Pelisysteemistä, alustoista ja muusta sellaisesta

Rakkautta ja anarkiaa

Pelisysteemistä, alustoista ja muusta sellaisesta

ViestiKirjoittaja kardinaali » 17.06.2014 10:51

Aloitin uuden aiheen, ettei mene ihan ot tuolla Christinan hahmoketjussa.

Jos kaikille muille se Google docs on mielekkäämpi, niin mun puolesta sitä voi käyttää. Kuten jo eilen Skypessä sanoin, niin mun ei oikeasti tarvitse nähdä toisten hahmiksia. Riittää, että tiedän millaisesta tyypistä on kyse ja mitä hän noin niinkuin suunnilleen osaa. Ja sen nyt tiedänkin. Hahmotarinoita on aina hauskaa lukea, koska pidän itsekin kirjoittamisesta, mutta ei minun maailmani siihenkään kaadu jos en niitä pääse lukemaan.

Jos jossain vaiheessa johdan jonkun seikkailun pelissä, niin en todennäköisesti käytä handoutteja, joten Skypepuhelu riittää siihen. Olen aika laiska ylipäätään käyttämään handoutteja ja yleensä ne vain häiritsevät peliä sensijaan että tukisivat sitä. (Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka miten. Meillä oli Kronuksen kanssa tästä pitkät keskustelut yksi viikonloppu kotona, että mikä tukee ja mikä haittaa pelaamista. Minä olen aika pitkälle sillä linjalla, että haluan jättää jokaisen pelaajan oman mielikuvituksen muokattavaksi mahdollisimman suuren osan peliä. Jos peliin tuodaan liian vahvasti pj:n näkemyksiä, voi se pahimmillaan hämmentää pelaajia ja estää immersion tai ainakin haitata eläytymistä.)

Mutta kaikki nämä peliä tukevat ja haittaavat asiat ovat tosi henkilökohtaisia. Se riippuu paljon pelaajasta ja siitä, mitä odottaa peliltä. Siksi kannustaisin jokaista omalla pelinjohtovuorollaan kokeilemaan juuri sitä pelitapaa, joka tuntuu itsestä mielekkäämmältä. Eli jos haluaa käyttää Rollia tai jotain muuta, niin käytetään. Se on kaikille hyvä jos vaihdellaan tapaa pelata, niin kaikki saavat kuvaa erilaisista pelitavoista. Uskon myös, että tietynlaista johtamista tukee tietynlainen alusta.

En ole koskaan pelannut Skypessä, mutta farppeja (eli foorumipohjaisia pelejä) olen pelannut. Farppaus on ihan oma alalajinsa, eikä sillä paljon ole tekemistä perinteisen pelaamisen kanssa. Siinä kirjoitetaan yhdessä tarinaa ja vaikka yksi onkin pj ja vastaa itse seikkailusta, niin mitään noppaheittoja tms. ei ole. Tälläkin foorumilla pääsee lukemaan tuon meidän yhden loppuun asti saatetun farpin (Valoa Manhattanilla).

Skypepelaamisen tarkoitushan on käsittääkseni olla mahdollisimman lähellä perinteistä p&p pelaamista jossa kaikki ovat samassa tilassa. Eli p&p peliä sillä erotuksella, että ei olla samassa tilassa (etäpeliä). Sitä juuri haluan tässä pelissä kokeilla omalla pelinjohtovuorollani, eli pystyykö roolipeliä todella pelaamaan samalla tehokkuudella vaikka ei näe toisten kehonkieltä. Toivon siis, että pystyy ja että peli on yhtä hauskaa ja elävää kuin perinteinenkin peli. Etäpelaaminen voi vaatia pelinjohtajalta enemmän, sillä voisin kuvitella, että vähemmän aktiiviset pelaajat kyllästyvät ja alkavat herkästi tehdä omiaan (esim. selata nettiä). Eli etäpelissä pitää ehkä johtaa aktiivisemmin kuin pöytäpelissä? En tiedä, se jää nähtäväksi.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 402
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Pelisysteemistä, alustoista ja muusta sellaisesta

ViestiKirjoittaja kardinaali » 17.06.2014 10:53

Tässä vielä tuo Kronuksen teksti tähänkin ketjuun. Jätin sen myös alkuperäiseen ketjuun, en siis siirtänyt kokonaan.


Kronus kirjoitti:
Tämä meikäläisen askeettinen malli on työssä opittua. Itsellleen kun tekee niin pystyy käyttämään alustoja ristiin rastiin. Mutta kun dokkareita ja linkkejä pitää jakaa yhteistyössä tiimin kesken, niin vain minimaalinen määrä alustoja on tehokasta. Jos jokainen jäsen tuo kaksi tai kolme uutta sovellusta, ja vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja tehokkaita, niin se kirjautumis- ja näkemisoikeuksien managerointi ja käytön opettelu ja toisten opastus ja väistämättä eteentulevat ongelmatilanteet ja niiden selvittely silti haukkaa niin ison osan työajasta, että tehokkuus vain laskee. Ja ajan myötä ongelmat eivät aina selviä, vaikka niin luulisi, vaan ne usein kertaantuvat.

Ja se on myös työssä opittu, että ongelmatilateita tulee aina, kun softan määrää lisätään. Mikään ohjelma ei ikinä toimi niinkuin luulisi. Ei edes vaikka sen itse olisi kirjoittanut. kun meilläkin tavoite oli nyt yksinkertaisesti jakaa hahmojemme statsit keskenämme, niin vain minimalistinen lähestymistapa meni jotakuinkin kerralla putkeen. Foorumiteksti ei ole kovin kaunista, mutta sieltä ainakin selviää koko hahmiksen sisältö. Pdf-lomake nielaisi yhden hahmon taustatarinan ja pakotti turvautumaan foorumiin. Roll20:ssä olevien hahmojen backgroundit ja disciplinet ovat edelleen hämärän peitossa. Ja olisin voinut ennustaa, että jotain tällaista tulee. Lisää softaa == lisää mutkia matkaan.

Ja nyt perheellisesnä olen todennut, että omaa vapaa-aikaa on rajallisesti, huomattavasti vähemmän kuin ennen. Työssä opitut ajanhallintakikat ovat tulleet tärkeisksi myös vapaa-ajalla, jotta siitä saa kaiken irti. Haluan käyttää mahdollisimman paljon aikaa pelaamiseen ja mahdollisimman vähän aikaa ohjelmien ja tiedostojen käsittelyyn.

Foorumi ei siis ole ainoa minimaalisen softatason ratkaisu. Se on minulle tuttu. Myönnän, että yllätyin siitä että foorumi ei olekaan kaikille tuttu alusta. Muistan ajan kun käytännössä kaikki sosiaalinen kanssakäyminen netissä tapahtui foorumien (ja ircin) kautta. Tästä siis tuntuu olla wanha patu.

Vaihtoehtona foorumille näkisin lähinnä driven. Drive tulkkaa pdf:iä (oikein?) ja muita tiedostoja, mutta ainakin drive-natiivien tiedostojen (teksti, taulukko yms.) käyttö olisi ongelmatonta. Siellä tiedostot on varmaan mahdollista järjestää kansioihin, niin että järjestys pysyy siistinä. Tämä on fooruminkin etu, foorumilla tekstit pysyvät alueillaan ja löytyvät helposti. Foorumi on kyllä hieman kankeampi (tekstejä vaikeampi siirrellä paikasta toiseen, alueiden luominen ei onnistu kaikilta), mutta kuinka paljon meidän todella tarvitsee säätää tiedostohierarkian kanssa? Yksi iso etu foorumille on juuri tällainen keskustelu, mitä varten se on luotukin. Foorumilla voi vaihtaa näitä ajatuksia tehokkaasti, enkä keksi mikä sen drivessä korvaisi.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 402
Liittynyt: 19.11.2009 12:34


Paluu Route 66, -67

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron