Sateet pyyhkivät Chugack-vuorten lumisia rinteitä. Ylhäällä huipuilla viima yhä vihmoi hohtavaa lunta vuorten kruunuksi, mutta alempana rinteillä sade muuttui puroiksi ja solisi alas laaksoihin, kunnes lunta ei enää näkynyt kuin siellä täällä märkinä kinoksina. Tuulet olivat hellittäneet ja auringonpaiste käynyt lämpimämmäksi.
Kevät oli saapunut jälleen Lith Tiroriin, ja sen mukana matkalaiset ja kauppiaat. Vaikka kaupunki sijaitsi korkealla, viileässä vuorenkupeessa, oli se valtakunnan hallinnon keskus ja siksi tärkeä paikka niin vaikutusvaltaisille kuin rikkaillekin. Arvovalta houkutteli paikalle vähäisempiä aatelisia, ja raha kaikkia muita. Tavarat ja tuotteet, sekä niitä saattavat vartijoiden joukot, alkoivat kulkea katkeamattomana virtana Valenorin ja Tirorin välillä. Monet kääpiöt tulivat varhain Tiroriin myymään talvella matkoillaan hankittuja helyjä ja esineitä, ostaakseen sitten kaupungista jonkin kojun kesän ajaksi. Puolituiset leiriytyivät ensin muurien ulkopuolelle, mutta siirtyisivät kesän mittaan yhä syvemälle kaupungin toreille ja kujille, esiintyen tai hankkien muuten elantonsa.
Kiltti Peikko oli, sijaintinsa tähden, yhtäaikaa mitätön majatalo sekä suosittu kapakka keskellä Tirorin kaupunkia. Se sai menestystään kiittää pitkälti sijainnistaan lähellä Tirorin suurta katedraalia, pyhän Ashcathin katedraalia. Katedraali toi kyllä melko runsaasti asiakkaita, mutta karkotti ne taas aamulla suurten kellojensa pauhulla.
Kiltin Peikon emäntänä toimi Leah, joka oli Tirorissa syntynyt ihminen. Leah, vaikka ei ylhäissyntyinen tai erityisen rikas ollutkaan, oli silti ylpeä Lith Tirorin asukas. Se merkitsi hänelle jotakin erityistä, eikä kaupungin jokainen synnynnäinen asukas voinutkaan samalla kerskua. Kaupunki oli vaihtanut nimensä 58 vuotta sitten, kun Shalerian valtakunta oli syntynyt. "Lith Tiror", Leah tapasi vierailleen hymyillen huomauttaa, "Ei Tiror. Eikä Tricania."
Tänä keväänä Leah sai erityisesti korjata vieraidensa erehdyksiä, sillä hänellä oli talo täynnä ennestään tuntemattomia vieraita. Eikä pelkästään kauppiaita tai pyhiinvaeltajia. Suurin osa vieraista oli jonkin sortin sotureita, vartioita ja jopa palkkionmetsästäjiä. Suuri osa oli myös saapunut Celestrasta, tai sen takaa. Tuolla istui metsästäjän näköinen ihmismies suuri raatelukynsi viitansolkenaan. Tuolla oli joukko kääpiöitä jotka varusteistaan päätellen oli tullut hakemaan vartijantyötä, mutta valituksen määrästä päätellen ei ollut sitä saanut. Sitten oli näyttävästi pukeutunut mies joka hoivasi koristeltua sapeliaan kuin se olisi mailman ihmeellisin taikakalu, seurassaan seremoniallisiin mutta käytännöllisiin vaattesiin sonnustautunut kääpiö. Oli jopa puolituinen mies, joka oli väljän, kirjavan takkinsa alle kätkenyt niin monta veistä, että seikka näkyi hänestä selvästi päällepäin. Hän olisi näyttänyt joukosta kenties kaikkein epäilyttävimmältä, ellei olisi leikkinyt ruuallaan kuin pahainen kakara. Kenties oudoin pariskunta silti olivat kaksi nuorta haltianeitoa, jotka kapakan nurkassa supisivat pidättyvästi keskenään. Heillä oli pöydällä edessään liinalle levitettyinä joukko pieniä kauniita pulloja, ja he todellakin vaikuttivat myyvän niitä.
Puheiden perusteella vaikutti kuitenkin siltä, että moni oli vain läpikulkumatkalla. Ja yksi paikannimi kuului puheen seasta vähän väliä: Agapalonin pellot. Agapalonissa oli ennen talvea sattunut katastrofi. Sato oli mennyt pilalle ja myös Tiror oli saanut kärsiä siitä. Mutta huhujen mukaan pääkaupungin nälkäinen talvi ei ollut mitään verrattuna Agapalonin tragediaan. Kerrottiin, että suurin osa ihmisistä ja karjasta oli kuollut pahaan tautiin. Hirviöiden kerrottiin tuhonneen alueen, mutta se oli ennenkuulumatonta. Ei sellaista tapahtunut, ainakaan Dragoniassa. Eräs leveään hattuun ja paksuun viittaan pukeutunut ihmismies meinasi saada Leahilta oitis kuhmun kolpakosta ja päälle häädön mainittuaan varomattomasti vaihtoehtoisen teoriansa. "Siivoat suusi tai saat heti häipyä! Syytä vaikka kuningasta, mutta sitä tyttöä et minun tuvassani herjaa!"