Tukholma pelin tarinoita gm

[kardinaali]

Mars oli tiennyt siitä hetkestä lähtien, kun oli tavannut Lizzy-nimisen tytön, että jonain päivänä tämä tulisi hänen luokseen henkien maailmaan. Lizzyllä oli samaanin voimat, mutta hän oli vielä hyvin nuori. Siksi Mars halusi suojella tyttöä tämän ensimmäisellä matkalla henkimaailmassa ja näyttää paikan parhaat puolet.

Lizzy matkustaisi sinne ilman kehoaan, kuten elävät samaanit tekivät, joten Mars päätti itsekin jättää kehonsa fyysiseen maailmaan. Lisäksi hänen muotonsa ilman kehoa oli henkimaailmassa ystävällisempi kuin se ketunpäinen, ihmisennahkaan pukeutunut hirviö, joka hän kehonsa kanssa oli. Keho toki toimi hänen kilpenään vihamielisiä henkiolentoja vastaan, mutta hän joutui nykyisin vain ani harvoin tappeluun. Henget olivat kaupungissa yleensä hyvin heikkoja.

Marsin muoto oli ilman kehoakin hurja, sillä hän oli jo vanha. Hän oli paljon tavallista napakettua suurempi ja hänen turkistaan leiskui aavemaisia, sinisiä liekkejä. Silmissä paloi oranssi tuli ja kynnet olivat pitkät, terävät ja kiiltävät kuin teräs. Hän pelkäsi Lizzyn kenties säikähtävän itseään, ja siksi Mars olikin päättänyt koristella kotinsa mahdollisimman kauniiksi ja viihtyisäksi, jotta Lizzy kokisi olonsa turvalliseksi.

Marsin koti henkimaailmassa oli ovaalin muotoinen ja siitä lähti ulos kaksi kapeaa tunnelia eri suuntiin, kuten napaketun pesästä kuuluikin lähteä. Keskellä huonetta paloi nuotio, joka loi tilaan hennon sinisen, aavemaisen hehkun. Toisella pyöreällä seinustalla oli pehmeä heinästä ja karvoista koottu vuode ja toisella seinustalla roikkui katosta lukuisia pieniä peilejä. Ne olivat kuin henkimaailman televisioita, pienen pieniä portaaleita fyysiseen maailmaan. Niiden kautta Mars saattoi seurata fyysisen maailman tapahtumia turvallisesti ja mukavasti omasta pesästään.

Tunnelit veivät ulos henkimaailman Tukholmaan, karuun ja autioon kivierämaahan, jossa siellä täällä loisti jonkin voimakkaan puun tai kasvin henki. Itämeri ja Mälaren hohtivat nekin eläväistä valoa. Heikot henget ja eksyneet kummitukset vaeltelivat järkälemäisten kivipaasien ja pilareiden keskellä. Henkimaailmassa vallitsi hiljainen hämärä, kuten juuri auringon laskettua. Etäisyydet olivat erilaisia kuin fyysisessä maailmassa ja esineiden ja asioiden koon määräsi niiden elämänvoima. Nuoret lehmukset Södermalmilla kohottelivat voimakkaita, vihreähehkuisia varsiaan kohti henkimaailman auringotonta taivasta. Vanha tammi Odenplanilla huokui väkevää arvokkuutta.

Mars ei halunnut saalistaa Lizzyn nähden, joten hän päätti tehdä sen nyt kun tyttö ei vielä ollut hänen kanssaan. Kahdella suurella loikalla Mars pääsi kotoaan Gamla Stanista pohjoiseen Mälarenin rantapientareelle. Hän haisteli ilmaa ja liikkui matalana. Ei aikaakaan, kun Mars aisti etsimänsä. Peltomyyrä oli fyysisessä maailmassa pelästynyt jotain ja sen henki väreili maailmojen verhon läpi pienen sydämen voimakkaassa sykkeessä. Mars hiipi lähemmäksi, jännitti lihaksensa ja loikkasi. Myyrä ei voinut paeta näkymätöntä saalistajaa. Se jäi helposti Marsin hampaisiin. Mars nautiskeli myyrän sielun kaikessa rauhassa ja nuoli sitten suupielensä ja etukäpälänsä puhtaiksi. Samaan aikaan fyysisessä maailmassa kaupunkikettu haistoi kuolleen myyrän, jonka pieni keho vielä oli lämmin, ja söi sen suihinsa tyytyväisenä siitä, ettei itse joutunut saalistamaan. Omalla tavallaan Mars oli edelleen mukana elämän kiertokulussa.

Mars palasi jolkotellen pesälleen. Se haistoi vieraan tuoksun, joka tuli Itämeren rannalta. Marsin turkin aavetulet leimahtivat korkeiksi liekeiksi ja suupielet vetäytyivät murinaan. Se näki Sleipnirin etsivän laidunnettavaa lähellä rantaa. Otus oli ilmestynyt Tukholmaan muutama viikko sitten ja sen läsnäolo hermostutti henkiä. Se oli tullut jostain unimaailman perukoilta, sieltä minne vanhat jumalat olivat satoja vuosia sitten vaipuneet unohdukseen. Punaisen Salin herättyä Tukholmaan oli tullut Sleipnirin kaltaisia unimaailman hahmoja, joiden ei kuulunut olla niin lähellä fyysisen maailman verhoa. Marsia huolestutti, että pian ne pääsisivät läpäisemään verhon ja astuisivat fyysiseen maailmaan. Mitä tuhoa ne siellä voisivatkaan aiheuttaa? Hän pohti, olisiko hänen pitänyt kertoa Sleipniristä Mustille Joutsenille Kungshålmenissa vieraillessaan, mutta oli kuitenkin päättänyt pysyä vaiti. Ehkä se oli ollut virhe?

Koska Mars ei halunnut ottaa mittaa kahdeksanjalkaisesta hevosesta, hän kiersi otuksen kaukaa. Hän ei muutenkaan halunnut katsoa poukaman suuntaan, siellä sen takana oli Djurgården ja Punainen Sali. Siellä jossain oli nyt Abi-Allamu, osittain fyysisessä maailmassa ja osittain painajaismaailmassa. Abi-Allamu oli niin voimakas ja vaarallinen otus, että muinaiset ihmiset Lähi-Idässä olivat vanginneet sen kiveen. He olivat olleet viisaita. Gyrdar oli ahneuksissaan ja tyhmyyksissään kajonnut voimiin, joita ei pystynyt ymmärtämään ja nyt hänen seuraajansa olivat lopullisesti vapauttaneet Abi-Allamun.

Mars pystyi muistamaan ajan, jolloin Gyrdar oli käyttänyt muinaisten jumalten voimia. Gyrdarilla itsellään ei ollut taikavoimia, joten hän oli joutunut varastamaan ne muilta. Marsin oma pieni kylä oli jäänyt Gyrdarin ryöstöretken uhriksi. Silloin kylän vanhin oli varoittanut Gyrdaria, että eläinten voimia ei saanut käyttää pahaan. Mutta Gyrdar ei ollut kuunnellut häntä. Siksi Gyrdar oli nyt kirottu elämään punaturkkisena karhuna, vailla empatiaa tai ymmärrystä oikeasta ja väärästä. Hän oli vähintäänkin yhtä vaarallinen kuin Abi-Allamu.

Vendela sen sijaan oli Marsille arvoitus. Noita oli tullut Punaiseen Saliin vasta Marsin jälkeen. Oliko noita ollut siellä vapaaehtoisesti, vai oliko Gyrdar yrittänyt viedä senkin voimia? Mars olisi halunnut pyrkiä sen kanssa puheisiin, mutta pelkäsi sen olevan samassa paikassa kuin Abi-Allamu. Ja Abi-Allamua Mars vältteli kaikin keinoin, sillä muinainen jumala hallitsi varjoja ja kuolleita. Viimeiseksi Mars olisi halunnut, että se kääntäisi hänet ystäviään vastaan.

Sleipnir korskahteli ja kuopi maata. Mars perääntyi Gamla Stanin kivipaasien suojaan. Hän huomasi lähellä kotipesäänsä naisen haamun ja tervehti tätä hännän huiskauksella. Mars tunsi naisen hyvin, sillä haamu asui Södermalmilla. Se oli kuollut aikapäiviä sitten sairauteen, kun sen oma tytär oli vielä ollut pieni. Nainen ei ollut halunnut jatkaa eteenpäin, vaan oli jäänyt henkimaailmaan suojelemaan lastaan. Tytär oli ollut aikuinen jo monta vuotta, mutta edelleen äiti suojeli häntä. Aave osasi pistää aika moisen rähinän pystyyn, jos joku fyysisessä maailmassa kohteli sen lasta huonosti. Tyttären puolesta Mars oli hyvillään. Harvalla oli niin omistautunutta ja rakastavaa suojelijaa mukanaan. Haamu oli myös vahvistunut vuosien kuluessa. Jonain päivänä Mars kenties pystyisi opettamaan sille, miten se voisi ottaa oman kehon haltuun fyysisessä maailmassa.

Nyt ei kuitenkaan ollut sen aika. Mars meni koloa pitkin takaisin pesäänsä ja sen kautta fyysiseen maailmaan. Hän halusi houkutella Lizzyn mukaansa henkien maailmaan.