Luku 1

Paikka varsinaisen pelin tapahtumille.

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 09.03.2011 09:36

Varhain herääminen ei ollut Kiirionille ongelma. Hänellä ei ollut paljoa kannettavanaan, eikä hän tarvinnut aamiaista. Matkalla kuitenkin löytyisi jotain suuhun pantavaa jos nälkä sattuisi yllättämään. Metsä ei kuuleman ja kartan mukaan ollut kaukana, mutta Kiirion oli silti hiukan levoton. Reitti ei kulkenut merelle päin. Mutta hän tiesi, että kuten kaikki elämä oli saanut alkunsa vedestä, niin se oli myös siitä riippuvainen. Joten missä tahansa olikin elämää, siellä oli myös vettä.

Saavuttuaan tapaamispaikalle hän hämmentyi nähdessään Pilosellan ja vielä enemmän nähdessään Falusin raskaat kantamukset. Kiirionilla itsellään oli vain laukkunsa, jossa ei paljoa mitään ollut, sekä keihäs, puukko ja ämpäri. Juniaa, jonka hän oletti olevan ryhmänjohtaja, ei vielä näkynyt.

Pilosella vaikutti hyväntuuliselta. Se rohkaisi myös Kiirionia. Mutta Pilosella oli hyvin suora puheissaan, Kiirion pelkäsi, että Falus loukkaantuisi.
"Ei Falus haise", hän sanoi "Ja sitä paitsi... mitä? Hengitätkö sinä jaloillasi?!" Kiiron tuijotti Pilosellaa ihmeissään. Hän oli hämmentynyt mutta tajusi, että se oli ihmeen kätevää. Jalat olivat kosketuksissa kosteaan ruohoon, joten hengittäminen niiden kautta oli uskomattoman hyvä ominaisuus. Kiirion ei osannut hengittää jaloillaan. Sitten hän tajusi, että Pilosella ei varmaankaan ollut puhunut kirjaimellisesti. Nyt Kiirionia nolotti.
"Ai, sinä taisit tarkoittaa, että kun jalat ovat märät niin mieli on virkeämpi? Se on ihan totta, minä pidän jalat aina märkinä."

"Falus", hän sanoi ja kääntyi sitten katsomaan toista matkakumppaniaan "Jos sinulle tulee kuuma tai väsyt, niin minä voin auttaa noiden tavaroiden kantamisessa", Kiirion arveli, että ilman apua Falus luuhistuisi taakkansa alle jo ennen puolta päivää.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 09.03.2011 20:05

"Minä en haise" Falus sanoi, mutta ei lainkaan pahastuneena. "Minun tykötarpeeni kylläkin haisevat, mikä on vain merkki siitä että ne ovat tuoreita. Mitä jalkoihin tulee..." Falus koitti kiinnostuneena kumartua katsomaan toisten jalkoja, mutta tyytyi sitten painolastinsa vuoksi vain nyökkäykseen ja vilkaisuun. Hän otti kuitenkin pienen vihon esiin ja raapusti siihen muutaman sanan. "Minun matkalokini" hän lausui toisille selitykseksi. "Onko teille siis hyvä matkustaa märin jaloin? Ihmisille se on hyvä keino sairastua. Laitan sen ylös, että muistan sen. Haluan tietää mahdollisimman paljon teidän... heimoistanne. Matka voi olla vaarallinen, ja jos te loukkaannutte, niin minun täytyy tietää mikä rohto tepsii. Jo nyt opin tärkeitä eroja meidän välillämme. Onneksi otin mukaan kaiken tarvitsemani."

Junia saapui matkaviitassaan, laukku harteillaan ja miekka vyöllään. Hänen univormunsa ei ollut mikään paraatipuku vaan hyvin käytännöllinen kevyesti haarniskoitu kenttäasu. "Anteeksi että olen myöhässä" Junia pahoitteli. "Eilen sattui eräs tapaus ja minä... minä en ollut paikalla. Minun piti tarkistaa eräs asia vielä ennen lähtöä. Kerron siitä enemmän matkalla. Ai, ja meidän joukkossamme on myös puolituinen." Junia hymyili Pilosellalle. "Enempi parempi. Nyt meidän on mentävä, aurinko on jo noussut."

Niin he lähtivät ulos meluisasta kaupungista, kohti itää ja alas laaksoon, jossa Musta Metsä uinui tummana ja vanhana. Vaikka navakka tuuli välillä ravisteli sen latvoja, Musta Metsä seisoi hiljaa ja välinpitämättömänä sekä kahden valtakunnan että kahden vuoren varjoisassa välissä. Leveä tie vei alas kohti metsää. Se oli suuri ja tärkeä tie, joka vei Dragoniasta Celestraan, kulkien metsän läpi.

Matkalla Junia kertoi miksi oli olut myöhässä. Hän oli aamulla käynyt katsomassa prinsessa Erian vointia, koska tämä oli loukkaantunut vakavasti edellisenä päivänä. Prinsessa oli toipumassa hyvin, mutta hänen vointinsa silti huoletti Juniaa. "Minä nähkääs olen Erian henkivartija, ja henkilökohtaisesti vastuussa hänen turvallisuudestaan. Kaikki me Lindwurmin taistelijat olemme kruunun palveluksessa, mutta minä olen saanut kunnian suojella itseään prinsessaa henkilökohtaisesti. Mutta prinsessa ja hänen äitinsä poistuivat linnasta salaa. Tietysti olisin vienyt hänet basaariin, jos hän sitä halusi. Mutta minulle ei kerrottu, he menivät vartioilta salaa. Näin ei olisi käynyt jos yksikin Lindwurmilainen olisi ollut mukana." Junian mieli oli selvästi raskas.

"Ahaa" Falus sanoi. "Siksi olit Celestrassa. Olit hakemassa prinsessaa. Tietysti, sehän oli kaksi kesää sitten, heti prinsessan adoptoinnin jäkeen."

Falus ja Junia olivat selvästi tunteneet toisensa jo hyvän aikaa. Falus - jonka taakka alkoi pikkuhiljaa painaa - kertoi Junialle heidän eilisestä kohtaamisestaan kuningattaren, prinsessan ja oraakkelin kanssa. Junia oli yllättynyt, mutta myös iloinen. Hän kiitti Falusta ja Kiirionia sydämellisesti prinsessan hengen pelatamisesta. "Olen löytänyt tehtävääni juuri oikeat seuralaiset."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 11.03.2011 13:45

Junia oli siis prinsessan henkivartija, Kiirion ajatteli. Se oli melkoinen kunniatehtävä.
"Miksi he olivat lähteneet linnasta ilmoittamatta sinulle?" Kiirion kysyi "Eihän siinä ole järkeä, etenkin jos prinsessaa on jo aikaisemmin uhattu. Paitsi tietysti jos he ajattelivat kahdestaan sulautuvansa paremmin väkijoukkoon." Ilmeisesti se oli ollut väärä kuvitelma, Kiirion lisäksi itsekseen.

"Prinsessa on tosi kaunis", hän sanoi sitten ihan ohimennen. Sellainen oli joka tapauksessa jäänyt Kiirionille mieleen.
"Hei, kertokaa jotain itsestänne", Kiirion vaihtoi puheenaihetta "Te kaksi", hän katsoi Juniaa ja Falusia "Te taidatte olla hyviä tuttuja keskenänne? Miten kauan te olette tunteneet toisenne?"

"Sinusta taas", hän sanoi sitten Pilosellalle "Minä en tiedä mitään muuta kuin sen, että yövyit samassa majatalossa kuin minä. Tai ainakin olit siellä tavernassa. Minä en paljon sinun kansasi kanssa ole jutellut."

Kiirion luotti kaikkiin matkakumppaneihinsa, jotka vaikuttivat olevan mukavia henkilöitä, mutta hän halusi tuntea heidät paremmin.
"Hei Falus, anna minä nyt kannan kanssa noita tavaroita", hän sanoi Falusille arvellen, että mies ei ehkä kehtaisikaan pyytää apua vaikka sitä selvästi tarvitsikin.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja MagusMamurra » 11.03.2011 19:57

"Minä kyllä olen seuraillut sinua aika paljon Kiirion", sanoi Pilosella siirtyen Kiirionin viereen pölyiselle tielle. Pilosellan selässä pomppi askelten tahdissa ohuesta nahasta valmistettu jonkinlainen reppu, joka ei näyttänyt kovin täydeltä. "Pakkohan minun oli ottaa selvää mikä sinä olet miehiäsi ennenkuin lähtisin seuraksesi retkelle, tiesin että kohta olisi lähtö." "Minun nenääni oli syyhynnyt jo kaksi viikkoa, siitä aina tietää että jotain erilaista tapahtuu"."Totta kuin Potta sano Rotta",nauroi Pilosella kun Kiirion näytti olevan ymmällään. "Pian sinä totut Kiiruski, älä ole niin tosikas", kuiskasi hän äänekkäästi Kiirionille, joka näytti entistä enemmän eksyneeltä.
"Prinsessa Elialla oli varmaan jotain tehtävää siellä kaupungissa, salaista tehtävää. Minä näin hänessä jotain sellaista mitä voi olla vaikea muuttaa.." "Minä olen kuitenkin valmis ja lupaan suojella sinua Kiirion kun ehdimme metsään", sanoi Pilosella ihan vakavana.
MagusMamurra
Avatar
MagusMamurra
 
Viestit: 10
Liittynyt: 30.12.2009 15:38

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 13.03.2011 17:53

Falus ojensi yhden laukuistaan Kiirionille. Hän oli kuumissaan ja uupuneempi kuin muut. Junia taas oli paremmalla tuulella kuin lähteissä, ja puheli iloisesti: "Me kasvoimme yhdessä Edonissa. Se on Celestrassa. Se oli köyhää seutua sodan jälkeen. Niin, tehän ette taida olla paikallisia. Tarkoitan siis kuningaskuntien yhdistymisen jälkeen. Celestra, Dragonia ja Utwan yhdistyivät Shaleriaksi, mutta ennen ne olivat erillisiä kuningaskuntia. Mutta me olemme liian nuoria muistaaksemme sodasta mitään. Siitähän on nyt jo... jo 58 vuotta. Joka tapauksessa minä ja Falus ja pari muuta lähdimme sitten Lith Tiroriin hankkimaan hyvät ammatit. Edonissa ei juuri ollut mahdollisuuksia. Ja tässä ollaan! Oletteko yllättyneitä, että Dragonian eliittikaartilainen onkin kotoisin Celestrasta? En olisi itse uskonut sitä, kun lähdimme Edonista. Me olimme niin nuoria silloin. Ja typeriä. Me tulimme ilman oppaita tai muuta seuraa läpi Mustan Metsän, ihan omin päin. Se tuntui seikkailulta. Onneksi emme tienneet, mitä vaaroja metsässä piilee, ja onneksi emme törmänneet niihin. Olen sittemmin kulkenut sotilaana metsän läpi usean kerran, ja oppinut siitä paljon. Mutta nyt minun yksikköni ei ole täällä mukanani, vaan Agapalonissa. Tarvitsin seuraa ja tiesin keneen voin luottaa."

Junia näytti haikealta hiljentyessään hetkeksi. Sitten hän jatkoi: "Tiedän mitä prinsessasta sanotaan. Häntä pidetään kirottuna. Tiedän myös että hänen henkeään on uhattu. En silti voi ymmärtää miksi kuningatar halusi viedä prinsessan - vieläpä salaa - tapaamaan sitä väitettyä oraakkelia. Uskooko kuningatar että se on oikea Rotwang? Hänen ei pitäisi uskoa sellaista. Niin paljon kuin nykyään vilisee huijareita ja vallankumouksellisia. Mutta yhden asian tiedän" Junia sanoi päättäväisenä. "Jos prinsessa on jonkin kirouksen uhri, niin se on lesovikin syy. Minä olin saattamassa prinsessaa Mustan Metsän läpi, kun hän saapui Celestrasta Lith Tiroriin. Prinsessa on nimittäin Elorin sukua ja oli muuttanut kuninkaan kuoltua kotiseudulleen Celestraan. Silloin lesovik kävi seurueemme kimppuun. Ja silloin lesovik on varmasti kironnut prinsessan. Me emme huomanneet sitä, kun se tapahtui. Me olimme vain tyytyväisiä kun saimme prinsessan terveenä pois metsästä. Nyt me olemme menossa korjaamaan asian. Ja siihen voidaan tarvita noituutta. Meidän pitää murtaa lesovikin kirous, tavalla tai toisella."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 13.03.2011 18:37

Pilosella oli kummallinen, Kiirion ajatteli. Hän oli selvästi reipas ja iloinen, mutta eikö hän yhtään ymmärtänyt, että he saattaisivat joutua todelliseen vaaraan? Hän ei viitsinyt sanoa, että saattaisi vielä itse olla se, joka joutuisi auttamaan Pilosellaa. Toisaalta toinenhan saattoi olla kokenut seikkailija. Ehkä Pilosella oli nähnyt ja kokenut paljon sellaista, josa Kiirion ei tiennyt mitään.

Kiirion otti Falusin laukun ja kuunteli sitten Junian kertomusta. Hän oppi samalla paljon maanpäällisten lähihistoriasta. Toki Kiirion oli kuullut sodasta, mutta hän ei ollut itse elänyt sitä.
"Minä olen kuullut sodasta", Kiirion sanoi. "Ne ovat olleet mullistuksen aikoja minunkin kotiseudullani, tosin varmaan kuitenkin eri syistä. Tai ehkei ihan. Luonto ei pidä siitä, että käydään sotia. Ja jos tasapaino jossain järkkyy, se järkkyy pian kaikkialla. Minäkään en paljoa muista niistä ajoista. Tai oikeastaan", Kiirion sanoi vähän hiljempaa "En halua muistaa. Minun synnyinkotini on hyvin kaukana ja muistot siitä ovat kipeitä. Itseasiassa", hän piristyi hiukan ja hymyili Falusille ja Junialle.
"Meillä kolmella on aika samanlaiset taustat. Minäkin olen köyhältä alueelta ja pakon sanelemana joutunut erilleni niiltä seuduilta, joita eniten rakastan. Minä olen synytnyt pohjoisessa meressä, siellä, missä aurinko ei kesäisin koskaan laske ja jossa meri talvisin lepää ikuisen pimeyden ja ahtojäiden alla. Se on kaunein paikka koko maailmassa. Oletteko te kukaan koskaan käyneet siellä?" Kiirion arveli, että Junia olisi ehkä työnsä vuoksi joutunut matkustamaan niinkin kauas ja Pilosella oli ehkä seikkaillut siellä heimonsa kanssa.

"Junia, miten sinusta tuli sotilas? Te vaikutatte kaikki reippailta", hän jatkoi "Sellaisilta, jotka ovat nähneet ja kokeneet paljon." Kiirion vaikeni. Hän ei ollut nähnyt eikä kokenut paljoa. Lähinnä hän oli elänyt suuren kaupungin slummeissa oman heimonsa tiiviissä yhteydessä. Tietysti hän oli vielä nuori ja vasta lähtenyt tutkimaan maailmaa. Mutta sitä Kiirion piti huonona perusteluna tässä porukassa, koska hän pelkäsi toisten olevan paljon nuorempia. Kiirion tiesi, että eri roduilla oli eri pituinen elämänkaari, eikä hän oikeastaan osannut yhtään sanoa minkä ikäisiä toiset olivat. Mutta ikähän oli suhteellinen asia, Kiirion muistutti itselleen, mutta hän siitä huolimatta pelkäsi olevansa kaikkien avuttomin ja tietämättömin koko ryhmässä vaikka hänen varmaan pitäisi tietää paljon enemmän.

Hän kuunteli vakavana Junian kertomusta prinsessan kirouksesta. Asia oli vakava, Kiirion ymmärsi, eikä Junia ollut kertonut majatalossa retken koko totuutta.
"Tämä lesovik, joka on häirinnyt matkalaisia, on siis kironnut prinsessan ja meidän pitäisi tehdä asialle jotain?" Kiirion kysyi.
"Tämä retki on sitten vakavampi kuin luulin aluksi. Mutta sanohan", Kiirion jatkoi "Miksi metsän henki kiroaisi jonkun ihmisen ilman syytä? Henget eivät toimi niin. Siihen on oltava jokin syy ja se meidän pitää selvittää. Me emme voi mennä sen maille uhkuen vihaa tai päättäen, että sen on nostettava kirouksensa. Tarkoitan siis, että meidän ei pidä olla sillä asenteella, että menemme murtamaan kirouksen. Meidän pitää vakuuttaa henki siitä, että sen on hyvä nostaa kirouksensa pois prinsessan yltä."
Kiirion tunsi hermostuvansa. Hän ei tiennyt millainen suhde toisilla oli luontoon mutta hän aavisti, että heille voisi vielä tulla vaikeuksia. Kiirion ei halunnut suin päin rynnätä tekemään mitään harkitsematonta, vaikka toki ymmärsi, että Junia prinsessan henkivartijana oli kirouksesta huolissaan.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja MagusMamurra » 16.03.2011 15:51

"Sinä ajattelet Kiirion että meidän pitää olla ovelia", puuttui Pilosella keskusteluun. "Se voi kyllä onnistua, minä osaan olla juonikas kuin nälkäinen näätä jos vain haluan", hän jatkoi punniten katseellaan toisia.
Paljon riippuisi siitä millainen tämä kyseinen lesovik olisi ja mitkä olivat hänen vaikuttimensa prinsessan suhteen. Toisaalta, jos Junia ei ollut huomannut milloin lesovik oli käynyt prinsessan kimppuun ja langettanutkirouksen, niin silloin hänestä ei voisi olla paljonkaan apua.
"Meidän täytyy pitää silmämme auki Kiirion", Pilosella kuiskasi haltialle "muutoin noille ihmisille voi käydä köpelösti", hän nyökkäsi synkkänä.
Onneksi haltia osasi myös lukea näkymätöntä.
Ympäröivä luonto kertoi Pilosellalle monia tarinoita, jotka jäivät ihmisiltä huomaamatta. Pienet keltaiset kukat reunustivat tietä ja nyökyttelivät tuulessa mykeröisiä kukkiaan. Ne olivat niin tavallisia ettei niihin kiinnittänyt huomiota mutta Pilosella kosketti niitä katseellaan ja ne vastasivat hänelle :"sisko sisko, ole varovainen, pidä katseesi valossa, älä eksy pimeään".
"Minä tiedän ", Pilosella vastasi niille äänettömästi ja kiiruhti toisten perään.
MagusMamurra
Avatar
MagusMamurra
 
Viestit: 10
Liittynyt: 30.12.2009 15:38

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 22.03.2011 20:46

"Se on juuri se mitä toivoinkin", myhäili Junia. "Te ymmärrätte henkien tapoja. Viimeksi en itse edes nähnyt lesovikia, mutta se silti sai tehtyä selväksi ettei halunnut meitä metsäänsä. Te saatte päättää miten parhaiten autamme prinsessaa."

Tie vei alas laaksoon ja kohti metsää. Seurue ohitti joitakin kauppiaita ja matkalaisia, mutta kukaan heistä ei ollut kokenut ongelmia Mustassa Metsässä. He olivat kylläkin kokeneita matkustajia ja tietoisia metsän vaaroista. He olivat kulkeneet metsän läpi varovasti ja nopeasti.

Laskeutuva maasto ja hyvä tie helpottivat matkantekoa. Iltapäivällä he tulivat jo pienen ja vanhan linnakkeen luo, joka seisoi aivan metsän reunassa, juuri ennen kuin tie sukelsi metsän hämärään. Se oli vanha tulli- ja vartioasema, joka oli jäänyt tyhjäksi rajojen kadottua valtakuntien väliltä. Se ei kuitenkaan ollut tyhjillään, vaan eräs ikääntyvä mies nimeltään Bergerel piti siellä jonkinlaista majataloa matkustajille, ja kutsui sitä Urhointuvaksi. Muita vieraita ei näyttänyt olevan. Hymyilevä, hiljainen Bergerel otti heidät vastaan, mutta palasi hyvin pian omiin yksinäisiin askareisiinsa.

"Tässä on viimeinen turvallinen leiripaikka" Sanoi Junia. "Tätä meidän kannattaa pitää pääleirinämme, ja ehkä jättää osa tavaroistamme tänne... Myös metsässä on useita hyviä leiripaikkoja ja muutama suurempi linnake, mutta niissä täytyy olla varovainen. Avotulta siellä kannattaa ainakin yöllä välttää. Haamut eivät pidä siitä. Täältä lähimmälle linnakkeelle kuluu tietä pitkin vain kolmisen tuntia, mutta metsä teiden ympärillä on minulle vierasta. Olettaisin kuitenkin ettei lesovik löydy miltään tieltä. Meidän täytyy siis varautua menemään poluttomaan metsään. Voimme ollaa yön täällä tai mennä jo tänään syvemmälle, ihan miten parhaaksi näette. Jätän neuvottelut tai muun kanssakäymisen lesovikin kanssa kernaasti teille." Junia kosketti miekkansa kahvaa tottuneella kädellä ja vilkaisi Falusta, joka pyyhki otsaansa seinän varjossa, laukkujensa keskellä. "Minä ja Falus pystymme hoitelemaan haamut."
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 23.03.2011 12:50

Aamupäivän Kiirion pysyi hilpeällä mielellä. Hän tarkkaili ympäristöä ja vastaantulevia ja kuunteli toisten tarinoita. Mutta mitä pidemmälle päivä eteni ja mitä korkeammalle aurinko kiipesi, sitä raskaammaksi kulkeminen kävi. Hän oli suojannut itsensä hyvin auringolta, mutta siitä huolimatta hänen ihonsa kävi kipeäksi ja ilma alkoi päivän edetessä tuntua yhä raskaammalta hengittää. Kiirionin mieli alkoi vajota unen ja valveen rajamaille, jotta kehon kipu ja ahdistus eivät häiritsisi sitä. Omituiset unimaailman värit ja otukset sulautuivat Kiirionin hämärtyvässä mielessä ympäröivään maisemaan saumattomasti. Kummalliset kalat uivat ilmassa ja sateenkaaren väreissä hehkuvat korallit kasvoivat tienvarren kivissä.

Puro tienvieressä loisti kuin elämänvirta. Kiirion polvistui sen viereen ja upotti päänsä viileään veteen. Unimaailma alkoi hiljalleen väistyä kun Kiirion kamppaili itsensä täyteen tietoisuuteen. Vaikka vesi helpottikin hänen oloaan, oli unimaailman väistyminen myös harmillista. Kaikki sen salaisuudet katosivat jälleen kerran valveilla olevan, virkeän mielen ulottumattomiin.

Urhointupa vaikutti Kiirionin mielestä hyvältä pääleiriltä. Se oli rauhallinen paikka, koska muita vieraita ei näyttänyt olevan ainakaan sillä hetkellä.
"Minua ei huolestuta lähteä vaikka yönselkään", Kiirion sanoi "Itseasiassa jos minulta kysytään, niin matkausta mielummin yön viileydessä ja tähtien valossa. Mutta jos metsässä on haamuja, on ehkä turvallisempaa mennä päivällä."

Hän mietti hetken ja jatkoi:
"Mitä avotulen käyttöön tulee, tarvitsemmeko me sitä ollenkaan? Se toki lämmittää yön kylminä tunteina, mutta saman asian ajavat kunnon vaatteet. Ja valonlähteitä löytyy riittävästi itse luonnosta, eihän yöllä ole tarkoituskaan nähdä yhtä hyvin kuin päivällä. Petojen karkoittamiseen se lienee kuitenkin omiaan, jos metsässä on petoja. Minä en tunne kovin hyvin metsien petoeläimiä, mutta oletan, että ne pitävät ääntä enemmän kuin ne pedot, joihin olen tottunut. Olen myös tottunut vartioimaan ilman tulen suojaa, koska tuli ei meilläpäin ole kovin suosittu elementti. Koko tulen käsite on minulle vähän hankala, siis elementtinä. Ja olen varma, että metsänhenki ei pidä tulesta. Tuli on puiden vihollinen."

"Pilosella", Kiirion kysyi "Mitä mieltä sinä olet tulen käytöstä? Tunnet metsät varmasti paremmin kuin minä. Ensimmäinen tehtävämme lienee joka tapauksessa tutustua hiukan metsään. Millainen se on ja miten se suhtautuu eläviin ja fyysisiin otuksiin, sellaisiin kuin me."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja MagusMamurra » 04.04.2011 18:14

"Tuli on oikein mukava sille tarkoitetuissa paikoissa kuten uuneissa ja keittonuotioisa ja tietenkin höyryhuoneen kiukaissa", sanoi Pilosella ,"mutta metsässä se ei ole välttämättä hyvä, vaikka tietenkin poikkeuksiakin on, kuten esimerkiksi räiskälenuotio!
Räiskälenuotio on hyvä kaikissa paikoissa.
Voimme me mennä yölläkin, minä näen yöllä ehkä paremminkin kuin päivällä.
Yöllä näkee eri asioita kuin päivällä ja sitäpaitsi minulla on kissansilmät", sanoi Pilosella tihrustaen pienillä vihreillä silmillään niin juonikkaan näköisesti että toisia nauratti.
"Sitäpaitsi Herpsukka voi auttaa meitä yöllä", Pilosella raaputti kaulansa ympärille kietoutuneen Mungon niskaa ja tämä venytteli nautinnollisesti raajojaan harottaen varpaitaan.
Ilta oli kääntymässä yöksi ja sen metsästysaika oli alkamassa.
MagusMamurra
Avatar
MagusMamurra
 
Viestit: 10
Liittynyt: 30.12.2009 15:38

EdellinenSeuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron