1. Öljynporauslautalla alkava urakka

Itse peli, jota pelataan farp-muotoisena.

1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » 24.02.2010 07:57

Isä Hector Diefendorf ja lautan kokki Jack Moschet ovat samassa hytissä. Vaikka Isä Diefendorf olisi mieluusti voinut olla yksin, kuten ehkä sääntöjä alkoholista rikkova Jack, heidät kuitenkin on laitettu tilanpuutteen takia samaan hyttiin. Kumpikin ovat hieman väliinputoajia työtehtäviltään. Hengenmiehiä ja kokkeja ei ole montaa. Jackilla sentään on muutama kiertävä keittiöapulainen muista tehtävistä, mutta Isä Diefendorf on tähän asti hoitanut tehtävänsä yksin.

Jackin töihin kuuluu aamulla aikaisin herääminen aamiaisen valmisteluun. Aamiaisen jälkeen hän tekee ensimmäisen välipalan valmiiksi, mikä usein tarkoittaa täytettyjä sämpylöitä. Siihen hänellä on usein kaksi apulaista. Toinen, joka täyttää leipiä ja toinen, joka niitä sulkee tyhjiöpakkaukseen. Ennen välipalaa hän saapuu paikalle keittämään runsaasti kahvia ja kuumaa vettä teetä varten. Sen jälkeen hänellä on muutama tunti omaa aikaa, kunnes ruvetaan valmistelemaan päivällistä, ja heti päivällisen jälkeen toinen välipala. Jos jotain on jäänyt yli ensimmäiseltä välipalalta, hän käyttää niitä ja urakka on hieman pienempi. Taas vapaa-aikaa kunnes alkaa illallisen valmistus ja sen jälkeen iltapala. Iltapalan pitää olla runsas, sillä siitä pitää riittää myös välipalaa yövuorolaisille. Yövuorolaiset myös usein lämmittävät keittoa tai risottoa, mikä on tehty valmiiksi. Yöpalan valvonnat ovat kolmen päivän välein. Jack ja kaksi vaihtuvaa apulaista vuorotellen. Näin yksi vuorokausi venyy pitkäksi, vaikkakin vapaata on aina aterioiden välissä. Silti yhtenä vuorokautena kolmesta hän joutuu hoitamaan myös yövuoron, jolloin vapaa-aikaa kuluu enemmän lepäämiseen.

Isä Hector Diefendorf taas on epävirallisesti töissä vuorokauden ympäri. Hän pitää aamuhartauden niille, jotka ovat tarpeeksi uskonnollisia siihen osallistuakseen. Yleensä nämä aamuhartaudet eivät kestä varttia kauempaa. Lisäksi hän hoitaa sunnuntaikirkon sekä pyhäpäivien hartaudet. Työt eivät kuitenkaan lopu noihin virallisiin aikoihin, vaan hän päivystää periaatteessa koko vuorokauden ympäri. Tehden myös psykologista työtä kuunnellen murheita silloin, kun joku sitä tarvitsee kellonaikaa katsomatta. Hänen kulkemisensa aluksella herättää kolmenlaisia tunteita; neutraaleja, positiivisia ja vihaisia. Vihaiset tunteet ovat onneksi harvinaisempia ja ne jotka eivät ole kiinnostuneet papin läsnäolosta, ovat usein neutraaleja. Muista uskontokunnista muslimit on suurin, ja he hoitavat omat uskonnolliset menonsa oman ryhmänsä sisällä. Isä Diefendorf on siis ainoa palkattu Jumalan mies.

Yksi työkausi kestää 9 kuukautta. Sinä aikana alukselta ei poistuta, kuin hätätapauksessa, mikä usein tarkoittaa vakavaa sairaskohtausta. Henkilökohtaiset syyt tarkoittavat yleensä erohakemuksen jättöä. Alus ei ole päiväkoti, mistä pääsee lomalle kuin huvittaa. Jos haluaa omaa lomaa, takaisin ei ole paluuta. Töitä on viisi viikkoa, minkä jälkeen yksi viikko vapaata.

Tämä vuoro, johon Isä Diefendorf ja Jack Moschet kuuluvat on ollut töissä jo viikon. Ensimmäinen viikko menee usein töiden valmisteluun ja uusien työntekijöiden - märkäkorvien - ohjaamiseen. Vasta toisen viikon jälkeen alkaa raskas ja pitkä urakka. Parhaiten palkatut saavat itselleen ja perheelleen vuoden mukavan elintason elannon, huonoimmat ja uusimmat kitisevät huonosta palkkauksesta. Kuitenkin lähestulkoon kaikilla on jotain syvempää tehdä näitä töitä. Sisäinen halu ja kaipuu merelle. Ne, joilla tuota halua ja kaipuuta ei ole, lähtevät pois. Korvaavia työntekijöitä kyllä löytyy laman takia. Heitä ei jäädä kaipaamaan. Heitä ei arvosteta.

Ensimmäinen työviikko on kulunut rauhallisesti. Jack tietää, että hänen 9 kuukauden komennuksensa on sitä samaa. Ruokaa tiettynä kellonlyömänä ja jos sapuska on myöhässä, hän saa miehistön vihat niskoilleen. Ainoaa vaihtelua tuo reseptit, mitkä kuitenkaan eivät voi kovinkaan monipuolisia olla täällä. Aina joskus hän saa tilattua halutessaan erikoislähetyksen ja voi hemmotella työmiehiä paremmalla ruualla. Isä Diefendorfillakin on tietty rutiini, minkä suoritettuaan loppu vuorokausi on aina yllätys. Joskus ei tapahdu mitään, joskus usea haluaa papin ymmärrystä ja kuulevia korvia. Viime viikolla hän joutui kuulemaan turhan usein katolilaisen irlantilaispojan koti-ikävästä. Poikaa ei enää ole. Hän lähti.

Isä Diefendorf ja Jack Moschet ovat kumpikin hoitaneet aamun ja aamupäivän työrutiininsa ja ovat hytissään.

Voitte tehdä pienen kanssakäymisen, että pääsee hieman henkilökemiasta sisälle.
Thaumiel_Nerub
 
Viestit: 33
Liittynyt: 24.11.2009 13:58

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja Kronus » 24.02.2010 12:58

Jack lepäsi pedillään, mutta ei toistaiseksi osannut nukkua päivisin. Häntä piti hereillä levottomuus ja tieto siitä, että pian pitäisi taas olla keittiössä töissä. Suuressa mutta ahtaassa, puhtaassa mutta hengettömässä, sanalla sanoen teollisessa keittiössä. Hänen oli vaikea tottua uuteen keittiöönsä.

Koska nukkuminen oli toivotonta, Jack saattoi yhtä hyvin puhua maatessaan.

"Ei ole sitä irlantilaispoikaa näkynyt?" Jack sanoi jotain puheenaihetta hakeakseen. "Melkoinen ruikuttaja. Koko ajan papin helmassa roikkumassa. Syntejäänkö se..." Jack nielaisi kesken lauseen, mutta jatkoi: "Syntejäänkös se aina kävi kertomassa? Eikös katolilaiset sitä tee? Miten se tehdään? Kerrotaan synnit papille, ja sitten pappi määrää jonkun määrän rukouksia, ja sitten se on sillä hyvä?"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja kardinaali » 24.02.2010 13:21

Hector istui sängyllään risti-istunnassa ja tutkiskeli vasenta käsivarttaan. Hänellä oli vieressään puhdistusainetta ja vanua siltä varalta, että haavat vaatisivat erityistä huomiota. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa. Hän yritti olla hiljaa, ettei olisi häirinnyt Jackia. Näytti kuitenkin siltä, että Jack oli puhetuulella.

"Se poika lähti kotiinsa, kaikista ei ole elämään täällä eristyksissä", Hector vastasi ja lopetti kätensä tutkimisen. Hän ei oikeastaan pitänyt virka-asioiden puhumisesta vieraiden kanssa, mutta toisaalta Jack ei sentään kysynyt pojan salaisuuksista.
"Minä kuuntelen paljon muutakin kuin syntejä, ja jos hän niitä kävikin kertomassa, niin se jää vain hänen, minun ja Jumalan väliseksi asiaksi. Se on minun tehtäväni, auttaa ja kuunnella ja kertoa, että Herra on rakastava ja hyvä. Minä en määrää mitään rukouksia, joilla voi sovittaa syntinsä. Synnit voi sovittaa ainoastaan katumalla ja rukoilemalla." Hector puki paidan takaisin päälleen ja napitti sen.

"En usko, että pystyin antamaan hänelle tarpeeksi hengellistä apua. Katolilaisten tavat ovat niin erilaiset kuin meidän. Hän ei ollut siihen vielä valmis. Ottamaan apua vastaan protestantilta. Mutta minä näen asiat eri tavalla, olen aina nähnyt. Pojasta asti minä olen tiennyt, mitä haluan elämälläni tehdä. Olen antanut elämäni Herran käyttöön. Minä en katso uskontokuntaa, enkä vakaumusta. Minä teen Herran työtä kaikkien parissa."

Hector asettui makaamaan selälleen ja venytteli käsivarsiaan varmistaakseen, että ne eivät aristaneet liikettä.
"Sinua ei selvästikään nukuta, vaikka olet väsynyt. Onko sinulla jotain sydämelläsi, jonka haluat jakaa? Se ei ole ruikuttamista, jos haluaa kertoa huolensa jollekin toiselle ihmiselle."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja Kronus » 25.02.2010 10:41

Jack ei ollut koskaan ollut uskonnollinen, enempää kuin jenkit yleensä. Hän oli kyllä käynyt sunnuntaisin kirkossa, mutta ei ollut juuri kuunnellut saarnoja.

"Typerät tauot. Mieluummin tekisin ruokaa iltaisin. Kamalalla kiireellä, mutta kaiken kerralla. Enkä mitään tuollaista synteettistä moskaa. Tuoretta riistaa ja metsäsieniä, niistä saa tehtyä ihan oikean aterian."

Jack käänsi kylkeään ja vilkaisi tarkemmmin Hectorin suuntaan.

"Mutta se minusta ja ongelmistani. Mikäs sinun kättäsi vaivaa? Loukkasitko sen?"

BTW, ajattelin jättää hahmostani pois sen salaviiniharrastuksen, siksi en kirjoittanut sitä enää hahmolomakkeeseen. Lisäksi; onko se joku videosta seonnut kaveri jo siellä sairastuvalla? Siis niin että hahmot siitä tietäisivät?
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja kardinaali » 25.02.2010 16:36

"Hmmm", Hector vastasi ja sulki silmänsä. Hän yritti nähdä mielessään riistapaistin ja sienikastiketta, se kuulosti kerrassaan upealta. Hän ei ollut vuosiin syönyt mitään todella hyvää ruokaa. Se johtui siitä, ettei hänellä ollut tarpeeksi rahaa kuin macaroni&cheese - paketteihin, eikä liiemmin ruokahaluakaan. Kaikki hänen rahansa menivät...

"Minun käteni?" Hector kohottautui takaisin istumaan. Hänen kalpeille kasvoilleen tuli hiukan punaa.
"Ääh, se on minun ongelmani. Minun riivaajani aikaansaannosta. Katsos, minä olen vain tavallinen, heikko ihminen", hän paneutui takaisin makuulle:
"Minä elän tämän kirouksen kanssa joka päivä. Mutta se on minun asiani, minun oma ristini. Meillä on kaikilla sellainen."

Kuten monet muutkin heroiinin orjat, Hectorkaan ei rakastanut huumeita. Hän vihasi heroiinia ja hän vihasi itseään aina silloin, kun oli antanut himolle periksi. Toisinaan, kuten nyt kun hän makasi rauhassa vuoteellaan ja heroiinin jälkilämpö vielä tuntui hänen suonissaan, hän saattoi myöntää asian ilman raastavia tunnontuskia ja itseinhoa. Se menisi kuitenkin taas ohi, kun veri viilenisi ja heroiinin vaikutus saavuttaisi aallon pohjan. Aivan kuten se aina teki.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » 02.03.2010 08:16

Jack joutuu lähtemään valmistelemaan päivällistä. Hän tietää, että on vastuussa ruokatilauksista, mutta eriasia on, saako hän kaikki raaka-ainetoiveensa läpi budjettiin. Ehkä jonain juhlapyhänä hän voisi tehdäkin riistaa ja sienikastiketta.

Hänellä on kaksi apulaista. Toinen heistä on harjoittelija, joka kiertää eri työtehtävissä. Hänellä alkaa tämän viikon jälkeen vuoro sairastuvalla. Puhelias tyyppi, mutta korvat ovat vielä märät. Hän on kuitenkin tunnollinen ja tekee mitä käsketään. Jackille selviää, että hän on innostunut tietokoneista, ja hänellä on sellainen mukanaan. Ei hän niinkään pelaamisesta perusta, vaan "kikkailusta", kuten hän asian ilmaisi.

Pappi pääsee tai joutuu hoitamaan tehtäviään ennen ruokailua. Miehen vuoro ei ole vielä alkanut, se alkaa vasta illalla, joten hänellä on aikaa. Syy, miksi hän ei ole nukkumassa on se, että häntä riivaavat painajaiset.
Thaumiel_Nerub
 
Viestit: 33
Liittynyt: 24.11.2009 13:58

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja kardinaali » 02.03.2010 14:09

Hector

Hector oli oikeastaan tyytyväinen saadessaan töitä. Häntä ei suuresti houkuttanut istua yksin sängyllään piirtelemässä, lukemassa tai sähköposteja lähettämässä. Yksin ollessaan hän vain ajatteli kokoajan lämmintä ja kihelmöivää onnellisuudenaaltoa, joka kuljetti hänet pois kurjasta todellisuudesta. Eikä hänellä ollut varaa tuhlata heroiinia.

Vai painajaisunia, Hector tuumi mennessään tapaamaan miestä. Mitähän se oli? Tyypillistä koti-ikävää tai työstressiä? Kenties porauslautan öljynhuurut olivat menneet hänen päähänsä? Oliko hän syönyt jotain sopimatonta vai kalvoiko häntä jäytävä omatunto, kun maihin oli jäänyt hoitamattomia asioita? Joskus Herra lähetti enkelinsä kummallisemmistakin syistä, joihin ei aina löytynyt selitystä. Mies saattoi myös olla kuten Hector ja paeta todellisuuttaan riivaajien asettamaan ansaan. Joka tapauksessa Hectorilla oli aikaa kuunnella.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja Kronus » 02.03.2010 16:25

Jack palasi tunnollisesti keittiöönsä. Hän aloitti päivällisen valmistuksen kun oli vilkaissut tarvevaraston listaa ja kausibudjettia. Hän tiesi hyvin mitä varastossa oli listaan katsomattakin, sillä hän oli tutustunut varastoon erittäin huolellisesti. Silti hän odotti jo seuraavaa muonatoimitusta ja pohti mitä ylimääräistä saisi siihen sisällytettyä. Hän epäili, että tuskin mitään kunnollista.

Jack oli laatinut ruokalistan tulevalle viikolle etukäteen, ja laittanut sen esille. Se oli vähintä mitä ammattitaitoinen kokki saattoi tehdä. Hän oli myös kirjoittanut joitakin ohjeita ylös apulaisilleen ja tehnyt heille keittiön säännöt selviksi. Hän ei odottanut heidän oppivan mitään ilman käytännön kokemusta, mutta ei myöskään odottanut mieltä ylentäviä kokemuksia näissä puitteissa. Jack oli itsekin lautalla ensimmäistä kertaa, mutta keittiö oli silti keittiö. Hän käski harjoittelijan unohtaa tietokoneet tullessaan sen ovesta sisään.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » 10.03.2010 08:29

Hector

Vastaanottoosi tulee nuori mies. Hänen hiuksensa ovat sekaiset ja silmien alla on suuret silmäpussit. Hän pälyilee nurkkiin, kuin varjoja peläten. Hän istuutuu alas ja sanoo: "Isä, minua riivaavat demonit." Hän huokaisee syvään ja yrittää hymyillä kuin nauraakseen omille sanoilleen. Hymy ei onnistu, vaan hänen kasvonsa vääntyvät irvokkaaseen teennäiseen virnistykseen. "Siitä asti kun näin sen videon, en ole päässyt irti. Olen nähnyt jotain... jotain... Se tulee uniini."

Jack

Vaikka sinulle on sanottu, että sinulla on aina kaksi vuorottelevaa kiertävää apulaista, tänään on vain yksi. Hänen paikalle saapunut apulaisensa selittää: "Johnny ei päässyt tänään. Hänen piti paikata yksi työvuoro. Joku tyyppi ei kuulemma ilmestynyt töihin. Ei tietoa missä hän on. Kuulemma se tyyppi kuluttaa kaiken vapaa-aikansa netissä, eikä juurikaan nuku enää." Apulainen alkaa pilkkoa kurkkua leipiin. "Minua tiedätkö ottaa päähän tuollainen. Tämä on jo neljäs kerta täällä, olen vielä itsekin märkäkorva niihin verrattuna, jotka on tätä työtä tehneet parikin kymmentä vuotta. Mutta silti, jos tänne tulee, kirjoitat nimen paperiin, missä sanotaan, että teet duunia hyvästä palkasta 9 kuukautta, ei täällä mitään videoita katsella netistä!" Mies on tuohtunut. Keittiöhommat eivät ole kenenkään "engineerin" suosiossa, varsinkaan, jos jonkun oharin takia joutuu tekemään vielä kaksinkertaisen homman.
Thaumiel_Nerub
 
Viestit: 33
Liittynyt: 24.11.2009 13:58

Re: 1. Öljynporauslautalla alkava urakka

ViestiKirjoittaja kardinaali » 10.03.2010 13:42

Hector

Hector oli tottunut kuulemaan kaiken laista, mutta tämä hämmensi häntä silti. Hän loi miehen tiukan katseen selvittääkseen, oliko hän tosissaan. Joskus Hectorin luokse oli tullut nuoria pilailijoita, jotka olivat halunneet selvittää, mihin kaikkeen Hector itse uskoi. Tämä mies ei kuitenkaan näyttänyt pilailevan, hän vaikutti olevan tosissaan.

Demoneita, Hector mietti. Se oli paljon pahempi asia kuin enkelit, joita hän itse näki. Tosin loppujen lopuksi ne olivat molemmat samaa alkuperää. Hän tarkkaili miehen ulkoista olemusta: mies oli väsynyt ja ahdistunut, se oli selvä asia. Mutta oliko siinä jotain muutakin? Oliko ahdistus osittain fyysistä alkuperää? Oliko miehellä vieroitusoireita? Nämä merkit Hector pystyi tunnistamaan vaikka silmät puoli ummessa. Takes one to know one, niin sanotusti.

"Sinä tulit minun luokseni", Hector aloitti rikkoakseen hetkeksi syntynyttä hiljaisuutta.
"Arveletko, että ahdistuksesi on henkistä alkuperää? Vai halusitko puhua minulle siksi, että tiedät, etteivät nämä asiat leviä ulkopuolisille? Onko sinulla salaisuuksia, joiden vuoksi painajaisesi nyt tulevat?"

Hector nojautui eteenpäin ja tarjosi miehelle kättään.
"Tiedäthän, että on vakava asia sanoa, että sinua riivaavat demonit. Uskotko sinä niihin? Uskotko riivaajiin ja Paholaiseen? Siksi kai olet täällä nyt?"
Hän painoi päänsä mietteliäänä. Mies näki painajaisia ja ne olivat alkaneet jonkun "videon" jälkeen?
"Kerro minulle, mitä ne ovat. Sinun painajaisesi. Minä kuuntelen. Äläkä ole peloissasi, ne eivät voi vahingoittaa sinua täällä nyt, voit puhua niistä vapaasti."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Seuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron