Agnar

[Kronus]

Aamun hidas valkeneminen paljastaisi miten ryöstöretki oli onnistunut. Agnar oli seissyt aamuyön vartiossa, huudellut uhkauksia ja varoituksia pimeyteen linnavuoren juurelta. Sinne hämäläiset olivat paenneet, kun Skarden sotajoukko oli yön hämärryttyä soutanut hiljaa jokisatamaan ja hyökännyt sieltä kylään. Koko yönä vuorelta ei ollut kuulunut mitään, mutta Agnar tiesi siinä missä muutkin Skarden urhot, etteivät hämäläiset olleet vielä luovuttaneet. Koska hämäläiset eivät tehneet vastahyökkäystä yöllä, he tekisivät sen päivällä, ehkä heti aamulla. Tai sitten he lähettäisivät aamulla jonkun hakemaan naapurikylästä apua.

Kun Skarde oli kuullut että hämäläiset olivat vieneet yhden kylän hevosista kukkulalle, hän oli turkisten ryöväämisen sijaan käskenyt piirittää linnavuoren. Hämäläisille piti tehdä selväksi että he olivat satimessa. Skarde oli viekas mies, hän oli syntynyt mustan kuun ja Odinin merkin alla. Agnar, joka oli syntynyt vain maanantaina, sekä muut urhot luottivat Skarden oveluuteen, joten he odottivat ja valvoivat yön vahtien, ettei yksikään hämäläinen uskaltanut tulla pimeydessä vuorelta alas.

Kun sitten aamu alkoi valjeta, tuli Skardelta uusi käsky. Kaikki urhot kerääntyivät kiireellä turkismakasiinien luo, missä Skarde piti nopean puheen. Nyt oli aika ryövätä kylä ja viedä kaikki arvokas veneisiin. Turkismakasiinit piti tyhjentää, mutta myös kaikkien majojen rautaesineet piti hakea, ja ennen kaikkea hopeakätköt. Koska kylässä käytiin turkiskauppaa, oli siellä oltava myös hopealantteja. Ja koska hämäläiset olivat osanneet varautua ja paeta, osasivat he myös kätkeä hopeansa.

Skarden miehet siis jättivät hämäläisten linnavuoren vartioinnin sikseen ja alkoivat kiireesti kantaa ryöstösaalista veneisiinsä. Suurin osa miehistä haki turkiksia, mutta Agnar juoksi kylään etsimään kalliimpia aarteita. Muita takeita sellaisista ei ollut kuin Skarden sanat, mutta Agnar halusi tuoda kotiin jotakin erityistä, jotakin hienompaa kuin ison kasan turkiksia. Turkiksia sai metsästä kotoakin. Agnar oli lähtenyt merille ja ryöstöretkelle tuodakseen kotiin mainetta ja kunniaa, tehdäkseen vaikutuksen. Hän ei halunnut olla pelkkä ryöväri. Hän halusi palata laulujen tai tarujen arvoisena sankarina. Hän tahtoi olla jotakin erityistä, sellainen kuin Skarde.

Agnar katsoi tyhjää kylää aamun kasteessa ja voimistuvassa päivänvalossa kirkkaan taivaan alla. Skarden ryövärit penkoivat kiireisesti mökkejä, joiden tulet olivat sammuneet yön hämärissä. Kotieläimiä juoksenteli vauhkoina pois jaloista. Kylän takana oli metsä, ja metsässä kohosi linnakukkula. Silloin Agnar hoksasi mitä Skarde oli juoninut. Aamun valossa hämäläiset uskaltautuisivat alas kukkulalta ja lähettäisivät sanansaattajan hevosella hälyttämään apujoukkoja naapurikylästä. Sillä välin Skarden urhot ehtisivät tyhjentää kylän päivänvalossa. Kätketty hopea olisi miltei mahdoton löytää yön pimeydessä, mutta nyt heillä oli valo apunaan ja täydellinen tilaisuus. Urhot juoksivat mökistä toiseen, viskellen tavaroita ulos pihamaalle aarteita etsiessään. Joku oli jo löytänyt hopeaa, ja huudot pistivät liikettä koko joukkoon.

Agnar huomasi pienen talon metsän reunassa, jonka pihamaalla ei vielä lojunut tavaraa. Sitä ei kukaan muu ollut vielä penkonut, se oli hänen tilaisuutensa. Agnar juoksi mökin luo, ja näki miksi kukaan ei ollut vielä ryövännyt sitä. Taloa ympäröi pieni piha, ja pihaa matala aita, jota koristi rivi valkeita kalloja, kissankalloja. Kaksi urhoa katseli taloa ja pihaa. Yhtäkään riimua ei missään näkynyt, mutta kaikki he arvasivat että mökki oli noiduttu. Talossa saattoi olla suuri määrä hopeaa, tai taikasormuksia, tai noidan viitta sekä keihäs, tai mitä vain sellaista jota noita voisi suojella taika-ansojen avulla. Toiset empivät, mutta Agnar ei aikaillut. Hän loikkasi matalan aidan yli ja juoksi ovelle ennen kuin muut ehtivät todeta hänen olevan yhä kunnossa ja sännätä perään. Hän tempaisi oven auki ja sukelsi sisään mökin hämärään.

Seuraava asia jonka hän muisti oli että Skarde miehineen ja veneineen oli poissa, ja hän oli yksin ja kylmissään. Hän pakeni nelinkontin metsään ja piiloutui vihaisilta ihmisiltä märälle suolle. Hän oli nähnyt unen, jossa hän ei ollut itsensä. Hän oli ollut palava päre huoneen nurkassa, ja hänen ruumiinsa makasi tulisijan edessä, missä noita-nainen hääri ruumiin yllä. Noita virkkoi vieraita sanoja yksitellen, ja jokaisen sanan jälkeen hän iski tuluksilla kipinää olkinukkeen. Vähä vähältä Agnar tunsi heikkenevänsä ja sammuvansa, kunnes kipinä lopulta otti olkinukkeen. Nukke syttyi ja paloi, ja Agnarin henki sai siitä taas lämpöä, ja hän näki kuinka hänen ruumiinsa muuttui eläimeksi. Ja nyt hän oli susi, kaukana kotoa, yksin ja ihmisten vainoama.