Luku 5: Aamunkoitto

Itse peli. Täällä voidaan pelata peliä eteenpäin farp-muotoisena. Lisäksi pj päivittää tärkeimmät asiat tänne jokaisen p&p tai mese session jälkeen, jotta juonen seuraaminen onnistuu jokaiselta pelaajalta helposti.

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 14.12.2010 15:46

Raivostunut Orrie ei näyttänyt tajuavan, että häntä osoitettiin aseella. Kirinin toiminta pelasti kuitenkin Hubertin, jolle jäi juuri sopivasti aikaa väistää Orrien tieltä. Salim toimi yhtä nopeasti kuin Kirin. Hän tönäisi Gangrelin pois niskastaan yhdellä käden heilautuksella ja samalla, kun Kirin huusi Orrielle, Salim tempaisi Juliuksen irti Rufuksesta ja heitti tämän eteiseen. Sitten, niin nopeasti etteivät muut ehtineet edes huomata, Salim oli jo käynyt Orrien kimppuun ja vääntänyt tämän raajat kivuliaaseen asentoon. Nivelet rutisivat ja luut katkeilivat, kunnes Orrie lopulta rauhoittui. Sitten Salim polkaisi jalallaan maasta ylös pyrkivää Hunteria selkään. Gangrelin selkäranka katkesi rusahtaen. Salim näytti hetken siltä, kuin olisi halunnut vääntää muitakin, mutta ilmeisesti vanha Brujah onnistui kokoamaan itsensä varsin nopeasti. Seurasi hämmentynyt ja pelästynyt hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan vaimeat hakkaukset ovelta. Julius yritti turhaan päästä sisään huoneeseen.

Orrie, kivuistaan huolimatta, katsoi murhaavasti Kiriniä:
"Senkin saastainen rotta, ilman teitä ja teidän typeriä tutkimuksianne kaikki olisi mennyt hyvin."
Sitten hän käänsi katseensa Hubertiin. Hubert, joka oli mennyt pois tolaltaan sellaisesta väkivallasta, perääntyi nurkkaan. Huoneessa pimeni aavistuksen verran, kun varjot pidentyivät. Altair kiirehti nopeasti puhumaan:
"Hän ei ole Emet, Orrie. Mutta sinä luulit, että hän on Emet. Ja että hän on saanut kuolemattomuuden, kuten hänelle oli luvattu. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Emet on lopullisesti kuollut ja sinä onnistuit tavoitteessasi."

Orrie vilkaisi Altairia ja sähisi tälle.

"Kuka hemmetti sinä sitten olet?" Sophia kysyi Hubertilta.

"Hän on Nicholsonin poikia", Altair vastasi ennen kuin Hubert ehti sanoa mitään.
Sophia vilkaisi Altairia ja sitten Hubertia, mutta näytti uskovan vastauksen.
"Anarkki..." Sophia sanoi halveksien.

"Minä haluan tietää, mistä tässä on kyse", Salim sanoi jylisevällä äänellään.

"Minä uskon, että tässä on käynyt näin", Altair aloitti:
"Ishmael on tämän kaupungin alamaailman kiistattomasti menestyinein henkilö. Hänen leivissään tienaa ja menestyy hyvin ja jos onnistuu pääsemään hänen lähelleen, hänen luotetukseen, silloin asema koko alamaailmassa on hyvin korkealla. Orrie oli saavuttanut tämän aseman ja se kismitti Rufusta, mutta se ei ole tämän asian ydin. Orrien lupaavan uran tielle tuli kuitenkin eräs ihminen: Emet Mandelbaum. Aluksi rikas juutalainen ei ollut mikään uhka, mutta kun Emetin kiistattomat lahjat tulivat ilmi, Ishmael alkoi kiinnostua hänestä muutenkin kuin uhrina. Hän kiinnostui Emetistä jopa siinä määrin, että olisi ollut valmis tekemään tästä jälkeläisensä."

"Mahdotonta", Ryan sanoi. "Ruhtinas valvoo hyvin tarkkaan tällaisia asioita, myös teidän klaanianne. Me olisimme kyllä tienneet sellaisista aikeista."

"Ilmeisesti ette tienneet", Altair sanoi kylmästi ja otti esille sähkeen, jota oli aikaisemmin näyttänyt Hetherille ja Juliukselle:
"Tämä on ruhtinaan lupa Ishmaelille, hänen siunauksensa asialle."
Ryan otti sähkeen ja luki sen. Hänen kulmakarvansa kohosivat hiukan ja hän pudisti päätään.
"Miten sinä sait tämän käsiisi?" Hän kysyi.
"Ammattisalaisuus", Altair vastasi. "Ja nyt, ole ystävällinen ja anna se takaisin. Meillä on vielä paljon selvitettävää." Vastenhakoisesti Ryan ojensi sähkeen takaisin Altairille ja katsoi tätä epäilevästi.

Rufus päästi vaimean valituksen käärmeen puristuksesta. Sophia käveli hänen luokseen ja tarkisti, missä kunnossa hän oli.
"Julius raateli häntä melko pahasti", Sophia totesi välinpitämättömästi.

"Ja syystä. Hän on teidän petturinne!" Orrie sähisi.
"Rufus antoi Lasombrien juhlia täällä, toimittaa huumeita kaupunkiin ja ohjata yökerhojen toimintaa. Ishmael yritti taistella sitä vastaan, ja yrittää edelleen kun te kaikki muut olette niin saamattomia! Mutta niiden valta kasvaa jatkuvasti ja Rufus auttaa niitä! Annatteko te Sabbatilaisten kaverin johtaa täällä yökerhoja? Hunter! Sano säkin jotain!!" Orrie alkoi jälleen kiihtyä, mutta ei saanut ystävältään vastausta. Hunter yritti edelleen toipua Salimin pahoinpitelystä.

"Sinä käytit sabbatilaista oman murhatyösi toteuttajana", Altair vastasi kylmästi Orrielle. Orrie mulkaisi häntä ja katsoi sitten taas murhaavasti Kiriniä:
"Sun ja sen nartun piti ottaa siitä syyt! Hemmetin mutakuono!"

"Vaan kun eivät ottaneet", Altair sanoi edelleen rauhallisesti. Hänen äänensävynsä oli kuitenkin selvästi kiristynyt.

"Sinä laitoit osoitelapun rahojen joukkoon, eikö totta. Rahat tulivat Ishmaelilta, mutta hän ei tiennyt mitään lapusta. Se oli sinun oma pieni juonesi. Halusit Emetin hengiltä ja ajattelit, että voisit siinä samalla kerralla aiheuttaa ongelmia niille nuuskijoille, jotka olivat aiheuttaneet sinulle ongelmia."

"Ishmael vihaa sua!" Orrie huusi Altairille "Ja tuo varas ei ole sen parempi kuin sabbatilaisetkaan!" Hän huusi sitten osoittaen Kiriniä.

Altair katsoi hetken Orrieta, mutta sanoi sitten muille:
"Emet Mandelbaumin työnantaja palkkasi minut selvittämään, mitä erikoisia aktiviteetteja hänen alaisellaan oli. Tämän työn merkeissä törmäsimme kaltaisiimme, mikä teki tapauksesta entistä vaarallisemman. Ishmael sai vihiä asiasta ja luuli, että meidät oli palkattu etsimään hänet. Pelko oli aiheellinen, sillä Ishmael oli palkannut Emetin omaksi vakoilijakseen. Emet toimitti yrityksensä salaisia asiakirjoja alamaailmalle. Se ei kuitenkaan ollut meidän tehtävämme. Joka tapauksessa Ishmael sai selville palkkiomme ja toimitti meille saman summan rahaa, jotta lopettaisimme tutkimuksemme. Hän antoi rahojen toimittamisen luotetuimman henkilönsä tehtäväksi. Tämä luotettu, Orrie, kuitenkin petti hänet, otti alkuperäisen viestin pois laatikosta ja korvasi sen uudella. Hänen tarkoituksensa oli saada Emet hengiltä, jotta tästä ei koskaan tulisi vampyyria ja ettei hän siten voisi uhata Orrien asemaa, sekä saada murha näyttämään minun ja alaisteni kömpelöltä tekeleeltä. Murhatapa rikkoi ensimmäistä traditiota ja se oli tarkoituskin. Tämä työllisti sekä teitä sheriffejä että Julius Falckia ja aiheutti Kirinille ja Sorellalle tarpeettoman vierailun poliisiasemalle. Se myös vaaransi kahden ihmisen hengen, kuten aikaisemmin tuli todistettua."

Sophia ja Ryan kuuntelivat vakavina Altairia.
"Sanoit aikaisemmin, että yksi ihminen oli nähnyt murhan. Ja että sen oli tehnyt käärme. Mitä se tarkoittaa?" Sophia kysyi Altairilta.

"Juuri sitä, miltä se kuulostaakin", Altair vastasi: "Murhan suoritti Orrien maksamaa palkkiota vastaan eräs erittäin vaarallinen vampyyri, joka kuuluu Sabbatiin. Hän pystyy katoamaan näkyvistä silmänräpäyksessä ja hän pystyy muuttumaan tarpeen tullen käärmeeksi."

"Paljonko hän pyysi meidän epäelämistämme?" Altair kysyi Orrielta. "Sillä jos meidät olisi vangittu ja tuomittu ensimmäisen tradition rikkomisesta, me olisimme kuolleet."

"Ei juuri mitään", Orrie virnisti: "Se oli enemmän kuin tyytyväinen päästessään tekeen sen."

Sophia vilkaisi Kiriniä ja sitten taas Orrieta.
"Sinä siis olit paikalla silloin kun murha tehtiin?"

Orrie katsoi nyt myös Kiriniä:
"Niinkuin sä jo kysyit, vai? En mä ollut sisällä, vaan ulkona. Mutta mä näin kaiken. Mä hälyytin lehdistön paikalle, jotta teistä saataisiin kuvia. Ja ne saikin, niitä te ette ole saaneet itsellenne."

Altair puristi kätensä nyrkkiin, mutta hillitsi itsensä.
"Minä tiedän sen. Se oli erittäin typerä temppu ja vaaransi meidän yhteiömme. Mutta se asia on hoidossa." Kirin saattoi huomata, miten Altair painoi kädellään kylkeään.

"Ishmael on rikollinen, mutta hän ilmeisesti oli tietämätön näistä toimista, jotka rikkoivat meidän ensimmäistä traditiotamme?" Ryan kysyi Altairilta.

Altair nyökkäsi:
"Tapaus aiheutti harmia myös Ishmaelille. Hänen kunniansa tahriintui ja hän menetti ihmisen, josta oli halunnut tehdä jälkeläisensä. Hän vaatii kostoa." Altair katsoi Salimia, jonka katse oli synkistynyt.

"Orrie on minun jälkeläiseni", Salim sanoi vakavana: "Ja minä otan tästä vastuun. Ishmaelin kosto on oikeutettu, kuten on myös sinun, Altair."

"Minulla ei ole tarvetta kostoon. Minua ei ole loukattu." Altair vastasi tyynesti. Salim katsoi häntä arvioiden, mutta hyväksyi vastauksen.

Sitten Salim katsoi Sophiaa ja Ryania:
"Minä tunnen Ishmaelin. Hän vaatii hyvitystä ja minä haluan antaa sen hänelle. Jos minun poikani tuomitaan Camarillan oikeudessa, Ishmael jää vaille kostoaan. Ja hän tulee ottamaan sen joka tapauksessa. Meidän yhteisömme edun nimissä vaadin, että saan viedä poikani hänelle."

Ryan ja Sophia katsoivat toisiaan neuvottomina.
"Se on ruhtinaan päätettävissä", Ryan vastasi. Vastaus ei näyttänyt tyydyttävän Salimia, mutta hetken mietinnän jälkeen hän nyökkäsi.
"Niin olkoon. Minä esitän pyyntöni hänelle."

Salim heitti Orrien olkapäälleen ja oli jo lähdssä huoneesta, kun hän kääntyi Kiriniä kohti:
"Myös sinua on loukattu. Mitä sinä tahdot minulta?"
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 29.12.2010 10:47

Kirin oli huojentunut kun Salim rauhoittui, mutta pysyi silti varovaisena. Tuskin kukaan huoneessa pystyi kunnolla enää rauhoittumaan. Kirin vastasi Orrielle vain vihaisilla katseilla ja keskittyi kuulemaan Altairin selostusta tapahtumien kulusta.

Asiat loksahtelivat kohdalleen. Kirin oli epäillyt Orrieta Mandelbaumin murhasta, mutta hän ei ollut pystynyt osoittamaan yhteyttä. Lopulta hän oli luottanut vain vaistoonsa ja onnitteli nyt itseään. Tilanne sai hänet muistamaan mitä hänen oma sirensä oli hänelle puhunut, ja vampyyrin vaistot olivat tuleet esiin useasti, niin hyvässä kuin pahassa.

Kun Salim kääntyi Kirinin puoleen ja kysyi mitä hän haluaa, Kirin vastasi:

"Jos tarkoitat ravintolatapausta, niin loukkauksen kohteena oli kyllä masquerade enkä minä." Kirin vilkaisi kylkeään pitelevää Altairia. "Mutta pahin taitaa olla jo ohi sen suhteen. Ruhtinaanne voi luottaa Altairin ja kumpanien toimistoon. Jolta minä saan palkkioni tähän liittyen. Mikä vielä on kesken on Rufuksen ja Sabbatin kohtalo. Rufuksen rangaistus vehkeilystä on varmaan jokin vanha ja hyväksi havaittu, mutta ruhtinaalle voisit tavatessanne painottaa Sabbatin osuutta tässä asiassa. Sabbat on vähän turhan paljon levittäytynyt kaupunkiin ja se ei miellytä meitä sen enempää kuin teitä."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 03.01.2011 13:43

Salim ei vastannut mitään, mutta hänen arvioiva katseensa muuttui pian hyväksyväksi. Hän nyökkäsi Kirinille ja poistui huoneesta. Julius oven toisella puolella oli jo rauhoittunut ja istui seinään nojaten eteisessä.

Ryan käveli Rufuksen luokse. Altairin merkistä Neri keriytyi irti uhristaan ja luikerteli nurkkaan. Se lipoi vinhasti kielellään mikä osoitti, että käärme oli hermostunut. Ilmeisesti tilassa oli liikaa vampyyreita sen makuun.
"Rufus Oliver, teidät on pidätetty liittoutumisesta vihollisen kanssa", Ryan sanoi ja tempaisi Rufuksen ylös lattialta. Rufus ei vastustellut, osittain siksi että hän oli loukkaantunut ja osittain arvatenkin siksi, että hän tiesi hävinneensä. Sitten Ryan kääntyi katsomaan Hunteria ja Salvatorea:
"Te kaksi tulette huomenna meidän toimistoomme tekemään selvityksen omista toimistanne. Jos ette ilmaannu paikalle puoleen yöhön mennessä, teidät julistetaan etsintäkuulutetuiksi."
Hunter nyökkäsi synkästi, mutta Salvatore kohautti harteitaan:
"Mistä syystä? Minulla ei ole mitään tekemistä Rufuksen toimien kanssa."
Ryan kurtisti hieman kulmiaan ja vilkaisi Altairia:
"Sinä työskentelet Minskyssä, eikö totta?" Hän kysyi sitten Salvatorelta.
Salvatore vilkaisi nopeasti Altairia ja sitten Ryania. Hetken ajan Kirin saattoi huomata, että Salvatoren välinpitämätön olemus paljasti pelkoa. Oli mahdotonta sanoa, mikä miehen käytöksessä oli esittämistä ja mikä totta. Salvatore nyökkäsi:
"Hyvä on. Minä tulen."
Ryan ja Sophia lähtivät raahaten mukanaan Rufusta. Ovella he vielä kääntyivät:
"Altair", Ryan sanoi ja kumarsi kevyesti. "Kirin ja....", hän vilkaisi Hetheriä, mutta pudisti sitten päätään:
"Kiitos teille kaikille, me emme unohda tätä. Te olette jälleen kerran osoittaneet olevanne luottamuksen arvoisia". Sheriffit vilkaisivat vielä mennessään Juliusta, mutta eivät sanoneet tälle mitään.

Hunter odotti, että sheriffit olivat poistuneet, ennen kuin hän alkoi tehdä lähtöä.
"Hunter", Altair sanoi hänelle. Gangrel pysähtyi ja vilkaisi häntä epäillen.
"Lyttonit todella pitävät sinusta. He voivat olla pelkkiä vanhuudenhöperöitä ihmisiä, mutta sellaisista suojelijoista voi olla arvaamatonta apua. Sinuna minä pitäisin heistä hyvää huolta." Hunter näytti hetken aikaa nolostuneelta, urahti sitten jotain joka kuulosti melkein myöntämiseltä ja lähti.
Salvatore lähti myös kädet taskussa ja kysyi mennessään katsomatta keneenkään:
"Tiesittekö te mistä minä opin sen insuliinin käytön?"
"Emetiltä", Altair vastasi hänen peräänsä. Salvatore vilkaisi taakseen:
"Sinä olet maineesi veroinen. Se on ainoa syy, miksi minä menen huomenna tapaamaan sheriffejä." Kun Salvatorekin oli poistunut, tuli toimistoon hyvin hiljaista.

"Emet siis varasti mun insuliinia?" Kysyi Hubert hetken mietittyään. Altair hymyili:
"Siltä vaikuttaa. Onneksi et tarvitse sitä enää."
"Hassu juttu. Mä kerroin Emetille, millaisia vaikutuksia sillä voi olla ihmisiin, jotka ei sairasta sokeritautia. Mun ei olis varmaan pitänyt." Hubert sanoi ja vaikutti aidosti olevan pahoillaan.
Julius nousi seisomaan ja pyyhki silmiään hihaansa. Altair pudisi hiukan päätään:
"Katsokaa tuota, lapset", Altair sanoi osoittaen sanansa kaikille huoneessa olijoille:
"Hän on jo saanut rangaistuksensa. Tulee viemään vuosia, mikäli hän onnistuu pääsemään irti sirensä kahleista, ennen kuin hän toipuu. Te olette kaikki vapaita nuoria, teidän kannattaa aina muistaa arvostaa sitä."
Julius vilkaisi toisia ja suoristi sitten vaatteitaan.
"Julius, saanko minä nyt ne paperit?" Altair kysyi sen verran kuuluvasti, että Julius ei voinut olla kiinnittämättä häneen huomiota. Hän nyökkäsi ja otti salkkunsa, joka nojasi eteisen seinää vasten. Julius toi sen Altairin työpöydälle, avasi ja otti esiin kansion, joka muistutti hyvin paljon sitä, jonka Rufus oli tuonut.
"Kiitos", Altair sanoi. "Nämä ovat alkuperäiset?"
Julius nyökkäsi.
"En ole tehnyt niille mitään, vannon sen. Enkä enää ikinä halua nähdä niitä."
"Kiitos Julius, olet tehnyt suuren palveluksen koko Camarillalle", Altair sanoi ystävällisesti. Julius katsoi häntä ihmeissään.
"Jos olisit antanut alkuperäiset suunnitelmat Rufukselle, ne olisivat voineet päätyä myös Sabbatin käsiin. Samoin olisi voinut käydä, mikäli olisit antanut ne Ishmaelille. Omassa ahneudessasi olet tehnyt yhteisöllesi suuren palveluksen. Mutta nyt ne on palautettava niiden oikealle omistajalle."
Julius katsoi Altairia hetken ihmeissään ja sitten hän näytti yhtäkkiä paljon onnellisemmalta.
"kiitos", hän sanoi ja lähti.

"Mitä noi paperit on?" Hether kysyi. Altair katsoi häntä ja sitten Hubertia vakavana:
"Hubert, tämä ei ole mitään henkilökohtaista. Mutta sinä olet kommunistisen puolueen jäsen."
Hubert vilkaisi kansiota ja sanoi:
"Ok, mä tajuan. Ei se mitään, mä en kysele niistä eikä se mulle kuulu. Te ootte jo auttanut mua paljon enkä mä halua teille ongelmia."
"Mutta ennen kuin lähdet", Altair lisäsi: "Sinun palkkiosi. Olet auttanut meitä saamaan kiinni Emetin murhaajan. Siitä tehtävästä meille maksetaan 40 000 dollaria."
Hubert vihelsi hiljaa:
"Siisti palkkio, mutta mä en tarvi mitään." Leveä hymy tuli Hubertin kasvoille:
"Mä oon juuri perinyt hemmetisti tuohta."
Altair katsoi häntä kysyvästi ja Hubert selitti:
"Kun Emet tapettiin, mun isän maailma hajosi. Tai jotain. Joka tapauksessa se oli kertonut Emetin äidille kaiken musta ja mun äidistä ja muuttanut testamenttinsa. Siinä se toi julki kaiken ja tunnusti siis mut viralliseksi pojakseen. Ja viime yönsä se delas siihen sairauteensa joka sitä oli kalvanut jo pitkään. Sen leski sai tietty osansa, mut mä sain suurimman osan siitä tuohesta."
Altair hymyili:
"Onneksi olkoon."
"Mä olen aina ollut köyhä, niin en mä tiedä mitä tekisin sillä", Hubert jatkoi:
"Mut ainakin äiti saa nyt paremman elämän, sen minkä se ansaitsee. Mä ostan sille talon Euroopasta, niin sen ei tarvi pelätä valtion agenttejakaan. Se on jo eläkkeellä ja mä jatkan sen hommissa, oon luvannut puolueelle. Tietty mun tulee ikävä sitä", Hubert sanoi ja hieraisi niskaansa:
"Mut se on kai pakko silti. Ja mä voin käydä katsomassa sitä ja me voidaan soitella vaikka joka yö. Siellä Euroopassa on sillon päivä. Ja sit mun ei tarvi kertoa sille mun tästä tilasta. On parempi, että se ei koskaan saa tietää. Se tulisi vaan surulliseksi."
Altair hymyili:
"Sinä olet hyvä äidillesi. Ja sinun kyvyistäsi on varmasti hyötyä tovereille, vaikka en siitä pidäkään."
Hetken aikaa Hubert seisoi sanomatta mitään. Sitten hän äkkiä kääntyi kannoillaan:
"Nyt mä meen, menee liian tunteelliseksi. Kiitos kaikesta."
"Kiitos sinulle, Hubert", Altair sanoi: "Ja nyt olet nähnyt Ryanin ja Sophian. Varo heitä."
Hubert nyökkäsi, laittoi lakin päähänsä ja lähti.

"Kirin, Hether", Altair sanoi ja nousi seisomaan:
"Meidän työmme on palkkion noutamista vaille valmis. Herra Emerson tulee huomenna ja hän saa kuulla tarinan, josta me jätämme pois vampyyrit. Muuten kerromme kaiken kuten se on tapahtunutkin. Ishmael kyllä osaa peittää jälkensä, vaikka Emerson laittaisi poliiseita hänen peräänsä. Kuitenkaan Emersonin yritykselle ei ole tapahtunut mitään vakavaa", Altair laski kätensä Juliuksen tuoman kansion päälle.
"Täällä ovat suunnitelmat hänen uudesta innovaatiostaan muiden tietojen joukossa. Kaivosalallakin voidaan kehittää aseita."
"Aseita?!" Hether huudahti ja oli jo syöksymässä kansion kimppuun, kun Altair pysyäytti hänet:
"Älä kuvittelekaan. Sitäpaitsi et sinä niistä mitään ymmärtäisi, teknisiä tietoja."
Hether näytti hetken loukkaantuneelta, mutta vaihtoi sitten aihetta:
"Meidän palkkio? Millon me saadaan se?"
"Huomenna", Altair vastasi. "Mutta tänään me voimme juhlia. Meillä on vielä 15 000 dollaria Ishmaelin rahoja, joita hän ei halunnut ja joita minä en halua. Te kaksi voitte jakaa ne näin ensialkuun. Minäkin olen valmis lähtemään ulos tänään." Hän otti takkinsa, aurinkolasinsa ja kävelykeppinsä. Kirin saattoi huomata, että liikkuminen teki Altairille edelleen kipeää.

"Altair", Hether kysyi ja vakavoitui äkkiä:
"Se sähke, joka oli ruhtinaalta...Mitä sinä aiot sillä?"
Altair vilkaisi Kiriniä ja sitten taas Hetheriä:
"Minulla on virallinen lupa tehdä jälkeläinen ja minulla on jälkeläinen. Nyt se voi olla julkista."
"Mutta hetki sitten sinä sanoit, että pitäisi arvostaa sitä, että on vapaa", Hether jatkoi.
"Klaani tuo mukanaan etuja, se on sitoumus josta ei kannata kieltäytyä. Ja sitäpaitsi sen perintöä ei voi välttää", Altair sanoi vakavana.
Hether näytti hetken mietteliäältä:
"Kai se sitten on niin", hän totesi ja hymyili hiukan. Hän heitti lyhyen takkinsa harteilleen ja laittoi päähänsä vaaleanpunaiset aurinkolainsa. Altair tarjosi hänelle kättään. Hether katsoi Kiriniä:
"Mitä vielä odotat? Mennään, tiedätkö mitään hyvää paikkaa?"
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 04.01.2011 15:39

"Odota, Hubert" Kirin sanoi kun Hubert oli lähdössä. Hän otti esiin lehtiönsä ja kirjoitti sivulle puhelinnumeron. Hän repäisi sivun irti ja ojensi sen Hubertille. "Tämä on puhelinnumero lehden toimitukseen, jolle olen tehnyt juttuja. Jos kommunistinen puolue haluaa julkaista jotain, niin sieltä voisi ainakin yrittää. He tuntevat myös painotaloja. Omakustannehan maksaa, mutta onhan sinulla nyt rahaa. Ja on heillä minunkin yhteystietoni. Onnea äidillesikin ja taidanpa itsekin laittaa palkkiostani jotain sivuun omalleni."

Hubertin mentyä Kirin kiinnostui myös Juliuksen kansiosta. Oli sääli, ettei Altair halunnut keskustella Emersonin aseista. Kirin ei nähnyt mitään syytä miksi he eivät voisi tämän kaiken jälkeen tutkia dokumentteja itse. Kuka sen saisi tietää?

Hetheriä Kirin onnitteli "seurapiireihinastumisesta". Hän ei ollut aavistanut Altairin ja Hetherin läheistä suhdetta. He olivat peittäneet sen tehokkaasti. Salaisuudet vetivät häntä puoleensa ja ehkä siksi hän viihtyi hyvin tässä seurassa.

Kirin kohensi nopeasti ulkoasuaan ja oli heti valmis lähtemään ulos. Hän lähti johdattamaan joukkoa. "Minä tiedän yhden erikoisen kiinalaisen paikan. Siellä voi juhlia muutenkin kuin syömällä ja juomalla. Osaatteko pelata mahjongia? Voimme pelata jotain helpompaakin. Pääasia on, että meillä on rahaa. Jaa, mutta voisin lyödä vetoa, että Altair ei pidä rahapeleistä. Ei se mitään. Sovitaanko, Altair, että jos häviät saat kertoa minulle kuinka sait kuvat pois toimittajilta, ne jotka otettiin siellä ravintolalla? Se olisi varmasti hyödyllistä tietää, kun toimii tällä alalla. Tai jos et aio kertoa niin kerro sitten mitä tiedät Emersonin asekehittelystä."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 07.01.2011 12:15

Hubert otti yllättyneenä ja kiitollisena vastaan Kirinin antaman numeron.
"Kiitti, tää tulee tarpeeseen. Mä voisin tosiaan käyttää tuohta meidän julkaisujen tukemiseen. Se on hyvä idea", hän hymyili Kirinille:
"Jos sä tarvit koskaan mitään apua, niin älä epäile pyytää."

"Minä en pelaa, kiitos vain", Altair vastasi Kirinille. "Mutta näytä tietä, muuten paikka kuulostaa hyvältä. Ja sitä parempi, jos siellä ei ole meidän kaltaisiamme. Neuvoisin kuitenkin sinuakin Kirin pitämään parempaa huolta rahoistasi. Vaikka ei se minua haittaa jos rahasi tuhlaatkin, sitä suuremmalla syyllä voin varmaankin toivoa työskenteleväni kanssasi jatkossakin."
Hether nauroi:
"Ei Kirin meitä jätä, ethän? Mä olen alkanut pitää susta."

He kävelivät jonkin aikaa hiljaa, kunnes Altair sanoi:
"Minä pidän lupaukseni asiakkaallemme ja me luovutamme herra Emersonille hänen paperinsa huomenna. Mutta en ole luvannut, että en ota niistä kopioita", hän vilkaisi Kiriniä:
"Luulempa, että pääset tutustumaan niihin vielä paremmin. Herra Emerson oli sodan aikana terästeollisuudessa, tarkemmin sanottuna aseteollisuudessa. Hän siirtyi kaivosalalle paremman tuottavuuden vuoksi mutta myös siksi, että hän pystyi salaamaan todellisen liiketoimintansa paremmin. Vain harvat luotetut tiesivät toisesta yksiköstä. Emet Mandelbaum oli yksi heistä. En lainkaan epäile, etteikö hän olisi ollut erittäin ansioitunut nuori mies. Mikä sääli, että meidän kaltaisemme pilasivat hänen elämänsä ja lopulta surmasivat hänet."

"Eikä vaan Emetin, ajatelkaa, että sekä Emet että sen veli joutui vampyyrien uhriksi", Hether sanoi.
"Ilman Emetiä Hubert ei olisi todennäköisesti koskaan törmännyt kaltaisiimme. Hubertin surullinen kohtalo oli sabbatilaisten erehdys", Altair huomautti.
Altair seisahtui hetkeksi ja painoi kylkeään. Hether kurtisti kulmiaan ja vilkaisi Kiriniä.
"Mikä sua vaivaa?" Hether kysyi lopulta Altairilta.

"Minä olen joutunut maksamaan tiedoistani", Altair sanoi vakavana.
"Minulla on kontakteja, jotka pääsevät käsiksi hyvin salaisiin tietoihin. Nämä kontaktit ovat kultaakin arvokkaampia, mutta en käytä heidän palveluksiaan kuin äärimmäisissä tilanteissa. Heidän ansiostaan sain Kirinin ja Sorellan kuvat pois poliisilta. Heidän ansioistaan sain myös tietää Hubertin taustasta. He ovat arvokkaita, mutta kuten minäkin, he eivät ota palveluksistaan maksuksi rahaa, jos heidän asiakkaansa ei ole ihminen."
Hether katsoi Altairia melkein pelästyneenä:
"Mitä sulle on tehty?"

"Ei mitään sellaista, mikä ei ajan myötä paranisi. Minä olin tietoinen riskeistä ja katsoin hyötyjen menevän haittojen yli. Mutta nyt", hän sanoi ja katsoi sekä Hetheriä että Kiriniä:
"Minä toivon, että voimme vaieta tästä asiasta."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja Kronus » 07.01.2011 15:28

"En tosiaan pahastu jos haluat apuani tulevien juttujen kanssa. Tapaus oli varsin... mielenkiintoinen."

Kirin oli pyytänyt Altairia kertomaan joko miten sai lehtikuvat pois poliisilta tai mitä aseita Emerson kehitteli. Altair nähtävästi päätti kertoa aseista. Se sai Kirinin kiinnostumaan enemmän kuvien kohtalosta (sekä Altairin vammasta). Mutta iltaan oli jo mahtunut niin monta paljastusta, että Kirin jätti asian vielä sikseen. "Hyvä. Katsotaan asesuunnitelmia huomisen jälkeen. Ja kontakteistasi ja maksuista lupaan vaieta." Mutta saatan silti hieman perehtyä asiaan, hän lisäsi vain itselleen.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 5: Aamunkoitto

ViestiKirjoittaja kardinaali » 07.01.2011 16:47

Maanantai 14.10.1949

Herra Charles A. Emerson saapui Lower East Sidella sijaitsevalle toimistolle kuulemaan, olivatko Altairin selville saamat tiedot hänen 40 000 dollarinsa arvoiset. Nähdessään kansion ja kuullessaan tarinan hän totesi, että turkkilainen etsivä oli tehnyt hänelle palveluksen, joka oli huomattavasti arvokkaampi. Mutta koska hinnasta oli sovittu jo aikaisemmin, herra Emerson poistui tyytyväisenä jätettyään Altairille 40 000 dollarin shekin. Toimistolta hän marssi suorinta tietä poliisiasemalle. Altair vakuutti Hetherille, joka oli tästä käänteestä huolissaan, että Ishmael osasi hoitaa asiansa. Eikä Altairin mukaan Ishmaelille ollut lainkaan pahitteeksi hiukan valpastua poliisien suhteen.

Salvatore ja Hunter todettiin syyttömiksi Camarillaa loukanneisiin rikoksiin ja he pääsivät vapaalle jalalle. Julius Falck toipui järkytyksestään ajan myötä ja pysytteli jatkossa hiukan etäämmällä sirestään. Rufus Oliver tuomittiin kuolemaan auringossa Camarillan petturina. Orriesta ei enää kuultu, mutta huhujen mukaan hänen loppunsa ei ollut ollut miellyttävä.

Kiriniä odotti Altairin toimistolla rahapalkkion lisäksi tumma nuori mies, joka esittäytyi Jasminen veljeksi. Hän kutsui Kirinin perheensä luokse aterioimaan. Altair huomautti Kirinille toistamiseen, että tämän tulisi selvittää välinsä tytön kanssa mahdollisimman nopeasti, ettei Jasminen sydän murtuisi. Hether tarjoutui auliisti lohduttajaksi, mikäli Kirin aikoi tuottaa tytölle sydänsuruja.


****

Syksyinen sade vihmoi lentokenttää, jossa suuri potkurikone oli juuri lähdössä rullaamaan kohti kiitorataa. Nuori mies juoksi koneen vierellä ja vilkutti ikkunaan, josta hän kuvitteli näkevänsä vanhan naisen vastaavan.
"Hyvää matkaa äiti, mä soitan sulle!" Hän huusi vaikka tiesi, ettei ääni kuulunut matkustamoon.

Kone lähti kiihdyttämään ja nuorukainen pysähtyi. Punainen vana valui hänen silmänurkastaan. Toinen nuorukainen, joka oli yhtä kalpea kuin ensimmäinenkin, käveli hänen viereensä.
"Mitä sä nyt meinaat Hubert? Napier sanoi, että täällä kaupungissa voi tulla avoimempaa sotaa Camarillan ja Sabbatin välille. Ja me ei haluta jäädä siihen jalkoihin. Me lähdetään pois, tuutko sä mukaan?"

Hubert katsoi toveriaan:
"Jos lähdette Washingtoniin, muuten en. Mulla on tekemistä puolueelle."
"Mitä sä siellä meinaat?" Toinen kysyi ja raapi samalla hiuksiaan.
"Mä meen Pentagoniin", Hubert vastasi.
Toinen katsoi häntä suu auki hetken aikaa, kunnes sai sanottua:
"Et oo tosissas!? Oletko sä ihan hullu?"
"Mä olen treenannut kykyä, jonka Napier mulle opetti. Mä pystyn meneen huomaamatta paikoissa", Hubert selitti.
"Mut niillä on kaikenlaisia valvontajuttuja siellä", hänen toverinsa protestoi.
Hubert virnisti hänelle:
"Ei se mitään, mä olen Lasombra."
Toinen näytti mietteliäältä ja pudisti sitten hymähtäen päätään. He lähtivät yhdessä pois lentokentältä, jonne ilmaan kohonneen koneen lamputkaan eivät enää valaisseet.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 502
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Edellinen

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron