Pelin idea

Yleistä asiaa pelistä, New Yorkista vuonna 1949 sekä tärkeimmistä NPC hahmoista.

Pelin idea

ViestiKirjoittaja kardinaali » 23.11.2009 17:48

Tämä on yksityisetsiväpeliä New Yorkissa vuonna 1949 ja vampyyrihahmoilla. Tätä ei vielä ole kokeiltu :D
Pelaajahahmot toimivat etsivän liittolaisina, apureina, oikeina käsinä ja ystävinä. Heillä jokaisella on varmasti omat syynsä olla mukana etsivätoiminnassa, mutta itse etsivällä, hänen nimensä on Altair, on myös syynsä, miksi hän on halunnut juuri kyseiset henkilöt liittolaisikseen. Johtuuko se jostain hahmojen erityisistä taidoista vai jostain aivan muusta?

Altair on kuuluisa etsivä, joka toimii pääasiassa välikäsien kautta. Hahmoilla on siis tärkeä rooli. Ilman heitä ei Altairkaan olisi maineensa veroinen. Pääasiassa etsivätoimisto hoitaa ihmisasiakkaidensa asioita, mutta vampyyreita ei käännytetä pois ovelta, jos he tulevat yksityishenkilöinä asiakkaiksi. Etsivätoimisto noudattaa lakia toimissaan tiettyyn rajaan asti, mutta Altair ei ole lainkaan sitä vastaan, että toimissa turvaudutaan laittomiinkin keinoihin. Kunhan ei aivan törkeitä rikoksia aleta tekemään. Toimistolla on yksi ainoa lupaus: Jos he ottavat asiakkaan antaman tehtävän vastaan, he hoitavat sen ja onnistuvat siinä.

Pelaajahahmot voivat olla taustoiltaan melkein mitä vain. He voivat olla ammattirikollisia tai he voivat olla vaikka kotiäitejä. Heillä täytyy olla ainoastaan kyky ja/tai halu toimia Altairin liittolaisina. Ja tietysti hahmot ovat vampyyreita. Periaatteessa kaikki klaanit ovat sallittuja, mutta Sabbatin klaanin jos valitsee niin pitää vähän perustella, miksi noin päätyi tekemään. Lasombrahan voi tosin aika helpostikin olla mukana, Tzimiche on sitten vähän hankalampi.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Paluu Kaupunkikuvaus, NPC:t ja muuta tietoa pelistä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa