Detroit, lokakuu 2018
Aksel Kron saapui villiintyneen puiston laitaan. Joskus aikanaan se oli ollut varmasti miellyttävä pieni keidas esikaupunkialueella, mutta nyt hevoskastanjat ja lehmukset rehottivat valtoimenaan ja aluskasvillisuuden seassa levisi omakotitalojen pihoista karannutta koristevadelmaa ja elämännuoraa. Hiekan peittämän kävelytiet, jotka ennen olivat risteilleet puistossa, olivat nyt miltei kadonneet näkyvistä. Aksel huomasi myös rikkinäisen puistonpenkin pilkottavan heinien seasta. Puistoa ennen valaisseet lamput oli rikottu, mutta se ei haitannut Aksel Kronia. Hänen silmänsä hehkuivat pimeydessä punaisia, saaden hänen kalpeat kasvonsa näyttämään kammottavilta.
”Hyvää iltaa, herra Kron”, sanoi rahiseva ääni pimeydestä.
Aksel kääntyi äänen suuntaan ja kumarsi. Shaddai astui esiin puiden lomasta. Hänenkin silmänsä hehkuivat punaisina, mutta Shaddain hirviömäiseen ulkomuotoon ne sopivat Akselia paremmin. Shaddai piti selvästi näkyvillä juutalaisen uskon tunnuksia ja hänen takkuisesta parrastaan ja leveästä kamelinkarvahatustaan saattoi päätellä hänen olevan rabbi. Jokainen juutalainen, joka hänet olisi nyt nähnyt, olisi kuitenkin ajatellut hänen olevan jokin kammottava vääristymä Helvetistä. Kukaan ei olisi voinut erehtyä luulemaan häntä uskonmieheksi.
”Arvostan sitä, että saavuitte”, Aksel sanoi Shaddaille.
”Tietysti, herra Kron. Teidän voittonne on minunkin etuni”, Shaddai vastasi.
Vampyyrit pitivät toisiinsa kunnioittavaa etäisyyttä. He olivat kumpikin vanhoja ja lisäksi he olivat liittolaisia. Mutta juuri näistä syistä kumpikaan ei täysin voinut luottaa toiseen.
”Te olette ainoa tässä kaupungissa, jonka arvostelukykyyn voin riittävästi luottaa tässä asiassa. Olkaa rehellinen, Saddai, sillä sitä minä tarvitsen”, Aksel sanoi.
”Tietysti. Ja oletan, ettei minulla ole mitään vaaraa?” Shaddai vastasi.
”Ei tietenkään, minä tarvitsen vain teidän arvionne”, Aksel sanoi.
Sen sanottuaan Aksel vetäytyi vielä hiukan kauemmaksi nosferatusta. Shaddai jäi odottamaan, selvästi imarreltuna siitä, että hänelle oli uskottu tämä tärkeä arviointi.
Aksel Kron muutti muotoaan. Se tapahtui nopeasti hänen ollessaan jatkuvasti liikkeessä. Hänen nuorekas herrasmiehen hahmonsa muuttui suureksi, tummaturkkiseksi sudeksi, jonka silmissä oli edelleen punainen hehku. Suden kynnet olivat luonnottoman pitkät ja ne irrottivat maasta suuria multakokkareita suden juostessa Shaddain ympäri.
”Hyvin vakuuttavaa, erinomaista”, Shaddai sanoi nyökäten.
Susi pysähtyi ja naulitsi katseensa Shaddaihin. Samassa suden ympärille levisi läpitunkematon pimeys, joka nielaisi sisäänsä yllättyneen nosferatun. Aksel näki, ettei Shaddai ollut osannut odottaa sitä. Sabbatissa aikanaan taistellut vampyyri oli kyllä selvästi kohdannut luonnottoman pimeyden ennenkin, mutta Shaddain reaktiosta päätelleen hän ei ollut koskaan ollut kovin läheinen lasombrien kanssa. Shaddai oli joutua pakokauhun valtaan. Nopasti Aksel laski pimeyden, sillä hän ei halunnut joutua taisteluun liittolaisensa kanssa.
Hetken toivuttuaan Shaddai ryhdistäytyi ja näytti ärtyneeltä siitä, että oli tullut yllätetyksi. Aksel otti ihmismuotonsa.
”En osannut odottaa sinun käyttävän lasombrien kykyjä”, Shaddai tunnusti.
”Niin arvelinkin. Toivon sen olevan yllätys myös Zaccheus Manifoldille. Olen harjoitellut erästä voimakkaampaa kykyä, mutta en saa sitä vielä onnistumaan”, Aksel kertoi.
”Anna minun arvata. Haluat tehdä niitä kirottuja pimeyden lonkeroita”, Shaddai sanoi inhoa äänessään.
Aksel nyökkäsi.
”Mitä sinä arvelet?” Hän kysyi lopulta.
”Mitäkö arvelen? Sinä olet voimakas vampyyri, Aksel Kron”, Shaddai vastasi. Sitten hän räjähti nauramaan kummallista, rikkonaista naurua.
”Olen totisesti kiitollinen, että olet liittolaiseni etkä viholliseni. Mutta odotin sinulta… en tiedä, jotain muuta”, hän sanoi.
”Tiedän. En käyttänyt voimakkainta kykyäni, koska muuten emme voisi käydä nyt rehellistä keskustelua. Lisäksi minä luulen, että tremeret ovat kyllä varautuneet siihen, että koitan vaikuttaa heidän mieleensä ja tunteisiinsa. Heillä on varmasti keinonsa suojautua sellaisia kykyjä vastaan”, Aksel huomautti.
”Arvatenkin. On viisas valinta käyttää voimia, jotka vaikuttavat sinuun itseesi”, Shaddai myönsi.
He olivat hetken vaiti. Shaddai siveli mietteliäänä takkuista partaansa. Aksel näki, että jokin vaivasi häntä suuresti.
”Sinä haluat tietää minun suhteistani Lasombran klaaniin, oletan?” Aksel sanoi lopulta.
”Olen yllättynyt siitä”, Shaddai vastasi ja lisäsi: ”Ja pettynyt. Sinä tiedät varsin hyvin minun mielipiteeni heistä.”
Aksel nyökkäsi ja katsoi vaivaantuneena kaukaisuuteen. Hän ei olisi koskaan halunnut käydä kyseistä keskustelua Shaddain kanssa, mutta tiesi sen olevan välttämätön.
”Kaiser on ainoa, jonka olen koskaan tuntenut. En salaa suhdettani häneen, mutta haluan muistuttaa, että juuri minä annoin käskyn surmata hänet.”
”Kyllä ja arvostan sitä. Mutta minun on myönnettävä, että en tiennyt sinun kuuluneen Sabbatiin”, Shaddai sanoi terävästi.
”En tiennyt minäkään”, Aksel vastasi nyt ärtyneenä. Hän ei pitänyt keskustelun saamasta suunnasta. ”Mutta toki teidän täytyi tietää minun olemassaolostani? Miten Sabbat olisi antanut minun olla rauhassa kaikki ne vuodet?”
”Palmer Woods oli piispan aluetta. Lasombra piispan. Minun kaltaisillani ei ollut sinne mitään asiaa. Rehellisyyden nimissä, Aksel Kron, sinä olit minulle tuntematon. Nyt sanoisin, että olit Kaiserin varjeltu pieni salaisuus”, Shaddai sanoi.
Aksel ärähti ja liikahti niin nopeasti kohti Shaddaita, että yllättyi itsekin tunteenpurkauksestaan. Hän kuitenkin hillitsi mielensä ja käänsi katseensa pois julkeasta nosferatusta.
”Kuten totesimme, se on ollutta ja mennyttä. Kaiser on kuollut”, Shaddai sanoi tyynnytelläkseen Akselia. Ehkä hän ymmärsi ylittäneensä Akselin rajat.
”Zaccheus Manifold aikoo käyttää sekundanttia, niin olen ymmärtänyt”, hän sanoi sitten palauttaakseen keskustelun sen alkuperäiseen aiheeseen.
”Kyllä, mutta minä pidän sellaista menettelyä raukkamaisena. Taistelen itse”, Aksel vastasi.
”Onko sinulla aavistusta, kuka sekundantti on?” Shaddai kysyi.
”Ei. Se voi olla kuka vain. Tai mikä vain, mahdollisesti”, Aksel sanoi.
Shaddain miettiväisillä kasvoilla käväisi ovela ilme.
”Minusta tuntuu, että joillain on aavistus asiasta. Tapasimme koko lauman voimin eilen ja sanotaanko niin, että jotain salaisuuksia meidän omat tremeremme hautovat”, Shaddai sanoi.
Kun Aksel ei vastannut mitään, hän lisäsi:
”Luulisin, että Benjaminen kanssa.”
Aksel käänsi nopeasti katseensa nosferatuun. Hän tarkkaili tämän ilmeitä ja eleitä selvittääkseen, mitä Shaddai tarkoitti.
”Benjamine ei salaa minulta mitään”, Aksel vastasi.
”Oletko aivan varma? Minä luulen, että juuri hän on tämän asian takana. En toki tiedä mikä se on, mutta minä pystyn saamaan sen helposti selville kysymällä laumalaisiltani”, Shaddai sanoi.
”Jos Benjamine salaa minulta jotain, hänellä täytyy olla siihen hyvä syy. Luotan häneen”, Aksel vastasi tauon jälkeen.
”Kuten luotit Kaiseriin?” Shaddai kysyi.
Akselin ilme synkistyi. Hän ei heti keksinyt mitään vastattavaa Shaddaille, minkä tämä pisti riemastuneena merkille.
”Minä kiitän sinua avustasi, mutta nyt minun on lähdettävä”, Aksel sanoi jäätävästi. Hän kumarsi Shaddaille ja lähti ripeästi kulkemaan autolleen.
Shaddai oli halunnut kylvää epäilyksen siemenen Akselin mieleen. Oliko hän onnistunut siinä? Aksel ei halunnut myöntää sitä, mutta jokin oli muuttunut. Hän tiesi kyllä, että vampyyriin oli vaikea luottaa. Vampyyriin ei pitänyt luottaa, sillä heille oli ominaista pettää liittolaisensa. Jokainen vampyyri ajatteli vain itseään. Oliko Benjamine vain uusi Kaiser? Sen ajatuksen Shaddai oli nostanut ilmoille ja hiljalleen se alkoi ottaa muotoa Akselin mielessä.

