Vapauden kirous

Sabbatpeli viktoriaanisessa Lontoossa.

Vapauden kirous

ViestiKirjoittaja Kronus » 21.08.2016 19:30

Korkea rautainen aita kohosi heidän edessään, erottaen Julesin ja Longfeatherin… niin, mistä? Aitaan oli johdettu elektrisiteettiä joka sihisi hiljaa yön pimeydessä kuin nurkkaan ahdistettu peto. Ihmiset olivat valjastaneet ukkosen ja käyttivät sitä tietysti muiden alistamiseen ja vapauden riistämiseen. Kartanosta oli tosiaan tehty äärimmäisen turvallinen vankila ties millaisia yliluonnollisia kummajaisia silmällä pitäen. Jules oli jo tuntenut ettei aita suinkaan ollut vankilan ainoa varotoimi yliluonnollisia voimia vastaan.

Jules vilkaisi hiljaa toveriaan, laumansa jäsentä ja Kainin seuraajaa. Outo voima joka jo turrutti Kainin lahjoja hänessä ei näyttänyt vaikuttavan aivan samoin Longfeatheriin. Sukupolvien välinen kuilu se kai taas hemmotteli suosikkiaan, tai sitten Longfeather ymmärsi Kainin polkua paremmin kuin hän itse. Kuitenkin juuri tuo puuduttava voima oli tavallaan houkutellut heidät molemmat tänne. Longfeather tahtoi paeta sirensä vaikutuspiirin ulottumattomiin. Julesia puolestaan se kiehtoi… henkilökohtaisemmista syistä.

Tämä oli jo toinen kerta kun Jules oli astelemassa vapaaehtoisesti vankeuteen. Aikamoinen paradoksi. Voiko vapauttaan menettää vapaaehtoisesti? Edellisellä kerralla hän ei ollut tiennyt mitä oli tekemässä ja sopeutuminen vankeuteen oli ottanut aikansa. Hän tiesi että se ottaisi nytkin. Mutta tällä kertaa Jules tiesi sen, ja myös että sen jälkeen hän löytäisi taas itsensä. Jos hän sopeutuisi ja selviytyisi, hän voisi löytää itsestään voimia joista ei ollut milloinkaan tiennyt, eikä muuten voisi ikinä tietää. Aivan kuten Kain on opettanut.

He kiersivät aitaa hitaasti ja hiljaa, etsien helpointa paikkaa päästä sisään. Nyt heidän päättäväisyyttään mitattiin. Longfeather ei näyttänyt merkkejä epäröinnistä, joten Juleskaan ei tehnyt niin. Jules oli harkinnut vakavasti ja päättänyt ottaa suuren riskin, mutta se tuntui silti hulluudelta. Miten vankeus saattoi tehdä ketään voimakkaammaksi?

Jules oli nähnyt vankiloita enemmän kuin useimmat. Eläessään hän oli ollut turvallisuusvaliokunnan pelätty verikoira ja toimittanut ihmisiä vankeuteen ja mestattavaksi. Sen kaiken menetettyään Jules joutui itse vankiselliin, jossa hän menetti loputkin: uskonsa, toivonsa ja henkensä. Mutta samassa sellissä hän löysi sirensä kautta vampyyrin voimat, joiden avulla hänestä tuli taas vapaa sekä kainiitti.

Jules ajatteli Kainia. Kain ei koskaan käynyt vankilassa, mutta silti hän taisteli itsensä vapaaksi. Kainille Adamin suvun ihmisyys oli vankila, josta Jumala näytti hänelle tien ulos. Erämaassa Kain kärsi, ja Lilith otti hänet taloonsa ja ruokki ja vaatetti hänet. Mutta Kain tiesi ettei hän ollut Lilithin talossa yhtään vapaampi kuin erämaassa, niin kauan kuin hän ei voinut ruokkia itse itseään vaan oli riippuvainen Lilithin suosiosta. Kain halusi vapauden raivata oman tiensä ja löysi sen alistumalla ensin Lilithin vankeuteen. Ja voiman löydettyään hän piti vapautensa kärsimällä enkelten kiroukset. Kain ei alistunut, ei luopunut löytämästään voimasta ja valinnut golgondaa ja taantumista ihmiseksi, kuten enkelit toivoivat, vaan hyväksyi sen hinnan. Kain piti vapautensa koska alistui rangaistukseen.

Jules ja Longfeather päättivät lopulta miten mennä korkeasta aidasta yli. Heti sen tehtyään he joutuivat sokaistuiksi ja piiritetyiksi. Pimeä puutarha muuttui yhtäkkiä kirveleväksi valomereksi. Jules suojasi silmiään polttavalta keinovalolta. Vartijat hyökkäsivät valon turvin ja pistivät kuin meduusat. Jonkin aikaa vaistot ohjasivat Julesia. Kaikki oli kaaosta, kunnes Jules ja Longfeather ajettiin sisään kartanoon ja valot hellittivät.

Heidät erotettiin toisistaan ja Jules pääsi rauhoittumaan johonkin viheliäiseen koppiin. Kun hän taas ajatteli selkeästi, hän ajatteli ihmisiä. Sitä miten julmia ja kammottavia ihmiset olivat. Tämäkin ihmisten luoma paikka haisi tuskalle ja kuolemalle. Hirviöitä muiden joukossa. Jules oli joskus ollut ihminen ja tiesi mitä he pitivät moraalisena ja eettisenä ja mitä käskyjä heidän tuli noudattaa. Ja Jules oli nähnyt ihmisten rikkovan kaikkia käskyjä. Mitä pahemmin ja mitä useampaa käskyä he rikkoivat, sitä enemmän he saivat rahaa, mainetta ja valtaa ja sitä paremmin he menestyivät.

Kain opetti ettei vampyyri voinut soveltaa ihmisen moraalia, vaikka moni niin sitkeästi yritti. Kainin polku oli loppujen lopuksi yksinkertainen: kun vampyyri tuntee itsensä, voimansa ja heikkoutensa, ei edes Jumala voi riistää hänen vapauttaan. Se joka löytää rajansa joko tuhoutuu tai saavuttaa vapauden. Se ei ole helppo tie, mutta se palkitsee. Ihmisille Jumala sen sijaan on antanut vapaan tahdon lahjana, eikä Hän rankaise ihmisiä käskyjensä rikkomisesta. Ihmiset käyttävät vapauttaan toisistansa hyötymiseen ja riistävät vapauden heikommiltaan jotta nämä eivät pystyisi käyttämään sitä sortajiaan vastaan.

Jules ymmärsi taas, vampyyrina ihmisten vankisellistä, mitä vastaan hän oli eläessään epätoivoisesti taistellut. Ihmisillä oli aivan liikaa vapautta, ja he käyttivät sitä kuin asetta. Vapaudesta oli tullut vankila. Siksi vankeus veti häntä puoleensa. Sillä ainoastaan ymmärtämällä että on jo vangittu, voi tulla vapaaksi. Jumalan pahin julmuus on hylätä ihmiset vapaan tahtonsa vangeiksi ja siten tuomita kaikki ikuiseen sorron ja väkivallan kierteeseen. Jumalan luoma maailma oli vankila, ja ihmiset toistensa vanginvartijoita.

Jules kirosi raivoten. Se auttoi häntä keskittämään ajatuksensa nykyhetkeen. Hän oli nyt lähempänä Eatonia, ainakin toivottavasti. Jos mitään toivoa oli olemassa saada Luoja vastaamaan välinpitämättömästä julmuudestaan, se oli olemassa Eatonin kautta.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Paluu Lontoo 1890

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa