Luku 3: paljastuksia

Itse peli. Täällä voidaan pelata peliä eteenpäin farp-muotoisena. Lisäksi pj päivittää tärkeimmät asiat tänne jokaisen p&p tai mese session jälkeen, jotta juonen seuraaminen onnistuu jokaiselta pelaajalta helposti.

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja kardinaali » 20.04.2010 10:36

"Dirk Mohar..", Altair sanoi mietteliäänä. "Kuten jo aikaisemmin kerroin, sain selville, että eräs herra Mohar on kuollut vuosi sitten kolmaskymmenesensimmäinen lokakuuta. Ajattelin silloin, että kyseessä on sama henkilö jonka te näitte rappukäytävässä. Mutta tämän uuden tiedon valossa on mahdollista olettaa, että Dirk Mohar on vain varastettu henkilöllisyys."

Altair avasi kirjoituspöytänsä alimman laatikon ja otti sieltä esille revolverin.
"Sinun on turvallisinta olla aseistautunut", hän sanoi Kirinille.
"Me tiedämme, että talossa on ollut vampyyri, joka on ollut teitä kohtaan vihamielinen. Hän ei myöskään ole kukaan tuntemamme camarillalainen."

Altair ojensi aseen Kirinille ja kurtisti kulmiaan mietteliäänä.
"Kirin, tämä on vaarallista. On hyvin mahdollista, että paikalla on muitakin vampyyreita. Minä voisin", hän mietti hetken ja jatkoi:
"Minä voin tulla mukaasi. Siinäkin tapauksessa, että paikalla on vain pelkkä herra Hubert Sperling on paljon helpompaa, jos häntä ei tarvitse väkisin alkaa raahaamaan tänne. Etenkin jos hän on vampyyri. Ja jos taas asunto on tyhjä kortti, minulle tulee ainoastaan ylimääräinen automatka. Tänään aikani ei ole niin kortilla, että se haittaisi", hän lisäsi hymyillen vaisusti. Kirin saattoi huomata, että Altair oli selvästi hermostunut tilanteesta. Siitä kertoi jo sekin, että hän oli valmis lähtemään toimistoltaan jonnekin ylä-Manhattanille.

Melkein heti kun Altair oli vaiennut, pärähti puhelin. Altair vilkaisi Kiriniä merkitsevästi, ennen kuin nosti luurin:
"Haloo?" Hän vastasi
"Hether? Mitä.... odota, puhu selvästi.... älä nyt herran jumala itke!.... niin?...", Altair vilkaisi Kiriniä uudelleen ja hieraisi sitten toisen käden sormillaan silmiään, aivan kuin hän olisi ollut hyvin väsynyt.
"Onko herra Morgenstern siellä? Hyvä. Onko Daisy kunnossa?... aivan.... ei, älä pyydä häntä puhelimeen!.... hyvä...." Altair nyökytteli ja näytti rentoutuvan. Sitten äkkiä Altair jännittyi silminnähden:
"Hether? Kuka sinne tuli juuri äsken sisään?.... Minä kuulen.... mitä?.... Hether! Lähde heti pois sieltä!" Altair napautti hermostuneena sormillaan pöytää.
"Lähdet nyt ulos sieltä ja tulet Puistoavenuen risteykseen siihen katolisen kirkon kulmille. Se on lähellä sitä paikkaa, jossa nyt olet. Pysy piilossa. Minä ja Kirin tulemme hakemaan sinut autolla. Lähde nyt heti." Altair sulki puhelimen ja katsoi Kiriniä:

"Daisy ja George ovat kunnossa, he ovat vain hiukan pelästyneitä. Vaikuttaa siltä, että he peruivat lähtönsä maalle, koska George oli jälleen saanut kaatumatautikohtauksen. Samanlaisen kuin se, jonka hän sai ravintolassa. Hän on nyt sairaalassa. Ja ei, hänellä ei ole diagnosoitu kaatumatautia. Tämä oli tapahtunut viime yönä, vain vähän sen jälkeen kun te olitte lähteneet. Mutta pahempaa on se, että kun Daisy oli aamuyöllä palannut sairaalasta kotiinsa sisäkkönsä kanssa, hänen kaikki kolme koiraansa olivat löytyneet asunnosta raadeltuina ja verettöminä", Altair pudisti päätään:
"Me kävelimme jälleen ansaan. Tällä kertaa murhaajalle oli onneksi riittäneet vain koirat. Nyt saimme pienemmän varoituksen."

Altair nousi, puki puvun takin päälleen, otti kävelykeppinsä ja aurinkolasinsa ja nyökkäsi:
"Lähdetään. Meidän on haettava Hether Puistoavenuen laidasta. Sinä saat ajaa." Hän pysähtyi hetkeksi ja lisäsi:
"Hether ei ole välittömässä vaarassa, jos sitä mietit. Minä halusin hänet pois sieltä, koska.. no, sinä tiedät miten tahditon Hether voi olla. Hän voi asettaa itsensä vaaraan edes tajuamatta sitä. Daisy taisi todella rakastaa koiriaan? Näyttää siltä, että monet viranomaistahot ovat kiinnostuneet tapauksesta. Sinänsähän se ei ole yllättävää, sillä Lyttonit olivat silminnäkijöitä Mandelbaumin murhassa. Mutta nyt meidän pitää kiirehtiä, emme saa enää antaa murhaajan olla meitä askeleen edellä."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja Kronus » 20.04.2010 12:37

Kirin punnitsi revolveria hermostuneena kädessään Altairin puhelun ajan. Sen jälkeen hän laittoi sen pois.

