ”Ricky” Evans on Montgomeryn toinen jälkeläinen. Hän ei ole minkään merkittävän suvun jäsen, mutta hän kuuluu siihen Wall Streetin eliittiin, joka tekee miljoonia dollareita päivässä tarkan sijoitusvainunsa ansiosta. Richard on kouluttamaton ja toisinaan sivistymätön, mutta tätä on vaikeaa huomata kaiken sen rikkauden keskellä, jossa mies elää. Hänen ihmissukunsa on köyhiä kaivostyöläisiä Yhdysvaltojen keskilännessä, eikä Ricky juuri koskaan puhu heistä. Hän on ylpeä vampyyrisuvustaan ja näkee itsensä mielellään eurooppalaisten hallitsijoiden jälkeläisenä. Embrace vuonna 1979, oli kuollessaan 32 vuotias.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 403
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Mysteeri New Yorkissa vuonna 1988

ViestiKirjoittaja kardinaali » 07.11.2018 14:35

Eduardo Farnese on ruhtinas Drummondin kaukainen sukulainen klaanin Etelä-Eurooppalaisesta haarasta. Hän saapui Yhdysvaltoihin muutama kymmenen vuotta Drummondin jälkeen huomatakseen, että Drummond oli jo saavuttanut vakaan aseman New Yorkin johdossa. Sen sijaan että olisi lähtenyt etsimään omaa kaupunkia, Eduardo päätti liittoutua serkkunsa kanssa ja tukea tätä kaupungin johtajana. Tämä valinta on antanut Eduardolle enemmän aikaa rakentaa omaa valta-asemaansa ihmisten joukossa. Hän onkin yksi kaupungin merkittävimmistä miehistä.

Cornelius Windmiller on Eduardon vanhin jälkeläinen ja ensimmäinen tunnettu New Yorkissa muutettu Ventrue klaanin jäsen. Hänen vaikutusvaltainen ihmissukunsa on syynä hänen jäsenyyteensä klaanissa, ja Corneliuksen henkilökohtaiset taidot, lähinnä periksiantamattomuus ja oveluus, ovat tehneet hänestä upporikkaan ja vaikutusvaltaisen miehen. Cornelius on itseoikeutetusti ensimmäisen sukupolven New Yorkilaisten Ventrueiden johtaja. Tämä seikka hiertää toisinaan Corneliuksen ja Montgomeryn välejä. Embrace noin vuonna 1870, oli kuollessaan 40 vuotias.

Mario Torelli on Eduardon toinen jälkeläinen. Hänen kontaktinsa ulottuvat syvälle New Yorkin alamaailmaan ja vaikka hänen varallisuutensa on yhtä merkittävä kuin serkkujensakin, se on hankittu epäilyttävin keinoin. Mario tuntee kaikki merkittävät amerikanitalialaiset suvut ja hänellä on valtaa niiden kaikkien yli. Embrace noin vuonna 1918, oli kuollessaan 25 vuotias.

Andrea Piccolomini on Marion jälkeläinen. Hänen ihmissukunsa on uusi tulokas Yhdysvalloissa ja tämä hiipunut italialainen aatelissuku onkin muuttanut uuteen maailmaan luodakseen itselleen uuden imperiumin. Andrean terävä äly ja pelottomuus ovat syynä hänen liittämiseensä klaaniin. Embrace vuonna 1970, oli kuollessaan 32 vuotias.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 403
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Mysteeri New Yorkissa vuonna 1988

ViestiKirjoittaja Kronus » 09.11.2018 13:24

Nimeni on Vanessa Qin, ja minulla ajankäytön ongelma. Miten ikuisuuden voi käyttää tehokkaasti?

Valmistuin jo muutama vuosi sitten Harvardin lakiopin laitokselta vuosikurssini parhaana. Tarkoitus oli edetä siitä suoraan jäseneksi ja sitten osakkaaksi johonkin New Yorkin parhaista lakitoimistoista... minulle tarjottiin paikkaa useammasta. Mutta se ei ole nyt enää mahdollista. Minusta ei ikinä tule osakasta jos en voi osallistua yhteenkään laki-istuntoon, eivätkä tuomarit työskentele öisin. Sen sijaan olen siis keskittynyt varmistamaan “osakkuuteni” Ventruen klaanissa herra Vanderbiltin ohjauksessa.

Äidilleni olen kertonut että keskityn nyt konsertointiin, mikä on sekin totta. Olen jo vuoden soittanut sinfoniaorkesterin ensimmäistä viulua. Senkin kanssa aika on ongelma, sillä joudun olemaan poissa miltei kaikista harjoituksista. Joudun harjoittelemaan sitäkin kovemmin yksin öisin. Nyt soittamisessa ei ole juuri enää tulevaisuutta jäljellä, ellen sitten ryhdy solistiksi ja lähde maailmankiertueelle. Sitä tuskin teen, sillä tämähän on pelkkä harrastus.

Tiedän ettei ajankäyttöni ole ollut tehokasta, ja että voisin tehdä niin paljon enemmän. Ravintoa hankin nyt kolmen yön välein, mutta olen harkinnut siirtymistä kahteen kertaan viikossa aikataulujeni limittämisen helpottamiseksi. Olen auttanut isääni leikkaamaan hänen maahantuontiliikkeensä verokuluja, mutta voisin varmasti uudistaa koko kulurakenteen rekisteröimällä uuden toiminimen Hong Kongissa. Voisin oppia käymään osakekauppaa (ehkä Tokion pörssissä), kuten niin monet tuttavani, ja alkaa manageroimaan perheeni osakesalkkua, josta äidinisä huolehtii nyt. Voisin auttaa äidin hotelleihin keskittynyttä rakennusfirmaa sopimusneuvotteluissa. Se ei ole “yhteisen tavoitelistamme” kärjessä, mutta siinä on tulevaisuutta. Jos ikinä aikoo rakentaa pilvenpiirtäjän Manhattanille niin kunnon juristi on tärkeämpi kuin arkkitehti. Voisin myös ottaa isänisän tekstiilipajan, jos hän sallisi, ja tuoda sen nykypäivään. Kuka tahansa joka on tässä kaupungissa yhtään mitään, maksaisi maltaita laadukkaasta ja uniikista iltapuvusta. Saatan aloittaa taas kung fu -tunnit Yu-sedän salilla, vaikka se äidin mielestä olisikin ajanhukkaa. New York on käynyt hyvin levottomaksi öiseen aikaan.

Tai voisin mennä naimisiin ennen pikkusiskoani. En tosin tiedä kenen kanssa, seurustelu ei ole… kiinnostanut sen jälkeen kun minusta tuli… se mitä olen. Tiedän että äitini ja isoäitini tulevat pettymään, ja siksi minun pitää menestyä senkin edestä. Avioliitto ei ole se mistä kiikastaa, jos nyt sattuisi riittävän hyvä mies löytymään - voinhan aina lentää vaikka Las Vegasiin. Mutta minusta ei ole äidiksi, enkä pysty suvulleni selittämään miksi. Millaisen osan ikuisuudesta uhraan sukuni edestä, jotta korvaan tämän häpeän? Voiko ääretöntä aikaa edes jakaa äärellisiin osin?

Mutta minä olen jo maailman tärkeimmän kaupungin vaikutusvaltaisimman klikin jäsen! Minä olen Ventrue. Minulla on ikuisuus aikaa realisoida potentiaalini. Eikö ikuisuuteen muka mahdu myös juppi-pirskeet tiistai-iltana? Tai yöllistä golfausta jahdin kannelta Hudsoninlahdella? Tai verkostoitumista muiden kaltaisteni kanssa goottiklubilla Christian Deathin keikalla? On väärin tuhlata ikuisuus joutavuuksiin. Mutta on yhtä lailla väärin käyttää ikuisuus hyödyksi, jos kukaan ei koskaan pääse nauttimaan hyödyistä. Jos nyt ei ole aika nauttia saavutuksistani, niin milloin sitten on?
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 278
Liittynyt: 19.11.2009 12:57


Paluu Geneeristä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron