Päivänmatkan päässä Augsburgin suuresta kaupungista pohjoiseen sijaitsi Dinkelsbuhl. Se oli aivan tavallinen pieni kylä lähellä jokivartta. Sen ympärillä levisivät hedelmälliset pellot, sillä joki ravitsi viljelysmaita. Kylän länsipuolella oli peltojen sijaan sankka tammimetsä, joka tarjosi elannon metsästäjille, sillä tammilehto oli villisikojen ja kauriiden suosimaa laidunmaata.
Kaiken kaikkiaan Dinkelsbuhl oli hyvä paikka asua. Koska kylä oli hyvin omavarainen, se ei juuri käynyt kauppaa muiden kanssa. Toki kylän vierestä kulki kauppakaravaaneja Augsburgiin, mutta harva niistä pysähtyi pidemmäksi aikaa.
Ortolf isännöi kylän etelälaidalla sijaitsevaa keskikievaria jo kolmannessa sukupolvessa. Hänen isoisänsä oli perustanut sen aikoinaan palvelemaan maanteitse kulkevia matkalaisia, jotka tarvitsivat leposijan vielä ennen Augsburgia. Vuosien saatossa matkalaiset olivat vähentyneet, sillä useimmat kauppiaat suosivat nykyisin jokilaivoja karavaanien sijaan. Se oli turvallisempaa, sillä metsässä vaanivat maantierosvot olivat alituinen uhka kauppiaille. Mutta yhä edelleen Ortolf sai kelpo elannon kestikievaristaan ja tiesi voivansa jättää sen hyvillä mielin pojalleen, kun hän itse ei enää kykenisi paikkaa hoitamaan.
Mutta nyt, Herran vuonna 1350, Ortolfin tuntema maailma oli äkkiä muuttunut. Kaikki oli alkanut kiirastorstain iltana, jolloin kestikievariin oli tullut kauppias, yöpyäkseen Ortolfin luona kaksi yötä. Olisi ollut vaarallista ja täysin turhaa tehdä matkaa pitkäperjantaina tai lankalauantaina, sillä kauppias oli pyrkimässä Augsburgiin toisen pääsiäispäivän markkinoille myymään iloisen värisiä huivejaan, liinojaan ja rihkamakorujaan.
Ortolf oli nähnyt perjantaina aamuyöllä usvan nousevan joelta, mutta siinä ei sinänsä ollut mitään poikkeavaa. Kevät oli jo pitkällä ja jokivarren usvaiset yöt olivat aivan tavallisia. Mutta se oli poikkeavaa, ettei usva laskenut koko perjantain aikana. Lankalauantaina usva oli jo niin sakeaa, että kyläläiset olivat paenneet kaivoaukion laidalla olevaan kirkkoon. Pappi oli saanut rauhoitella ihmisiä hyvän aikaa, ennen kuin he uskalsivat palata koteihinsa.
Ortolf oli rohkea mies, eikä hän pientä usvaa pelännyt. Paholaisen tekosia se oli, sehän oli selvää, mutta pääsiäisenä usva kyllä väistyisi. Kylän pappi suojeli heitä siihen asti. Ortolf, jonka kestikievari oli kylän laitamilla, oli myös huomannut, että pääsiäistulet pitivät usvaa loitolla. Ne olivat aivan erityisiä kynttilöitä, jotka oli siunattu kirkossa. Ortolf oli tarjonnut kynttilää kauppiaallekin, mutta tämä oli kieltäytynyt ottamasta sitä. Kauppias oli pitänyt kyläläisiä taikauskoisina. Pääsiäisyönä kauppias oli käynyt tallin takana tarpeillaan, mutta ei ollut koskaan palannut takaisin sisälle.
Nyt oli jo toinen pääsiäispäivä ja markkinat Augsburgissa olivat täydessä käynnissä. Ehkä, sitä ei kukaan tiennyt. Sillä usva piti kylää edelleen armottomassa otteessaan, väistäen ainoastaan pääsiäistulia. Ne talot, jotka olivat jo polttaneet kynttilänsä, olivat pikkuhiljaa jääneet usvan alle. Ihmiset olivat paenneet kirkkoon. Ortolf piti edelleen pintansa, mutta kadonneen kauppiaan kohtalo huolestutti häntä. Kauppiaan hevonen oli ensimmäisenä pääsiäispäivänä huutanut tallissa kuin syötävä ja sen jälkeen hiljentynyt. Ortolf oli lopulta uskaltautunut kynttilän valossa talliin ja todennut sen tyhjäksi. Hevosesta ei ollut jälkeäkään, mutta tallissa ei ollut myöskään hyökkäyksen jälkiä. Kauppiaan ja hevosen katoaminen olivat lopulta saaneet Ortolfin perheineen jättämään kestikievarin ja pakenemaan kirkkoon. Se oli jo tupaten täynnä kyläläisiä.
Pian selvisi, että kauppiaan lisäksi muitakin oli kadonnut. Kaikki ne, jotka olivat uskaltautuneet usvaan ilman pääsiäistulta, olivat kadonneet. Jälkiä jättämättä. Kynttilät alkoivat käydä vähiin ja niin alkoi myös kyläläisten toivo. Oliko Kristus hylännyt heidät? Mitä paholaisia usvassa liikkui? Ja piinasiko usva vain heidän kyläänsä, vai oliko se ottanut valtaansa koko keisarikunnan? Jonkun oli lähdettävä hakemaan apua, sillä rukoukset eivät tuntuneet riittävän.