Osa 4: Devil's Elbow

Rakkautta ja anarkiaa

Osa 4: Devil's Elbow

ViestiKirjoittaja kardinaali » 23.07.2014 12:29

Hahmot ylittivät pahamaineisen kahden kallion muodostaman solan nimeltä Devil's Elbow. Tien vaaralliset mutkat ja äkkijyrkät rotkot koituivat vuosikymmeniä sitten monen epäonnisen matkalaisen viimeiseksi leposijaksi. Nyt reitti on turvallinen hyvän valaistuksen ja kaiteiden ansiosta. Heti solan jälkeen avautuu puistomainen laakso, jossa kohoaa toinen toistaan upeampia kartanoita.

Kartanohotelli Greywalls on kuuluisa majapaikka Route 66:n varrella. Se on aikanaan majoittanut entisiä presidenttejä, filmitähtiä ja muita kuuluisuuksia. Hotellissa on aina elävää musiikkia, hahmojen pysähtyessä sinne hotellin ravintolassa soitti kolmen mustan miehen jazzbändi - suoraan New Orleansista. Hahmot saapuivat kartanolle puolen yön maissa ja liittyivät muiden hotellin asiakkaiden seuraan kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan buffetpöydän antimista (ainakin esittivät nauttivansa).

Hotellin omistajan puolisoksi esittäytynyt viehättävä, keski-ikäinen nainen nimeltä Jeannette Hooper tuli kyselemään hahmoilta miten he viihtyivät ja pyysi heitä liittymään opastetulle kierrokselle hotellin museosiipeen. Himmeästi valaistu käytävä ja yhtä himmeä museohuone herättivät hahmoissa epäilyjä, samoin kuin museotilan takana oleva suuri kasvihuone, jossa näytti olevan väkeä. Kasvihuoneessa yötään juhlien ja seurustellen viettävä väki olikin hyvin erikoista: toistensa seurassa näytti ongelmitta viihtyvän ainakin vanhempi, rikas pariskunta, häämatkalla oleva nuori pari, kaksi asfalttityöntekijää likaisissa työvaatteissaan sekä alkuperäisamerikkalainen äiti noin viisivuotiaan poikansa kanssa. Hahmoille selvisikin, että kaikki kasvihuoneessa olijat eivät enää olleet eläviä, vaan Devil´s Elbowlla loppunsa kohdanneita levottomia sieluja. Kartanon alkuperäinen emäntä Georgene Merrick oli kuolemansa jälkeen jatkanut vieraistaan huolehtimista ja hotelli toimi nykyään myös kummitusten turvapaikkana. Jeannette oli siis oikeasti Georgene joka ei vain ollut halunnut paljastaa todellista henkilöllisyyttään.

Kummituksilla oli kuitenkin huolenaihe, johon he pyysivät hahmojen apua: Hotellin huoneeseen 202 oli majoittautunut hankalia asiakkaita, jotka häiritsivät muita vieraita ja myös kummituksia. Heistä oli vaikea päästä eroon ja he melusivat käytävillä öisin ja valokuvasivat vieraita sopimattomissa paikoissa.

Seuratessaan käytävälle kuuluvaa Beatlesin musiikkia hahmot tulivatkin huoneen 202 luokse. Huoneessa asusti kaksi nuorta miestä, Jesper Wallace ja Grant Bonnie. He olivat omien sanojensa mukaan maankuuluja kummituksenmetsästäjiä. Huone olikin täynnä toinen toistaan kummallisempia mittareita sekä valokuvia joita miehet olivat hotellissa ottaneet. He kertoivat hotellin omistajan palkanneen heidät karkottamaan hotellikartanossa oleilevat levottomat henget. Metsästäjien kertomukset kummitusten toimista tukivat hahmojen käsitystä siitä, että kummitukset olivat oikeasti rauhallisia ja harmittomia henkiä jotka pitivät kartanosta huolta. Miesten apuna toimi meedio Zelda joka heti Mickeyn nähdessään sai kohtauksen ja pyörtyi. Virottuaan Zelda vaikeroi, että oli nähnyt demonin ja että hän edelleen tunsi huoneessa kuoleman läsnäolon.

Koska metsästäjillä oli virallinen työsopimus hotellin omistajan kanssa, oli hahmojen hyvin vaikeaa auttaa kummituksia. Erilaisia suunnitelmia Zeldan säikyttelemisestä homopornoon heiteltiin ilmaan, mutta lopulta hahmot päättivät "nostaa kissan pöydälle" hotellin henkilökunnan kanssa ja menivät valittamaan, että heidän huonettaan salakuunneltiin. Hahmot olivatkin löytäneet huoneestaan kuuntelulaitteen.

Tämä pisti pyörät pyörimään ja vielä ennen aamunkoittoa poliisit olivat pidättäneet kummituksenmetsästäjät salakuuntelusta ja vakoilusta (mahdollisesti Neuvostoliiton piikkiin) epäiltyinä. Kiitolliset kummitukset lupasivat hahmoille turvallisen päiväsijan ylellisessä hotellissa aina kuin he sellaista tarvitsisivat.

Seikkailussa esiintyneet npc:t :

Lettie Southers, hotellin työntekijä
The Three Cocoons, jazzbändi
Georgene Merrick aka. Jeannette Hooper, kartanon emäntä (kummitus)
Jesper Wallace, kummituksen metsästäjä (Paranormal Studies Society)
Grant Bonnie, kummituksen metsästäjä (Paranormal Studies Society)
Zelda, itseoppinut meedio
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Osa 4: Devil's Elbow

ViestiKirjoittaja Kronus » 23.07.2014 13:37

Gren on matkalla osittain ymmärtääkseen itseään ja sitä mitä hänelle tapahtui kun hän kuoli ja nousi epäkuolleena. Aluksi hän koki kuinka Camarilla halusi omistaa hänet (viemällä hänen henkensä, mikä on lähes sama kuin vapauden vieminen) ja käyttää sotilaana muita epäkuolleita vastaan, sodassa jolla ei tuntunut olevat syytä, ei alkua eikä loppua. Sitäkö on olla epäkuollut? Ikuista väijymistä ja pelkäämistä, hallintaa ja väkivaltaa? Gren toivoi matkalta löytävänsä keinon, jolla vampyyrit saataisiin tulemaan toimeen ihmisten kanssa, tai edes keskenään.

Kuten kaikki, Gren oli kuullut hyytäviä kummitusjuttuja, mutta ikinä ennen hän ei ollut ajatellut asiaa epäkuolleen näkökulmasta. Jos vampyyrit ovat todellisia, niin miksi kummitukset eivät olisi? Nyt kun hän tapasi aaveita, se tuntui jotenkin (epä)luonnolliselta. Kummitukset eivät olleet pelottavia, mutta ehkä se johtuikin lähinnä hänestä itsestään. Paikalla olleet tavalliset kuolevaiset eivät kyenneet näkemään aaveita, tai puhumaan heidän kanssaan, ja olisivat varmaan säikkyneet.

Kummitukset näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään vaikka olivat jumissa yhdessä hotellissa, mikä oli enemmän kuin vampyyreista voisi sanoa. Se antoi Grenille toivoa. Jos aaveet pystyivät siihen, ehkä sitten vampyyritkin. Gren halusi suojella aaveiden pientä paratiisia kummitusten metsästäjiltä. Koska vampyyreilla voisi olla opittava aaveilta. (Ja metsäsätäjät olivat tietysti uhka myös Grenille ja hänen ystävilleen.)
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57


Paluu Route 66, -67

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron