"Dirk Mohar..", Altair sanoi mietteliäänä. "Kuten jo aikaisemmin kerroin, sain selville, että eräs herra Mohar on kuollut vuosi sitten kolmaskymmenesensimmäinen lokakuuta. Ajattelin silloin, että kyseessä on sama henkilö jonka te näitte rappukäytävässä. Mutta tämän uuden tiedon valossa on mahdollista olettaa, että Dirk Mohar on vain varastettu henkilöllisyys."
Altair avasi kirjoituspöytänsä alimman laatikon ja otti sieltä esille revolverin.
"Sinun on turvallisinta olla aseistautunut", hän sanoi Kirinille.
"Me tiedämme, että talossa on ollut vampyyri, joka on ollut teitä kohtaan vihamielinen. Hän ei myöskään ole kukaan tuntemamme camarillalainen."
Altair ojensi aseen Kirinille ja kurtisti kulmiaan mietteliäänä.
"Kirin, tämä on vaarallista. On hyvin mahdollista, että paikalla on muitakin vampyyreita. Minä voisin", hän mietti hetken ja jatkoi:
"Minä voin tulla mukaasi. Siinäkin tapauksessa, että paikalla on vain pelkkä herra Hubert Sperling on paljon helpompaa, jos häntä ei tarvitse väkisin alkaa raahaamaan tänne. Etenkin jos hän on vampyyri. Ja jos taas asunto on tyhjä kortti, minulle tulee ainoastaan ylimääräinen automatka. Tänään aikani ei ole niin kortilla, että se haittaisi", hän lisäsi hymyillen vaisusti. Kirin saattoi huomata, että Altair oli selvästi hermostunut tilanteesta. Siitä kertoi jo sekin, että hän oli valmis lähtemään toimistoltaan jonnekin ylä-Manhattanille.
Melkein heti kun Altair oli vaiennut, pärähti puhelin. Altair vilkaisi Kiriniä merkitsevästi, ennen kuin nosti luurin:
"Haloo?" Hän vastasi
"Hether? Mitä.... odota, puhu selvästi.... älä nyt herran jumala itke!.... niin?...", Altair vilkaisi Kiriniä uudelleen ja hieraisi sitten toisen käden sormillaan silmiään, aivan kuin hän olisi ollut hyvin väsynyt.
"Onko herra Morgenstern siellä? Hyvä. Onko Daisy kunnossa?... aivan.... ei, älä pyydä häntä puhelimeen!.... hyvä...." Altair nyökytteli ja näytti rentoutuvan. Sitten äkkiä Altair jännittyi silminnähden:
"Hether? Kuka sinne tuli juuri äsken sisään?.... Minä kuulen.... mitä?.... Hether! Lähde heti pois sieltä!" Altair napautti hermostuneena sormillaan pöytää.
"Lähdet nyt ulos sieltä ja tulet Puistoavenuen risteykseen siihen katolisen kirkon kulmille. Se on lähellä sitä paikkaa, jossa nyt olet. Pysy piilossa. Minä ja Kirin tulemme hakemaan sinut autolla. Lähde nyt heti." Altair sulki puhelimen ja katsoi Kiriniä:
"Daisy ja George ovat kunnossa, he ovat vain hiukan pelästyneitä. Vaikuttaa siltä, että he peruivat lähtönsä maalle, koska George oli jälleen saanut kaatumatautikohtauksen. Samanlaisen kuin se, jonka hän sai ravintolassa. Hän on nyt sairaalassa. Ja ei, hänellä ei ole diagnosoitu kaatumatautia. Tämä oli tapahtunut viime yönä, vain vähän sen jälkeen kun te olitte lähteneet. Mutta pahempaa on se, että kun Daisy oli aamuyöllä palannut sairaalasta kotiinsa sisäkkönsä kanssa, hänen kaikki kolme koiraansa olivat löytyneet asunnosta raadeltuina ja verettöminä", Altair pudisti päätään:
"Me kävelimme jälleen ansaan. Tällä kertaa murhaajalle oli onneksi riittäneet vain koirat. Nyt saimme pienemmän varoituksen."
Altair nousi, puki puvun takin päälleen, otti kävelykeppinsä ja aurinkolasinsa ja nyökkäsi:
"Lähdetään. Meidän on haettava Hether Puistoavenuen laidasta. Sinä saat ajaa." Hän pysähtyi hetkeksi ja lisäsi:
"Hether ei ole välittömässä vaarassa, jos sitä mietit. Minä halusin hänet pois sieltä, koska.. no, sinä tiedät miten tahditon Hether voi olla. Hän voi asettaa itsensä vaaraan edes tajuamatta sitä. Daisy taisi todella rakastaa koiriaan? Näyttää siltä, että monet viranomaistahot ovat kiinnostuneet tapauksesta. Sinänsähän se ei ole yllättävää, sillä Lyttonit olivat silminnäkijöitä Mandelbaumin murhassa. Mutta nyt meidän pitää kiirehtiä, emme saa enää antaa murhaajan olla meitä askeleen edellä."