"Haetaan Hether. Minä ajan. Puhutaan matkalla."

Ajaessaan reipasta vauhtia Kirin puhui:

"Koirat ovat Daisylle tärkeät. Kuin osa häntä, sanoisin. Tuntuu, että koirat ovat - olivat hänelle aisti, joka kertoo kuinka hyvä ihminen kukin on. Jos koirat pitivät jostakin henkilöstä, niin piti Daisykin. Samoin kuin hän käyttää viinapäätään, hän kohteli myös koiriaan: aina muutama huomionosoitus liikaa."

"Kuka paikalle tuli, kun käskit Hetherin häipyä? Ilmeisesti joku virkavallan edustaja, puheistasi päätellen. Ja Georgen kaatumatautikohtaus sattui juuri lähtömme jälkeen... Harmi, ettemme tavanneet häntä. Tosin juttu olisi voinut mennä aivan toisin. Minulla on olo, että jotain meiltä siellä piiloteltiin, ja että se jokin on se sama joka raateli koirat. George toi ravintolassa meille viestin, joka oli melko selvästi dominatella istutettu. Mutta mikä selittää kohtaukset? Jos joku niitä tahallaan aiheuttaa, niin miten? Ja oudointa on, että tällä kertaa se tuntui tapahtuvan meidän, tai ainakin Lyttonien eduksi. Siis George joutui sairaalaan, mutta kaiketi elää vielä, mutta muuten he olisivat lähteneet maalle ja olleet vaarassa. Meillä on edessämme vampyyri, joka pystyy pysymään näkymättömissä, dominaten käyttäjä (ilmeisesti Orrie), sekä joku joka aiheuttaa kohtauksia. Voivatko kaikki olla yksi ja sama? On mahdollista, että George yritettiin murhata siten, että kuolema ei näytä liittyvän yliluonnolliseen. Se tuntuu luonnolliselta, koska edellinen murha tehtiin juuri päinvastoin."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja kardinaali » 20.04.2010 13:52

"Minä en tiedä, mikä voi aiheuttaa kaatumatautikohtauksia", Altair myönsi.
"Toki on olemassa erilaisia lääketieteellisiä tapoja saada saman kaltainen reaktio aikaan, niistä ehkä yleisin on insuliinin antaminen henkilölle, jolla ei ole sokeritautia. Mutta", hän mietti hetken:
"Vaikuttaa varsin selvältä, että Orrie ja hänen ystävänsä halusivat tehdä Lyttoneille jotain heidän huvilallaan tänään. Mutta se, joka sai Georgen sairaskohtauksen aikaan ja siten esti heidän lähtönsä, vaikuttaa mielestäni toimineen lähinnä estäen Orrieta ja tämän ystäviä tekemästä harkitsemattomia liikkeitä. Meillä ei ole vastassamme ketään eilen tapettua neoniittia, Kirin. Jokainen hiukankaan viisas vampyyri tajuaa, että Lyttonien murha olisi vaarallinen siirto. Sillä saavutetut hyödyt jäävät roimasti haittojen alle. Minä en silti olisi osannut aavistaa tätä. Tapetut koirat näen yhtälailla varoituksena meille ja Orrielle."

Altair näytti sivuuttavan täysin Kirinin kysymyksen koskien Lyttonien asunnolle tullutta mahdollista virkavallan edustajaa. Kun he saapuivat Puistoavenuen varrella sijaitsevan katedraalin luokse, sen varjoista juoksi esiin Hether, joka vilkutti heidän autolleen iloisesti. Naisen paksut, kiharat hiukset oli nostettu osittain päälaelle nutturaksi, lisäksi hänellä oli musta toppi ja minihame, vaaleanpunainen turkisliivi, mustat verkkosukat sekä mustat, piikkikorkoiset sandaalin ja avokkaan sekoitukset, joiden nahkaiset nyörit kohosivat pitkälle sääreen. Hänellä oli myös vahva mustan ja vaaleanpunaisen sekainen meikki ja sydämen muotoisilla, vaaleanpunaisilla linsseillä varustetut lasit. hether avasi takaoven ja ryömi takapenkille Kirinin taakse.
"Hei, kiva kun tulitte näin äkkiä. Mä lähdin heti sieltä kun sä vaikutit niin hermostuneelta", Hether sanoi Altairille. "Mut se vanha rouva olis varmaan tarvinnut mun apua. Se oli ihan onneton kun ne sen koirat oli tapettu." Hether nojasi taaksepäin penkillä ja levitti reisiään niin, että jokainen saattoi nähdä, ettei lyhyen hameen alla ollut alushousuja.

"Mitä siellä oli tarkalleen ottaen tapahtunut?" Altair tivasi. Hether kohautti olkiaan:
"Niinkun mä sanoin. Sen naisen mies oli saanut kohtauksen ja ne oli mennyt sairaalaan. Se neekeri, siis sen sisäkkö, oli mennyt mukaan kun se nainen, siis Daisy, oli niin kauhuissaan. Koirat oli jääneet keskenään. No, kun ne sitten oli palanneet takaisin, niin ne koirat oli raadeltuina lattialla ja Daisy sitten oli mennyt ihan sokkiin. Se oli nytkin jonkun rauhoittavan lääkkeen vaikutuksen alainen, kun se oli kai vaan itkenyt hysteerisesti. Muakin alko itkettää kun se oli niin surullinen niiden koiriensa puolesta. Muuten", Hether nosti sormensa ylös kuin olisi sanomassa jotain tärkeää:
"Asuntoon ei ollut murtauduttu."

"Havaitsitko mitään muuta?" Altair tivasi: "Verijälkiä, mitään reittiä, josta koirien surmaaja olisi voinut tulla sisään tai paeta?"

Hether mietti hetken. Hän pureskeli samalla oikean kätensä etusormen kynttä, joka oli pitkä ja lakattu kirkuvan punaiseksi.
"Ei ollut verta. Mutta sehän sopii sen kanssa, että ne oli verettömiä ne koirat. Jaa niin joo, siis niitä oli purtu, ei sinänsä raadeltu, jos sitä mietit. Mä näin, että siellä yhdessä huoneessa joka oli käytävän perällä ja joka ilmeisesti oli sen äijän työhuone, oli ikkunan hakaset auki. Niin että sitä kautta olis voinut paeta ja tulla sisäänkin, jos joku olis sen avannut. Siinä oli aika lähellä palotikkaat, että mäkin olisin voinut käyttää niitä jos olis tarvinnut. Tai siis en olis käyttänyt jos olisin ollu ihminen, kun tikkaat ei tietty tullut niin korkealle. Mutta vampyyri voisi hypätä sinne. En kyllä tiedä miten sieltä ylös pääsis, ellei ole köyttä tai jotain muuta keinoa."

"Kiitos, Hether", Altair vastasi. Sitten hän sulki silmänsä ja näytti liittävän ajatuksissaan asioiden palasia yhteen.

"Mihin me ajetaan?" Hether kysyi "Ei ainakaan toimistolle, vai mitä?"

"Me menemme sinne piilokämpälle, josta kuulit ystäviltäsi", Altair vastasi "Vaikuttaa siltä, että asunto ei kuulunut Mandelbaumille vaan hänen velipuolelleen Hubert Sperlingille."

"Älä hemmetissä", Hether sanoi silmät suurina "Likat sano, että se oli Mandelbaum. Eikä ne meinaan erehdy, katsos kun...", Hetherin lause katkesi, kun Altair viittasi häntä kädellään vaikenemaan. Hether kohautti olkiaan ja mutristi suutaan, mutta ei sanonut enää muuta.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja Kronus » 21.04.2010 12:19

"Insuliinillako? Sperlingin asunnosta taisi löytyä sattumoisin juuri sitä..."

Kirin sovitteli asioita yhteen. Sperling ja Lyttonit liittyivät yhteen, mutta nähtävästi vain tämän tapauksen ja Mandelbaumin kuoleman kautta. Orrie halusi lopettaa Emersonin aloittaman tutkimuksen, ja murhasi Mandelbaumin. Halusiko hän päästä Mandelbaumista eroon, vai kätkeä siten Sperlingin? Joku tiesi Orrien käyttävän hyväkseen Lyttoneita ja asetti kapuloita rattaisiin. Ehkä joku Orrien 'kavereista'?

Kirin pysäytti, tervehti kyytiin nousevaa Hetheria, ja lähti taas liikkeelle.

"Hei Hether, näytät olevan... hyvässä voinnissa. Mennäänpä sitten. Satuitko näkemään talossa insuliiniruiskua? Jos insuliinia annettiin Georgelle, joku talossa teki sen. Talossa oli Daisy, palvelija ja George itse, sekä kenties joku kaltainen. Vaikea kuvitella, että edes vampyyri voisi olla asunnossa pitkään ilman, että kukaan kolmesta tietäisi siitä mitään. Mutta asunnossa on ollut vampyyri."

Kirin kurtisti otsaansa. Hän halusi tietää, oliko häntä vakoiltu, kun hän puhui Daisyn kanssa.

"Kuolleet koirat osoittavat, että asunnossa on ollut kaltainen. Ja Georgen kohtaus, joka oletettavasti on tahallaan aiheutettu... Jos koirat ovat varoitus Orrielle, niiden tappamisella ja Georgen kohtauksen aiheuttamisella on yhteinen motiivi; ergo tekijä on sama. Ja Georgen kohtaus sattui heti lähtömme jälkeen, eli tekijä oli asunnossa samaan aikaan kuin Sorella ja minä. Ja on kuullut mitä puhuimme, tai vähintään tietää ketä olemme. Hetherin huomaama ikkuna selittää, miten tekijä olisi voinut poistua aiheutettuaan Georgen kohtauksen, mutta hän ei poistunut. Hän tappoi koirat myöhemmin. Sen jälkeen hän on voinut mennä ulos oven kautta, mutta on silti voinut käyttä ikkunaa vältääkseen portieerin. Sitä en tiedä, milloin ja miten kaveri on asuntoon tullut. Jos hän tuli sinne silloin kun me olimme paikalla, hänen täytyi tulla ikkunasta, koska ovea ei avattu. Se ei taida olla edes mahdollista. Hänen pitäisi ymmärtääkseni samanaikaisesti muuttaa muotoaan ja saada George avaamaan ikkuna. Eli tekijä oli asunnossa ennen meitä, ja väitän, että joko George tai palvelija osaa kertoa hänestä jotain."

Kirin tuumaili päätelmää. Se ei tuntunut auttavan paljon jutun selvittämisessä. Mutta Georgea ja palvelijaa voisi myöhemmin jututtaa.

"Mutta nyt olemme menossa Sperligin asunnolle. Yritetään löytää Sperling, niin voidaan saada vähän vastauksia."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja kardinaali » 27.04.2010 11:29

"Hei Kirin, sä naytät kans hyvältä", Hether vastasi Kirinille ja iski silmää.
"Jaa ruiskuja? Siellä asunnolla? En mä nähnyt, olisin mä pistänyt sellaisen merkille", Hether sanoi mietteliäänä.
"Siinä palvelijassa on jotain erikoista mun mielestä. Se on neekeri ja ne on vähän sillain niinkun erikoisempia kun valkoiset", Hether sanoi.

Altair murahti jotain mikä osoitti, että hän ei ollut asiasta samaa mieltä. Yllättäen hän kuitenkin sanoi:
"Tämä palvelijatar kiinnostaa minua. Teidän puheidenne perusteella hän tietää jotain Orriesta ja tämän ystävistä, mitä Lyttonit eivät tiedä. Tai kenties Hunterista. Se ei ole mitenkään yllättävää, sillä palvelijat pystyvät asemansa puolesta tarkkailemaan isäntäväkensä vieraita tavalla, johon itse isäntäväki ei kykene. On mahdollista, että hän tiesi kokoajan ylimääräisen henkilön läsnäolosta asunnossa. Myös siitä, kuka tämä henkilö oli. Meidän on syytä puhua palvelijattaren kanssa kun siihen tulee tilaisuus."

"Mitä sisäänpääsemiseen tulee", Altair jatkoi "Se ei ole vampyyrille vaikeaa. Vaikka talossa on portieeri joka aivan varmasti tuntee kaikki asukkaat ulkonäöltä eikä päästä ketään taloon kuulumatonta sisään ilman erillisiä ohjeita, vampyyri voi silti varsin helposti mennä sellaisen ohi. Meillä on lukemattomia keinoja sellaiseen. Mikä minua myös kiinnostaa on se, mitä keinoa tämä kyseinen vampyyri on käyttänyt. Se voisi kertoa meille paljon."

Auto saapui ränsistyneen tiilitalon eteen Läntiselle 97 kadulle. Muutama nuori nojaili hylätyn elintarvikeliikkeen ovea vasten poltellen tupakkaa ja mulkoillen Kirinin ajamaa autoa. He koettivat peittää uteliaisuutensa siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Ilma tuntui kostealta ja paksulta, aivan kuin ukkonen olisi ollut tuloillaan. Hether kietoi kätensä vartalonsa ympärille ja värähti. Kun Kirin ja Altair nousivat autosta, nuoret lähtivät maleksimaan heistä poispäin. Altair katsoi jonkin aikaa heidän menoaan, kohautti sitten olkiaan ja sanoi:

"He haluavat tämän auton. Mutta meidän pitäisi ehtiä takaisin, ennen kuin he uskaltavat tulla varastamaan sitä. He ovat vasta lapsia ja heitä hermostuttaa, luultavasti he eivät koskaan aikaisemmin ole varastaneet autoa. Siitä huolimatta", Altair kääntyi katsomaan Hetheriä, joka tajusi heti mistä oli kyse, ennen kuin Altair ehti sanoa mitään.

"Okei, mä jään tähän vahtiin. En mä olis halunnut tulla sinne muutenkaan, se on masentava asunto." Hether nojautui autoa vasten ja kaivoi käsilaukustaan tupakka-askin, tulitikut ja revolverin.
"Mut jos te viivytte liian pitkään, niin mä lähden ansaitteen rahaa", hän sanoi sytyttäessään tupakkaa.

Rappukäytävä oli kenties vieläkin ränsistyneempi ja likaisempi kuin edellisellä kerralla, kun Kirin oli siellä käynyt. Nimitaulu oli revitty alas seinästä ja rikottu. Seinään oli jäänyt suuret reiät niihin kohtiin, joissa pultit olivat pitäneet sitä kiinni. Altair pysähtyi hetkeksi tutkimaan reikiä ja lohkeillutta laastia niiden ympärillä. Hänen ilmeensä synkistyi hiukan.

"Tähän on käytetty voimaa", hän sanoi Kirinille.

Edellisellä kerralla Kirin ja Sorella olivat käyttäneet portaita, mutta Altair käveli suoraan hissille. Se kolisi pahaenteisesti, mutta näytti kuitenkin toimivan. Hissin verkko-ovea oli myös väännetty, mutta onneksi se kuitenkin vielä sulkeutui. Myös hissin peili oli rikottu. Muutamia likaisia lasin palasia lojui vielä lattialla. Hissi nousi hitaasti kolisten ja natisten ylös kohti sitä kerrosta, jossa Sperlingin asunto oli. Liike oli nykivää, aivan kuin hissi olisi ponnistellut kantokykynsä äärirajoilla ja olisi voinut hajota koska tahansa. Viimein kuitenkin se saavutti päämääränsä. Kun Altair avasi verkko-oven, Kirin saattoi kuulla, miten yksi asunnon ovi aukesi.

Asunnosta porrastasanteelle tuli mies, jonka Kirin helposti tunnisti: Dirk Mohar. Hämärästä ja nuhruisesta valaistuksesta huolimattakin hänen yhdennäköisyytensä Emet Mandelbaumin kanssa oli ilmeinen. Dirk tuijoitti hetken tulijoita ja näytti sitten tunnistavan Kirinin.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja Kronus » 06.05.2010 16:25

Koko talo, ja väkivallan jäljet, teki Kirinille levottoman olon. Hän ajatteli, että asukastaulun tuhoaminen saattoi olla vain yritys häivyttää jokin siinä esiintyvä nimi. Altairin diagnoosi voimankäytöstä sai hänet jännittyneeksi. Jotkut vampyyrit olivat raivoisan voimakkaita. Oliko Dirk yksi heistä?

Kun Kirin astui porrastasanteelle samanaikaisesti Mandelbaumin näköisen miehen kanssa, hän ei ainakaan halunnut ryhtyä taistelemaan. Reportterina esiintyminen ei myöskään auttanut - hän ei tiennyt miehestä juuri mitään, eikä siis osannut aloittaa, saati johdatella haastattelua. Mikään silmänkääntötemppukaan tuskin tekisi miestä yhteistyönhaluisemmaksi. Kirin valitsi suoran lähestymistavan, ja päätti luottaa yliluonnolliseen magnetismiinsa.

"Iltaa herra Mohar, vai sanoisinko Sperling? Minä olen Kirin Travis, tämä on kuuluisa Altair. Kuunnelkaa, me emme halua teille mitään pahaa. Me haluamme vain puhua. Meillä on kerrottavaa teidän velipuolestanne - ja myös kysyttävää. Tiedättekö mitä hänelle kuuluu? Asia on vakava, joten me voisimme siirtyä tästä parempaan paikkaan puhumaan. Ehkä teidän asuntoonne, tai ulos? Meillä on myös turvallinen toimisto, ja auto odottamassa. Mitä sanotte?"

(Presence 1, diff 7: 5, 6, 4, 4, 7 = 1 onnistuu)
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja kardinaali » 10.05.2010 12:02

Dirk tuijotti Kiriniä vihamielisesti, mutta ilmeisen keskittyneesti. Hän vilkaisi myös Altairia, mutta kiinnitti sitten huomionsa jälleen vain Kiriniin. Kun Kirin mainitsi nimen Sperling, hän saattoi huomata, miten Dirk värähti ja hänen ilmeensä nopea muutos paljasti häivähdyksen epävarmuudesta.

"Mä... mä olen kuullut teistä!" Dirk huudahti ääni väristen.
"Te teette töitä jepareille! Mulla ei oo mitään tekemistä Emetin kuoleman kans ja se on fakta! Te ette voi tehdä mulle mitään! Mä revin teidät!" Dirk paljasti hampaansa ja jäännittyi.

"Et sinä tekisi niin, Hubert", Altair sanoi rauhallisesti.
"Sinä tiedät, että meitä on kaksi ja sinä olet yksin. Sinä olet myös kovin nuori ja tiedät, mihin itseäsi vanhemmat vampyyrit pystyvät. Tiedät, että sinulla ei olisi mitään mahdollisuuksia, joten miksi kohdata täysin turha loppu tässä rappukäytävässä? Me haluamme vain esittää muutaman kysymyksen. Me emme syytä sinua mistään emmekä tee töitä poliisille. Olemme yksityisetsiviä ja vastaamme vain asiakkaallemme, joka hänkin on yksityinen henkilö. Me emme ole tässä edustamassa mitään organisaatiota."

Dirk, tai Hubert, katsoi nyt puolestaan Altairia ilmeisen keskittyneesti. Hän alkoi vaikuttaa entistä epävarmemmalta, mutta vähemmän aggressiiviselta. Kirin saattoi huomata, miten Hubertin hartiat painuivat hiukan kasaan Altairin osoittaessa, ettei tällä ollut mitään mahdollisuuksia heitä vastaan. Hubert tosin näytti vahvemmalta vampyyrilta kuin Kirin ja Altair yhteensä, mutta ulkonäköhän saattoi tällaisissa tapauksissa pettää. Hän ei kuitenkaan näyttänyt vakuuttuneelta siitä, että Kirin ja Altair eivät tehneet töitä poliisille. Parin sekuntin hiljaisuuden jälkeen Altair jatkoi:

"Me tutkimme Emetin kuolemaa ja olemme kiinnostuneita vain ja ainoastaan siitä. Meitä ei kiinnosta sinun toimesi kommunistisessa puolueessa. Sinä ja toverisi ette ole vaarassa. Me emme myöskään ole kiinnostuneita siitä, mitä sinun äitisi tekee." Viimesen lauseen Altair sanoi hitaasti ja se näytti olevan jonkinlainen taikasana Hubertille. Hän rauhoittui selvästi.

"Te... te ette oo äitin jäljillä?" Hubert kysyi epävarmasti. Altair pudisti päätään.

"Ja te ette, te olette...", Hubert ei tiennyt miten olisi jatkanut.

"Me olemme camarillalaisia, mutta emme toimi tässä tehtävässä Camarillan nimissä. Meillä ei myöskään ole tapana kertoa Camarillalle asioista, joita meille selviää tutkimustemme ohella", Altair sanoi.

Hubert katsoi hetken Altairia ja sitten taas Kiriniä. Lopulta hän näytti tehneen päätöksensä:

"Tulkaa sisään. Mulla ei oo mitään tekemistä Emetin kuoleman kans, vaikka tietty mä tiedän siitä. Siis luin lehdestä", Hubert käveli sisään asuntoonsa jättäen oven auki, jotta Kirin ja Altair saattoivat seurata häntä.

Altair virnisti ja iski Kirinille vaivihkaa silmää. Neuvotteluyhteys Hubertiin näytti avautuneen.

Asunto oli huomattavasti sotkuisempi kuin edellisellä kerralla, kun Kirin oli siellä käynyt. Joitain huonekaluja oli heitelty ympäriinsä ja olohuoneen seinään oli ilmestynyt kolme nyrkinkokoista reikää. Sohva oli vielä ehjä ja entisellä paikallaan.

"Istukaa alas. Mä haen tuolin itelleni", Hubert sanoi osoittaen sohvaa ja kävi sitten hakemassa keittiöstä tuolin.
"Sori, mä en ole siivonnut. Mut en mä odottanut vieraita", hän jatkoi.

Altair katseli ympärilleen olohuoneessa ja istuutui sitten soivalle.
"Suutuitko näin paljon kuullessasi Emetin kuolemasta?" hän kysyi.

"Älä käsitä väärin", Hubert sanoi ja kuulosti nyt varmemmalta itsestään kuin aikaisemmin.
"Mulla ja sillä ei ollut mitään henkilökohtaista. Mä en tappanut sitä, jos te niin epäilette. Ei mulle olis ollut hyötyä sen kuolemasta."

"Ei varmaankaan", Altair sanoi välinpitämättömällä äänellä:
"Siitä oli sinulle vain haittaa. Sinä muistutat ulkonäöltäsi kovin paljon velipuoltasi."

"No se oli kyl yllätys kun mä tapasin sen ekan kerran", Hubert sanoi:
"Se oli niinkun olis peiliin kattonu."

"Varmasti. Ja nyt se mahdollisuus on viety sinulta. En lainaan ihmettele, että sinua suututtaa", Altair sanoi. Hubertin silmät tuntuivat tummuvan suuttumuksesta ja hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. Hän kuitenkin hillitsi itsensä ja kääntyi katsomaan Kiriniä:

"Sä olit täällä aikaisemminkin nuuskimassa. Mitä sä hait? Emet ei ollu vielä sillon potkaissut tyhjää."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja Kronus » 10.05.2010 13:24

Kirin oli iloinen siitä, että miehen kanssa saattoi puhua. Silti hän ei varsinaisesti rentoutunut. Hän kävi sisään asuntoon ja istui sohvalle kun mies toi keittiöstä tuolin. Hän seurasi vaiti toisten keskustelua, koska oli epävarma miehestä. Mitä hänelle saattoi kertoa? Mitä häneltä ei voinut kysyä? Altair tuntui vihjaavan, että mies oli nuori Sabbatin lasombra. Peili hississä oli särjetty, mutta Altairilla täytyi olla muutakin arvelunsa tukena. Mies asusti Sabbatille otollisella alueella ja oli epäillyt Kiriniä kumppaneineen laumaksi. Mutta missä miehen oma lauma oli? Oliko mies onnistunut kääntämään selkänsä Sabbatin kultille?


Kun Kirin vedettiin mukaan keskusteluun, hän sanoi:
"Me olemme Camarillaa, mutta emme edusta sitä. Emme tee töitä sille tai anna tietoja sille. Camarilla ei ole kuten kommunistinen puolue. Se ei pyydä jäseniltään aktiivisuutta. Se tahtoo ennemmin passiivista kannatusta, sillä asiat ovat suurelta osin juuri kuten Camarilla tahtookin. Kuten sanottua, emme ole myöskään poliisin kanssa liitossa. Se jo kiinnostaisi Camarillaa, eikä meidän luultavasti sallittaisi tehdä niin."

"Sattumoisin olen ollut poliisin kuulusteltavana Emetin kuolemasta. Olin paikalla kun se tapahtui. Meitä yritettiin lahjoa lopettamaan Emetiin liittyvät tutkimukset, ja kun kieltäydyimme, murha järjestettiin meitä haittaamaan."

"Mutta vastatakseni kysymykseen, olin täällä kumppaneideni kanssa tutkimassa Emetin taustoja. Me..." Kirin vilkaisi Altairia. " ...emme tienneet teistä silloin mitään. Me luulimme Emetin asuvan täällä. Eräät ilotytöt, jotka tunsivat Emetin, tai uskoivat tuntevansa, kertoivat meille käyneensä hänen kanssaan täällä. Kysyisinkin siis, että oletteko käyttänyt veljenne nimeä? Olette selvästi käyttänyt ainakin yhtä valenimeä."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja kardinaali » 10.05.2010 14:27

Hubert näytti ärtyvän Kirinin viitatessa kommunistiseen puolueeseen.
"Ainakin me saadaan jotain aikaan, saatte nähdä", Hubert mutisi melko hiljaa.

Hän näytti kuitenkin yllättyneeltä kuullessaan, että Kirin oli ollut kuulustelussa Emetin kuolemasta.

"Ai, jeparit otti sen asian ihan tosissaan? No kai mun pitäis olla tyytyväinen, että mun veljen kuolemaa selvitetään", hän sanoi.

"Tai sitten ei", Altair vastasi kylmästi "Sinun ei pitäisi olla tyytyväinen siitä, että poliisit tutkivat asiaa. Et varmaankaan halua, että he pääsevät sinun jäljillesi. He eivät ole yhtä nopeita kuin me, mutta he pääsevät jäljillesi ennemmin tai myöhemmin. Siksi on parempi, että selvitämme yhteytesi häneen nyt tässä, koska niin me säästämme poliisien työtä ja sinä saat pitää yksityisyytesi."

Hubert katsoi Altairia pitkään ja tokaisi:
"Mä en pidä susta. Sä tunnut tietävän aika paljon asioita."

"Minä en tiedä mitään", Altair puolusteli rauhallisesti:
"Mutta mitä otan selville jatkuvasti. Sinä olet omalla käytökselläsi paljastanut jo nyt asioita itsestäsi, joita et olisi halunnut meille paljastaa."

Hubert tuhahti ja katsoi sitten taas Kiriniä:
"Emet on ollu täällä. Mut jos mä olisin tiennyt, että sen jäljessä tulee jotain jepareita, niin en mä olis sitten antanu sen käyttää tätä mestaa. Sillä olis ollut varaa hommata omakin luukku. Ja mä en käyttäny sen nimee, mun ei tarvinnu."

"Miten sinä tapasit veljesi?" Altair kysyi "Luulisin, että Emet ei ollut lainkaan tietoinen sinusta ennen kuin vasta aivan viime vuosina."

"Sä oot oikeessa", Hubert sanoi. "Mä tapasin Emetin ehkä vuosi sitten. En mä ihan varmaa oo. Mut mä en tiennyt siitä mitään, se oli Emet joka löysi mut."

Hän piti taukoa ja jatkoi sitten:

"Emet löysi mut, tai siis mun äitin. Se oli palkannut jotain tollaisia kuin te, jotain etsiviä, ottaan selville missä mun äiti asui. Tai siis näin se ite sanoi, saattohan se valehdellakin. No joka tapauksessa, sen isä oli ollut vakavasti sairas ja luullut potkasevansa tyhjää. Joten se oli mennyt kertoon Emetille kaiken mun äitistä ja sen suhteesta ja musta." Hubert katsoi toisia:

"Niin, jos te siis ette tienny, niin mä olen sen rikkaan jutkun äpärä. Emetin isän. Se paskiainen osti äitin vaitiolon, mutta lopetti antamasta rahaa kun se sai tietää, että äiti..", Hubert vaikeni.

"Sinun ei tarvitse kertoa, jos se ei mielestäsi liity Emetiin", Altair sanoi rauhallisesti.

Hubert nyökkäsi ja jatkoi:
"No joka tapauksessa se teki äitin elämästä helvettiä. Mut me selvittiin. Ja selvitään vieläkin, mä pidän äitistä huolen", Hubertin äänessä kuului olevan ylpeyttä ja lämpöä, jota he eivät olleet aikaisemmin kuulleet. Se oli myös ristiriidassa sotkuisen asunnon ja Hubertin huolittelemattoman ulkonäön kanssa.

"No sit tuli Emet. Ja kun se tajus, että kaikki mitä sen isä oli kertonut oli totta, se halus tietää musta enemmän. Mä näytin sille mun mestaa ja sitten se tokas ihan yllättäen, että se haluis hengata mun kämpillä! Mä olin ihan että miks hemmetissä, mutta kun sillä oli hynää ja se oli valmis maksaan mulle, niin mä suostuin."

"Tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen sen, kun sinusta oli tullut vampyyri?" Altair kysyi.

"Onko se olleellista?" Hubert vastasi hiukan hermostuneena. Kun Altair ei vastannut mitään hän, sanoi:

"No se oli vähän ennen. Emet löysi mut ehkä Elokuussa ja...", Hubert vaikeni ja koko hänen kehonsa jännittyi. Hän puristi molemmat kätensä ohimoilleen, sulki silmänsä ja irvisti.

"Kerro Emetistä", Altair kehotti. "Miksi hän halusi käydä täällä?"

Hubert avasi jälleen silmänsä ja hieraisi niitä hiukan. Hänen kätensä tulivat verisiksi.
"Ensin mä ajattelin, että se halus tutustua muhun. Mut ei se ollutkaan sitä. Se halus viettää toisenlaista elämää. Tiedättehän, jos on rikas ja menestyvä ja kuuluisa ja haluis tehdä juttuja, jotka ei oo kunniallisia?"

"No, se teki sellaisia juttuja", Hubert jatkoi "Se toi tyttöjä tänne, siis maksullisia tyttöjä. Monta tyttöä. Sitten ne veti viivaa ja, no, kyl tie tiedätte", Hubert heilautti kättään:
"Mä en pitänyt siitä, koska mä en koskaan koske aineisiin. Se on meinaan vaarallista ja sitä paitsi ihan typerää. Mut Emet ei kuunnellut mua. No kun sillä oli hynää, niin se pääsi pian parempiin piireihin. Sellaisiin, jonne mun kaltaisilla ei oo asiaa. Se alkoi käydä hienoissa mestoissa ja vetää siellä. Mä olin tyytyväinen, mut sitten viime lokakuussa vaikeudet alko." Hubert mietti hetken ja jatkoi:
"Se oli joutunut johonkin ongelmiin niiden kanssa, jolta se oli ostanut kamaa ennen kun se siirty hienoihin piireihin. Mä en tiennyt, miten isoissa vaikeuksissa se oli, mut mä sanoin sille, että sen pitää selvittää ne. Hemmetti, sillä oli hynää! Se olis voinut selvitä sillä. Rahaa ne kaikki tahtoo. Mut se ei maksanut, sillä oli kuulemma joku suunnitelma. En mä tiedä mikä. Mut joka tapauksessa sen velkojat tuli." Hubert painoi pään käsiinsä:

"Kun se vitun jutku ei ollut maksanut niille. Ja ne sano", Hubet nosti päänsä, hänen kasvonsa olivat veressä. Puheesta oli nyt vaikea saada selvää, sillä Hubert taisteli itkukohtausta vastaan.
"Ne sano, että 'vitun jutku, sä saat maksaa, me ei vittu päästetä sua helpolla'." Hubert alkoi nyyhkyttää kasvot kämmeniä vasten. Altair katsoi Kiriniä ja näytti kädellään, että Hubertin kannatti antaa ensin rauhoittua, ennen kuin sanoisi mitään muuta.

"Ne sai velkansa", Hubert sanoi rauhoituttuaan. Hänen hihansa oli aivan verinen, samoin hänen kasvonsa. Hubert itse ei näyttänyt kuitenkaan välittävän siitä.
"Ja mä selvisin. Ja sit mä tajusin, miten paljon Emetistä oli mulle hyötyä ja mun oli pakko pitää sitä mukana vaikka mä vihasin sitä. Ja se alko mennä vaan sekasemmaks niistä aineista. Sillä alko oleen kaikkia ihan sairaita ideoita ja kuvitelmia ittestään. Sit mä yritinkin pitää siihen etäisyyttä. Mut sit, siitä on varmaan kuukausi, kun se meni ihan maihin. Mä tajusin heti, että se ei enää saanut kamaa mistään. Mun piti tavata Emet yhdessä tanssiraflassa, mut se ei koskaan tullut paikalle. Mä ajattelin, että se oli päässyt ongelmistaan. Mut hemmetti, sit pari päivää sen jälkeen se potkas tyhjää! En mä tajunnut että se oli niin pahoissa ongelmissa. Olisin mä auttanut sitä jos mä olisin tajunnut."

"Oliko Emetillä avain tähän asuntoon?" Altair kysyi yllättäen. Hubert näytti hämmästyneeltä:

"Joo tietty. Me ei oltu täällä yhtä aikaa kun mä en halunnut nähdä sen vetävän aineita. Mä olin aina äitillä sillon kun se käytti tätä paikkaa."

Altair katsoi Kiriniä ja kohotti hiukan kulmiaan. Hubert näytti vasta huomaavan verisen hihansa, kirosi hiljaa ja alkoi sitten kääriä sitä ylös.

"Sinulla on verta myös kasvoissasi", Altair huomautti.

"Oottakaa heti", Hubert sanoi ja käveli pois. Hetken kuluttua vessasta kuului peseytymisen ääniä ja pian Hubert tuli takaisin kuivaten kasvojaan valkoiseen käsipyyhkeeseen.

"Mihin me jäätiin?" hän kysyi.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 3: paljastuksia

ViestiKirjoittaja Kronus » 11.05.2010 17:31

Kun Hubert oli peseytymässä Kirin vilkaisi Altairia, mutta pysyi vaiti. Altair oli halunnut tavata Hubertin, eli hän uskoi Hubertin vievän heitä kohti totuutta. Toistaiseksi Kirin ei kuitenkaan nähnyt miten Hubert liittyi Emetin hämäräpuuhiin, muuten kuin mahdollistamalla asuntonsa käytön. Mutta hänellä oli muutama kysymys Hubertille. Hubertista oli vaikea sanoa, miten hän reagoisi kysymyksiin. Kirin ei halunnut aiheuttaa ongelmia, mutta tahtoi silti päästä jutussa eteenpäin. Tapaus kiinnosti häntä.

Kun Hubert palasi, Kirin antoi hänen istua alas ja asettua.
"Minulla olisi muutama kysymys noista Emetin puuhista. Toivottavasti et ota henkilökohtaisesti, jos kysyn niistä. Haluan vain selvittää veljesi erikoista elämää."

Kirin piti pienen tauon, ollakseen vähemmän tungetteleva, ja jatkoi sitten:
"Miksi Emet halusi käyttää juuri sinun asuntoasi? Hän olisi voinut ostaa oman, tai maksaa kenelle tahansa muulle asunnon käytöstä. Johtuiko se siitä, että te olette niin saman näköiset? Oliko se jotenkin merkittävää Emetille? Halusiko hän jostain syystä käyttää sinun henkilöllisyytäsi? Halusiko hän sinut mukaan puuhiinsa?"

"Myöskin haluaisin tietää sen, kenelle Emet oli velkaa. Hän käytti aineita, mutta pystyi maksamaan niistä. Oliko hänellä muitakin velkoja? Ja millaisia ajatuksia Emetillä oli, kun päätit ottaa häneen etäisyyttä? Ja mikä oli hänen suunnitelmansa velkojien suhteen? Se ei kai onnistunut, ellei hän aikonutkin, että asia menee näin..."

Kirinin sisällä poltti. Hän halusi myös kysyä Hubertin äidistä. Mutta hän kielsi itseltään sen. Se oli vaikeaa, mutta hän kielsi sen. Hän halusi pysyä ammattimaisena, ja saada vastaukset, joita tarvittiin tapauksen ratkaisemiseksi. Hän ei itsekään suhtautuisi hyvin, jos häneltä tiedusteltaisiin samaa.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

EdellinenSeuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron