Smiler

Sabbatpeli viktoriaanisessa Lontoossa.

Smiler

ViestiKirjoittaja Kronus » 19.05.2015 21:06

Oli kerran poika, joka syntyi kaukana tämän "sivistyneen" maailman löyhkäävästä navasta. Tuo poika oli kuten maanmiehensä, jotka olivat ajat sitten unohtaneet tai hylänneet kaiken arvostettavan kulttuurinsa, ja elivät nyt vieraiden herrojen ja valloittajien orjina. Poika oli kuitenkin siinä mielessä poikkeava, että hänellä oli vartuttuaan mahdollisuus lähteä Lontooseen, ylivertaisen rodun imperiumin rappeutuneeseen sydämeen opiskelemaan, hankkimaan tuota sivistystä.

Pojan oli määrä opiskella ahkerasti, minkä hän teki. Hänen oli määrä myös alati kumarrella ja kiitellä suopeita isäntiään ja sallia heidän parhaansa tahtonsa mukaan muokata ja sivistää hänen yksinkertaista, villi-ihmisen mieltänsä. Sen hän teki myös. Mutta hän oppi samalla muutakin. Hän oppi miten hänen kotimaansa ylpeä historia oli kaivettu esiin. Se oli kaivettu ja ryöstetty ja luetteloitu ja haudattu sitten taas museoiden vitriineihin hyvän väen toljoteltavaksi.

Poika oli näet oppinut valtio-oppia ja nationalismia ja itsehallintoa ja aktivismia ja anarkiaa. Hän oli oppinut halveksumaan riistäjiä, ja ylipäänsä halveksumaan jotakin enemmän kuin hän halveksui omaa maataan ja maanmiehiään ja itseään. Eikä hän suinkaan ollut yksin. Monet muutkin pyrkivät eroon imperiumin ikeestä, monin erilaisin keinoin. Katso vaikka irlantilaisia, niin näet että he ovat tosissaan. Ase kourassaan he ovat valmiita viemään verisen taistelun ja katkeran hävityksen ja ikuisen menetyksen sinne mistä se on maailmalle lähetetty!

Mutta se on toinen tarina. Tämä poika kävi älylliseen, ja sitten aseelliseen taisteluun oman maansa ja määräämisoikeutensa puolesta. Tai niin hän luuli. Kuten tiedät, näissä piireissä on aina niitä, jotka pystyvät kääntämään hankkeet omiin tarkoitusperiinsä, eikä kuolevaisilla ole siinä pelissä toivoa.

Mitäkö pojalle sitten kävi? No huonosti tietenkin. Häntä käytettiin, taas, hyödyksi kun se oli mahdollista ja jätettiin muuten oman onnensa nojaan. Lopulta tuli viimeinen ilta ja mahdoton tehtävä ja toivon loppu.

Miksikö siis nyt hymyilen? Koska minä tiedän jotain mikä lannistaa vahvimmankin sielun. Tiedän miten itsevarmuus muutetaan epätoivoksi. Minä halveksun tuota poikaa, ja jokaista hänen kaltaistaan surkeaa, heikkoa otusta. Ja sellaisia minä näen joka puolella.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 277
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Paluu Lontoo 1890

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron