Luku 1

Paikka varsinaisen pelin tapahtumille.

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 04.04.2011 19:42

"Hyvä on." sanoi Junia. "Me lepäämme nyt ja menemme yöllä syvemmälle metsään." Falus nyökkäsi huojentuneena ja meni kaivolle hakemaan vettä.

He lepäsivät ja söivät ja joivat. Falus tarkasteli lokimerkintöjään ja siirteli tavaroitaan laukusta toiseen. Hän siirsi tärkeimmät yhteen laukkuun ja jätti loput Urhointupaan.

Bergerel pysyi hiljaisena ja sivussa, eikä sanonut mitään heidän matkasuunnitelmiinsa. Kun he lähtivät oli yö rauhallinen ja ilma tyyni. Lyhdyn himmeässä valossa joukko eteni pimeään metsään. Leveä polku mutkitteli kumpareiden välistä. Metsä rasahteli heidän ympärillään toisinaan juurakoista, toisinaan oksistoista. Joitakin pienempiä ja suurempia polkuja erkani pääpolusta molemmille puolille siellä täällä. Ne veivät vanhoille leiripaikoille ja hautausmaille, kertoi Junia.

Pääpolku toi heidät aukion luo. Metsä avautui ja päästi kuunvaloa sisään, ja aukion kitukasvuiset pensaat näyttivät kalpeilta ja elottomilta. Junia näytti toisille puun polun vieressä, aivan aukion laidassa. Sen kyljessä törötti jotakin: ruosteesta punainen tikarinkahva. Tikarin terä oli kokonaan puun sisällä.

"Tämä on Valekäskyn aukio. Sanotaan, että tuolla tikarilla vakoojat kiinnittivät puuhun viholliselle tarkoitetun väärän käskyn, joka tappoi yli neljäsataa sotilasta. Eikä muutkaan tähän paikkaan liittyvät tarinat ole rohkaisevia. Minusta on paras kiertää aukio, mutta polkua ei lähde tästä läheltä. Meidän täytyy joko mennä poluttoman metsään tai palata takaisinpäin. Luulen, edellinen ohittamamme polku vie leiripaikalle, josta varmasti lähtee taas uusi polku kohti itää."

Silloin Falus hätkähti, ja muutkin tunsivat väristyksen selkäytimessään. "Jokin juoksi polun poikki! Jotain tuli metsästä ja säntäsi polun yli. Se oli eläin, susi tai jokin, mutta nopea se oli..." Falus selitti ja osoitti polkua heidän takanaan. Kiirion ja Pilosella molemmat tunsivat, että jokin eläintä suurempi henki oli metsässä läsnä.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 05.04.2011 13:57

Kiirion yllättyi ja ihastui nähdessään Pilosellan eläinkumppanin.
"Sinulla on seuralainen!" Kiirion sanoi riemuissaan "Olenpa iloinen puolestasi. Minullakin on ystäväni, mutta se ei ole mukana täällä. Se ei pidä kuivalla maalla liikkumisesta. Olen pahoillani ajatellessani, että kun se viimein uiskentelee jokea pitkin suureen kaupunkiin, minä en olekaan sitä vastassa. Mutta se oli sen valinta. Tulla hitaasti, meinaan. Minä en malttanut tehdä matkaa verkkaisesti ja sanoin sille, että saatan olla poissa kaupungista kun se saapuu." Miettiessään, miten Kroko odottelisi häntä jokivarressa pettyneenä, Kiirionin tuli paha mieli. Kroko ei ollut mikään seikkailija, se halusi vain kellua pintavedessä ja lämmittää selkäänsä auringossa. Toisinaan, kun Kroko sattui leikkisälle päälle, se paini mielellään Kiirionin kanssa.

Heidän odotellessaan iltaa Kiirion mietti, mitä hän tarvitsisi mukaan metsään. He olivat menossa paikkaan, jota hallitsi kuuleman mukaan voimakas henki. Kiirion päätti, että matkaan kannatti valmistautua myös rituaalisesti. Hän vetäytyi syrjään muista, riisuutui ja rauhoittui sekoittaessaan lämpöiseen veteen kirpeän tuoksuista jauhetta, jota hänellä oli mukanaan. Se oli jauhettu koralleista ja merivuokoista ja oli hyvin voimakasta päihdettä. Kiirion ei käyttänyt sitä paljoa, koska hän ei vielä ollut kovin voimakas. Kun vesi oli hiukan jäähtynyt, Kiirion sulki silmänsä ja hengitti nesteen nopeasti. Se poltteli hänen kiduksissaan, mutta vaikutti nopeasti. Kiirion tunsi, miten hänen mielensä avautui ja henkien maailma tuli lähemmäksi. Hän oli ottanut ainetta vain niin vähän, että pystyi kunnolla keskittymään todelliseenkin maailmaan. Se oli joka tapauksessa tärkeämpää, koska Kiirion oli vieraassa paikassa. Sitten Kiirion kiinnitti viittaansa värikkäitä nauhoja, joihin oli kiinnitettu lukuisia pieniä, heijastavia simpukankuoria ja tiukuja. Ne suojasivat häntä henkien hyökkäyksiltä ainakin jossain määrin. Hän pukeutui ja palasi toisten luokse.

"Tässä", Kiirion sanoi toisille ja antoi heillekin värikkäät nauhat, joissa oli simpukankuoria ja tiukuja. "Nämä eivät ole kovin voimakkaita suojeluskoruja, mutta se on parempi kuin ei mitään jos metsässä on vihamielisiä henkiä. Tietysti jos teillä on parempia keinoja, niin koruja ei tarvitse käyttää."

Metsä teki Kiirioniin vaikutuksen. Hän ihasteli kaikkea näkemäänsä ja pysähtyi välillä katsomaan tarkemmin sulkeutuneita, uinuvia kukkasia tai lehdillä kiilteleviä kuoriaisia. Hän ei enää lainkaan ihmetellyt, miksi hänen maanpäälliset serkkunsa asuivat metsässä. Kiirion olisi voinut hyvin kuvitella muuttavansa sellaiseen paikkaan. Jos siellä vielä olisi pieni, kimmeltävä metsälampi. Mutta kun he saapuivat aukiolle, hänen hyvä mielensä laski hiukan. Aukio ei ollut viehättävä. Se herätti Kiirionissa pelkoa ja ahdistuksen tunnetta. Aukion kasvit eivät olleet eloisia, mutta ne eivät myöskään näyttäneet vanhoilta, elämänsä ehtoolla olevilta kasveilta jotka jo saivatkin kuihtua arvokkaasti. Paikalla oli ollut kuolemaa ja pahoja aikeita, pettämistä ja pettymystä. Hänestä oli hyvä ajatus kiertää paikka.

Falusin varoitus valpastutti Kiirionin. Hän katsoi polkua ja kuunteli.
"Henget ovat näkymättömiä tavallisille silmille", Kiirion sanoi "Mutta ne voivat ottaa myös näkyviä muotoja, kuten eläinhahmoja. Jos täällä metsässä on henkiä, ne voivat lähestyä meitä hyvin monenlaisissa muodoissa." Ajatus ei rohkaissut Kiirionia, sillä hengen oli sanottu olevan vihamielinen. Kiirion keskittyi ja tarkkaili ympäristöään, hän halusi nähdä verhon toiselle puolelle henkien maailmaan ja saada vihjeen siitä, millainen henki heidän lähellään oli ja halusiko se heille pahaa.
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja MagusMamurra » 10.04.2011 17:01

Pilosella valmistautui yölliseen metsäretkeen huolella. Hän riisui mekkonsa ja käänsi sen nurinperin, näin Lesovik ei pääsisi houkuttamaan häntä. Pilosella palautti mieleensä loitsun, joka teki hänet läpikuultavaksi. Se oli voimakas loitsu ja Pilosella tiesi että ei jaksaisi pitää sitä yllä kovinkaan kauaa, mutta ehkä kuitenkin niin kauan että mahdollinen haamu menisi lankaan.
Herpestas oli onneksi immuuni haamuille!
Metsä oli kaunis ja Pilosella ihasteli puiden ja kasvien henkien yöllisiä leikkejä niin että oli törmätä edellään kulkevaan Kiirioniin, kun tämä äkisti pysähtyi.
Mikä meni polun yli?
Pilosella tunsi Herpsukan jännityksen ja arvasi sen olevan valmiina toimintaan. Pilosella asetti kätensä rauhoittavasti mungon niskalle ja kuiskasi"Odota!"
MagusMamurra
Avatar
MagusMamurra
 
Viestit: 10
Liittynyt: 30.12.2009 15:38

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 12.04.2011 11:14

Falus oli pitänyt Kiirionin taikakalua heiveröisenä ja Pilosellan nurinkäännettyä mekkoa huvittavana. Nyt hän toivoi että niistä olisi apua. Hän rauhoitti silti itsensä ja rohkaistui. "Me olemme olleet täällä ennenkin", Falus sanoi kuin itselleen, "eikä täällä ole niin vaarallista kuin sanotaan. Meille ei käynyt silloin mitään pahaa vaikka emme tienneet juuri mitään koko metsästä. Tirorissa sitten kuulin kaikki ne tarinat tästä metsästä, varmaan hölmöiltä jotka eivät olleet koskaan edes käyneet täällä. Oikeastaan, hyvä jos se henki nyt jo löysi meidät. Eipähän tarvitse mennä enää syvemmälle."

Junia seisoi tiellä ja katseli ja kuunteli pimeyttä. Hänen asentonsa oli jännittynyt ja odottava, mutta hän hengitti syvään ja rauhallisesti. Sitten hänkin rentoutui taas ja sanoi: "Se saattoi olla pelkkä eläin. Mutta kuunnellaan niitä jotka tietävät enemmän." Junia kääntyi Pilosellan ja Kiirionin puoleen.

Pilosellan seuralainen oli valpastunut. Se tarkkaili ympäristöään epäluuloisena. Se nuuhki kuonollaan vuorotellen joka suuntaan, paitsi aukion suuntaan se vain tuijotti. Sitten se kuuli metsästä jotain, mitä vain mungot pystyivät kuulemaan, ja oli samassa valmis lähtemään ääntä kohti.

Kiirion tunsi ympärillään paljon levottomuutta. Henkiä oli useita. Aukiolla hän näki monia harmaita, muodottomia hahmoja. Ne seisioivat hiljaa, kuin odottaen tai kuunvalon lumoamina. Myös pimeässä mesässä oli olentoja. Niitä oli monenlaisia, ja ne tuntuivat tarkkailevan kulkijoita hyvän välimatkan päästä. Mutta sitten jokin vei Kiirionin huomion. Valtavan suuri olento liikahti metsässä puiden takana, aukion eteläpuolella. Se oli kaukana, mutta silti sen musta hahmo ulottui korkealle oksistoon. Se oli jättiläinen, joka saattoi pysyä piilossa vain metsän pimennossa.

"Aukiolle en suosittele menemään" sanoi Junia. "Minne siis? Lähdemmekö kiertämään aukiota tästä, vai palaammeko etsimään toisen polun?"
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 13.04.2011 11:18

Aukion henget hermostuttivat Kiirionia. Hän ei juuri kuunnellut, mitä muilla oli sanottavanaan, sillä henkien paljous hämmensi häntä. Nähdessään suuren otuksen Kiirion tunsi kylmänväreiden käyvän lävitseen.

"Jumalten nimeen, se on kuin pyrstöllään seisova valas", Kiirion sanoi ääneen omalla kotikielellään unohtaen hetkeksi, että muut eivät ehkä ymmärtäneet häntä.

"Anteeksi, tuolla, näettekö te sitä? Se on valtavan suuri", Kiirion vaihtoi yhteiskieleen ja osoitti aukion eteläpuolella olevaa jättiä.
"Minä en tiedä onko se lesovik, mutta joku siellä on. Se ei ole hyökännyt meidän kimppuumme, joten se ei ehkä ole ainakaan heti vihamielinen. Mutta vaarallinen se voi silti olla. Ehkä meidän pitäisi... kuitenkin mennä sitä kohti? Senhän vuoksi me olemme täällä, jos tuo nyt on se jota etsimme."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja MagusMamurra » 19.04.2011 12:27

Pilosella näki myös Kiirionia hermostuttaneen hahmon, mutta Pilosella ei osannut vielä pelätä. Iso koko ei itsessään ollut vaaratekijä. Pilosella oli tuntenut monia minikokoisia lurjuksia ja kelmejä ja osasi nähdä ulkoisten seikkojen alle, mutta hahmon tarkkaavaisuus ja valppaus saivat hänet varovaiseksi.
Herpestas näki jotain muuta, ilmeisesti jotain elävää, tässä maailmassa kulkevaa, ja Pilosella vapautti sen toteuttamaan luontaisia vaistojaan.
Aukiolla oli todella paljon henkiä mutta ne eivät tuntuneet kovin vahvoilta...
Pilosella vilkaisi vierellään seisovaa haltiaa ja tunsi tämän epävarmuuden " Kiiruski, kyllä me tästä selviämme,älä näytä niille epäröintiäsi. Yhdistetään voimamme ja punotaan juonemme yhteen ja ne saavat hämmästyä!", Pilosella kuiskasi rohkaisevasti haltialle...
MagusMamurra
Avatar
MagusMamurra
 
Viestit: 10
Liittynyt: 30.12.2009 15:38

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 03.05.2011 12:55

Herpestas loikkasi maahan ja paineli määrätietoisesti metsään, tien oikealle puolelle, vaikkei kylläkään suoraan suurta hahmoa kohti. Se katosi pian näkyvistä.

Junia sanoi: "Tuota otusta ei ainakaan pelota. Mitä hätää meillä siis voisi olla?" Hän katsoi toisia rohkaisevasti. "Ainakin minä olen tyytyväinen, ettei minun tarvitse mennä aukiolle."

He lähtivät lyhdyn himmeässä valossa tiheämpään metsään, missä sammaleet upottivat ja juurakot töröttivät, hidastaen kulkua aina siellä täällä. Pienestä mungosta ei näkynyt jälkeäkään. Myös suuri hahmo peittyi metsän varjoihin. Hahmo ei näyttänyt liikkuvan, vaikka sitä lähestyttiin. Oikeastaan se ei näyttänyt enää edes miltään kummemmalta hahmolta, kuin samaan linjaan sattuvien puiden rykelmältä. Se näytti hälvenevän pois, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Metsässä tuuli oli tyyni, mutta vuoret laakson ympärillä olivat tuuliset. Ehkä tuuli oli pyyhkäissyt yläoksistoa ja saanut siten hahmon liikkumaan.

Aukio oli jäänyt jo taakse. Falus vaikutti helpottuneelta. Hän kulki nyt rennommin ja kohensi kantamuksiaan. Junia piti lyhtyä ja kulki edellä, etsien Falusille helppoa polkua. He eivät huomanneet sitä mitä Kiirion ja Pilosella: mustaa hahmoa heidän reittinsä oikealla puolella.

Siellä, puiden takana, ehkä viidentoista metrin päässä seisoi jokin olento. Se oli kuin lyhyehkö ihminen tai kääpiö, aivan paikallaan puun vierellä, kuin katselemassa kulkijoita.

He ehtivät juuri huomauttaa Junialle ja Falusille, jotka käänsivät lyhdyn kohti tuota mustaa hahmoa, kun suuri hahmo palasi. Se liikahti yhtäkkisesti kuin saalistaja, eikä siitä voinut erehtyä - se oli varmasti sama suuri olento joka oli nähty kauempaa. Oli kuin itse metsä olisi herännyt eloon Junian ja Falusin takana. Paksut oksat syöksyivät pimeydestä heitä päin. Valtava tumma runko nousi sijoiltaan ja liikkui kuin eläin. Maa vavahti kun se tuli kohti, ahnaat, piiskamaiset oksat villisti viuhtoen jo Kiirionia ja Pilosellaa kohti. Falus kompastui väistäessään heilahtavaa oksaa ja kaatui maahan. Junia veti miekkansa esiin, ja alkoi hakata poikki oksia, jotka takertuivat hänen käsivarteensa ja hiuksiinsa.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 04.05.2011 13:44

Kiirion yritti väistää nopeasti lähestyvää uhkaa. Hän ei kuitenkaan ollut ketterä maalla, ei ainakaan samalla tavalla ketterä kuin vedessä, ja siksi Kiirion luotti enemmän vatsalleen heittäytymiseen kuin nopeaan väistöön, jossa olisi vielä pysynyt jaloillaankin. Heittäytyessään maahan hän puristi samalla keihästään. Hän ei kuitenkaan halunnut käyttää sitä.

Henkiin herännyt luonto oli heille liian suuri vihollinen, Kiirion tajusi. Paljonkaan hän ei tosin ehtinyt asiaa miettiä mutta oli huolissaan siitä, että Junia oli vetänyt aseensa esiin. Kiirion ryömi vähän sivumpaan ja koitti katseellaan tavoittaa joko pientä hahmoa tai isompaa. Hän ei tiennyt mikä otus pieni hahmo oli, eikä isommankaan luonteesta ollut selvyyttä. Paitsi se, että se oli aggressiivinen ja villi.

"Lopettakaa, me emme ole tulleet vahingoittamaan teitä!" Kiirion huusi metsän pimeydelle. Hän käytti kotikieltään koska oli kuullut opettajaltaan, että henget ymmärsivät haltiakieltä paremmin kuin monia muita kieliä. Hän saattoi vain toivoa, että nämä henget ymmärsivät häntä ja kuuntelivat.
"Älkää pakottako meitä puolustautumaan, me emme halua vahingoittaa metsää. Me emme ole pahoilla aikeilla liikkeellä." Hän jatkoi, mutta varautui samalla kokoajan puolustamaan itseään ja muita. Jos Junia tarvitsi hänen apuaan, hänen täytyisi hyökätä, vaikka se ei tuntunutkaan viisaalta teolta.

Pilosellalle Kiirion huusi:
"Näetkö sinä sitä pientä hahmoa? Se voisi auttaa meitä."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja Kronus » 16.05.2011 11:37

Oksankärjet viilsivät Pilosellan käsivarsia sekä Kiirionin selkää ja kylkiä kuin piiskat ja haavat kirvelivät. Puun oksat riuhtaisivat Junian ilmaan ja oksisto nielaisi hänet. Häntä oli vaikea enää nähdä, mutta puisen natinan ja paukkeen seasta muut saattoivat kuulla hänen yhä kamppailevan. Falus työnsi kätensä kiireisesti laukkuunsa, vaikka juurakko nousi maasta niin että multa pöllähti ja takertui hänen jalkoihinsa. Hän veti esiin lasisen sinetöidyn pullon ja kohotti sen päänsä pälle, paiskatakseen sen päin paksua, luonnottomasti kiemurtelevaa runkoa.

Silloin Kiirionin huutoon vastattiin. Hyökkäävät oksat jähmettyivät kuin taikaiskusta. Falus puuskutti myös liikkumatta, koska hänen jakansa olivat lujasti kiinni takkuisessa juurakossa. Hän piteli pulloa yhä valmiina kädessään ja huusi ylös oksistoon kutsuen Juniaa. Junia huusi myös ja sanoi olevansa kiipelissä mutta kunnossa ja kysyi muiden vointia.

Vastaus, joka hullunmyllyn lopetti, oli syvä ja kolkko ääni, joka kuului aivan Kiirionin vierestä. Hämmästyksekseen Kiirion näki vieressään suuren harmaan sienen, polvenkorkuisen ja jonka hattu oli kilven kokoinen. Ihmeellistä oli ettei Kiirion ollut huomannut sientä aiemmin, kaikesta hämmennyksestä huolimatta. Todella kummallista oli, että sieni tuntui puhuvan.

"Tämä on minun metsäni ja minulle kuuluu kaikki täällä. Mitä te täältä haette? Minulta on viety paljon ja haluan hyvityksen. Jos ette ole pahoilla aikeilla, tulitteko te korvaamaan minulle? Ja mitä te tarjoatte? Näitä ihmissielujako?" Sieni ei varsinaisesti liikkunut tai elehtinyt, eikä sillä edes näyttänyt olevan kasvoja, mutta jotenkin se tuntui viittaavan Juniaan ja Falusiin. "Ihmissieluja minulla on jo paljon. Onko teillä tarjota parempaa lahjaa?"

Herpestas loikki yhtäkkiä metsästä esiin sienen luo, hyppäsi sen hatun päälle ja jäi valppaana killistelemään Kiirionia. Pieni tumma hahmo oli kadonnut puun juurelta.
"The generation of random numbers is too important to be left to chance."
-Robert R. Coveyou
Avatar
Kronus
 
Viestit: 327
Liittynyt: 19.11.2009 12:57

Re: Luku 1

ViestiKirjoittaja kardinaali » 16.05.2011 12:41

Kiirion helpottui kun luonto hetkeksi rauhoittui. Huojennusta lisäsi se, että Junia vaikutti olevan kunnossa. Tyhjästä ilmestynyt sieni sensijaan hämmensi häntä, samoin kuin hengen puheet. Nyt oli oltava varovainen, Kiirion tajusi. Heidän henkensä oli tuon olennon käsissä, sillä he eivät mitenkään voineet voittaa sitä ja sen puolella taistelevaa metsää raa'alla voimalla.

"Meistä kukaan ei ole tullut tänne antamaan sielua, ei omaansa eikä toisten", hän vastasi lujasti "Me olemme tulleet pyytämään, että annat matkalaisten kulkea metsäsi läpi turvallisesti. Mutta se, mitä haluat siitä hyvitykseksi, on sinusta kiinni. Me tarjoamme apuamme ja teemme kaiken voitavamme, että toiveesi täyttyy. Matkalaiset ovat ennen saaneet kulkea metsäsi läpi, miksi sinä nyt hyökkäät heidän kimppuunsa? Ovathan hekin eläviä olentoja ja tekevät vain sen, mitä heidän kuuluu." Kiirion oli hetken vaiti ja lisäsi: "Tietysti jos sinun metsääsi on kohdeltu väärin, sinulla on oikeus puolustaa sitä. Mutta mekään emme tehneet mitään väärää ja silti sinä hyökkäsit meidän kimppuumme."
Kuva
Avatar
kardinaali
 
Viestit: 503
Liittynyt: 19.11.2009 12:34

EdellinenSeuraava

Paluu Peli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron